Tapasin taannoin erään menneiden vuosikymmenten takaisen puolitutun, tuolloisen koulupojan. Sovittiin eräästä asiasta, josta tuli postinvaihtoa.
Yleiseen tapaani käytin siinä pelkkää etunimeä. Kirjoituskumppanille pelkän oman etunimen käyttö tuntuu nähtävästi oudolta. Käytössä ovat joko nimikirjaimet tai etunimi sukunimen alkukirjain -yhdistelmä.
Tuli mieleen kysymys, onko käytäntö tässä suhteessa eri puolilla maata erilainen.
Miten itse koet pelkän oman etunimen käytön sähköpostissa tai muuten kirjoitettuna, kun vastaanottajana on jo vähintään puolituntematon ihminen? Voiko se olla jonkinlaista oman itsensä tykötyöntämistä? Voiko oman etunimen käytöässä olla jotakin tabunomaista?
Yleiseen tapaani käytin siinä pelkkää etunimeä. Kirjoituskumppanille pelkän oman etunimen käyttö tuntuu nähtävästi oudolta. Käytössä ovat joko nimikirjaimet tai etunimi sukunimen alkukirjain -yhdistelmä.
Tuli mieleen kysymys, onko käytäntö tässä suhteessa eri puolilla maata erilainen.
Miten itse koet pelkän oman etunimen käytön sähköpostissa tai muuten kirjoitettuna, kun vastaanottajana on jo vähintään puolituntematon ihminen? Voiko se olla jonkinlaista oman itsensä tykötyöntämistä? Voiko oman etunimen käytöässä olla jotakin tabunomaista?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuttavasi ei tiedä, onko sinulla muita hänen nimisiään kavereita, joten laittaa lisäkkeitä etunimeensä, jotta näet heti keneltä viesti tulee.
Joskus 40 vuotta sitten kun olin muuttanut Ruotsiin, oli täällä jo läpikäyty "sinä-reformi", joka oli minulle aivan uutta.
Ei Suomessa sinuteltu esimiestä, vanhempia ihmisiä tai tuntemattomia ihmisiä.
Täällä sai sinutella kaikkia muita, paitsi kuninkaallista perhettä ei etiketin mukaan saa sinutella.
Tänä päivänä on sävy hyvinkin tuttavallinen, vaikka ei niin henkilökohtaisesti ihmisiä tuntisikaan.
Jos saan viestin esim. lääkäriltäni, niin lopussa on aina "Ystävällisin terveisin / Ingrid".
Ja vastaanotolla sinuttelemme toisiamme niinkuin ketä muuta tahansa. Tuntuisi kai hänestä oudolta
kirjoittaa hyvin virallisesti "Tohtori XX..."
Mahtaako vaan olla niin että kirjoituskumppanisi katsoo olevansa "vähän enemmän" kuin sinä, jota ei lähestytyä tuttavallisesti ja tasavertaisena ihmisenä?
Ei sukunimi toki ole Kuusela, mutta se oli kotitalon nimi ja selventää kummasti vaikka emme olisi ihan äskettäin missään yhteydessä olleetkaan.
Vastapuolikin saa heti mieleensä; ahaa, Kuuselan Kati, missä mahtaa olla, mitä kuuluu, miksi se nyt minulle kirjoittaa... kiva kuulla Katistakin.
Terveisin Kirjar.
Puolituntematon. Sekin on laaja käsite. Tapauksessasi vanha koulukaveri, niin ehkä laittaisin vain etunimeni, sähköpostissahan sukunimi ilmenee lähettäjänä.
Lääkärini kanssa sinuttelemme. Viestiessäni allekirjoitan myös vain etunimellä, mutta lisään aina sotuni - järjestyksen vuoksi. Hän allekirjoittaa etunimellään.
Nimet saadaan muuttaa,ei ole mitään ohgelmia siinäkään asiassa.
