..mutta pelkäsin niin paljon ja sillä pelolla kai tapoin hänen ihastuksensa. Luulin että olisi aikaa ja voittaisin pelkoni, mutta hänellä ei aikaa ollut. Oli vetänyt jo johtopäätöksensä eikä uskonut meihin enää.
Mutta. Eikö ole niin, että jos hän oikeasti olisi halunnut juuri minut hän olisi ollut kärsivällisempi? Vaikka luonteeltaan kärsimätön onkin. Vai voiko luonnettaan siten voittaa?
Mutta. Eikö olekin niin, että hän ei ollut minulle oikea, koska ei halunnut enää jatkaa? Jos hän olisi ollut oikea, hän olisi nähnyt sen pelkoni läpi ja halunnut silti?
Vaikka loukkasin häntä pelollani. Mutta silti hän olisi halunnut yrittää, jos olisi ollut minulle oikea. Eikö ole niin? Vai onko se liikaa vaadittu?
Loukkasin häntä. Eikä hän antanut minulle enää tilaisuutta. Hän ei ollut oikea koska ei antanut. Ja nyt mietin miten rakastan häntä. En koskaan sanonut sitä hänelle, muttenpa tiedä olisiko se muuttanut mitään. Jos jonakin niistä hetkistä olisin sanonut hänelle "****, mä rakastan sua", mitä hän olisi vastannut? Jättänyt silti?
Juuri muuta en voine tehdä kuin yrittää seuraavassa suhteessa parempaa. Olla rohkeampi. Koska haluan olla rohkea. Olen jo liian monta suhdetta tuhonnut pelollani.
Tää on sulle S. vaikkenpa tiedä luetko tätä koskaan. Tai jos lukisitkin, niin välittäisitkö enää.
Mutta. Eikö ole niin, että jos hän oikeasti olisi halunnut juuri minut hän olisi ollut kärsivällisempi? Vaikka luonteeltaan kärsimätön onkin. Vai voiko luonnettaan siten voittaa?
Mutta. Eikö olekin niin, että hän ei ollut minulle oikea, koska ei halunnut enää jatkaa? Jos hän olisi ollut oikea, hän olisi nähnyt sen pelkoni läpi ja halunnut silti?
Vaikka loukkasin häntä pelollani. Mutta silti hän olisi halunnut yrittää, jos olisi ollut minulle oikea. Eikö ole niin? Vai onko se liikaa vaadittu?
Loukkasin häntä. Eikä hän antanut minulle enää tilaisuutta. Hän ei ollut oikea koska ei antanut. Ja nyt mietin miten rakastan häntä. En koskaan sanonut sitä hänelle, muttenpa tiedä olisiko se muuttanut mitään. Jos jonakin niistä hetkistä olisin sanonut hänelle "****, mä rakastan sua", mitä hän olisi vastannut? Jättänyt silti?
Juuri muuta en voine tehdä kuin yrittää seuraavassa suhteessa parempaa. Olla rohkeampi. Koska haluan olla rohkea. Olen jo liian monta suhdetta tuhonnut pelollani.
Tää on sulle S. vaikkenpa tiedä luetko tätä koskaan. Tai jos lukisitkin, niin välittäisitkö enää.
Vastaukset 20
Vanhimmat
ja uskon vieläkin meihin (nainen jaksaa ihmeen kauan uskoa, mistä lie johtuu). Ottaisitko yhteyttä, olisitko nyt rohkeista rohkein?
..jos ottaisin suhun nyt yhteyttä? En kestä jos torjut mut taas.
Mikä mun keskimmäisen nimen eka kirjain on?
koska en ole torjunut sinua koskaan.
Mä haluan sut. En ole koskaan tavannut niin hienoa naista niinkuin sä olet, enkä ehkä tule koskaan enää tapaamaakaan. Tiedät, että mä olen varovainen suhteesi, koska pidän susta niin mahdottoman paljon ja kyllä sä olet sen mun silmistä nähnyt. Pelkään kyllä, onhan sitä paljon omasta puolesta pelissä, mutta vituttaa etten näe sua nyt niinkuin silloin kun nyt uskaltaisi yrittää eteenpäin.. Mä en tule torjumaan sua koskaan. Vain sä voit tehdä sen.
..ei tää munkaan S torjunut mua koskaan, mut sitten sanoi ettei usko meidän suhteeseen. Ei näe meitä yhdessä. Ja lopetimme suhteen ennen kuin se minun kokemuksessani oikeastaan ehti alkaakaan. Ihan liian pian.
... osoitit tuon tekstisi?
mutta kyllä niitä tässä maassa riittää. Ei kannata tulla vainoharhaiseksi tai luulla mitään näistä viesteistä.
..ei toki vainoharha ole iskemässä. :D Välillä vain vaikea seurata näitä keskusteluja kun kellään ei ole rekattuja nikkejä... mutta nyt olen taas kärryillä. :)
Kun toinen ei osoita tunteitaan, niin se satuttaa.
Sitä ei kauan jaksa yksin yrittää, jos toiselta ei saa mitään tunteita takaisin.
Mieti, oliko sulla yksinoikeus pelkoon, koska kaikkihan me pelätään. Toinen uskalsi ottaa riskin, sinä et.
Usko siinä toiseen menee, ja siinä se ihastuminenkin sitten samalla hiipuu.
Sitä ei sitten takaisin enää niin helposti saakkaan. Ei enää luota yhteiseen tulevaisuuteen.
..tiedän että toimin väärin. Tai toimin liian myöhään. Puhuin liian myöhään. Mutta olosuhteet olivat vaikeat myös. Olisin tarvinnut lisää aikaa. Kaikki tapahtui liian nopeasti.
