Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Krhm

Olin juuri saapunut vitun kovista bileistä kotiin, ja olin edelleen niin vitun kännissä (olin juonut ainakin kolmen siiderin pohjat). Avasin kodin ulko-oven hiljaa, ettei vain äitini ja hänen miesystävänsä heräisi. Riisuin takkini, ja vessassa huomasin että olin tainnut unohtaa paitani bileisiin. Rintsikoita minulla ei alun perinkään ollut ylläni. Tajusin, että nännini olivat kovina, ja päätin kokeilla erästä asiaa. Astelin huoneeseeni, jossa lemmikkikanini majaili. Otin sen syliini, ja se alkoi kiihkossa nuolemaan nännejäni. Samassa kuulin askelia takaani ja tajusin äidin miesystävän seisovan ovella. "Mitä sinä teet", hän kysyi käheästi. Tajusin yhdellä vilkaisulla, että hänen viisarinsa oli iloisesti pystyssä. "Tää ei oo sitä miltä tää näyttää", keksin älykkäästi. "Anna eläimen olla, se on täysin viaton. Minä en ole.." hän huohotti ja tuli viereeni ja siirsi kanin hellästi takaisin häkkiinsä. Hän lipaisi leikkisästi korvaani, kaulaani, suutani ja siirtyi siitä alaspäin, kunnes oli nännillä. Hän pyöritteli kieltään siinä leikkisästi, ja tunsin kuinka hyvännolontunne levisi koko kroppaani. Pikkuhiljaa hän nosti minihameeni helmaa, ja molemmat havaitsimme alushousujen puuttumisen. Ensin hän hyväili klitoristani sormin, sitten kielellä ja lopulta hän avasi omatkin housunsa. Hänen kalunsa oli ainakin puoli metriä pitkä. Samassa hänen otteensa kovenivat, ja hän runnoi kalunsa kokonaan, kipeästi ja kovakouraisesti sisääni. Ulvoin kivusta, ja se sai äitini heräämään. Hän juoksi ovelleni ja näki mitä oli tapahtumassa. Äiti peitti silmänsä ja meni tykyttämään rauhoittavaa suoraan suoneen jättäen minut miesystävänsä armoille. Samassa aloin nauttia sairaanloisesti tilanteesta, ja aloin nuolla hänen mahaansa, joka sai hänet kiihottumaan entistä enemmän. Minä kurotin varovasti kanihäkkiä kohti... nostin kanin syliini ja annoin sen jatkaa siitä, mihin viimeksi oli jäänyt. Me teimme sitä koko yön, kaikissa mahdollisissa asennoissa (metso oli ehdottomasti paras). Hän vei neitsyyteni, enkä katunut sitä lainkaan, ennen kuin tajusin jotakin. Meillä ei ollut minkäänlaista suojausta, ja nyt, 9kk myöhemmin, synnytin kehitysvammaisen lapsen. Selvisi, että äitini miesystävä olikin ollut kauan kadoksissa ollut isoveljeni!! Minun neuvoni siis kaikille maailman teineille: pane rauhassa ketä lystää, mutta käytä kortsua!

Sairasta(KO!?)
16762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tulipahan jotain iloa tähänkin päivään.Tää oli kyllä sairas juttu mitä luin, mutta hauska, hullun hauska

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Murbantiina 15w kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu