Lajeista

Kun mainitsin että thainyrkkeilyssä treenataan hyvin paljon vain pientä osaa potkuista, niin kerronpa mitkä ovat haittapuolet. Eli mikäli treenataan hiukan vaikeampia tekniikoita, myös motoriikka yksinkertaisempiin tekniikoihin kehittyy todella paljon!!! Sitäpaitsi kuka sanoo ettei päähän potkut tai takakierto/takahyppypotkut ole tehokkaita?!?! Nehän ovat suorastaan tappavia, oikein käytettynä. Ei missään tapauksessa näiden tekniikoiden harjoittelematta jättäminen saa olla se, "että ei niitä usein käytetä", tai "ne on niin vaikeita". Tottakai niitä pitää treenata vuosia, mutta se on sen arvoista. Kävin katsomassa naisten thainyrkkeilyn sm-finaalin joskus pari vuotta sitten, ja teki mieli lähteä kesken kaiken pois. Kaikki kunnioitus naisille, kyllä heillä kuntoa oli ja spirittiä, mutta tekniikkaa...no se on toinen juttu. Eli naiset suunnilleen vuorotellen potkivat kiertopotkuja kylkiin, ja heidän kädet oli oikein nostettu ylös että varmasti osuisivat. Ei mitään suojausta minnekään. Sitten kun osuma tuli, lähes joka potkusta ja niistä kahdestä lyönnistä, yleisö huusi osoittaen suosiotaan...No joo...

Capoeria on erittäin hyvä potkujen suhteen, unohdin aivan sen...stupid me;) Eli sopii varsinkin naisille...erittäin akrobaattinen. Kertokaas minkä takia capoeria aina liitetään Brasiliaan vaikka se nimenomaan tuotiin sinne Afrikasta?

Sitten tosta nin-jutsusta, no helsingissä on ainakin yksi ninjutsu seura, ja kyllähän siellä ainakin pitäisi olla käytössä tekniikoita, jotka kohdistuvat hermoihin. Jos ei ole, niin mikä ninjutsu se sitten on...heh?

Kyllä mulla ainakin ju-jutsu paidassa luki että king of martial arts, heh. Kuka lie sen painanut. Mutta se puute ju-jutsussa on, että siinä ei saa tuntumaa mitä on kun lyönnit tulevat päähän. Eri asia on jos seurassa harjoitellaan sparrausta hanskojen ym.suojien kanssa. Siinä tapauksessahan hokutoryu ju-jutsu olisi erittäin tehokasta.

Kick-boxingin ja muay thain huono puoli on kyllä että se ei valmenna useampaa vastustajaa vastaan, siis kerralla, mutta ei sen tarvitsekaan. Riittää että saa yhden pois pelistä sen verran että voi juosta karkuun...

Keep on kickin'...
Moon
252468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Capoeria on erittäin hyvä potkujen suhteen, unohdin aivan sen...stupid me;) Eli sopii varsinkin naisille...erittäin akrobaattinen. Kertokaas minkä takia capoeria aina liitetään Brasiliaan vaikka se nimenomaan tuotiin sinne Afrikasta?"

Ensinnäkin, se on capoeira, ei capoeria. Toisekseen se todella kehitettiin Brasiliassa orjien keskuudessa, naamioivat kamppailulajin tanssiksi. Orjat kyllä tulivat siis afrikasta.
Potkujen tehokkuus capoeirassa hieman epäilyttää kun niillähän oli alunperin jotain teriä jaloissa potkujen tehosteena.

"Sitten tosta nin-jutsusta, no helsingissä on ainakin yksi ninjutsu seura, ja kyllähän siellä ainakin pitäisi olla käytössä tekniikoita, jotka kohdistuvat hermoihin. Jos ei ole, niin mikä ninjutsu se sitten on...heh?"

Ninjutsua kutsutaan nykyään bujinkan budo taijutsuksi.

Äänestä

harrastatko sä ju-jutsua?

Äänestä
  • Hokutoryu Ju-Jutsu sininen vyö...tosin en ole kyseistä lajia treenannut vuosiin...

    Anteeksi Capoeira virheeni, sain sen käsityksen (en kirjoista, vaan brasilialaiselta henkilöltä), että capoeira olisi kehitetty jo afrikassa, ja sieltä siirtynyt brasiliaan...no hyvä tietää ettei sillä sitten ole mitään tekemistä afrikan kanssa.

    Äänestä

  • Moon kirjoitti:

    Hokutoryu Ju-Jutsu sininen vyö...tosin en ole kyseistä lajia treenannut vuosiin...

    capoeiran alku muoto, joka muistuttaa ilmeisesti yleisimpiä käsityksiä taistelulajeista (kali, silat, kalarippayat, jne.) tuli orjien mukana Afrikasta ja muokkaantui vasta Brasiliassa nyky muotoonsa.

    Äänestä

  • Moon kirjoitti:

    Hokutoryu Ju-Jutsu sininen vyö...tosin en ole kyseistä lajia treenannut vuosiin...

    Anteeksi Capoeira virheeni, sain sen käsityksen (en kirjoista, vaan brasilialaiselta henkilöltä), että capoeira olisi kehitetty jo afrikassa, ja sieltä siirtynyt brasiliaan...no hyvä tietää ettei sillä sitten ole mitään tekemistä afrikan kanssa.

    että millasta se hokutoryu ju-jutsu on että mielenkiinto heräs et jos se sopisi toiseksi lajiksi tolkidon yhteydessä.

    Äänestä

  • Nikke.T kirjoitti:

    Ciao.
    Eli varmaan eniten saat tietoa kirjastosta, mutta ne kirjathan vaan kertoo parhaat puolet ja yrittää kertoa asiasta hienosti.
    Eli lajina erittäin fyysinen ja yksi monipuolisimmista lajeista. Sisältää tehokkaita lukkoja, potkuja, lyöntejä lähes kaikkea. Veitsi/pampputekniikoita...mitä nyt yleensä tarttee, ja iskuja arkoihin paikkoihin ja taistelua useita vihollisia vastaan, ukemit...Ya just name it!

    Tärkein homma sitten on millainen valmentaja on, ja seura. Eli valmentajan pitää korjata virheitä ja sanoa jos tekee väärin. Siinä vaiheessa kun on treenattu 4 vuotta, niin virheitä on todella mahdoton korjata. No en mä nyt jaksa tällaista tähän jauhaa, eli tohon lajiin.

    Hyviä puolia on erittäin paljon, just se mielenkiinto ja monipuolisuus.
    Huonojakin tosin on, riippuen seurasta.Harvoin tulee harjoiteltua päähän lyömistä, paitsi sitten kun myöhemmin aloitetaan sparraamaan. Erittäin huono puoli on se, että laji sopii sellaisille naisille ketkä jaksavat treenata pitkään. Koska jos homma menee painiksi, ei ne vapautumiset kovin helposti toimi, ellei sitten ole erittäin hyvä! Se on kanssa huono puoli että aina kun treeneissä treenataa, tiedetään mitä toinen tulee tekemään, ja liikkeitä on vaikea saada selkäytimeen, ja käyttää tositilanteessa. Sekin vaatii sen että on treenannut kauan. Toi on tosin sama melkein jokalajissa, mikä ei ole täyskontakti, ja missä ei treenata sparraamaan.

    Mutta kyllä mä itse tykkäsin lajista, tosin ei oikein nivelet kestäneet niitä heittoja ja nyhjäämisiä, siks päätin keskittyä yksinkertaisempaan, eli potku/thainyrkkeilyyn
    Se vielä mikä jäi vähän puuttumaan ju-jutsusta oli suojaus. Vaikka sen pitäisi olla ylhäällä, niin harvoin se siellä on, kun ei tartte ottaa vastaan lyöntejä...paitsi sparratessa hanskojen kanssa.

    Kyllä se lajina on tehokas ja hyvä, ja kannattaa aina kokeilla lajeja ja kattoo mikä sopii itselle parhaiten.

    Asiallisesti ja hyvin kirjoitit lajista, mutta sitä en ymmärtänyt kun kirjoitit:
    "Se vielä mikä jäi vähän puuttumaan ju-jutsusta oli suojaus. Vaikka sen pitäisi olla ylhäällä, niin harvoin se siellä on, kun ei tartte ottaa vastaan lyöntejä...paitsi sparratessa hanskojen kanssa." Eihän se ole kenenkään muun kuin oma vika jos ei pidä suojausta ylhäällä.

    Kirjoitit myös, että naisilta vaaditaan pitkäaikaista treenausta koska painitilanteessa vapautumiset ei toimi. Onko muissa lajeissa mielestäsi toimivampia tekniikoita vastaavanlaisiin tilanteisiin?

    Isommissa seuroissa on varmaankin ongelmana se, että kun peruskurssit ja harjoitukset täyttyvät treenaajista, opettajan on mahdotonta antaa yksilöllistä opetusta. Vähän liikuntaa harrastaneet tai ei niin lahjakkaat oppilaat jäävät helposti pois kyydistä. Itse olen pienessä seurassa joten tätä ongelmaa ei ole.

    Äänestä

  • kesälomalla reeneistä kirjoitti:

    Hei.
    Joo täytyy myöntää että jäi vähän epäselviks noi jutut mitä perustelin, eli tässä vähän tarkennusta.
    Toi on totta, se on ihan itsestään kiinni, miten suojaa, mutta tarkoitin sitä että ju-jutsu harjoituksissa pään suojaukseen ei tarvitse mielestäni keskittyä niin paljoa, kun esim. nyrkkeilyssä. No eihän noita sillai voi verrata, mutta monilla jää suojaus leuan alle...varsinkaan jos ei sparrata.
    Sinäänsä ju-jutsussa on hyvä otteluasento koskien tilannetta kun tilannetta, ja ei välttämättä tarvitse suojausta, jos osaa liikkua tai pistää vastustajan maahan, heh.

    Sitten siitä naishommasta: Onhan se laji kun laji niin tekniikat täytyy mennä selkäytimeen, ennen kun niitä osaa käyttää. Ju-jutsu sopii erittäin hyvin naisille, mutta kuten Auvo Niiniketo itse sanoi, naiset (eikä monet miehetkään) voi yksinkertaisesti pärjätä voimassa isoa vastustajaa vastaan, joten on panostettava tekniikkaan. Siksi kenties jokin kung-fu tyyli, missä tekniikat keskittyvät enemmän silmiin, kaulaan ym. kriittisiin alueisiin, voisi sopia naisille...Tosin toi on vain mun näkemys, ja kyllä mä tunnen nais ju-jutsukoita, jotka pistävät miehiä pakettiin;) Tosin heillä on vähintää ruskeä vyö..Kysyitte onko mielestäni muissa lajeissa toimivampia tekniikoita naisille, niin todennäköisesti ei ole. Jokaikisessä lajissa kestää aikaa ennenkun tekniikoita osaa käyttää. Hokutoryu Ju-Jutsu on laji, josta on todella vaikea löytää huonoja puolia, ja nekin jotka mainitsin, on kyllä kiistanalaisia, eikä niitä voi nk.huonoiksi edes väittää.

    Erinomaista teidän kannalta jos pääsette harjoittelemaan pienessä seurassa. Itse harjoittelin myös, ja silloin kaikki toimi. Nykyään on myös monia "budo" seuroja, jossa valmentajina toimivat eivät keskity virheiden korjaamiseen...

    moon ku kerroit lajista mutta kun otin vähä selvää asioista nii täällä ei kai ole hokutoruy ju-jutsua eli täytyy tyytyä brassi ju-jutsuun.

    Äänestä

  • Nikke.T kirjoitti:

    moon ku kerroit lajista mutta kun otin vähä selvää asioista nii täällä ei kai ole hokutoruy ju-jutsua eli täytyy tyytyä brassi ju-jutsuun.

    Ei Hokutoryu ju-jutsua ole,mutta brassijujutsu on?? Aika ihmeellistä, mutta brassiju-jutsuhan on erittäin tehokasta...kokeile ihmeessä

    aattelin näin koska potkut ei oikee nouse vyötäröä korkeemmalle ku nivelet falskaa ja toi paini pohjanen sopii paremmin kun olen sitäki harrastanu, ja täällä ei ole oikee vetäjiä toho hokutoryu ju-jutsuun. periaatteessa iha sama mulle, Ju-jutsu ku ju-jutsu :)

    Äänestä

  • Nikke.T kirjoitti:

    moon ku kerroit lajista mutta kun otin vähä selvää asioista nii täällä ei kai ole hokutoruy ju-jutsua eli täytyy tyytyä brassi ju-jutsuun.

    "Täytyy tyytyä.." Moni olis onnellinen jos olis mahdollisuus treenata BJJ:tä, mene ihmeessä et tule katumaan. Mistäpäin olet?

    Äänestä

  • Samppa kirjoitti:

    porvoosta mie että täälä on ollu hyvä säkä et on päässy harrastaa TolKiDoa ku se aika harvinainen laji ja sitte vielä rinnalle bjj nii makeesti menee. Ootko ite harrastanu bjj:tä.

