Saaristojen merimetsot...

Miksi niitä pitäisi hävittää tai erityisesti suojella, eikö riitä että antaa niiden vaan olla.
Vaikea ottaa kantaa kun niistä levitetään niin ristiriitaista tietoa. Toinen sanoo että syövät vain 30 senttistä siikaa ja toinen sanoo että vain pieniä särkikaloja ja muuta roskakalaa. Mutta paljon ne kai syövät, useamman ihmisen päiväannoksen päivässä lintua kohti. Ja onko silläkään väliä, eiväthän ihmiset kuitenkaan juuri kotimaista luonnonkalaa syö, ei ainakaan kaupoissa ole myytävänä muuta kuin mistä lie pyydettyä silakkaa.
Onneksi ne merimetsot elävät suurissa kolonioissa ja isollekin porukalle riittää muutaman omakotitontin kokoinen luoto, jos ne sen paskovat niin mitä siitä sitten, on tässä evoluution saatossa suurempiakin tapahtunut.
Pitäisikö tässä taas talven tullen pyrkiä sulattamaan lumi pois kun se haittaa ihmistä vai pitäisikö se jotenkin peittää ettei sula, siis suojella?

puolestani pesikööt aivan rauhassa. Ne merimetsot, jotka pesivätkin puissa, valitsevat kuitenkin sellaisia pikkusaaria tai -luotoja, joilla kasvavilla puilla ei ole minkäänlaista metsätaloudellista arvoa. Saaristoluontoon eivät nämä todella vähäiset vahingot, vaikkakin ihmisen silmään näyttävät vahingot (hohtavan valkoisen värinsä takia), vaikuta lainkaan.

Esittämäsi kysymyksen takana ovat useimmiten metsästäjät, jotka haluaisivat jonkun mahdollisen, ihan minkä vaan, tekosyyn nojalla saada aseidensa tähtäimeen jonkun eläimen, joka heidän mielestään "tarvitsee" ihmisen suorittamaan "kannanhoitoa".

Tekosyy mikä tekosyy! Todellista vaaraa nykyistä suuremmastakaan merimetsokannasta ei ole suomen metsätaloudelle - kuin ei myöskään ammattikalastukselle, jos aiot siihen seuraavaksi vedota. Merimetsojen ruoakseen pyytämät kalat nimittäin kuuluvat siihen ihmisen luokittelemaan ns. "roskakalojen" kategoriaan. Särkikaloihin, kivinilkkoihin, pikkuahveniin...

Täällä ulkosaaristossa ne eivät ainakaan tuhoa yhtään mitään. Puuttomilla kallioluodoilla asuvat ja paskantavat. Minun elämääni ne eivät ainakaan häiritse mitenkään.