En nyt tarkalleen tiedä mille palstalle tämän laittaisin..
Olen luonteeltani tosi yliherkkä ja itsetunto on ihan nolla. Tämä yhdistelmä vaikeuttaa elämää tosi paljon.. onko mitään tehtävissä? Varsinkin opiskelut kärsii, kun en käy niillä luennoilla missä pitää keskustella.. Haluaisin olla hyvä ja fiksu, mutta oon aivan toisesta päästä. Raskasta kun vaatimukset itselleen on liian korkeat.. en vain voi muuttaa sitä pääni sisällä.. ja oikeesti mulla ei oo mitään mahiksia saada mitään hyvää työasemaa koskaan, vaikka siihen pyrin. Sit vielä kun yhdistää tuohon yliherkän luonteen.. niin ei todellakaan ole hauskaa..
Olen luonteeltani tosi yliherkkä ja itsetunto on ihan nolla. Tämä yhdistelmä vaikeuttaa elämää tosi paljon.. onko mitään tehtävissä? Varsinkin opiskelut kärsii, kun en käy niillä luennoilla missä pitää keskustella.. Haluaisin olla hyvä ja fiksu, mutta oon aivan toisesta päästä. Raskasta kun vaatimukset itselleen on liian korkeat.. en vain voi muuttaa sitä pääni sisällä.. ja oikeesti mulla ei oo mitään mahiksia saada mitään hyvää työasemaa koskaan, vaikka siihen pyrin. Sit vielä kun yhdistää tuohon yliherkän luonteen.. niin ei todellakaan ole hauskaa..
Vastaukset 18
Vanhimmat
mä sairastuin nelikymppisenä vakavaan työuupumukseen ja masennukseen, ja yksi syy oli samanlaiset ominaisuudet. Älä vaadi itseltäsi liikaa. Mä oon myöskin hirveän herkkä ja valitsin väärän ammatin terveydenhuoltoalalta näin herkälle ihmiselle. Mä oon terapiassa oivaltanut näitä asioita ja koetan muuttaa vaativuuttani pienemmäksi. Hienoa, että sä tunnistat ne jo nyt. Se osoittaa jo melkoista fiksuutta! Ja muista, että koulu/opintonumerot mittaa vain "yhtä" fiksuutta. On olemassa monenlaista fiksuutta, esim. jollakin hyvät käsityötaidot tai joku käytännönläheinen työ. Kyllä mun mielestäni esim. siivoustyön ammattilainen on yhtä hyvä kuin sisätautien erikoislääkäri. Molempia tarvitaan, jotta sairaanhoito toimii! Näin kärjistettynä.
millaisessa terapiassa käyt?olen itse alemmuudentuntoinen ja itsekritiikkini on liiallinen,raskasta on kun pitäisi nauttiakin elämästä.
kognitiivistyyppisessä terapiassa (Kelan osin maksama). Halusin nimenomaan kognitiivisesti suuntautuneen terapeutin, kognitiivinen terapiahan on periaatteessa lyhytterapiaa, mutta mulla on kaksivuotinen, käynnit kerran viikossa. Ja tietenkin tärkeää on, että meidän yhteistyö on luontevaa ja "henkilökemia" toimii. hän on koulutukseltaan psyk. sair. hoit, jolla erityistason koulutus ja käy parhaillaan vaativan erityistason terapeuttikoulutusta työn ohella.
psytynyt muuttamaan ajatusmalliasi ja arvostamaan itseäsi...siellä terapiassa.Oletko saanut jotain vinkkejä,käyttekö lapsuutta läpi ja voitko nyt paremmin?
käytiin läpi, mutta jo ihan perustietojenkin takia eli minkälaisessa perheessä olen kasvanut. Kyllä terapia auttaa, mutta oman ajattelutavan muutos on toki hirveän hidasta ja jatkuu terapian jälkeenkin. Esim. yksi päivä itkin yksikseni ja syytin itseäni perheen rahahuolista, tunsin olevani huono äiti ja kun en jaksa mitään, makaan vaan sohvalla.(masennushan paranee "aaltoillen", takapakkeja tulee). Sitten ajattelin stop kovalle vaatimustasolleni: terve minä ajattelee näin: mä vaan nyt sairastuin, kyllä me selvitään tästä, olen joka päivä huomioinut lapsiani ja auttanut läksyissä, laittanut ruokaa ja hoitanut koirat ja pessyt pyykkiä. Niin että ihan hyvinhän tässä on mennyt. Itse asiassa olen tehnyt paljon! Hyvä minä!
