Parin päivän ajan tämän alkoholipalstan sisältöön tutustuttuani on mieltäni alkanut kovasti askarruttaa muuan asia. Eli onko olemassa sellaisia juomisen lopettaneita alkoholisteja jotka ovat pystyneet jatkamaan elämäänsä ilman näitä kaiken maailman kainalosauvoja tyyliin AA, tälläiset tyhjänpäiväiset lässytyspalstat kuin tämä, erilaiset vertaistukiryhmät tai muut vastaavat itkuvirsikerhot? Jotenkin tuntuu siltä että vaikka ollaan juomatta, riippuvuutta tyydytetään entiseen malliin, "aine" vain on toinen. Itse join itseni viittä vaille vainajaksi kypsässä 36 vuoden iässä, mutta sen jälkeen kun tajusin touhun mielettömyyden en ole kertaakaan edes miettinyt dokaamisen aloittamista uudelleen. Elämä on jatkunut helvetin paljon helpompana ja antoisampana ilman viinaa, enkä ikinä ole tarvinnut juomisen tilalle mitään muuta. Eli miksei se että elämä jatkuu raittiina riitä kaikille? Miksi pitää hurahtaa uskoon tai ruveta ravaamaan jossain kokouksissa kuuntelemassa toisten juoppojen masentavia dokaamismuisteloita ja hurmahenkisiä selvinpäin olemisen ylistyksiä? Tai mikä mielestäni vielä hölmömpää, tuhlata aikaansa laskemalla päiviä jotka on ollut ryyppäämättä. Kukin tietysti tyylillään, ei siinä mitään, mikä tahansa toki on parempi kuin tuhota elämänsä ja terveytensä juomalla, mutta jotenkin alkoi tympiä koko tämä aiheessa rypeminen. Onneksi näitä horinoita ei ole kenenkään pakko lukea. Eikä kukaan pakota vaihtamaan ystäväpiiriä raitistumisen jälkeen, vanhat ystävät ovat edelleen yhtä tärkeitä kuin ennenkin, olivatpa sitten raittiita, kohtuukäyttäjiä tai juoppoja.
Tämä tästä, en aio enää palata aiheeseen, halusin vain tuoda esille alkoholiongelmien kanssa painiville sen tosiasian että elämänsä voi saada raiteilleen ihan itsekin, ilman mitään vippaskonsteja. Oma tahto ratkaisee. Voimia niille jotka yrittävät, ja pahoitteluni jos joku koki mielipiteeni omaa vakaumustaan loukkaavana.
Tämä tästä, en aio enää palata aiheeseen, halusin vain tuoda esille alkoholiongelmien kanssa painiville sen tosiasian että elämänsä voi saada raiteilleen ihan itsekin, ilman mitään vippaskonsteja. Oma tahto ratkaisee. Voimia niille jotka yrittävät, ja pahoitteluni jos joku koki mielipiteeni omaa vakaumustaan loukkaavana.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sinäpä sen olet oivaltanut, että juomisen tai jonkin muunkin päihteen käytön lopettaminen on - ainoastaan ja vaan - sinusta itsestäsi kiinni. Tosiasia kuitenkin on, että vain harva pystyy itse ilman mainitsemiasi "vippaskonsteja" aineen käytön lopettamaan. Ja aivankuin itse sanoit - kukin tyylillään ja aikanaan lopettaa aineen käytön - se on tässäkin aivan varmaa. Joku voipi sitten vasta lopettaa, kun puupalttoo päällänsä makaa....
Sama se kuinka tervehtymisen saa aikaan,lopputulos ratkaisee.
Muistan lukeneeni useammastakin alan kirjallisuudesta, että suurin osa alkoholin suurkuluttajista tekee asialle itse, ilman apua jotain. Joku vähentää juontia joku lopettaa sen kokonaan.
Mutta asiantuntijat kirjoitavt ja asianomaiset sanovat, että alkoholisti tarvitsee tukea raitistumiselleen.
Onko väliä miten aisat hoidetaan, eikö ole pääasia, että asioille tehdään jotain!
Toipuminen alkoholismista näkyy juuri ihmisen kasvuna "aikuiseksi" kiukuttelevasta "yksvuotiaasta" ja aikuistuminen näkyy mm. juuri suvaitsevuutena.
Itse olen vasta parin viikon ajan lueskellut tätä palstaa ja olen pyrkinyt ottamaan opikseni sen minkä näen hyväksi itselleni ja jättänyt sellaisen mikä taas ei ole.
Tipattomien ketju on mukavaa luettevaa, tulee hyvä mieli ja saa samaistua "omiinsa". Enpä useinkaan pitkään mieti, miten kukin ja millä voimin, kenen tuella tipattomuutensa säilyttää, vaan iloitsen että se jatkuu kunkin kohdalla.
Jatketaan tipattomien palstaa iloisin, mutta nöyrin mielin ja autetaan vielä viinan kanssa kamppailevia saavuttamaan raittiin ja mielekkään elämän!
juopoilla ei ollut ystäviä eikä perhettä jäljellä juomisen loppuaikoina. Uusi toveripiiri on siksi hyvänä tukena raittiina pysymisessä. Tosiasia on, että kaikki eivät vain pysty pysymään raittiina omin avuin.
En saanut tekstistäsi selvää, että oletko täydellinen absolutisti, vaiko nappailetko silloin tällöin? Joka tapauksessa, jos sinä elät elämääsi tuolla tavalla - niin hyvä niin. Itse käyn kuitenkin säännöllisesti AA-palavereissa, ja se toimii kohdallani hyvin. Sieltä olen saanut mielekkään raittiuden elämääni. Onhan toi jännä juttu, että olet yleensä kirjoittanut tälle palstalle, jos et ole siitä kiinnostunut. Hyvää loppuviikkoa sinulle.
Tulipalo on, mutta väärin sammutettu! Siis kysymykseni kuuluu: "Onko väärin sammautettua tulipaloa, jos se todella saadaan sammumaan?"
olen minäkin elämäni kokenut raitistumiseni jälkeen, vaikka "kainalosauvana" käytänkin AA-ohjelmaa. Ystäväpiiriä ei raitistumisvaiheessa ollut paljon jäljellä, mutta ne vähät joihin yhteys on säilynyt, ovat samanlaisia ystäviä kuin ennenkin. Viimeksi viikonloppuna oli "get together" opiskeluaikaisten kavereiden kanssa kosteissa merkeissä (muille viiniä, minulle vettä).
Itkuvirsikerhoissa en käy, vertaistukiryhmissäkin harvakseltaan. Uskoonkaan en ole hurahtanut mutta olen löytänyt oman vakaumukseni, jota kyllä hain jo juovana aikanakin. En liioin ravaa kokouksissa, en varsinkaan kuuntelemassa dokaamismuisteloita, ja päivien laskemistakaan en ole harrastanut...jaa, no "nyt kun kysyit" niin itse asiassa raittiutta on tänään tarkkaan ottaen 2 v 10 kk.
Mutta niinkuin itsekin totesit, eihän näitä juttuja ole pakko lukea jos ei kerran kiinnosta, joten hyvää jatkoa sinulle valitsemallasi tiellä, minä jatkan omallani.
Saan käydä "itkupalavereissa" ja olen käynyt sellaisissa satoja kertoja, se on kuule sAAmari hieno tunne kun tulokas myöntää alkoholisminsa ja tunteet pääsevät purkautumaan!! Samoin kuin AA-jäsen joka pääsee kentältä takaisin ryhmään ja kertoo tuntemuksensa. Minä olen etuoikeutetussa asemassa koska saan olla AA-n jäsen ja saan jakaa kokemuksia toisten alkoholistien kanssa ja tuosta "ravaamisesta" jota sinä et myöskään harrasta ( ei senpuoleen minäkään )minä käyn ja haluan käydä ryhmissä siis Suomen AA-ryhmissä joissa kaikki tunnetilat ovat sallittuja. Ja se suuri yhteenkuuluvaisuuden tunne joka näissä ryhmissä on ( tätä sinä luultavasti et tiedä? )on sanoinkuvaamaton, Minun ei onneksi tarvitse kantaa taskussani "isoakirjaa" eikä minun myöskään tarvitse kierrellen ja kaarrelen sanoa mihin ryhmittymään kuulun, miten mahtaa olla sinun laitasi?..noh..raittiutta ja ennenkaikkea NÖYRYYTTÄ sinulle. T: Ehdottomasti paras ystäväsi Mika ;)
Minä käyn noissa kaikissa mainitsemissasi ryhmissä.Mutta "Weiareitten" ryhmissä en käy,vaikka he käyttävätkin AA-ohjelmaa kainalokeppinä(Bill-W-n ystävät,ry Anonyymit Alkoholistit)Hyvä näin että käyttävätkin AA-ohjelman avulla pysyy raittiina.Suomessakin on teille paljon eläviä esimerkkejä.Bill.W-n ystävät,ry on oma lukunsa, Suomen AA-oma.Kummatkin hoitavat asioitaan omissa yhteisöisään,mitään yhteistä tietääkseni ei ole,asioiden hoidon suhteen.
