APUA!!olen 35 vuotias äiti ja sain juuri kuulla että poikani(17v)ja hänen tyttöystävänsä(16V)odottavat lasta.olen puhunut heille kaikesta siitä vastuusta mitä lapsi tuo tullessaan.mitä voin tehdä tai miten pitäisi suhtautua asiaan koska he haluavat pitää lapsen??pelkään miten he selviävät?ja nyt on pääni niin täynnä kaikenlaisia ajatuksia etten edes osaa tähän niitä järkevästi kirjoittaa.Toivoisin jos jollain on samanlaisia kokomuksia tai jos joku on saanut lapsen näin nuorena että kertoisitte miten on mennyt jne.anteeksi sekavava kirjoitukseni mutta olen vielä shokissa kuulemastani.
p.s enhän edes ole vielä valmis"luopumaan"omasta lapsestani(pojastani)
p.s enhän edes ole vielä valmis"luopumaan"omasta lapsestani(pojastani)
Vastaukset 47
Vanhimmat
paras neuvonantaja lapsellesi ja hänen tyttöystävälleen, koska olet itsekin saanut lapsen hyvin nuorena (olet 35-vuotias, poikasi 17, joten olet synnyttänyt hänet 18-vuotiaana). Muistele, mitä itse tuolloin tunsit, oliko olo epävarma tms. Mieti, miten silloin olisit halunnut omien vanhempiesi suhtautuvan tilanteeseen. Luulen, että ensijärkytyksen haihduttua osaat eläytyä nuoren pariskunnan tilanteeseen, koska sinulla on kokemusta.
Sinä tunnet poikasi parhaiten, millainen hän on, miten hoitaa asiansa jne, sitä kautta voit hiukan ajatella miten he ehkä tulevat pärjäämään. Jos he ovat fiksuja, tuntevia ja vastuuntuntoisia nuoria, niin kyllä uskon että asia sujuu ihan sukkelaan. Oletko ollut tekemissä poikasi tyttöystävän vanhempien kanssa?
Muista vain että sinua tarvitaan tueksi koko sille matkalle mille he lähtivät.
Mitä he ITSE ajattelevat tilanteestaan?
Nämä nuoret tulevat vanhemmat tarvitsevat tukeasi. Asia kuuluu vasta toisijaisena sinulle, vaikka hirveältä se kuulostakin. Jos he ovat tarpeeksi kypsiä harrastamaan seksiä, he ovat tarpeeksi kypsiä vanhemiksi. Tue heitä, mutta älä tunge nenääsi joka asiaan, kuten rakas anoppini teki, kun tulin raskaaksi 18vuotiaana (olin juuri täyttänyt). Soitti jopa gynen vastaanotolle kun olin hakemassa lääkettä pahoinvointiini, että onko se miniä kunnossa.. :D
Hyvin se menee, luotat vain heihin, ja sanot että jos he tarvitsevat jotai, olet aina tukena. Kyllä he kysyvät, jos apua tarvitsevat.
näitä kirjoituksia, joissa toisessa lauseessa kumotaan toinen lause. Eli miten nuoret voivat olla kypsiä vanhemmiksi, jos kuitenkin näiden vanhemmilta odotetaan kaikkea mahdollista tukea ja apua? Olet siis huono äiti, jos et tue ja auta lapsen hoidossa, jonka nämä lapset saavat. Ei sillä mummolla oikeasti pitäisi olla velvollisuutta enää tätä vauvaa kohtaan, ainoastaan ilosia hetkiä lapsenlapsen kanssa.
Monenko kolmekymppisen vanhemmille hoetaan, että ole nyt lapsesi apuna ja tukena kaikessa, kun tämä saa vauvan?
Tämä on se suuri ristiriita, jota en todellakaan ymmärrä.
Ja seksin harrastaminen ja kypsyys vanhemmuuteen eivät koskaan ole yksi yhteen asioita. Ei minkäänikäisilla!
Jos vauva saadaan, niin vastuun pitää olla vain ja ainoastaan vauvan vanhemmilla, eikä sitä saa sälyttää isovanhemmille. Vastuuta tekemisiin kaikille!
kiitos vastauksestasi.En ole vielä ollut mutta tänään olen menossa tapaamaan tytön vanhempia. jos ja kun he ovat pättäneet pitää pienokaisen niin olen 100% heidän tukenaan.He itse ovat iloisia ja onnellisia tulevasta vauvasta,ja omalla tavallaan olen minäkin,,,mutta on kai ihan tervettä myöskin jännittää kaikkea tulevaa,,miten pärjäävät jne.
kai minullakin oli hiukan epävarma olo mutta tiesin että halusin hänet synnyttää.Oma äitini vei minut sairaalaan että minulle tehtäisiin abortti,,onneksi se odotushuoneessa odottaminen kesti puolisen tuntia niin ehdin siinä ajassa miettimään että nyt en kyllä kuuntele mitä muut haluavat vaan koska MINÄ ITSE HALUAN pitää lapseni niin myöskin pidän.Ja päätöstäni en ole katunut koskaan ja ihan hienosti ja hyvin olen pärjännyt.Olin 25 vuotias kun minulla oli jo viisi lasta ja kaikki saman miehen kanssa.nyt kun olen 35v lapsia on kuusi,,"iltatähtemme"on nyt 1v7kk.Itse en ole kokenut menettäväni nuoruuttani koska olen ollut teini äiti,,jotenkin tuntuu siltä että itseasiassa nuorena jaksaa paremmin touhuta ja leikkiä,kasvatta ja kaikkea sitä mitä äitiys on.mutta kun me ihmiset ollaan niin erilaisia,toinen pärjää ja toinen taas ei.Annan 100%tukeni tälle nuorelle parille koska en nyt tässä tilanteessa voi muuta koska he ovat päättäneet pitää lapsen,,nyt on keskityttävä sitten siihen tukemiseen.kiitos vastauksestasi.
Ei noissa viesteissä kylläkään käsketty hoitamaan vauvaa, vaan olemaan tulevien vanhempien tukena. Eikös ne ole kaksi ihan eri asiaa? Aika kamalalta minusta ainakin tuntuisi tilanne, että tuleva isoäiti kääntää täysin selkänsä lapselleen. Henkinen tuki ja kannustaminen on tärkeää kaikille uusille vanhemmille ja ehkä vielä tärkeämpää iältään nuorille, joilla elämänkokemusta ei vielä ole niin paljon.
Itse olen kolmatta kertaa tulossa äidiksi nyt 31 vuoden iässä ja onnellinen olen edelleen ympärillä olevien ihmisten positiivisesta suhtautumisesta ja siitä tiedosta, että tarvittaessa saan apua, jos vain sitä pyydän.
Vastuu lapsesta on tietysti vanhemmilla, mutta se, että kysyy apua silloin kuin ei itse osaa, ei minusta ole vastuun siirtämistä, vaan juuri sitä vastuullisuutta ja ainakin omalla kohdalla se paras tuki ja turva oli juuri oma äiti. Varmasti kaikki ensimmäistä kertaa vanhemmiksi tulevat ovat välillä sormi suussa ja tarvitsevat neuvoja, ikään katsomatta.
Kamalinta olisi, jos mummi kääntäisi selkänsä kuten joku tuossa jo totesi. Itsekin olen vanhahko äiti ja tämän ymmärrän - mahdatko olla mitä nimimerkkisi kertoo vai oletko muuten vain näitä teinejä lapsellisempi?
sinulle kun et ymmärrä. seksin harrastaminen tarkoittaa biologiassa lisääntymistä. eli jalat ristiin jos ei muksuja haluta!
"Tue heitä, mutta älä tunge nenääsi joka asiaan,"
Tuosta tulee herkästi mieleen periaate "ole minua varten, mutta vain silloin kun minä haluan". Jos vaaditaan tukea äidiltä tai anopilta, niin kyllä silloin pitää olla valmis ottamaan vastaan myös uteliaisuutta siltä tuen antajalta. Ei voida lähteä siitä, että tuleva mummi auttaa ja tukee, mutta hänellä itsellään ei olisi oikeutta olla kiinnostunut vauvasta.
En missään nimessä tarkoittanut, että mummi kääntäisi selkänsä lapselleen. Vaan, että vastuuta asioista ei saa sälyttää isovanhemmille. Eli tyylillä, että kun tuette heitä niin he selviävät. Mitäs sitten jos eivät selviäkään? Eikö isovanhemmat tukeneet ja auttaneet tarpeeksi?
Lapsenlapsesta saa ja pitää iloita, mutta velvotteita siitä ei saa tulla.