Musta hyvä konsti onkin, että ajattelee, että miten terve minä puhuisi itsestään. Ja olen opetellut ihan konkreettisesti löysäämään: kotonani saa olla villakoiria nurkissa eikä huushollin tarvitse olla tiptop kuten ennen, jos ei huvita laittaa ruokaa niin en laita (kyllä mieskin osaa kokata), saan maata sohvalla kuuntelemassa musiikkia jos huvittaa jne.
Taidetaan olla aika samanlaisia. Olin kesän aika vastuullisessa työssä esimies asemassa. Tein töitä tunnollisesti ja pitkiä päiviä. Muutaman kerran kesän aikana kävi niin, että en enää saanut mitään tehtyä, en jaksanut, vaikka en ollut väsynyt, mutta rupes jotenkin masentaa. Näin kävi yleensä aina loppu viikosta, niin oli onneksi aina mahdollisuus pitää pari päivää vapaata. Halusin vain, että johtaja on minuun tyytyväinen ja että teen kaiken mitä pitää ja vähän enemmänkin. Kesän päätteeksi sain häneltä kylläkin kehuja =) Mun täytyy vissiin oppia, etten kuitenkaan tee liikaa töitä.. tai tulevaisuudessa, vakituisessa työssä voipi käydä huonosti.. Oon muuten 23 v.
Minulla oli varsinkin nuorempana TODELLA huono itsetunto. Opiskelussa kuvittelin aina olevani muita palojon huonompi ja jopa, että en selviä.
Myöhemmin olen tajunnut, että se ei ole totta.
Ei itsetuntoni vieläkään pilviä kosketa, mutta muutos on ollut valtava. Sinullakin on lupaava piirre tuo avun etsiminen! Se jo kertoo, että sinulla on analyyttistä ajattelua, enkä usko, että sinulla on syytä pitää itseäs huonompana.
Opiskelun suhteen suosittelen, että et luovuta, vaikka näyttäis, että opintoja jää rästiin, teet vaan opinto kerrallaan. Keskusteluluennot ovat siis erityisen vaikeita, niin olivat minullekin. Kerrankin alkoivat kyyneleet virrata puheeni aikana. Kannattaa suunnitella oma osuutensa suht. hyvin, mutta ei välttämättä tavoitella täydellisyyttä. Silloin jos ei keksi mitään sanottavaa on mielestäni parempi olla hiljaa. Epävarmuuttaan voi vähän kätkeä. Jos vaikka alkaa tärisemään, voi purra hampaat yhteen ja pitää huulet rentona niin rauhallinen vaikutelma säilyy.
Ole itsellesi armollinen ja anna muutoksen tapahtua vähitellen, minäkin olen nyt kolmikymppisenä hyvin erilainen kuin muutama vuosi sitten. Ymmärrän erittäin hyvin tuskasi. Erilaisia ihmisiä tarvitaan, kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia ja jos mietit, et varmaan haluaisi olla kukaan muu =) Täytyy vaan oppia tuntemaan itseään, rajojaan... ja joillain alueilla voi joutua kamppailemaan, mutta ei kannata luovuttaa. Ja kun on jokin kerran mennyt hyvin, voi muistella "selvisin silloinkin" ja jatkossa on helpompaa.
Minulla on auttanut erityisesti korvaava ihmissuhde. Valitettavasti sitä ennen olin ehtinyt saada kolhuja huonoissa ihmissuhteissa, joita suorastaan kerjäsin. Arvottomuuden tunteestani johtuen en olettanut saavani ketään tosi ihanaa puolisoa, joten jopa epämiellyttävät kiinnostuneet ovat päässeet reviirilleni. Nykytilanteeni on hyvä, mutta tiedostan, että olisi voinut käydä toisin.
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta rehellisesti sanottuna olen utelias. Miten naiset kykenevät yhdistämään näinkin toisistaan riippumattomia asioita kuin koulutus, itsetunto ja hyvinvointi. Onko jollakin järkiperäinen selvitys tälle asialle tai jokin linkki taikka vastaavaa?
Sitä kyllä ihmettelee itsekin, ettei ole ihme, jos et ymmärrä. Mulla on ollut huono itsetunto ja sitä on yrittänyt sitten paikkailla hyvillä arvosanoilla, on jotenkin pitänyt todistaa olevansa älykäs (siis mulle jossain vaiheessa oli iskostunut päähän, että jollet ole älykäs ja nokkelasanainen, sua ei arvosteta). Nyt arvostan enemmän elämänkokemusta ja sen mukana tuomaa "viisautta". Ja jotenkin ymmärrän, että jotkut kohentaa itsetuntoaan korkealla koulutuksella, mutta eihän se ongelmaa poista.
Juttusi kuulustaa pikemminkin krapula-aamun morkkikselta kuin miltään todelliselta ongelmalta. Näitä itsetunto ja pätemisongelmia on jopa iäkkäämillä miehillä. Pahimillaan nämä ongelmat esiintyvät toisten kiusaamisena. Olen toki todennut monen kohdalla saman asian, että koulutus on itsetunnon mittari, mutta yllättävän monelle jää koulutukisista huolimatta huono itsetunto. Lääkkeeksi suosittelen jotakin mielekkäitä harrastuksia. Hetkeksi kun on unohtanut koko koulu ym. asiat, niin kaikki saattaa alkaa sujumaan paljon sutjakammin. Parhamillaan koulut ja jonkimoiset työt on vain harrastuksia, jotka pitkällä aikavälillä mieluusti poikii hieman rahaa ja sitten kun on rahaa, niin pääsee työharrastuksien jälkeen vieläkin mielekäisempiin harrastauksiin.
kun sanot, että kuulostaa krapula-aamun morkkikselta, sillä se oli minulle todellinen yksi vaikeaan masennukseen johtavista ongelmistani, joiden kanssa tein todella työtä, että opin arvostamaan itseäni, mutta se oli sinun mielipiteesi. Muuten olen kirjoituksestasi samaa mieltä.
Kyllä itsetunto yleensä liittyy suoriutumiseen.
Ei tarvi jäädä alisuoriutujaksi, jos on huono itsetunto. Tuleeko itsellesi hyvä mieli, jos onnistut tekemisessäsi?
En mitenkään tarkoita, että itsetunnon pitäisi olla/olisi siitä kiinni oletko koulutettu vai et. Kysyjä kertoi vaikeuksistaan opiskeluun liittyen ja vastasin kokemuksieni mukaan.
Hyvinvointi on onnistumisen tulos.
Työelämässä saattaa toisinaan syntyä kiireitä ja ruuhkia, joidenka purkamiseen tekijä tietenkin tarvitsee riittävän itsetunnon, jotta tietää sen, että työ on hanskassa ja organisointikyvyn, jotta ruuhkat tulisi konkreettisesti purettua. Vasta sen jälkeen kun työ on tehty ja ruuhkat purettu, niin työpaikan ilmapiiri rauhoittuu työ palkitsee tekijänsä.
Itse en ole ollut kovinkaan hyvä koulussa. Tulin melko rankasti häirityksi monellakin tavalla ja sehän kostautui huonoina arvosanoina. Minä en ole koskaan kokenut huonoa itsetuntoa suoranaisesti kouluasioiden vuoksi. Havaitsin vain, että ympäristöni olisi saattanut käyttäytyä paremmin jos olisin nauttinut pärjäävämmän oppilaan mainetta. Toki tuolloin kun koulussa olen ollut, niin oli hieman sitä asennetta, että jos joskus jokin asia menee huonosti, niin se olisi ikään kuin jonkinmoisen kiusan ja koston oikeutus.
Olin itse jo unohtanut koulutukset moneksi vuodeksi kunnes mielenterveydenhoito otti asian esille ja oli vakuuttunut, että jos laitan pillerin suuhun, niin koulutus sujuu. En ollut hakenut koulutukseen ja siksi moiset kommentit jopa aluksi pelästytti. Nyttemmin koulutus asioitani vaahtoaa yksi jos toinenkin ja vieläpä hyvin ristiriitaisesti. Tämäkin edelleen mielestäni melko omituista, koska olen aikuinen ihminen ja koulutukset tätä myöden täysin omista haluista kiinni. Taktiikka 'rauhoitu hetkeksi ja mieti uudelleen' ei ole onnistunut kertaakaan monen vuoden aikana siksi, että ulkopuoliset ovat usean vuoden aikana jälleen häirinneet tekemisiäni niin paljon, ettei suunnitelmia ole päässyt syntymään. Monen vuotta odotettuani en enää lähde koulutuksiin, joten häirintä ja kiusa on tuottanut odotetun negatiivisen tuloksen.
Koulutukset on mielestäni hieman huonoja itsetunnon lähteitä muutoinkin, koska se ei vielä takaa hyvinvointia. Tekeekö koulutettu mielekästä työtä vai onko se koulutuksen tuoma työpaikka vain paperilehmä, josta lypsetään tienisti omaan pieneen elämään? Koulutus saattaa nostattaa joillekkin myös kusen päähän ja sehän oin melko ikävää jos työasiat kusevat konkreettisen ammattitaidottomuuden ja vilpillisen itsetunnon vuoksi.
Ihminen siis saattaa voida henkisesti huonosti omien huonojen valintojensa vuoksi. Siksipä on tärkeää, että tekee mitä tahansa, niin sen tekemisen pitää
Asioita ei saa ottaa liian vakavasti. Toisinaan huonoa itsetuntoa saattaa syntyä jopa ympäristön kiusasta taikka typeryydestä. Käsitykseni mukaan naiset osaavat olla toisilleen ja muille melko ilkeitä, joten lähtökohtaisesti tietenkin kannattaa hankkiutua eroon kiusanhengistä. Toisaalta kannattaa tehdä jotakin sen kaltaista jossa tietää olevansa hyvä. Minä en ainakaan osaisi kutoa villapaitaa, enkä haluakkaan oppia = onnistunut valinta :D, joten jos sinä osaat, niin olet minusta parempi siinä asiasssa.
Olla mielekästä. (jäi pois)
Miksiköhän olet kokenut kiusaamisena vai onko sinua oikein painostettu koulutukseen.Vaikutat älykkäältä ja ehkä he vain haluaisivat että kykysi tulisi näkyviin.Pääasia on kuitenkin että mitään ei tee väkisin tai että ei tee sitä mistä ei nauti vaikka työ sinällään tökkii välillä vaikka siitä pidänkin.
Kyllä tulee hyvä olo, jos onnistun. Kerran, kun valmentajani kehui suoritustani parhaaksi(harrastan erästä joukkueurheilulajia) 20 muun joukkueeni pelaajan kuullen, tärisin jälkeenpäin ihan onnesta =). Se oli kyllä yks mun elämäni onnellisimmista hetkistä =) Olin koko harjotusten ajan miettinyt, että nyt yritän tehdä kaiken oikein hyvin, että valmentaja huomaisi mut ja olisi tyytyväinen.. ihan kummallista. Nyt kuulostaa ihan siltä, etten ite nauttisi ollenkaan pelaamisesta, mutta kyllä nautin! OSa nautinnosta tulee just siitä, että saan hyväksyntää.. just esim. että muut huomaavat, että olen hyvä. Mulle on tosi tärkeätä, että muut hyväksyvät mut.. miksiköhän? Se on kai se huono itsetunto..
Alunalkaen asiani tyri aivan ulkopuoliset ja sittemmin sama porukka vohkotti selkäni takana koulutuksista ja tekee sitä jollakin tavalla edelleen. Minultahan jumahti likimain kaikki - 0 tasolle. Mitäs tuota jälkikäteen murehtimaan. Ainahan sitä voi jotakin kotona opiskella ja työssä taikka muussa löytää niitä onnistumisia (ja epäonnistumisia :D)