Pysytään kummatkin omissa piireisämme niin kummankin on hyvä olla.Yhdistyminen mielestäni on aika epätodennäköistä.Onnea teille omalla tiellänne Bill.W-n ystävät,ry/Anonyymit Alkoholistit.
Mitä tuohon sAAmarin viestiin tulee, niin minä aistin siinä hivenen ylpeyttä ja omavoimaisuutta,aika lievästi sanoin ettet pahastuisi.Mutta on se kumma että näen aina sinun paheet jos niitä voi paheiksi sanoa,enkä omiani.Nyt tuli itsetutkiskelun paikka.Terv,hyvä ystäväsi joonatan11.ps,kun tavataan tarjoon kahvit,nisun kera.!
Niin miten olen itse kokenut AA-n: Nimenomaa käymällä ryhmissä,ja niissä ryhmissä just mistä sinä sAAmari mainitsitkin,eihän AA-ssa muunlaisia ryhmiä olekaan.Siellähän jaetaan kokemuksia olvat ne huonoja tai hyviä,sellaista AA on.
kuin sinne huudetaan, eli oli sen verran omahyväinen ja meitä AA-laisia mollaava tuo alkuperäisen kirjoittajan viesti, että vastasin samaan sävyyn. En näe siinä mitään pahaa, että tarvitsee/haluaa käyttää raittiutensa apuna kainalosauvoja, toisin kuin alkuperäinen kirjoittaja.
"Vertaistukiryhmä"-sanan yhdistän A-kiltaan ja vastaaviin, ja niissä en käy. Itkuvirsikerhoista en ole koskaan kuullutkaan. Kokouksissa "ravaaminen" tarkoittaa minulle päivittäistä kokouksissa juoksemista ja kaikkien muiden asioiden jättämistä taka-alalle, joten siitäkään en itseäni tunnistanut.
Sen sijaan käyn kyllä edelleen AA-kokouksissa silloin kun pääsen ja ehdin ja siltä tuntuu, näillä näkymin jälleen huomenna menen tuttuun ja turvalliseen ryhmään.
Aika lahjakkaasti pistit alta lipan. "kainalosauvat, lässytyspalstat, itkuvirsikerhot" jne.
En minä ainakaan loukkaantunut, ja ymmärrän ärtymyksesi, kun samaa asiaa hoetaan hokemasta päästyä. Palstalla on kuitenkin jopa terapeuttinen vaikutus, kun voi lukea ja kirjoittaa vertaistensa kanssa, ja joka kerta jonkun kirjoituksesta aukeaa jokin pieni uusi näkökulma, joka laajentaa omaa kokonaiskäsitystä elämästä alkoholin kanssa ja ilman. Miksi kaikki pitäisi oppia kantapään kautta, kun täällä on mahdollisuus oppia toisten kokemuksista ?
Sen "lässytyspalstan" olisin jättänyt väliin.
Mitä tulee niihin luettelemiisi "kainalosauvoihin", niin jos olet rehellinen, niin myönnät, että Sinunkin elämääsi alkoholin jälkeen ja tilalle tuli kainalosauva positiivisessa mielessä. Se voi olla melkein mitä hyvänsä aktiviteettia, joka täyttää alkoholin jättämän tyhjiön. Sinun kainalosauvaasi en tunne, mutta se on takuuvarmasti hyödyllisempi, kuin alkoholin käyttö.
Toivon Sinulle, että muistaisit elämänviisauden: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä."
tällaiset "nyt on jo toinen päivä selvinpäin" kiroitukset ovat todella typeriä. Selvinpäin olemisesta tehdään jotain ihmeellistä ja sankarillista. En todella ymmärrä tällaista pelleilyä.
Puolisoni selvinpäin olo olisi todella ihmeellistä.
Toivoisin todella näkeväni hänen kirjoituksensa täällä tipattomien ketjussa. Tänään - huomenna - ensiviikollaa - joulukuussa - ensivuonna - aina.
