Vauvamme on pian 3 kuukautta vanha. Lapsen syntymän jälkeen avioliittomme on ollut melkoisen sekaisin. Iloisia ja onnellisia olemme tietenkin ihanasta tyttärestämme, mutta keskenään emme tule toimeen laisinkaan. Onkohan tämä normaalia uuden tilanteen luoma kriisi vaiko jotain vakavampaa!?!
Mieheni tekee paljon kotitöitä, auttaa kiitettävästi myös vauvan kanssa. Huomioi minua siis sillä tavalla. Mutta muuten huomioiminen, puolin ja toisin on jäänyt kokonaan. Läheisyyttä ei enää ole ollenkaan. Kuljemme toistemme ohi puhumatta sanaakaan. Hyvän yön toivotus illalla on työn takana, äänessä ei entistä lämpöä. Kaikki on niin väkinäistä ja hankalaa. Sisälläni suuri ahdistus ja usein itken tilanteen tuomaa tuskaa.
Niin psyykkinen kuin fyysinen suhteemme on täydellisesti jäässä. Ei ystävällisiä sanoja, ei seksiä. Kumpikaan ei kykene toista lähestymään. Onneksi jaksamme ja haluamme kuitenkin molemmat "leperrellä" vauvalla ja pitää hänestä kaikin puolin huolta. Kauhistuttaa vaan ajatus siitä, että tytön vanhemmat eivät kosketa toisiaan enää millään tavalla.
Luulen, että olen kärsinyt jonkin asteisesta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Olen aina ollut suhteessamme vahvempi osapuoli ja nyt kun tarvitsisin erityisesti henkistä tukea, ei mieheni osaa sitä antaa. Kun mieli on maassa ja kamala rakkauden kaipuu, ei auta, että mieheni täyttää tiskikoneen. Koko olemukseni, mieleni ja kehoni huutaa: "Halaa, paijaa ja purista lujaa... Anna täten voimaa ja uskoa tulevaan... Rakasta minuakin!!!". Mieheni ei kuitenkaan ole ymmärtänyt viestiäni. Vaikka suoraankin olen näistä tuntemuksistani puhunut. Hänen on niin kovin vaikeaa näyttää tunteitaan, vai onkohan niitä enää laisinkaan.
Tunnen välillä suurta vihaa miestäni kohtaan ja tämä pelottaa. Vihaan sitä, että hän ei välitä ahdistuksestani, ei ainakaan siltä vaikuta. Vihaan sitä, ettei hän silittele ja pidä hyvänä. Ettei hieman hiero kipeitä hartioitani. En ole hyvä vaimo minäkään, mutta usein yritän ryhdistäytyä. Teen ruuat valmiiksi päivittäin, sytytän usein sydänkynttilän ruokapöytään... halaan ja taputan pepulle... yritän näyttää parhaani mukaan, että vaikeuksistamme huolimatta välitän. Mutta nyt en enää jaksa yrittää, enkä edes tiedä haluanko. Olen masentunut ja alakuloinen. Ennen hymyilin paljon, se oli oikein "tuotemerkkini", mutta nyt hymykin on hyytynyt. Usein mietin, että rakastanko häntä enää. En tiedä. Pelottaa.
Sydämeni tuntuu tyhjältä ja todella yksinäiseltä. Läheisiä ystäviä tai sukulaisia minulla ei ole asuinpaikkakunnallamme
ja tämä lisää yksinäisyyttäni.
Mitä teen?
Suhde sekaisin =(
7
1046
Vastaukset
- Sara
Vaikutan varmaan todella itsekkäältä ja myönnän, että olenkin. Tuntuu vaan, että olen ansainnut huomiointia, sitä, että mieheni tekisi enemmän aloitteita henkisellä tasolla. Että hän hoksaisi sen, että piristämällä minua voisi olla "ihmeitä tekevä vaikutus". En vaadi suuria, arvostan arkielämän pieniä mukavia hetkiä. En edes muista, milloin mieheni olisi minua kunnolla ja aidosti halannut. Kun takana on 9 kuukauden odotus mielialavaihteluineen, todella rankka synnytys ja rankat jälkioireet sekä äidin roolin opettelu... onko kohtuutonta ja liian itsekästä vaatia sitä, että mies osoittaisi tunteitaan ja olisi mahdollisesti myös pikkaisen ylpeä omasta vaimostaan!?! Olen kuitenkin selviytynyt mielestäni ihan kunnialla viime aikojen muutoksista. Ja silti tuntuu, etten ole tehnyt tarpeeksi ja etten ole hyvä äiti / vaimo. Mieheni ei kannusta minua, vaan pikemminkin tuo esille niitä asioita, joissa olen "heikko" ja epävarma. Tämä syö minua sisältä ja kalvaa suhdettamme. Ja sitten tulee se itseinho... ja inho tätä avioliittoa kohtaan. Ei hyvä!!!
- se johtuu
vauvasta,väsymyksestä ja hormooneista.Se menee ohi ihan varmasti.
Vauva muuttaa kuitenkin sitä parisuhdetta,alapää on kipeä,rinnat on kipeät ja täynnä maitoa.Mieliala heittelee laidasta laitaan.
Minulla on kestänyt aina puolisen vuotta synnytysten jälkeen jonkinasteinen matalapaine,kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
Se ei ole itsekästä,se on normaalia. - Sara
se johtuu kirjoitti:
vauvasta,väsymyksestä ja hormooneista.Se menee ohi ihan varmasti.
Vauva muuttaa kuitenkin sitä parisuhdetta,alapää on kipeä,rinnat on kipeät ja täynnä maitoa.Mieliala heittelee laidasta laitaan.
Minulla on kestänyt aina puolisen vuotta synnytysten jälkeen jonkinasteinen matalapaine,kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
Se ei ole itsekästä,se on normaalia.Hei! Niinhän se varmasti on, että mielialan heittelyt on ihan normaalia tässä tilanteessa. Ja todellakaan en ole mikään helppo kumppani, joten on siinä miehelläkin sopeutumista. Jospas se minullakin / meillä tämä matalapaine hellittää. Kiitos vastauksestasi!
- Tappi
Täällä on ihana sama tilanne joten muista että et ole ainoa. Päivä kerrallaan mennään...joskus paremmin ja välillä taas kaikki romahtaa niskaa mutta onneksi osaamme nauttia pienokaisesta joka on meille suotu.
Puhumattomuus on pahin asia mitä tiedän ja se vie asiat ihan solmuun mutta minkäs teet kun ei vaan jaksa asioista edes enään puhua vaan haluaisi välillä että toinen ottaa ns. ohjat käsiin. Ja päästäisi mut lomalle...- Sara
Juuri noin ajattelen, että "ottaisipa mieheni ohjat käsiinsä" ainakin joissakin asioissa. Tuntuu, etten kykene "repeämään" joka suuntaan. On raskasta tuntea, että lähes kaikkiin päätöksiin tarvitaan minun mielipiteeni... ainakin ne pienimmät voisi mieheni hoitaa. Mutta jospas se tästä vielä iloksi muuttuu. Kiitos vastauksestasi! :)
- samanlainen
tilanne, tosin poika täyttää pian vuoden ja toinenkin lapsi on jo tulossa. Kyllä meillä joskus satunnaisesti pientä ymmärrystä ja hellyyttäkin saadaan aikaiseksi, kun oikein yrittää, mutta väsymyksellä on hyvin suuri voima. Minullakaan ei ole täällä mieheni kotipaikkakunnalla ns. omaa elämää, tätä kotitouhuilua lähinnä vain päivästä toiseen. Aikaisemmin minulla oli paljon tai ainakin riittävästi ystäviä ja siihen tottuneena tämä yksinäisyys ja puhumisen tarve raastaa joskus kovastikin. Yritän luottaa siihen, että olosuhteet tästä paranevat. Alemmuuden ja riittämättömyyden tunne on turhaa, mutta sitä koen jatkuvasti. Voimia sinulle, että jaksaisit. :-)
- Sara
Hei!
Tänään on onneksi parempi aamu, typykkä naureskellut paljon ja se nostaa äiskänkin mielialaa paljon! Myös mieheni kanssa eilen parempi päivä, ei pahemmin mökötystä tai huutoa eli kylläpä tämä tästä. Ei vaan saisi sortua liiaksi miettimään / murehtimaan asioita, mutta minkäs luonnolles teet!?! Yritetään pitää mieli korkealla... tai ainakin suht tasaisella!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762066Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361728Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101402Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291200Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591198Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161041- 60959
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58957