Minä alan hiljalleen uskoa että se on minun vaivan nimi, en jaksa tehdä mitään. Masennusta minulla on hoidettu, mutta kun muutin toiselle paikkakunnalle en ole saanut terapiaa ja mitkään sipramil tai efexor? lääkkeet ei käy kun menen niin välinpitämättömäksi ja kuplan sisälle, taas surmontil, kokeilu jäi siihen että olisin nukkunut vuorokaudet ympäriinsä, tätä on kestänyt jo vuosia, ei ole enää sosiaalista elää ei harrastuksia ei mitään. Miksi sitä on edes olemassa?
Krooninen väsymys
19
9795
Vastaukset
- gitta
jkuin anemiassa.
- veto pois
kaikki fyysiset sairaudet on pois-suljettu siis on tehty tarkat tutkimukset ja fyysisesti olen terve!!
Kuoleman väsynyt vain ja sairautena se alkaa tuntua ja rajoittaa hirveästi elämää. Ihan kuin olisi menettänyt elinvoimansa... - Riitta
veto pois kirjoitti:
kaikki fyysiset sairaudet on pois-suljettu siis on tehty tarkat tutkimukset ja fyysisesti olen terve!!
Kuoleman väsynyt vain ja sairautena se alkaa tuntua ja rajoittaa hirveästi elämää. Ihan kuin olisi menettänyt elinvoimansa...Tutulta kuullosti teksti, uskon itse, että minulla on krooninen väsymystila tai siis sairastan sitä, joka rajoittaa elämääni ja on aina rajoittanut. Auttaisikohan Tryptotabs, sehän on tavallaan unettomuuteen mutta myös virkistää, kannattaisi kokeilla.
- veto pois
Riitta kirjoitti:
Tutulta kuullosti teksti, uskon itse, että minulla on krooninen väsymystila tai siis sairastan sitä, joka rajoittaa elämääni ja on aina rajoittanut. Auttaisikohan Tryptotabs, sehän on tavallaan unettomuuteen mutta myös virkistää, kannattaisi kokeilla.
Oletko kokeillut ja jos niin ????
- jos kerran popsitte
veto pois kirjoitti:
kaikki fyysiset sairaudet on pois-suljettu siis on tehty tarkat tutkimukset ja fyysisesti olen terve!!
Kuoleman väsynyt vain ja sairautena se alkaa tuntua ja rajoittaa hirveästi elämää. Ihan kuin olisi menettänyt elinvoimansa...väsyttäviä lääkkeitä.Masennuslääkkeen voi itse vähentää vaikka kuinka pienelle annokselle.Sen itse elimistössään ja olossaan huomaa,mikä on se oikea annos,jotta jaksaa.
Lääkärit määräävät aina standardimäärän lääkettä,jolloin he eivät ota huomioon jokaista potilasta erikseen.Jokainen meistä on oma yksilönsä ja jokaisella on myöskin omanlaisensa hermosto.Kokeilkaa nyt itse niitä lääkeannoksia.Ettette te siihen todellakaan kuole,jos nyt uskallatte vähentää sen verran että pääsette petistä ylös ja saatte painonne kuriin.
Masennuslääkkeet myöskin nostavat painoa lisäämällä ruokahalua.Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja laihduttakaa.Mutta ennen ette siihen kilojenkaan karsimiseen pysty ennenkuin olette vähentäneet lääkeannosta,sillä liikuntaa myöskin tarvitaan ja liikkua ei jaksa ennen kuin on voimia lähteä ovesta ulos ja baanalle. - minä vaaaaaaaaaaannn
jos kerran popsitte kirjoitti:
väsyttäviä lääkkeitä.Masennuslääkkeen voi itse vähentää vaikka kuinka pienelle annokselle.Sen itse elimistössään ja olossaan huomaa,mikä on se oikea annos,jotta jaksaa.
Lääkärit määräävät aina standardimäärän lääkettä,jolloin he eivät ota huomioon jokaista potilasta erikseen.Jokainen meistä on oma yksilönsä ja jokaisella on myöskin omanlaisensa hermosto.Kokeilkaa nyt itse niitä lääkeannoksia.Ettette te siihen todellakaan kuole,jos nyt uskallatte vähentää sen verran että pääsette petistä ylös ja saatte painonne kuriin.
Masennuslääkkeet myöskin nostavat painoa lisäämällä ruokahalua.Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja laihduttakaa.Mutta ennen ette siihen kilojenkaan karsimiseen pysty ennenkuin olette vähentäneet lääkeannosta,sillä liikuntaa myöskin tarvitaan ja liikkua ei jaksa ennen kuin on voimia lähteä ovesta ulos ja baanalle.ihme ohje!!! ei niitä masislääkkeitä saa niin vaan mennä vähentelee/ lopettelee itse! aina tarvii lääkärin määräyksen.. ja ne ei todellakaan mitään maksimiannoksia määräile.. kun itse toivoo et määräiliski josko isomman annoksen kuin mitä määräävät.. ja kaikilla masislääkkeillä ei oo lihottavaa vaikutusta.. useimmilla varmaan kyllä.. joo liikunta auttaa endorfiinituotantoon mut kun on masikses niin eipä silloin tee mieli tehä mitään.. niin perseestö kuin se onkin.. mut elä viitti jaella alkeellisia neuvojas täällä kun ei sulla ole edes ammatillista näkemystä ko. aiheeseen..!!
- D.a.r.k.s.o.u.l
jos kerran popsitte kirjoitti:
väsyttäviä lääkkeitä.Masennuslääkkeen voi itse vähentää vaikka kuinka pienelle annokselle.Sen itse elimistössään ja olossaan huomaa,mikä on se oikea annos,jotta jaksaa.
Lääkärit määräävät aina standardimäärän lääkettä,jolloin he eivät ota huomioon jokaista potilasta erikseen.Jokainen meistä on oma yksilönsä ja jokaisella on myöskin omanlaisensa hermosto.Kokeilkaa nyt itse niitä lääkeannoksia.Ettette te siihen todellakaan kuole,jos nyt uskallatte vähentää sen verran että pääsette petistä ylös ja saatte painonne kuriin.
Masennuslääkkeet myöskin nostavat painoa lisäämällä ruokahalua.Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja laihduttakaa.Mutta ennen ette siihen kilojenkaan karsimiseen pysty ennenkuin olette vähentäneet lääkeannosta,sillä liikuntaa myöskin tarvitaan ja liikkua ei jaksa ennen kuin on voimia lähteä ovesta ulos ja baanalle.Suosittelisin olemaan hyvin varovainen niitten lääkkeiden kanssa,älkää missään nimessä lopettako niin vaan.
Totta on se että lääkärit määräävät niitä aivan liian paljon,ja ne tekevät ihmisestä kuin jonkin zombin. Varovasti niitä voi vähentää kyllä ja seurata olotilaa pitkällä aikavälillä. Aina kyllä pitää lääkärille ilmoittaa että aikoo vähentää lääkitystään omatoimisesti (se tietysti vastustaa ajatusta..)
Väsymys voisi johtua myös jostain kilpirauhasongelmista(eivät aina näy kokeissa) tai ihan vitamiini-hivenaine puutoksesta.
darksoul
http://masennus.nettisivu.org
- vcc
joka päivä,siis 5-6 kertaa viikossa,reipas 45-90 min ulkoilu.
palataan asiaan kuukauden päästä.- veto pois
Saa sitä määrätä vaikka mitä!
Koiran omistaja ulkoilee joka päivä satoi tai paistoi vähin. 1h, että jos määräisit jotain muuta, ei taida olla henk,koht. kokemusta asiasta? - loputon väsymys
veto pois kirjoitti:
Saa sitä määrätä vaikka mitä!
Koiran omistaja ulkoilee joka päivä satoi tai paistoi vähin. 1h, että jos määräisit jotain muuta, ei taida olla henk,koht. kokemusta asiasta?Minä olen sairastanut väsymys/(hidastunut elimistön toiminta) nyt puolitoista vuotta ja tutkittu on varmaan lähes kaikki mahdollinen, ja lääkkeeksi separam vaikka en ole masentunut!!! En osaa sanoa vielä auttaako kun lääke on niin alku vaiheessa. Tämä sairaus vaikeuttaa rankasti joka päiväistä elämää.
- veto pois
loputon väsymys kirjoitti:
Minä olen sairastanut väsymys/(hidastunut elimistön toiminta) nyt puolitoista vuotta ja tutkittu on varmaan lähes kaikki mahdollinen, ja lääkkeeksi separam vaikka en ole masentunut!!! En osaa sanoa vielä auttaako kun lääke on niin alku vaiheessa. Tämä sairaus vaikeuttaa rankasti joka päiväistä elämää.
Vaikuttaa aika huonolle ja minulle ei sovi nuo masislääkkeet, tänäänkin kun olin ollut ylhäällä n. 1h niin paleli koko ajan taas sänkyyn takaisin. Nyt kävin sen pakollisen ulkoilulenkin ja väsymys on kuin raskas paino ja ei enää jaksa kiinnostua mistään. Eikö tähän ole olemassa apua? Itse mietin että piri vois olla ainoa joka sais vauhtia enää mutta sehän onkin laiton aine...
Ihan sama vaikka ois mistä riippuvainen kun ei aina olis näin ällöttävä olo. - loputon väsymys
veto pois kirjoitti:
Vaikuttaa aika huonolle ja minulle ei sovi nuo masislääkkeet, tänäänkin kun olin ollut ylhäällä n. 1h niin paleli koko ajan taas sänkyyn takaisin. Nyt kävin sen pakollisen ulkoilulenkin ja väsymys on kuin raskas paino ja ei enää jaksa kiinnostua mistään. Eikö tähän ole olemassa apua? Itse mietin että piri vois olla ainoa joka sais vauhtia enää mutta sehän onkin laiton aine...
Ihan sama vaikka ois mistä riippuvainen kun ei aina olis näin ällöttävä olo.Mulla on aika pahat aloitus oireet tästä masislääkkeestä olo on kun olis juopotellut kuukauden(voisn kuvitella) oksettaa ja kaikki menee ohi pökkyrää. Onko sun kilppariarvot katsottu? Elämä ei ole elämisen arvoista jos ei saa ikinä ns normaalia oloa!!! Täytyy yrittää jaksaa jos tuo masislääke tois virtaa, virtaa tässä kaipaa että sais arkirutiinin pyöritettyä.
- veto pois
loputon väsymys kirjoitti:
Mulla on aika pahat aloitus oireet tästä masislääkkeestä olo on kun olis juopotellut kuukauden(voisn kuvitella) oksettaa ja kaikki menee ohi pökkyrää. Onko sun kilppariarvot katsottu? Elämä ei ole elämisen arvoista jos ei saa ikinä ns normaalia oloa!!! Täytyy yrittää jaksaa jos tuo masislääke tois virtaa, virtaa tässä kaipaa että sais arkirutiinin pyöritettyä.
kilpir..ym muut arvot tutkittu useasti. Viimeksi jätin masislääkkeen surmontilin pois koska nukuin vuorokaudet läpi ja se ei oikein perheelliselle sovi ja sitä ennen edellinen sipramil 40mg olin kuin zompie tosi poissaoleva reagointikyky heikkeni ja olla möllötin vaan ei iloa jos ei suruakaan ei mitään. se oli kammottava kokemus ja en saanut hoitavaa lääkäriä kiinni ja lopetin lääkkeen oton seinään ja ne viekkarit oli pahinta mitä olen tähän mennessä kokenut.
Yritän kovasti miettiä jotain vaihtoehtoa lääkitykselle tai edes löytää syyn tähän kaikkeen.. - loputon väsymys
veto pois kirjoitti:
kilpir..ym muut arvot tutkittu useasti. Viimeksi jätin masislääkkeen surmontilin pois koska nukuin vuorokaudet läpi ja se ei oikein perheelliselle sovi ja sitä ennen edellinen sipramil 40mg olin kuin zompie tosi poissaoleva reagointikyky heikkeni ja olla möllötin vaan ei iloa jos ei suruakaan ei mitään. se oli kammottava kokemus ja en saanut hoitavaa lääkäriä kiinni ja lopetin lääkkeen oton seinään ja ne viekkarit oli pahinta mitä olen tähän mennessä kokenut.
Yritän kovasti miettiä jotain vaihtoehtoa lääkitykselle tai edes löytää syyn tähän kaikkeen..Kauanko söit cipramilia? Kauanko vierotusoireet kesti? Tuo sepram lienee aika lähelle sama kun cipramil! Tämä pökkyrä väsymystauti on paha se vie ilon ja voimat elämästä,sääliksi käy mieheni kun olen vain väsynyt raato joka valittaa pökkyrää,liekkö tähän on lääkettä, olen kokeillut d-vitam,e-epat yms yms
- veto pois
loputon väsymys kirjoitti:
Kauanko söit cipramilia? Kauanko vierotusoireet kesti? Tuo sepram lienee aika lähelle sama kun cipramil! Tämä pökkyrä väsymystauti on paha se vie ilon ja voimat elämästä,sääliksi käy mieheni kun olen vain väsynyt raato joka valittaa pökkyrää,liekkö tähän on lääkettä, olen kokeillut d-vitam,e-epat yms yms
ja viekkarit kesti 2 viikkoa, siis älä missään tapauksessa lopeta kerralla vaan hitaasti annosta pienentäen ja kerro lekurillesi olostasi. Huimasi paha olo ja kun käänsi päätä nopeasti kaikki näkyi kuin katkofilminä hikoilutti uni ei tullut,rytmihäiriöitä.. olin tosi sairas fyysisesti sen 2 viikkoa
Minun toinen psyko tajusi heti ongelmani, minun kemiani kai on sellainen ettei nämä mielialalääkkeet sovi mulle. Ajattelin seuraavaksi kysellä melatonista jos siitä ois jotain apua se kun on elimistön oma hormooni....