    Onnittelut, siellä on todella hyviä tyyppejä eli sinne heti ku mahollista sekaan vaa. Luulen että saattaa Tolkido jäädä kun pääset kunnolla painin makuun. Kyllä ite reenaan BJJ:a.

    enpä tiedä jääkö tolkido kun pyrin harrastamaan niinkuin rinnakkain näitä lajeja koska tolkidossa on saman kaltaisia tekniikoita kuin bjj:ssä

    Äänestä

  • Nikke.T kirjoitti:

    enpä tiedä jääkö tolkido kun pyrin harrastamaan niinkuin rinnakkain näitä lajeja koska tolkidossa on saman kaltaisia tekniikoita kuin bjj:ssä

    Saman kaltasia kyllä, kyse on kuitenkin täysin erilaisista lajeista. Mutta kannattaa käydä kokeilees, ihmiset tykkää eri asioista ja näkevät kamppailulliset tarpeensa eri tavalla.

    Äänestä

  • Samppa kirjoitti:

    Saman kaltasia kyllä, kyse on kuitenkin täysin erilaisista lajeista. Mutta kannattaa käydä kokeilees, ihmiset tykkää eri asioista ja näkevät kamppailulliset tarpeensa eri tavalla.

    näinhän se menee, musta se on tosi hyvä jos osaa jotai perus lyöntejä ja potkuja ja sen lisäks lukkoja koska ne on suomessa ehkä paras tapa puolustautua lain takia tai sitte joskäy ottelemassa nii niillä on hyvä päättää matsi (jos pystyy).

    Äänestä

  • Nikke.T kirjoitti:

    porvoosta mie että täälä on ollu hyvä säkä et on päässy harrastaa TolKiDoa ku se aika harvinainen laji ja sitte vielä rinnalle bjj nii makeesti menee. Ootko ite harrastanu bjj:tä.

    Kyllähän Porgoossakin voit normaalia Jujutsua treenata. Siellä on ainakin kuusi vuotta jo karateseura Toran piirissä treenattu Jujutsuakin.

    Äänestä

  • Uuno kirjoitti:

    Kyllähän Porgoossakin voit normaalia Jujutsua treenata. Siellä on ainakin kuusi vuotta jo karateseura Toran piirissä treenattu Jujutsuakin.

    porvoossa voi treenata iha jujutsua mutta tykkään että bjj on tehokkaampi tyylisuunta mutta se on sitte iha mielipide kysymys että ei voi vaan sanoa että joku laji olis tehokkaampaa kuin toinen vaan se riippuu paljolti siitä että miten niitä tekniikoita käyttää ja niistä voi vielä kehittää vähän omia variaatioita kuten tolkidossa tehdään ja siinä on nykyään melkei 10 tuhatta eri liikesarjaa ja niistä saa tehtyä omia variaatioita. eli periaatteessa minkä tahansa lajin harrastaja voi ottelussa voittaa kenet tahansa.

    Hyvin tunnut tietävän, vaikka et ole koskaan treenannut minkäänlaista ju-jutsun tyylisuuntaa.

    Äänestä

  • kesälomalla reeneistä kirjoitti:

    Hyvin tunnut tietävän, vaikka et ole koskaan treenannut minkäänlaista ju-jutsun tyylisuuntaa.

    en kyllä tiedä ju-jutsusta paljoakaan, mutta kerran kävin vähä painimassa bjj äijien kanssa ja sitte oon seurannu joitain kisoja että siinä mun tietämys on ja loput melkein arvailua.

    Äänestä

ju-jutsureeneissä harjoitellaan nyrkkeilyä ja sparraillaan potkunyrkkeilyvarusteilla. Ja kyllä, minusta hokutoryu ju-jutsu on erittäin tehokasta.

Äänestä

Tosiaan olet kyllä periaatteessa ihan oikeassa noista potkuista se on vaan huomattavasti helpompaa ajoittaa oma potkunsa siihen kun vastustaja on kääntymässä, tai hyppäämässä. eli siksi muay-thaissa ei treenata noita potkuja..
Se mitä mulla on kokemusta niin eipä kyllä oikein muissakaan lajeissa kunnolla opi puolustutumaan montaa vastaan, jos sellainen tilanne tulee vastaan niin eiköhän paras ole luottaa muinaiseen kiinalaiseen tekniikkaan "jalat-alle-ja-karkuun" ;-).. Jokainen laji on tarkoitettu toimimaan siinä mihin se on kehitetty ei krav maga
juurikaan kehässä toimi niin kuin muay, kick tms. matossa... eli tästä syystä ei voida puhua parhaasta lajista. Itselleni muay thai kyllä eniten on antanut koska mm. karatessa rupesi se käsien pyörittely ärsyttämään eli loppujen lopuksi kyse on maku asioista ja niistähän on loppujen lopuksi turha kiistellä :-)