Usein näiden nuorien vanhemmat ovat vielä itse nuoria, kotona alaikäisiä lapsia, omat harrastukset, parisuhde, työ jne. Oma elämä on kuitenkin se tärkein, eikä nuorten asioista huolehtiminen. Valitettavasti moni nuori odottaa vielä vauvankin kanssa, että kyllä äiti hoitaa ja järjestää, ihan kuin ennenkin.
Eli uudelleen: vastuu onnistumisesta ei saa olla isovanhemmilla.
Teinivanhempien elämää läheltä seuranneena olen vain ollut huomaavinani sen isovanhempien syyllistämisen, kun nämä elävät omaa elämäänsä, eivätkä käytä kaikkea aikaansa ja energiaansa nuorenparin tarpeiden mukaan.
Katselepa anoppien palstalta (Ihmissuhteet/anopit ja apet tms.), kuinka anopit nähdään: nenänsä toisten perhe-elämään työntävinä noitina, jotka eivät anna perheen olla rauhassa ja miniän/vävyn tehdä omia päätöksiään kotinsa suhteen.
Se on kärjistämistä, kaikilla ei ole näin, mutta monet nuoret EIVÄT PIDÄ PERHEESEENSÄ SEKAANTUMISESTA. He haluavat tehdä omat virheensä ja kehittyä vanhempina ihan itse, neuvolan tukemana mutta ilman anopin toki hyvää tarkoittaavaa silmälläpitoa.
En usko, että kovin monikaan nuori TAHTOO isoäitiä asioihinsa puuttumaan. Tämä siihen, kun epäilit että mummia aletaan nyt käyttämään hyväksi lapsenhoidossa.
Yleisesti nuoret toki tahtovat HYVÄKSYNTÄÄ ja sitä että muutkin iloitsevat heidän pienestä aarteestaan. Käytännön apu on aivan eri asia. He haluavat ja tarvitsevat omaa rauhaa, jotta voisivat tuntea itsensä aikuisiksi.
Isoäidit tekevät suuren virheen, jos vielä raskauden paljastuttuakin hyysävät lastaan kuin pientä lasta. Tuossa vaiheessa kun viimeistään on päästettävä irti ja kasvatettava vastuuntuntoa.
Ei sinulla siis pysynyt jalat ristissä...
ei se varmaan paljon poikkea sinun tilanteestasi, mitä silloin sinä itse tunsit. Itse olin myös 17, kun rupesin odottamaan esikoistani. Ja olin kerennyt olemaan 5 kk täysi-ikäinen kun lapseni syntyi. Joten luulen, että he kyllä pärjäävät. Olethan sinä tukemassa heitä :-)
Tosin itseni äiti oli vähän liiankin innokas neuvomaan joka asiasta vauvan suhteen, mutta siitäkin ollaan hengissä selvitty ;-)
Sain saman ikäisenä esikoiseni ja minulla se oli minun äitini.. Oli se silloin aika raivostuttavaa. Mutta ei onneksi enää.
oma tyttäreni sai 17-vuotiaana lapsen (ihanan tytön) samanikäisen poikaystävänsä kanssa ja hyvin on mennyt .apua ja tukea olen antanut kaikessa niin paljon kun vaan ovat ottaneet vastaan. kyllä te pärjäätte kunhan puhallatte yhteen hiileen!!!
ja tyttöystävä oli 16 vee, juuri kuten teillä. He halusivat olla yhdessä, halusivat vauvan ja menivät naimisiin. Kävivät vuorotellen lukion ja valmistuivat ammattiin. Tekivätpä vielä lisääkin lapsia.
Nyt on tämä heidän esikoisensa siinä iässä, kun isä oli isäksi tullessaan. On se ollut shokki heille tajuta, kuinka nuoria olivatkaan! Mutta kypsiä he olivat, sen saattoi kuka tahansa nähdä. Molemmat olivat hullutelleet jo yläasteen alussa hullutuksensa.
Arvostan heitä todella. Koska niin vain on heilläkin ollut normaalit parisuhteen ongelmat, mutta eivät ole luovuttaneet vaikka ympäriltä on suhteita kariutunut. Uskon, että he ovatkin panostaneet tavallista paria enemmän suhteeseen, koska heillä on todistettavana ollut koko ajan tuo rakkautensa todellisuus. Lapsensa ovat aivan valloittavia, hyvätapaisia ja kohteliaita.