Kyllä läheiset kärsii ja siitä saa sitten vielä syyllisyyden tuntoja ja kun menee ensin seksihalut masiksen takia ja jos lääkkeet auttaa niin ne vie halut....ole siinä sitten. - mimmikkä
veto pois kirjoitti:
ja viekkarit kesti 2 viikkoa, siis älä missään tapauksessa lopeta kerralla vaan hitaasti annosta pienentäen ja kerro lekurillesi olostasi. Huimasi paha olo ja kun käänsi päätä nopeasti kaikki näkyi kuin katkofilminä hikoilutti uni ei tullut,rytmihäiriöitä.. olin tosi sairas fyysisesti sen 2 viikkoa
Minun toinen psyko tajusi heti ongelmani, minun kemiani kai on sellainen ettei nämä mielialalääkkeet sovi mulle. Ajattelin seuraavaksi kysellä melatonista jos siitä ois jotain apua se kun on elimistön oma hormooni....
Kyllä läheiset kärsii ja siitä saa sitten vielä syyllisyyden tuntoja ja kun menee ensin seksihalut masiksen takia ja jos lääkkeet auttaa niin ne vie halut....ole siinä sitten.Heip!Mulla on kans ihan järjetön uupumus mikä ei poistu vaik kuin nukkusin,siks oonki vähentäny nukkumista ku tiiän ettei se jeesaa mua yhtään,pakotan itteni olemaan hereillä,tuntuu ettei millään pysy hereillä kun on niin kova uupumus.Multakin on katottu verikokeet 2 kertaa ja myös sydärifilmi,mut kaikki oli ok.tuntuu niin kurjalta kun päivät menee niin et täytyy pakottaa ittensä olee hereil,tää on niin väkinäist kun tuntuu ihan kun taju lähtis ku on niin tajuto väsy.
- sinulla
mimmikkä kirjoitti:
Heip!Mulla on kans ihan järjetön uupumus mikä ei poistu vaik kuin nukkusin,siks oonki vähentäny nukkumista ku tiiän ettei se jeesaa mua yhtään,pakotan itteni olemaan hereillä,tuntuu ettei millään pysy hereillä kun on niin kova uupumus.Multakin on katottu verikokeet 2 kertaa ja myös sydärifilmi,mut kaikki oli ok.tuntuu niin kurjalta kun päivät menee niin et täytyy pakottaa ittensä olee hereil,tää on niin väkinäist kun tuntuu ihan kun taju lähtis ku on niin tajuto väsy.
Minkähänlainen yleiskunto sinulla on?
Liikutko riittävästi? Syötkö terveellisesti? Oletko liian stressaantunut?
Vai johtuuko henkisistä asioista - oletko kokenut menetyksen tai surun, joka jäänyt päälle?
Perusverikokeet kannattaisi ensin ottaa ja tsekata, ettei syynä ole esim. kilpirauhashormonin epätasapaino. Muitakin yleissairauksia on, jotka aiheuttaa väsymystä.
Jospa menisit ensin ihan yleislääkärin vastaanotolle ja aloittaisit sieltä?
Hyvää syksyä! - älä valita jos
veto pois kirjoitti:
Vaikuttaa aika huonolle ja minulle ei sovi nuo masislääkkeet, tänäänkin kun olin ollut ylhäällä n. 1h niin paleli koko ajan taas sänkyyn takaisin. Nyt kävin sen pakollisen ulkoilulenkin ja väsymys on kuin raskas paino ja ei enää jaksa kiinnostua mistään. Eikö tähän ole olemassa apua? Itse mietin että piri vois olla ainoa joka sais vauhtia enää mutta sehän onkin laiton aine...
Ihan sama vaikka ois mistä riippuvainen kun ei aina olis näin ällöttävä olo.jos et uskalla lopettaa.Kaikki ne nykyajan masislääkkeet ovat ssri-lääkkeitä.Niihin jää nalkkiin jos ei ite tee mitään niiden lopettamiseksi tai vähentämiseksi.Jotta silleen.Oo itte oma lääkäris ni saat ittes parempaan kuntoon.
- niitä lääkkeitä.,,
ja valitat sitten kroonisesta väsymyksestä.Kai nyt tajuat itsekin,että ne lääkkeet sinut ovat muuttaneet tuollaiseksi.Mieti nyt tykönäsi,olitko ennen lääkkeiden aloittamista kroonisesti petinpohjalla ja työkyvytön.
Lopeta siis lääkkeet.jos et pysty olemaan enää ilman niitä,niin ota sitten aivan pieni annos.Et sinä siihen kuole,jos vähennät lääkemäärän niin pieneksi,että jaksat tehdäkin jotain.Kokeile.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961