Valehtelu pahentamisen

pelon edelle?

Itseäni on alkanut mietityttää sellainen, että moni vl kokee tekevänsä oikein valehdellessaan muille uskovaisille jossain vl-elämäntapaa koskevassa asiassa. Esimerkiksi televisioasian kanssa. Monella vl:llä on televisio kodissaan, mutta muille uskovaisille esitetään, että televisiota ei ole, ja ollaan niin kuuliaisia seurakunnan neuvoille.

Valehtelua harrastetaan usein pahentamisen pelossa. Koska pelätään, että jos toinen uskovainen saa selville asioiden todellisen laidan, tätä television omistajaa ei enää pidetää uskovaisena, ellei nöyrry parannukseen siitä, että on pahentanut toisen uskovaisen.

Valehtelua harrastetaan toki muissakin tapakulttuuri-asioissa, eikä ainoastaan televisio-asian suhteen.

Onko valehtelu mielestänne oikein ja miten se sopii kristityn luterilaisen elämään? Kuinka oikea voi sellainen usko olla, joka laittaa ihmiset valhtelemaan ja pelkäämään?

11

995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JIA

      Mitä hyötyä valehtelemisesta olisi? Aina voi toisia ihmisiä sumuttaa, mutta Jumalaa ei. Ja jos tälle tielle lähtee, ei ole mitään merkitystä, sanooko olevansa uskovainen vai ei, koska teollaan on jo kieltänyt uskonsa. Ei sitä toisia ihmisiä varten uskota, jos oikein sydämestään uskoa tahtoo.

      • outob

        Jos usko on jokaisen henkilökohtainen asia, joka ei kuulu muille kuin ihmiselle itselleen ja Jumalalle, niin miksi pitää ulospäin esittää uskovaista.
        Miksi uskon ulkoiset tunnusmerkit ovat niin selvät vl- uskossa?
        Pääasiallinen syy näyttäisi olevan oman viiteryhmän miellyttäminen ei Jumalan miellyttäminen?


    • pakkula

      Se on kuollutta uskoa, joka panee valehtelemaan. Emme usko mitään ajallista varten, vaan iankaikkisen elämän saavuttaksemme.
      Ei tarvitse olla edes sydänten tuntija, tietääkseen sen. Jos puuttuu sydämen usko, ei auta minkään ryhmän hyväksyminen. On kuitenkin yksi sellainen sydänten tuntija, joka tietää kaiken.

    • vapautunut

      valehtelu on oikein jos ei muuten pääse pakoon sitä ahdasmielistä seuraa. Kaikki keinot ovat sallittuja, pääasia on että pääsee irti vääryydestä!

      • se oli

        kysyttiin nimenomaan tilanteesta, jossa valehdellaan -pysyäkseen- seurakunnassa. Muuten asiaan on vastattu jo hyvin edellä.


    • minä

      Kenelläkään ei ole velvollisuutta tehdä tiliä television omistamisestaan uskonystävilleen. Suomalaisilla on lain suoma oikeus yksityisyyteen, ja yksityisyyttään saa suojella niillä keinoin, jotka kukin parhaaksi näkee.

    • monenlaista

      Itseäni on mietityttänyt se valehtelu jota useat vl.t harrastavat että yritetään ulospäin näytellä kuin ei sääntöjä olisi, vaikka sisimmässä tiedetään että annetaan väärää kuvaa. Näyttää siltä että koko vl on täynnä pelkkää valehtelua ja pelkoa.

      terv, tv:n omistaja

    • ja joutua keksimään hätävaleen

      Ja eikä sitä heti voi leimata sen perusteella varmaan kuolleeksi uskoksi.

      Eikö oli hyvä antaa Jumalalle aikaa tällaisissakin asiassa. Ja olis hyvä muistaa, että jos itse joutuu vikaan ja virheeseen, että miltä tuntuis jos toiset vaan löis lekalla. Ja rakkaus puuttuu.

      Eikö me olla heikkoja lampaita js syntiin joutuvaisia. Kokovikasia kaikki olemme Jumalan edessä.

      Itsehän ihminen kärsii siitä kaikista eniten jos syntiin joutuu. Ja voi vielä olla heikkoudessa tuntemassa huonouttakin, että on joutunut syntiin.

      Ja jos heti leimataan ja saa väärää kohtelua ns "hvvien ja onnistuneiden" ihmisten parissa. Se ei ole hyvä, koska sitä ei silloin jaksa nousta. Ja voi tulla luottamuspula, niin että ehkä tämä "heikko" Jumalan lapsi, ei edes uskalla puhua kenellekään, jos väärin kohdellaan.

      Hän siis ao. on voinut asiasta kärsiäkin, tai ehkä ei tiedä, ehkä edes että joku asia on synti. Silloin on paras keskustella hänen kanssa asiallisesti.

      Ja kaikki ei tarvitse olla edes tahallista vaikka olis TV:stä tai muustakin kysymys. Ehkä tämä VL on vaan suistunut jostakin syystä oikeasta pois. Eikä ehkä tiedä vaan ulospääsyitetä. Silloin hän tarvisee apua, eikä korkealta tulevaa arvostelua.

      Se sielunvihollinen on tuhanten juonten konstimestari, näin on seuroissa asia ilmaistu. Ja osaa eksyttää monella tavalla ihmisiä, uskovaisiakin. Seuroissa sanotaankin, että se tulee sieltä, jossa aita on matalin.