Mutta valitettavasti hän on niin syvällä, ettei pysty edes lukemaan mitään mikä käsittelee aihetta alkoholismi.
ihmeessä katsot moista läjää (anteeksi raju ilmaisu)? Jos hän kunnioittaisi ja välittäisi sinusta hän lopettaisi juomisen. Paapomalla häntä et saa häntä ikinä lopettamaan juomista. Tästä on faktatietoa vaikka kuinka paljon. Joko hyväksyt hänen juomisensa tai lähdet menemään. Kannattaako pilata oma elämä moiseen helvettiin? Ymmärrän, että rakastat häntä, mutta onko oman elämän uhraaminen silti sen arvoista?
ja tipattomien ketju on oiva todiste siitä
on elämäsi, varoitettu ja neuvottu on kuitenkin. Ei se minulta ole pois jos sinä tieten tahtoen uhraat elämäsi juopon eteen. Tipaton tammikuu tai vaikka koko vuosi ei ole sama kuin raittius. Vai riittääkö sinulle se, että puolisosi on edes yhden päivän juomatta?
"hyvien" neuvojen antajia näiden kuluneiden vuosikymmenten aikana.
Puolisoni on useinkin yhden päivän juomatta, usein useammankin, jopa viikkojakin.
Kuka on sanonut että uhraan elämäni juopon eteen? Kyllä minulla on omakin elämä, ei se kuitenkaan poissulje sitä, että toivoisin puolisoni ymmärtävän ongelmansa.
Mutta kuinka hienoa olisi nähdä hänen kirjoittavan tipattomien ketjuun muiden alkoholisminsa ymmärtäneiden kanssa.
Jos olisit ketjua seurannut ymmärtäisit että ensin on päivä, sitten kaksi, sitten useampi, useimmille kuitenkin päivä kerrallaan.
Koeta jaksaa! Itse selvillä pävillä olen löytänyt puolisoni yli 20 vuoden jälkeen uudestaan. Yritykseni raitistua, pysyä raittiina on ollut hänen ja lasteni puolelta tukevaa ja tärkeää. Toivon, että puolisosikin onnistuisi asiassa, jossa hänen on itse tehtävä päätös, jota sen jälkeen et voi muuta kuin tukea, tukea ja tukea. Jaksamista!
Lopetin juomisen, aikaa tappeluun pirun kanssa kului liki kolmisen vuotta, tuota ennen meni aika totaalisesti huurussa kolme vuotta.
Tiesin ettei omalla kohdallani apua löydy AA:sta sen enempää kuin muualta vertaistukiryhmistä.
Asun pienellä paikkakunnalla, jolloin kynnys AA:han ei olisi ollut korkea, ellei toiminta olisi täysin miesvoittoista. Nättinä naisena en halunnut tunkea nenääni joukkoon, josta taatusti olisi tukijoita löytynyt tunkemaan liian liki.
Naisten vertaisryhmät toimivat suurissa kaupungeissa, eikä liki missään puhuta avoimesti naisten juomisesta.
Join viisitoista vuotta elämästäni, en totaali kännäystä mutta niin etteivät aivoni tuottaneet ajatusjonoja joilla ratkoa yksinkertaisiakaan matemaattisia kaavoja, eli tunsin itseni tyhmäksi.
En siis hurahtanut mihinkään, pirun selätin puhtaasti järkeillen. En hetkessä, en edes vuodessa. Mutta kolmessa kyllä. Sain todistettua itselleni että elämä ilman viinaa on huomattavasti rikkaampaa kuin kännäten.
Ilo ilman viinaa on ainut aito ilo.
Käytin paljon aikaa setviäkseni miksi juon, mikä saa tarttumaan pulloon, miksi oli vaikea ohittaa joitain kohtia elämässä ilman viinaa, ja mitä saan juodessani viinaa.
Tuo viimeinen oli oikeastaan avain kaikkeen. Huomasin etten saanut mitään juodessani, en ollut tyytyväinen itseeni, olin masentunut, tunsin toivottomuutta. Lopulta pitkään juotuani juomisessa ei enää ollut mitään hauskaa, vapauttavaa, kivaa... vain mustaa kökkö paskaa.
Josta siis nyt olen puhdistunut. Voitin viinan järjellä, en toisten ohjeilla. Nyt juon joskus harvoin pullon olutta. Järjellä voitettu viinapiru ei rakenna ansoja joihin humpsahtaa, koska ainuttakaan mustaa aukkoa en jättänyt pirun haltuun.
Rohkeutta tuo vaati, täydellistä antautumista sen totuuden edessä että ihminen on tyhmä virheineen, mutta palkinto oli kaiken vaivan arvoinen. Lopun ikäni olen hiukan varuillaan mitä viinaan tulee, toisaalta repsahduksia en pelkää.
... olen itsekin käynyt ryhmässä reilun kuukauden. Tutustunut askeleihin, jotka pidän vanhentuneina. AA tekee joka tapauksessa menestyksekkäintä työtä alkoholismisairauden hoidossa, sitä kai ei voi kiistää. Tämä löytämäni nettipalsta on mielestäni kullanarvoinen. Asioista pääsee kirjoittamaan ja lukemaan ilman turhia liturgioita. Olen ollut nyt yli kuukauden dogaamatta ja hyvin menee, mutta ei se haittaa.
'Ei ole väärinsammutettua tulipaloa!' Ei pidä toisaalta arvostella ketään, joka sammuttaa tulipaloa erilailla kuin juuri Sinä (tarkoittaa kaikkia meitä) !
AA filosofia lähtee siitä, että syyt juomiseen on löydettävissä ihmisen historiasta. Puhutaan luonteen "vioista ja puutteista". Ja ohjelman sekä itsetutkiskelun ja mietiskelyn avulla on mahdollista hitaasti mutta varmasti pureutua näihin syihin. Ja sitten pikkuhiljaa purkaa niitä vaihtoehtoisten ratkaisujen avulla. On siitä apua... Olen henkilökohtaisesti kokenut niin. En käy AA:ssa alkoholin tai juomahimon pyöriessä mielessäni vaan oppiakseni tuntemaan itseäni. Käyn hakemassa voimaa kohdata elämää löytämälläni uudella tavalla. Paljon on puristukset vähentyneet sitten alkuaikojen. Ihmisten kanssa on nykyisin helppo tulla toimeen olivat he sitten miltei millaisa tahansa. Se on ollut niin vaikuttava kokemus minulle - kuten myös havainto, että todelliset muutokset tapahtuvat tosi hitaasti - että mitään halua ei ole lopettaa "kesken". Elinikäisestä kasvussa mukana olosta on kysymys.
Teknisen raittiuden - pullon korkki kiinni - saavutin 5 vuotta sitten ilman AA:ta niinkuin usea muukin yhteisön jäsen. Samaan aikaan katosi akuutti viinanhimo. Olen melko varma, että ilman AA:ta en olisi näin pitkään ollut juomatta. Ainakaan se ei olsisi ollut yhtä helppoa...
On niin monia kokemuksia siitä, miten juttu etenee omavoimaisella lopetuksella kohdallani. Lähtötilanteeseen palaamisia on useita - parista kuukaudesta puoleentoista vuoteen raittiuksista, että usko omiin voimiin on kokenut inflaation. Ihan hyvä niin koska sitä kautta olen löytänyt kestävämmän pohjan elämälleni.
Kiitos sinulle Kipinämikko kirjoituksestasi. Olen AA:n osalta tähän asti ilmeisesti ollut tekemisissä väärien ihmisten kanssa. Kirjoituksestasi huokuva tasapaino ja toisten ihmisten kunnioitus omana itsenään on jotain sellaista mihin en tähän mennessä ole näissä ympyröissä törmännyt. Monet noista mainitsemistasi asioista jotka olet löytänyt AA:sta ovat minulle henkilökohtaisesti tuttuja. Itse olen niitä käynyt läpi ensin yksinäni ja pikkuhiljaa raitistumisen myötä elämääni palanneiden läheisteni kanssa.
Kaiken ydin on minunkin mielestäni oman epätäydellisyytensä oivaltaminen ja sen hyväksyminen. Siitä kumpuaa sekä kyky selvitä elämän tarjoamista vastoinkäymisistä, että kyky hyväksyä toiset ihmiset omine puutteineen, ja ennen kaikkea kyky antaa anteeksi - sekä itselleen että muille.
Olen mielestäni erittäin onnekas selvittyäni omasta kurimuksestani hengissä, enkä missään nimessä halua - ja millä edellytyksillä voisinkaan - tuomita vääräksi yhtään tapaa tulla toimeen tämän sairauden kanssa. Pontimena alkuperäiseen kirjoitukseeni oli lähinnä uskon valaminen niihin, jotka minun tavallani ovat omin voimin hitaasti matkalla kohti uutta ja parempaa elämää. Ja ehkä keskustelun herättäminen omien havaintojeni mukaan yleisestä ilmiöstä, eli alkoholin säilyttämisestä edelleen elämän keskipisteenä juomisen lopettamisen jälkeenkin, muodossa tai toisessa.
Omaa reilut kolme vuotta sitten alkanutta raitista taivaltani aion edelleenkin omalla tyylilläni. Hyvää jatkoa ja voimia kaikille teille saman asian kanssa kamppaileville, riippumatta siitä mitkä keinot olette tueksenne valinneet.