Muistan, että tädilläni oli todella rankkaa sulatella ajatusta mummiksi tulosta - mutta niin hän vain oli kuitenkin sulaa vahaa vauvan nähdessään.
Kyllä se lapsi kasvattaa vanhempansa äidiksi ja isäksi, niin minä uskon. Varsinkin jos näillä nuorilla on hyvät eväät kotoa :)
Onnea isoäitiydestä, se tulee olemaan ihanaa varmasti! Kaikki se ilo lapsesta eikä kuitenkaan vanhemmuuden vastuuta :)
Tosiaan olet itsekkin saanut lapsesi nuorena joten miksei poikasi pärjäisi!Ja mielestäni tämä on ennen kaikkea tytön päätös,haluaako hän pitää lapsen?Itse päädyin 17-vuotiaana aborttiin,painostuksen seurauksena,ja sitä jos mitä kadun!Onneksi nyt olen 2 ihanan tytön äiti (3v.5kk ja 2kk)ja itse olen 23v.Tässä maassa kyllä pitäisi pärjätä,apua saa tarvittaessa ja taloudellisesti pärjää myös.
kiitos kaikille vastauksista.en tiedä ymmärsinkö oikein vai väärin että joku luulee minun olevan kääntämässä selkäni näille nuorille...jos joku luulee niin korjaankin nyt heti etten missään nimessä ole kääntämässä selkääni vaan päinvastoin haluan auttaa ja tukea heitä kaikin mahdollisin tavoin enkä tunne sitä mitenkään rasitteeksi vaan uskon nauttivani täysinrinnoin lapsen lapsestani.tosin olisin toivonut heille hieman ikää lisää.
HUH...TULIPAS MIELEEN,MENIMME KIHLOIHIN SILLOIN KUN KÄVIN RIPPIKOULUA,MEIDÄT VIHITTIIN PRESIDENTTI KEKKOSEN LUVALLA TOINEN 16V.TOINEN 17V.ANOPPI TÄYTTI 40V.SAMANA PÄIVÄNÄ KUN TYTTÖMME SAI NIMEN,LIITTOMME OLI TULTA JA TAPPURAA JA TIETYSTI RAKKAUTTAKIN SITÄ KESTI 7.VUOTTA.PÄIVÄÄKÄÄN EN ANTAISI SIITÄ AJASTA POIS....NO EHKÄ JONKUN ...MUTTA OMALLE LAPSELLENI EN HALUAISI SAMAA KOHTALOA,NUORUUS ON NUORUUS,EI OLE TARKOITETTU KOTILEIKKIIN,MUTTA ETHÄN SINÄKÄÄN NIIN AIKUINEN OLE OLLUT KUN LAPSESI SYNTYI,,,,,MUTTA EIHÄN OMALLEEN HALUAKKAAN SAMAA KOHTALOA.
Minäkin tulin raskaaksi 16-vuotiaana ja pidin lapsen ja kaikki meni oikein hyvin. nyt odotan jo kolmatta lasta ja olen 21-vuotta. :)
Kyllä he pärjäävät...luota heihin.. ja onhan heillä ihanat isovanhemmatkin..
Olet vaan apuna pojalle niin kyllä ne selviävät... olin ekan lapsen saadessani 17, vauva kuitenkin kuoli ja mies lähti ja silloin oli omasta äidistäni iso apu! Nyt 20 va 3kk tyttövauvan äiti, lähestulkoon yksinhuoltaja nytkin kun asun eri paikkakunnalla kun mies ja mies töissä pitkää päivää eli ei nähdä ede joka päivä. Äidin antamat vinkit ja apu on korvaamatonta mutta liikaakaan ei pidä tyrkyttää. Olen varma että "lapsetkin" pärjaa, tai ainakin kasvavat pärjäämään jos vain on joku joka opastaa :)
No niin nyt on sitten tytönkin vanhemmat tietoisia raskaudesta,,ja he ottivat asian niinkuin minäkin,ensin oli shokki ja itkettiin sitten kyseltiin miten selviätte jne,ja lopuksi olet minun rakas lapseni teitpä päätöksen mihin suuntaan tahaansa ja kun päätös oli haluan pitää vauvani niin luvattiin tukea sen minkä pystyy.eipä tässä sitten enää muuta kuin pitää alkaa totuttelemaan ajatukseen
että meistä mieheni kanssa tulee isovanhemmat.vielä haluaisin kysyä näin nuorten äitien ja isien kokemuksia siitä miten heihin suhtauduttiin neuvolassa yms,paikoissa????
Neuvolassa ym. kyseltiin jatkuvasti: tukevatko vanhempasi, saatko apua? hyvin tätimäisesti ja huolestuneesti, melkein sössöttäen. Kerran otin äidin mukaan neuvolaan, mutta muuten kävin yksin, mielestäni itsenäisenä.
Kyseltiin mitenkäs opinnot? Mihin aiot töihin? erittäin painostavaa joka kerran vastata.
Itsestä lopulta riippuu miten sen ottaa. Loukkaantuuko vai naurahtaako vain vai tokaiseeko mitä se sulle kuuluu. Mä naurahdin ja vastasin perään asiallisesti ja kyselyt väheni.
Kun ottaa vastuun itsestää ja sanomisistaan niin saa kunnioituksen. Se pitää kyllä tosiaan ansaitsemalla ansaita, nuoriin ei suoriltaan luoteta.
Kun lapsi syntyi, sain vain arvostavia katseita. Etenkin päätös (ja onneksi maitoa tuli!) imettää ja käyttää kestovaippoja toi kunnioitusta. Vanhemmat ihmiset näkivät sen jotenkin perinteiden kunnioittamisena kai. Varmaan ajattelivat myös ahkeruuden ilmentymäksi, että ei nuoret haluakaan päästä vain kaikesta mahdollisimman helpolla.
Luottamus täytyy siis ansaita omalla käytöksellä :)
Heippa!
Itse sain oman tyttäreni 16 vuotiaana ja nykyään toimin nuorten itien tukihenkilönä ja yleisesti ottaen nuorten vanhemien kanssa vapaa-ajallani.
Ketään syyllistämättä tai tuomitsematta nuorilla on yleisesti ottaen hyvin "ruusuinen" kuva äitiydestä/isyydestä.Itse aikamoisen helvetin läpikäyneenä pystyn keskustelemaan nuorten kanssa ja kyseenalaistamaan heille itselleen tulevan elämän realiteetit.
Jos haluatte keskustelutukea yms.jättäkää yhteystietojanne
kiitos avun tarjoamisesta mutta uskon että me selviämme ihan hyvin ilman ulkopuolisten tukea,,näillänuorilla on järki päässä ja todella suuri tukiverkosto tarpeen vaatiessa.itse olin myös 17 vuotias äiti kun poikani syntyi enkä kokenut sitä mitenkään helvetiksi.ei minua harmittanut yhtään vaikka muut ikäiseni kaverit bailasivat ym,,sen ikäisten juttuja touhusivatkin,,minä halusin omasta tahdostani olla vain ja ainoastaan pojalleni käytettävissä,,enkä olisi mitään muuta halunnutkaan koska hän oli ja on edelleen tärkeintä maailmassani(nykyään tietenkin lisänä vielä 5:si muutakin lastani)
niin ja sen verran vielä tulikin tuosta mieleeni että poikani näyttää olevan siinä asiassa samanlainen ei häntä kiinnosta kun muut ryyppäävät ja hölmöilevät hän tulee mielummin kotiin ja viettää aikaansa tyttönsä kanssa.Eli oli hieno ele tarjota tukea tai apua mutta uskon heidän ja meidän selviävän.olen itse päässyt jo yli pahimmasta järkytyksestä ja alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen että meistä tulee isovanhemmat.jos saan kysyä niin mitä tarkoitit sillä että itse olet läpi käynyt sen helvetin?
nuorena äitinä lapsen sairaus/sairastuminen oli silloin ainakin omasta mielestäni kamalin helvetti mitä läpi voi käydä...selvittiin ja elämä on hymyillyt...usein nuorilla juuri ajtuksena että lapsi onkintäysinterve ja "elämä ruusuilla tanssimista".
Tukiverkko tärkeää ja hyvä että se teillä on kunnossa.Toivotan suurenmoisia hetkiä tulevan lapsenlapsen kanssa sekä nuorille vanhemmille onnea ja jaksamista :o)
minkä ikäinen olet nyt?ja oletko saanut enemmän lapsia?ja miten sinulla meni lapsesi kanssa ihan syntymastä tähän hetkeen asti?vaikka minulla ei äitiys ole ollutkaan helvettiä niin olen pystynyt kertomaan ne realiteetit ja suuren vastuun yms,,mitä oman lapsen saaminen tuo tullessaan.
Miksi täytyy hössöttää koko ajan iästä?jos vanhemmat olisivat alle 15 vuotiaita niin ymmärtäisin,monesti 16 vuotias äiti voi olla paljon parempi äiti kuin esim 30 vuotias äiti(voi olla esim,alkoholisti tai narkkari)se on ihan ihmisestä kiinni ikään katsomatta onko hyvä vai ei.
*****
Niin, ei se ikä sinänsä vaan se elämäntilanne. Äitiys on jo sinänsä raskasta, moni väsyy ja masentuu - siitä huolimatta että on asunto, työpaikka, koulut käytynä ja elämä mallillaan.
Entäs kun kaikki nämä puuttuvat? Koulu kesken, ei työtä eikä rahaa, ei asuntoa - taakka on moninkertainen vanhempaan äitiin verrattuna. On vähemmän kokemusta ja keinoja järjestää elämäänsä. Siksi on paljon suuremmat mahdollisuudet että koko homma menee metsään.
Siksi hössötetään.
Minusta tulee isoäiti ensi kuussa, tyttäreni on 16 ja poikaystävä juuri 18.
Ihan samanlainen shokki se oli minullekin kun sain asiasta kuulla - ehkä kaikkein vaikeinta oli se tunne, että oma pikku lapseni otetaan minulta pois vaikken missään tapauksessa ole vielä valmis päästämään irti.
No, vähän yli puoli vuotta olen nyt totutellut ajatukseen ja alan olla suunnilleen tasapainossa. Tärkeimpänä tehtävänäni pidän nyt luotettavan tukiverkon ylläpitoa - olen ollut yhteydessä pojan vanhempiin sekä tyttären isään (ollaan erottu). Nuoren parin tulevaisuudesta yritämme yhdessä pitää huolta - ovathan molemmat vielä aika lapsia, koulukin kesken molemmilla.
Uskon että elämä kantaa ja toivon että kaikki menisi hyvin - mitään takeitahan ei saa vanhempikaan äiti tai isä. Mutta on tärkeää että nuoret voivat luottaa avun saamiseen sitä tarvitessaan.
Hei saman veneen matkustaja =)
Onko tyttäresi muuttanut jo kotoaan pois?Minulle myös on kamalan vaikeaa päästää irti esikoisestani,vaikkakin poikani tuntuu jokseenkin puhuvan ja tuntevan järkevämmin kuin minä,,kerroin reheellisesti(niinkuin olemme aina puhuneet kaikki asiat)miten vaikealta minusta tuntuu kun hän lähtee omaan elämäänsä(tajuan tietenkin että edessä se olisi kuitenkin)ja poikani sanoi että "äiti en ole lähdössä mihinkään kauas vaan varmasti näemme edelleen päivittäin"mutta silti tuntuu oudolta,,hän on vieläkin se äitin pikkuinen joka ihan päivittäin tulee halimaan.saahan nähdä sitä päivää kun hän sitten tosissaan pakkaa tavaransa ja muuttaa pois =( en uskalla edes ajatella,pelkästä ajatuksesta tulee vesi silmiin,,mutta tätä se elämä sitten on,,päteeköhän tähän se sanonta jonka olen joskus kuullut "elämä antaa vaan lainaksi ei koskaan omaksi".Mutta oikein paljon onnea teille vauvan johdosta ja mummiksi tulemisesta sinulle.eiköhän aika paranna tämänkin tuskan ja kaikki kääntyy vielä hyväksi,,näin ainakin toivomme.
lapsi lapselle. Mummot täällä innoissaan kertoo asiasta, eikä kukaan ajattele/murehdi syntyvän vauvan tulevaisuutta kotileikissä.
Henkiseen aikuisuuteen tarvitaan paljon muutakin kuin vahinkoraskaus!
,kuin tuntuukin tämä ei ole edes vahinko raskaus vaan he ovat tehneet tämän ihan tarkoituksella,,sain kuulla siitä vasta pari päivää sitten,että näin.
Ei ole muuttanut, ei siihen olisi mitään mahdollisuuksiakaan kun molemmat käyvät vielä koulua ja pojalla on vielä armeijakin edessä. Olemme yhdessä puhuneet asiaa niin, että asuisivat minun hoteissani niin kauan että koulut on käyty (eli parisen vuotta) ja sitten vasta alkaisivat etsiä omaa asuntoa.
Tytärkin tuntee tämän turvallisemmaksi: on sitten ainakin yksi tukena auttamassa, sellainen jolla on jo kokemusta vauvan hoidosta. Minä taas olan järjstelyyn tyytyväinen siksi ettei tarvitse koko ajan huolehtia kuinka ne pärjää.
Ja on sitten tämä pari vuotta aikaa kullakin totutella uuteen rooliin ja järjestellä asioita.
Voi sinua sanoisinko onnellista,,kun sinun tyttäresi suostuu tollaiseen järjestelyyn.meidän nuoret haluavat oman asunnon ja olen nyt jo alkanuut huomaamaan että kun kyselen ihan vaikka vaan tytön vointia niin minulle suututaan että työnnän liikaa nokkaani heidän asioihin.on tämä kamalaa kun ei saa olla edes huolehtiva äiti,,enkä todellakaan tiedä miten jatkossa kun esim vauva on syntynyt,en voi luonteelleni mitään haluan pitää huolta asioista enkä tee sitä mitenkään pahalla tai sillä tarkoituksella että tunkisin nokkani heidän asioihin.Mutta sinulla on hyvä tilanne juuri siinä mielesssä ettei sinun tarvitse sitten koko ajan miettiä miten he pärjäävät kun asuvat sinun luonasi.Saahan nähdä mitä tästä meidän jutusta tulee kun nuoret jo nyt suuttuvat pienimmästäkin asiasta minulle.enkä tarkoita muuta kuin hyvää.
Mistäs sinä minun murheeni tiedät?
Kun äiti voi hyvin, myös lapsi voi hyvin - oletkos sellaisesta kuullut?
hei sulle kohtalotoveri. olin itse samanlaisessa tilanteessa joulukuussa -04 kun 16 vuotias tyttäreni tuli ilmoittamaan että hän ja poikakaveri 19V odottavat lasta. olin tosi järkyttynyt muttakun ajan kanssa ajattelin eteenpäin, että jos he ovat nin "isoja" että ilman ehkäisyä ovat niin kyllä he sit seurauksetkin saa kestää. en ollut vihainen, nyt olen pienen ihana minttu tytön mummu, ja kyllä se kruunaa kaiken kun saa vauvan kylään. he pärjää ihan hyvin nyt vaikka poikakaveri on intissä. tsemppiä..mummu 42v
En tiedä enää miten suhtautua asiaan,,,ja olenko itsekäs,,vai muuten vaan hullu,,mutta nyt kun aikaa kuluu ja alan tajuta asian laidan,,sen että poikani aloittaa oman elämänsä niin minusta tuntuu että sekoan,,kaksi päivää on mennyt vähän väliä itkiessä.minua harmittaa itseänikin tämä käytökseni(vaikkakaan en mahda sille mitään)ja suruttaa poikani puolesta kun hän on joutunut katsomaan kun itken ja suren tätä asiaa,,eilen hän jo vähän suuttuikin minulle kun aloin yx kax itkemään autossa,,hän tiuskaisi että no ei sitten muuteta kotoa pois koskaan jos se on sinulle noin vaikeaa.en voi muuta kuin toivoa että kyllä tämä tästä helpottuu ajan kanssa.onko kenelläkään äidillä vastaavaa kokemusta,,että olisi kamalan tuskallista kun esikoinen muuttaa pois kotoaan???
Meillä meni asiat niin että kun äitini sai kuulla että olen raskaana 16-vuotiaana niin romahti ihan täysin... No pikkuhiljaa hyväksyi asian (kun kerroin hänelle mikä lapsen nimeksi tulee niin sanoi että on ihan venäläinen nimi=Niko) mikä ei todellakaan mielestäni ole venäläinen nimi. No kun poika syntyi ja kasvoi pojasta tulikin todella tärkeä mummille. No sitten kun 18 vuotiaana kerroin että olen raskaana niin sama homma. Kysyi että mitä järkeä siinä on jne... Tuntuu todella kamalalta ettei hän toisestakaan raskaudesta tullut iloiseksi ja onnitellut. Vaan heti piti moittia. Vaikka 25 vuotiaana kertoisin olevani raskaana ei onnitteluja varmastikkaan tulisi. Vaan taas kysyttäisiin että onko mitään järkeä.
Ole lapsellesi ja hänen tyttöystävällesi erinlainen, tuollainen sattuu. Hyvin he tulevat pärjäämään ja vaikka poikasi muuttaakin pois kotoota niin kyllä hän luonasi käy. Ja jossain vaiheessa tuo muutto tapahtuisi kuitenkin. Oli lasta tulossa tai ei.
"äiti -84 ja pojat 01 ja 04"
juu kyllähän minä sen tajuankin että joskus se muutto tulisi kumminkin ja niinhän poikani lohduttaakin minua että kyllä hän käy edelleen varmaan päivittäin täällä kotona.ja alan jo sopeutumaan tilanteeseen tuli jopa hyvä mieli kun nuoret olivat ultraäänessä ja poikani tuli kotiin onnesta soikeana ja sanoi että "äiti kun näin sen vauvan vaikken siitä mitään muuta selvää saanutkaan kuin että hänen sydän lyö,,niin minä aloin hymyilemään kamalasti kun tuli niin hyvä olo"niin että nyt vaan toivon että he selviävät vauvan kanssa ja haluan olla tukena ja apuna sekä mukana vaavin elämässä.kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi jatkossa.
tue heitä. :) itselläni on lapsi, vaikka olenkin vasta 9. luokalla. Nuoretkin osaa ottaa vastuuta jos vain haluavat.
Asut siis vanhempien luona. Mun mielestä siitä on vastuun ottaminen kaukana. Perimmäisesti vanhempasi kantavat sinusta ja lapsestasi vastuun, koska edelleen olet kotona. Kerro minulle miten itse olet sen vastuun ottanut?
Koska et tilannetta voi muuttaa ja aborttiin painostaminenkaan ei auta...
Tue lastasi päätöksessään, linnunpoikanen aina lentää pesästään myöhemmin tai aikaisemmin..
Sano hänelle että mitä ikinä käy olet heidän tukenaan ja he voivat pyytää sinulta apua tarvittaessaan, sillä jos olet yvin kielteinen nyt ja alat 'kieltää' poikasi ja hänen lapsensa tulet katumaan sitä kun lapsi on syntynyt ja poikasi tyttöystävineen ovat vanhempia..
Siitä syntyy katkeruus joka sinustakin voi tuntua pahalta jos he suuttuvat sinulle myöhemmin ja kieltävät sinua näkemästä lapsenlastasi...
Yritä olla onnellinen, sinusta sentään on tulossa mummu :) itse olen 16v ja raskaana äitini on 36.. Joten ei se koskaan ole paha tulit mummuksi minkä ikäisenä tahansa :) tsemppiä!
niin kiitos vastauksestasi.olen jo sanonut ja poikani tietää sanomattakin että olen aina tukena ja apuna tapahtui mitä tahaansa,ja kai minä nyt alan taas tällä hetkellä suhtautumaan rauhallisemmin poikani pesästä pois lentoon.en missään vaiheessa ole edes ajatellut kieltäväni poikaani tai lapsen tulemista,,se vaan ottaa jotenkin koville.eikä minua haittaa se että minusta on tulossa mummo ja tässä iässä.meillä on niin hyvät ja lämpimät välit poikani kanssa että tuskimpa hän koskaan voisi kääntää selkäänsä pikku äidilleen.mutta onnea sinullekkin odotuksessa ja tulevaisuudessa.
No niin ne asiat sitten muuttuvat.Huomenna tämä tyttö menee aborttiin vanhempiensa painostamana,,eli ei itse haluaisi lasta pois mutta vanhemmat ovat onnistuneet peloittelemaan ja uhkailemaan niin paljon että näin on tapahtuva.Nyt kysyisinkin neuvoa miten ihmeessä pystyn tukemaan poikaani joka on itkenyt tätä asiaa jo viikon?hänestä tuntuu että hänen lapsensa murhataan yms,,onhan raskaus jo 15 vkolla.eikä asiaa helpota yhtään se että hän katselee netistä abortoituja lapsia ja kaikkea siihen liittyvää.olen yrittänyt puhua kaikkeni mitä osaan että hänen olonsa helpottuisi.kai hän on jotenkin "erilainen"17vuotias poika,,,mm,,itki tuskissaan että voi äiti kun sen lapsen voisi siirtää minun mahaani niin minä kantaisin sen ja pitäisin itse.voi voi miten elämä heittelee ja asiat muuttuvat.mutta kiitos jos joku voisi antaa hyviä neuvoja miten saisin poikani päästä nyt nämä surulliset ajatukset pois,,aika tietenkin parantaa.