      Ei pitäis olla liian nopea ja tiukka kannanotoissaan jos ei ole ao. kanssa keskustellut. Ja täällä sais aina varauksella suhtautua asioihin. Koska emme tiedä edes kenen kassan keskustelemme.

      Olisko tässäkin yksi valvomapaikka, että itse ei eksyis väärille vesille näissäkin asioissa. Se voi käydä niin, että Jumala ottaa kiinni, jos itsetä on liian hyvät luulot.

      Myös täällä chatissa ihmiset voivat olla VL.ien nikillä ja olla olevinaan heitä siis feikkinä ja jopa valehdella. Ja päätarkoituksena voi olla vaan aiheuttaa palstalla väärää henkeä. Siis he voivat olla ihan väärällä asialla.

      Siinä edellä vähän ajattelemisen aihetta, että ei oltais liian viattomina täällä.

      Täällä sais siis olla aika varovainen mitä ulkopuolisille meikäläisistä omat vastaavat.

      Ne vikojat voivat olla vaan sen vuoksi täällä, että valvomassa VL:ien asioita väärällä tavalla ja olla ottamassa heitä vaan kiinni...Ja omat asiatkaan ei ole kunnossa. Siis aivan väärällä asialla.

      Mehän muistamme Raamatusta miten Jeesuksen aikana oli aivan samaa, että ulkopuoliset yrittivät etsiä Jeesuksen opetuslapsista virheitä. Ja eikö Jeesus puolustanut heitä. Siinä meille olis hyvä esimerkki. Että kun maailma jo meitä pilkaa, että omat ei enää sitä tekis ja yhtyis samaan.

      Se liiallinen maailman ystävyys voi johtaa siihenkin, että ei enää ajakaan kirkkailla valoilla. Vaan sieltä tulee tartunnaisia näissäkin asioissa.

      Sitä ihminen niin mielellään toista laskee ja samalla itseä nostaa täälläkin.

      Niin,,, ja ehkä ei kannata kaikkea uskoa mitä kuulee täällä. Ihmiset puhuu aina.

      • niin...

        pidä olla todellisessa sydämen uskossa, että jos sortuu valheeseen, niin omantunnon kellot alkaa kilisemään, ja tulee halu korjata se oma valhe totuudeksi?

        Valehteluhan on aina väärin, ja se ei koskaan perustu totuuteen. Valehtelu on syntiä, ja Jumala vihaa syntiä, silloinhan uskovainen tietää tehneensä syntiä ja elää niin kauan sen synnin kanssa kunnes korjaa valheen totuudeksi.

        Eikö ole hyvä, että muut tästä mainitsevat jos ei itse osaa korjata vääryyttä oikeaksi?


      • pakkula
        niin... kirjoitti:

        pidä olla todellisessa sydämen uskossa, että jos sortuu valheeseen, niin omantunnon kellot alkaa kilisemään, ja tulee halu korjata se oma valhe totuudeksi?

        Valehteluhan on aina väärin, ja se ei koskaan perustu totuuteen. Valehtelu on syntiä, ja Jumala vihaa syntiä, silloinhan uskovainen tietää tehneensä syntiä ja elää niin kauan sen synnin kanssa kunnes korjaa valheen totuudeksi.

        Eikö ole hyvä, että muut tästä mainitsevat jos ei itse osaa korjata vääryyttä oikeaksi?

        Samaa mieltä edellisen nikin "niin" kanssa. Jumalan sana osoittaa, ettei sovi tehdä syntiä edollaan , tietoisesti. Toki siihen joudumme teitämättämme ja monesti heikkoudessamma. On kuitenkin suuri ero joutua syntiin ja suosia syntiä. Vapaa jumalan lapsi haluaa vaeltaa synnistä pestyn omantunnon kantajana.


      • aihetta kirjoittajalla

        ensinnäkin puolustaa syntiä hätävalhe. Muutenkin oli aika tavalla haettu virheitä toisista? miksi?
        Olisikohan aika katsoa sinne omaan sisimpään,ja miettiä miksi on kirjoitus vikojen etsimistä toisista.

        Uskovainen haluaa olla ensin etsimässä viat itsestä, koska kun osoittaa sormella toista, kolme sormea on itseään kohti.

        Silloin tuntee että on vikaan joutunut, silloin haluaa sopia asiansa,eikä syytellä muita.

        Siionissa on aina avoimet lähteet syntiä ja saastaisuutta vastaan. Joten niitä omia syntejä on paras ensin käydä pesemään.

        Tulee mieleen se paha palvelija, hän oli saanut anteeksi valtavan velan isännältää. Mutta kun hän alkoi toista palvelijaa joka oli hänelle velkaa, heitätti vankeuteen, vaikka tämä oli vain pienen summan velkaa.

        Sellaisia voi meissä uskovaisissakin olla, valitettavasti.

        Mutta kun itse saa paljon anteeksi, myös paljon rakastaa. Se on oikeaa Jumalan mielen mukaista uskovaisten keskinäistä toistensa rakastamista.

        Niin kauan kuin on kannetta toisia kohtaan, ei tule parannuksen soveliaita hedelmiä näkymään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2066
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1728
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1402
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1200
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1198
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1041
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      959
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      957
    Aihe