Täällä on teitä minua kymmenenkin vuotta nuorempia, joilla toivottu esikoinen on jo tulossa... itse en koskaan ole vielä päässyt ees yrittämään. Edellinen mieheni ei halunnut isäksi, nykyinen ei vielä halua lasta. Hänellä on ed. liitostaan 4-vuotias lapsi, josta hän on vähän huolissaan, siis että miten käy, jos tulee sisarus. Olemme keskenämmekin onnellisia ja minulla on hyvä suhde hänen lapseensa, mutta toivoisin jo vihdoin viimein päästä itse äidiksi, asia, josta olen tosiaan teinistä saakka haaveillut. Ikää on kohta 30, joten ruusunpuna on karissut jo kauan sitten. Uhmat, murrosiät, kaikki tänne vaan. Haluan olla äiti. Onko muita samassa tilanteessa olevia/olleita? Miten miehen vauvakuumetta voisi herätellä, miten rohkaista lähtemään jälleen isäksi. Mitä sanoa tuohon sisarusasiaan, lapsihan ei vie keneltäkään muulta rakkautta, sen määrä vain kasvaa, kun tulee uusi lapsi... Vähän joskus kalvaa sekin, että hän on joskus jo halunnut ryhtyä isäksi jonkun muun naisen kanssa, miksi ei minun, nykyisen vaimonsa, jota rakastaa?
En halua odottaa enää kauan, en halua ryhtyä kepulikonsteihin. Haluan arkipsykologisia vinkkejä, kokemuksia, tukea saman kokeneilta.
En halua odottaa enää kauan, en halua ryhtyä kepulikonsteihin. Haluan arkipsykologisia vinkkejä, kokemuksia, tukea saman kokeneilta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Ymmärrän oikein hyvin tunteesi. Itse tapasin nuoruuden heilani pari vuotta sitten, hups sen aikaa minkä minä olin kolunnut maailmaa, hän oli saanut tytön. Astuminen siihen kuvioon oli tosi vaikea varsinkin kun olin kuukautta aiemmin keskeyttänyt oman raskauteni,koska olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset sille lapselle...
Asia on ollut siihen asti ok, mutta nyt ku yritämme lasta, niin on tuokin juttu alkanut hieman vaivata... silloin se onnistu heti, nyt on mennyt jo yli puolivuotta...eikä sitä kuulu.
Minustakin tuntuu ja tuntui että mun aika jollain tavalla kuluu...olenhan jo 27v. ja haluan omankin perheen... tehdä vanhemmistani isovanhemmat... Jääkö mun omat haaveeni toteutumatta?! NO nyt kuitenkin yritämme ja välillä tuntuu että mieheni haluaa jopa enempi kuin minä... olen ottanut kuitenkin sen asenteen että en odota liikaa sillä pettymyksiä on tullut jo niin moneen kertaan kun alkaa ne. Minä ymmärrän sua ja toivon että sinunkin toive omasta pikkunappulasta toteutuu. Sitä kun ei koskaan tiedä suoko se Jumala sitä siunausta... en minäkään vielä tiedä sitä.
Tilanteesi on jollain tavalla vielä kurjempi kuin minun. Itse en koskaan ole ollutkaan raskaana, eikä siis ole siinä kohtaa miettimisen paikkaa kuin sinulla. Toisaalta itse mietin, että olen jo 28, mitä jos lapsen hankkiminen ei onnistukaan ihan tuosta vain ja joutuu vuosikaudet kestäviin hoitoihin tms... mistä minä voin sen tietää, vaikka olisin nämä yhdeksän vuotta syönyt pillereitä ihan turhaan! Nämä ovat niin monimutkaisia asioita. Ei riitä äitiyteen se, että löytää rakastavan isäkandidaatin, pitää vielä taivutella isä-to-be isäksi ja voittaa luonto ja voittaa ympäristön paineet pätkätöistä jne...
Onnea yritykseen teille, hyvää kesänjatkoa!
meillä on uusperhe minä ja 18v tyttö avomies ja
10 12v viikonlopputytöt. suhteen alussa puhuttiin, että lapsi(a) myöhemmin, mutta aina löytyi syitä ei vielä... Nyt kun sanoin,että asia on ratkaistava alkaa ikä painnaa niin mies sanoi olevansa liian vanha??? ei halua ottaa vastuuta, ei halua/osaa hoitaa vauvoja. Kutenkin on valmis pitämmään huolta aikasemmista lapsista ja on hoitanut heitä vauvoina. Mikähän ero olisi meidän yhteisessä lapsessa ja edellisissä vai onkohan vaikuttanut ex-vaimon sanonta en kestä jos teet lisää lasia?