Äänestä

Mä veikkaan että sä et oo juurikaan otellu kehässä "kontaktilla"? En tarkoita pieniä hipaisuja, vaan osumia mitkä tiputtavat. Syy on yksinkertaisesti se että mitä vaikeampi potku on teknisesti ja mitä hitaammin ja epävarmemmin sen pystyy suorittaan (esim. takakierto -kokenut kettu väistää sen helposti taakse ja iskee välittömästi jalan mentyä naaman eestä; jalalla kestää vielä hetken ennenku se ehtii maahan "ohimenneestä maalista" ja sitä myötä kestää myös tovin ennenku potkasija pystyy jatkaan seuraavalla tekniikalla) niin sitä suurempi mahollisuus on saada osumaa. Perus "kahden potkun-tyyppi" jyrää yleensä "kikkailijan", ellei tasoero ole valtava. Mikäli oot katsonu jotain tyyli-vapaa(esim. ultimate) otteluita niin oot varmaan huomannu että perusjutuilla ne matsit viedään. Tyylierot tekevät myös paljon, esim. taekwon-don pisteosumat eivät toimi varmasti thai-kehässä.

Äänestä
  • Eurosportilta vähän aikaa sitten näkyneissä pätkissä käytettiin takakiertopotkua ihan toimivasti. Kickboxaaja sai thaiboksaajan nurin osumalla päähän ko. potkulla.. Myöhemmin samassa ottelussa kickboxaaja sitten tyrmättiin eli tasoerot eivät ollee huomattavat ja silti takakiertopotku toimi.. Eihän noita vaikeampia potkuja kannata koko ajan tehdä mutta yllättävät kyllä suurella todennäköisyydellä, varsinkin jos vastustaja ei ole koskaan ottelussa niitä kohdannut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Moon kirjoitti:

Kun mainitsin että thainyrkkeilyssä treenataan hyvin paljon vain pientä osaa potkuista, niin kerronpa mitkä ovat haittapuolet. Eli mikäli treenataan hiukan vaikeampia tekniikoita, myös motoriikka yksinkertaisempiin tekniikoihin kehittyy todella paljon!!! Sitäpaitsi kuka sanoo ettei päähän potkut tai takakierto/takahyppypotkut ole tehokkaita?!?! Nehän ovat suorastaan tappavia, oikein käytettynä. Ei missään tapauksessa näiden tekniikoiden harjoittelematta jättäminen saa olla se, "että ei niitä usein käytetä", tai "ne on niin vaikeita". Tottakai niitä pitää treenata vuosia, mutta se on sen arvoista. Kävin katsomassa naisten thainyrkkeilyn sm-finaalin joskus pari vuotta sitten, ja teki mieli lähteä kesken kaiken pois. Kaikki kunnioitus naisille, kyllä heillä kuntoa oli ja spirittiä, mutta tekniikkaa...no se on toinen juttu. Eli naiset suunnilleen vuorotellen potkivat kiertopotkuja kylkiin, ja heidän kädet oli oikein nostettu ylös että varmasti osuisivat. Ei mitään suojausta minnekään. Sitten kun osuma tuli, lähes joka potkusta ja niistä kahdestä lyönnistä, yleisö huusi osoittaen suosiotaan...No joo...

Capoeria on erittäin hyvä potkujen suhteen, unohdin aivan sen...stupid me;) Eli sopii varsinkin naisille...erittäin akrobaattinen. Kertokaas minkä takia capoeria aina liitetään Brasiliaan vaikka se nimenomaan tuotiin sinne Afrikasta?

Sitten tosta nin-jutsusta, no helsingissä on ainakin yksi ninjutsu seura, ja kyllähän siellä ainakin pitäisi olla käytössä tekniikoita, jotka kohdistuvat hermoihin. Jos ei ole, niin mikä ninjutsu se sitten on...heh?

Kyllä mulla ainakin ju-jutsu paidassa luki että king of martial arts, heh. Kuka lie sen painanut. Mutta se puute ju-jutsussa on, että siinä ei saa tuntumaa mitä on kun lyönnit tulevat päähän. Eri asia on jos seurassa harjoitellaan sparrausta hanskojen ym.suojien kanssa. Siinä tapauksessahan hokutoryu ju-jutsu olisi erittäin tehokasta.

Kick-boxingin ja muay thain huono puoli on kyllä että se ei valmenna useampaa vastustajaa vastaan, siis kerralla, mutta ei sen tarvitsekaan. Riittää että saa yhden pois pelistä sen verran että voi juosta karkuun...

Keep on kickin'...
Moon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu