Hei

Saako suomesta mistään john deeren leikkitraktoreita kuten tässä kuvassa?

http://www.toytractorshow.com/images/john_donotstealfro mtts12.jpg
3620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Iisalmessa leikkitraktoreita. Osta pois myö yritetään hankkia sinulle rahat.

Äänestä
  • On se hienoa ajaa kylän raitilla kouluun
    traktorilla. Ja iltaisin hyppelöihin ja ilkeyttä tekemään.
    Polttoöljyä siinä kuluu mutta kyllä me veronmaksajat yritetään
    maksaa.

    Äänestä

  • Kurkinen kirjoitti:

    On se hienoa ajaa kylän raitilla kouluun
    traktorilla. Ja iltaisin hyppelöihin ja ilkeyttä tekemään.
    Polttoöljyä siinä kuluu mutta kyllä me veronmaksajat yritetään
    maksaa.

    11 euroa päivää kohti jää suomalaisille työttömille käytettväksi vuokran jälkeen.
    Näin kerrottiin alkuviikosta lehdessä ihan professoritason miehen suusta.
    Siinä todettiin, että se on kuukaudessa 150 euroa alle köyhyysrajana pidettävän summan.

    Ei siinä Suomen kaltaisessa kustannustason maassa jää kyllä paljon hurvittelun varaa, kun makselee kaikki muut elämisestä aiheutuvat kulut näin ruhtinaalisella rahamäärällä. Eipä tuu Jontikan osto mieleen. Tämmöinen on valtio nimeltä Suomi, joka muka pitää itseään hyvinvointivaltiona.
    Hävetä saisivat suomalaiset päättäjät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostaja kirjoitti:

Saako suomesta mistään john deeren leikkitraktoreita kuten tässä kuvassa?

http://www.toytractorshow.com/images/john_donotstealfro mtts12.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu