Luin äsken koko tämän palstan läpi,ja minulle tuli sekä henkisesti että fyysisesti paha olo.Ketään en tullut tänne syyttelemään tai muutakaan,vaan kysymään neuvoja.Siskollani on anoreksia,hän on 19-vuotias.Epäillyt olen asiaa jo pidempään,mutta kaksi viikoa sitten sisko tuli luokseni ja pyysi apua.Hän ei kuulemma jaksa enää,vaan haluaa kuolla.kertoi että joskus menee viikkokin ettei hän syö mitään muuta kuin ehkä kurkkua,pastilleja ja salaattia.Vettä juo vähän,koska se kuulemma turvottaa,mutta kahvia sitäkin enemmän.Hän on noin 170cm pitkä,ja omien sanojensa mukaan painaa 49kg.
Hoitoon hän ei halua,vaan haluaa parantua kotona,minun avullani.Miten voin häntä auttaa? Pyysin häntä asumaan luokseni,mutta sitä hän ei halua.Itse käyn päivät töissä,joten en pysty olemaan saatavilla kokoajan.Mitä siis tehdä?Haluan auttaa mutta olen neuvoton!
Eilen puhuimme siskon kanssa,ja huomasin että hän on "kiintynyt"sairauteensa.Kun sanoin että ymmärtääkö hän, että tämä sairaus voi joku päivä hänet tappaa,hän suuttui ja alkoi puolustamaan tätä sairautta.Ihan kuin anoreksia olisi hänen lapsensa josta kukaan ei saa puhua pahaa tai loukata.Hän haluaa apua,mutta myönsi itsekkin ettei halua anoreksiasta kokonaan eroon.Eikö se kuitenkin ole niin,että joko sairastaa tai sitten ei..
Hoitoon hän ei halua,vaan haluaa parantua kotona,minun avullani.Miten voin häntä auttaa? Pyysin häntä asumaan luokseni,mutta sitä hän ei halua.Itse käyn päivät töissä,joten en pysty olemaan saatavilla kokoajan.Mitä siis tehdä?Haluan auttaa mutta olen neuvoton!
Eilen puhuimme siskon kanssa,ja huomasin että hän on "kiintynyt"sairauteensa.Kun sanoin että ymmärtääkö hän, että tämä sairaus voi joku päivä hänet tappaa,hän suuttui ja alkoi puolustamaan tätä sairautta.Ihan kuin anoreksia olisi hänen lapsensa josta kukaan ei saa puhua pahaa tai loukata.Hän haluaa apua,mutta myönsi itsekkin ettei halua anoreksiasta kokonaan eroon.Eikö se kuitenkin ole niin,että joko sairastaa tai sitten ei..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sun pitää saada puhuttua siskon kanssa rauhassa. Pyydä että se kuuntelee koko ajan, eikä alota sanomaan vastaan. Jos hän on kiintynyt sairauteen, eikä halua siitä kokonaan eroon, kuolee paljon nuorempana. Anoreksia jää koko loppuelämäksi kummittelemaan, mutta sitä pystyy "vähentämään". Siitä pitää yrittää päästä mahdollisimman paljon eroon. Kun ensiksi on päässyt vähän parempaan kuntoon, niin pikkuhiljaa alkaa ajattelemaan että "jos söisin vielä vähemmän. Kyllä sillä pärjää, ennenkin olen pärjännyt. Jos laihtuisin ihan vähän.."
Olen ihan varma, että jollei siskosi mene kunnon hoitoon, vaan haluaa sinun apuasi (ja vaikka onnistuisitte jonkin verran), sairaus uusiintuu. Muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua.
Anoreksiasta tulee niin paljon haittoja loppuelämään, että mitä nopeammin saat siskosi hoitoon, sitä nopeammin parantuminen on.
Anoreksiaa ei voi parantaa lääkäri kokonaan. Anoreksikon pitää olla ITSE valmis parantumaan. Haluta parantua.
Hei! Et voi nyt missään nimessä Kuunella siskoasi! Hän on sairas, sinä terve! Anoreksia ottaa ihmisen haltuunsa täysin, eikä sitä sairastava osaa ajatella mikä itselle on parasta. Sinu pitää kertoa vanhemmille ja itsesi tai vanhempien hakea apua siskollesi. Helppoa se ei ole, mutta kai ymmärrät, että sinä et pysty siskoasi auttamaan, vaikka kuinka haluaisit. Tarvitaan ammattiapua, joka osaa lähestyä sairautta oikein. Anoreksia on pitkäkestoinen sairaus, josta paraneminen kunnolla saattaa kestää useamman vuoden, toki jotkut selviävät pienemmällä, mutta joka tapauksessa tarvitaan ammattiapua. Jos rupeat elämään sairaan ehdoilla edessä on vain alamäkeä. Tsemppiä!