Naisella vaihtuu avioon mentäessä sukunimi,jos hän niin haluaa,tahi pitää molemmat nimet.
Samaten mies voi vaihtaa nmensä,ja vieläpä on mahdollista nykyään vaihtaa myös etunimikin.
Sain kerran sellaisen kirjeen mihin oli
laitettu kaikki minun nimeni,mutta osoite oli
entinen.
Ne jotku nimet olivat suluissa,sitten kylläkin,
ja kirjeen sisältö antoi sitten ymmärtää miksi niin oli tehty.
pelkän etunimen kirjoittaminen aiheuttaa helposti sekaannuksia. Ainakin itselläni on usein ongelmia tietää kuka Pekka, Pirkko tai Sinikka on vastaanottamani kortin lähettäjä. Varsinkin kun nykyisin käsinkirjoitettuja viestejä saa harvemmin. Itse liitän vähintään sukunimen alkukirjaimen postikorttiin, ellen ole ihan varma, että vastaanottaja tietää keneltä se on.
Säköpostissa voi mielestäni helpommin jättää sukunimen pois, jos osoitteessa on koko nimi.
Minusta vastaus kysymykseesi riippuu enemmän henkilöstä kuin asuinpaikasta Suomessa.
Tottakai kirjoitat pelkällä etunimellä. Hänellä ehkä on vain tapana panna sukunimensä alkukirjain mukaan varmuuden vuoksi. Pelkkä etunimi ja etunimi sukunimen alkukirjain ovat aivan samanarvoiset puhuttelut. Samoin etunimi ja nimikirjaimet. En usko ollenkaan, että hän tekisi sen jotenkin mielenosoituksellisesti.
Voithan ruveta kirjoittamaan samoin kuin hän itse tekee.
Minä sinuttelen kaikkia. Asiakkaille varon kirjoittamasta pelkällä etunimelläni, ellei asiakas ole itse tehnyt sitä ensin. - Minun on vaikea muistaa ihmisten nimiä, joten olen aina kiitollinen, jos kolmannesta henkilöstä puhuttaessa mainitaan koko nimi.
Etunimen käyttö ei suinkaan ole aivan yksinkertainen asia.
Ajatellaan kun puhutaan jollekulle kolmannesta henkilöstä, jonka molemmat tuntevat hyvin. Joistakuista käytetään etunimeä, toisista sukunimeä, kolmansista ehkä molempia tai jotakin muuta nimeä tai määritettä.
Missä raja kulkee? Onko miehestä puhuttaessa helpompi käyttää pelkkää sukunimeä? Onko toisaalta eroa miesten ja naisten kielenkäytössä tältä osin? Käyttävätkö naiset puhuessaan kolmannesta naisesta mielellään sukunimeä?
Edellä kerrottiin myös sinuttelusta. Eräiisä osissa maata oli yleistä vielä vuosisadan alussa, etteivät lapset sinutelleet vanhempiaan. Onko tällainen käytäntö tuttua?
"Osui jäseneen!" :) Meillä oli tosiaankin erään "bestikseni", työkaverin, kanssa toisinaan tapa nimitellä toisiamme pelkillä sukunimillä kolmannen, tutun henkilön läsnäollessa tai yleensä seurueessa. Myös kolmannen henkilön keskeisissä tarinoinneissa.
Mistähän moinenkin syntyi, tässä nyt jälkikäteen muistelee ja ihmettelee. :)
Ja äidinpuoleisia isovanhempiani me kaikki teitittelimme. Se oli sitä aikaa ja ehkä vain maaseudulla.
Jos olit nuorena mainitsemasi koulupojan opettaja, tuttavallisuuden välttäminen on ymmärrettävää hänenpuoleltaan. Kahden viimeisen vuosikymmenen oppilaat eivät sinuttelun tai etunimen käytön oikeutta enää pohdi. Viimeistään hoitokodissa meillä on jäljellä pelkkä etunimi ja joillain nukke sylissä.