Kyllähän minä sen tiedän,etten pysyty siskoani yksin auttamaan.Tälläinen tilanne vaan ei ole eteeni aikaisemmin tullut, ja olen aivan hukassa asian kanssa.Voiko ihmisen viedä hoitoon ilman suostumusta?Pakottaa?Jotenkin minusta tuntuu että se ei kuitenkaan ole oikea keino.
Juteltiin taas eilen siskon kanssa,Puhuttiin ammattiavusta ja ehkä hän oli hiukan myöntyväisempi asiaan.tai sitten vaan kuvittelin... Inhottaa tämä oma saamattomuus ja avuttomuus.Tekisi mieli huutaa että perkele nyt hoitoon ja lopeta tollaset höpinät että muka pärjäät yksin ym.. Tiedän,ei ole oikea keino..
Omia paineitahan sillä vaan purkaisi.
Kaivoin äsken puhelinluettelon esiin,nyt sitten vaan soittelemaan.Apua sisko tarvitsee,ja sitä annetaan.Vien hänet sitten vaikka väkisin jos ei muuta:)Kiitos vastauksistanne,auttoi suuresti.
Minulla oli ennen Bulimia. Vanhempani "hommasivat" minut pakkohoitoon ja olin titysti ihan shokissa ja pettynyt heihin. Mutta, nyt olen kiitollinen sillä heidän voimavaransa eivät riittäneet muuhun ja se pakkohoito saattoi pelastaa henkeni, aloin oksennella hetikohta uudelleen kun pääsin sairaalasta, mutta tulin kuitenkin myöhemmin järkiini. Nyt olen 32 vuotias ja elämässäni ei vieläkään ole kaikki tasapainossa, mutta
oksentelua en enää harrasta... En tiedä onko pakkohoito oikein hänen tapauksessaan, mutta toivon teille oikeanlaista apua, lujuutta luonteeseen ja paljon rakastavia viisaita auttajia elämäänne. Minä suosittelen vaihtoehtohoitoja myös, sillä parantavatko pillerit ihmisen sydämen ja mielen haavat?
Rakkautta teille.
Kiitos vastauksestasi.Ensi maanantaina ollaan menossa käymään sairaalassa siskon kanssa,hän tuntui oikeastaan huojentuneelta kun kerroin että sain ajan.Tosin hetken päästä hän ilmoitti että ei ole varma ehtiikö silloin tulla..Sanoin että tulen hakemaan,ja mennään vaikka väkisin.
Mietin, että jos minä olen näin hukassa asian kanssa niin miten sitten sisko?Vaikeampaa hänellä on kuin minulla.Alkushokki vaan oli niin kova etten tiennyt mitä tehdä.Nyt ollaan hyvässä alussa,matka on pitkä ja vaikea,mutta eihän mikään täällä maailmassa kovin helppoa ole.varsinkaan elämä.
Hienoa! Olet toiminut hienosti ja urheasti! Juuri tuollainen asenne pitää olla. Muista nyt vain pitää pää pää kylmänä, vaikka helppoa se ei varmasti ole!
Tänään sitten käytiin lääkärillä.Niin ja terapeutilla.Lääkärissä lähinnä vaan otettiin mittoja ja keskusteltiin syömisestä ym.Terapeutillakaan ei kovin paljoa selvinnyt,saatiin pitkä lista uusia aikoja.Reissun jälkeen tuli olo,että tässäkö tämä nyt vaan oli?Punnittiin ja päiviteltiin että voi voi kun tyttö on laiha ja että kuinka MINÄ olen päästänyt hänet tuohon kuntoon.
Nyt olo jo hiukan toiveikkaampi kun olen parisen tuntia asiaa sulatellut.Ei minua syytökset haittaa,syyttäköön mielummin minua kuin siskoa jos jotain on syytettävä.
Ihaninta on,että sisko on nyt tässä vieressä.Katsoo telkkaria ja pureskelee...kynsiään ;) parempi sekin kuin vessassa oksennuksella.