Olen samassa tilanteessa mutta sillä toisella puolen. Tekstisi voisi hyvin olla minulle, vaikka en uskokaan hänen olevan vielä valmis. Enkä tiedä onko hän sitä koskaan tai murehtiiko mennyttä ollenkaan.
Se loukkaa ja satuttaa kun toinen torjuu eikä osoita tunteitaan vaikka ensin näyttää vihreää valoa. Olet itsekäs ajatellessasi vain omaa pelkoasi. Mietipä kuinka pelottaa kun ottaa riskin mutta saa turpaansa. Ehkä toinen pelkää omia tunteita, sinua ja kenties jotain muutakin niin kuin minä. Hän ei luota sinuun eikä välttämättä enää itseensäkään. Vahvinkin usko hiipuu ja kuolee aikanaan, jos se ei saa vahvistusta. Silti toinen saattaa vielä olla ihastunut, ehkä rakastaa ja toivoakin...
Joskus on ottaa vihdoinkin järki käteen, ajatella omaa jaksamistaan ja suojella itseään uusilta kolhuilta, joita ei enää kestäisi. Paeta.
Itse olen samassa tilanteessa, mutta toisella puolella. Olen ihastunut ja luulen, että hänkin on, vaikka ei ole sitä sanonutkaan suoraan.
Hitto, että tämä on vaikea tilanne.
Haluaisin olla kärsivällinen ja odottaa, antaa hänelle aikaa. Mutta kauanko jaksan, ilman että kuulee toiselta ne sanat? Haluaisin uskoa meihin.
Järki sanoo, että ei tästä mitään tule, mutta sydän ei anna periksi. Olen yrittänyt josko löytäisin jonkun toisen. Ei onnistu, näen hänet jokaisessa naisessa. Saapa nähdä....
Miten voit olla varma hänen ihastumisensa päättymisestä? Tiedätkö varmasti, että hänellä on uusi kiinnostuksen kohde...?
Kuulostaa vähän tutulta tuo kirjoitus; itselläni kun ei ole minkäänlaista ajoitusta. Sitten yhtäkkiä päätän, että nyt teen jotakin, kun mitään ei tapahdu, ja sitten taas ..olen ihastunut, kunnes se sitten alkaa hälvenemään, kun aikaa kuluu... Vaikka eräskin oli varattu, nyt minä jopa huomaisin sen heti, mietin häntä vielä vuoden päästä.
Mietin tuota samaa, että jos olisi tarkoitettu, että jotakin tapahtuisi, niin kai jotakin tapahtuisi. Onhan se eri asia olla kiinnostunut vain yleensä löytämään jonkun kuin ihastua juuri sinuun ja haluta sitten nimenomaan sinut.
... minulle ettei tiedä onko enää ihastunut minuun. Ei ollut varma. Olin sanonut ja tehnytkin sellaista... tai jättänyt sanomatta tai tekemättä oikeita asioita oikeisiin aikoihin. tms.
En tiedä mitä hän minusta nyt ajattelee. Ajattelen häntä hetkittäin voimakkaasti ja tunnen yhä sen yhteyden välillämme mikä joskus oli niin totta. Toivon niin että hänkin sen tuntisi. Mutta en tiedä, kun kumpikaan ei ole ottanut yhteyttä toiseen. Minä en uskalla ja saattaa olla ettei hänkään uskalla. Tai sitten ei edes halua. Siksi minä en uskalla nyt, kun ajattelen että se lisää vain tuskaani, jos hän on kylmä minua kohtaan.
En tiedä onko hänellä joku toinen ihastuksen kohde. Pelkään hetkittäin että olisi, mutta ei minulla varsinaisesti ole mitään tietoa asiasta.
Jos hän tosiaan sanoi, ettei olisi ihastunut enää, tai ollut varma siitä, ..ehkäpä hänkin oli epävarma ja pelkäsi.
Itse en ole ikinä suoraan sanonut, etten olisi ihastunut, vaikka käytöksestäni saattaisi niin ymmärtää.. ehkä jatkan omaan ketjuuni, tämä ei kuulu tänne.
Jos kunnolla ihastuu, niin en ole ainakaan omalla kohdallani huomannut sen helposti haihtuvan.. ellei sitten ajattele, ettei toinen olisi ihastunut enää tai että hänellä olisi joku toinen. Ihastumista voi olla hankala peittää, mutta sen näyttäminen tai toisen vakuuttaminenkaan ei ole helppoa.. riippuu aikaisemmista kokemuksista kuinka tulkitsee mitäkin.
No, ..miten usein sinä näet häntä? Mitä useammin, tietenkin sen vaikeampaa.. toisaalta taas jos harvoin, välillä kuluisi ehkä jopa osa päivästä, jolloin ei ajattelisi kyseistä henkilöä, ja sitten taas ku hänet näkee, kaikki palaa mieleen.
nimesi eka kirjain ja missä asut?? JOs olet minun ihastukseni kohde, välitän vielä. TOdellakin!
Sxxx
... M.
Osuiko? ja mitä muuten tekstistäni ajattelit?
valitettavasti osunut. Itse asiassa tiesin, ettet ole kohteeni, koska a) kirjoitustyylisi olisi toisenlainen kuin hänen b) en usko, että hän ikinä kävisi näillä sivuilla.
Itse tekstistäsi. Jossakin kohtaa ajatus hieman katosi. Pelko -asiasi ydin katosi. Voisit hieman miettiä tektiäsi ja laita ihmeessä se ihastuksellesi! Mikään ei harmita niin paljon kuin tekemätön asia. Jos pelkosi on loukannut toista, niin anteeksi pyytämällä saa varmasti kaiken kuntoon. Tsemppiä sinulle syksyyn ja joulun odotusta!
vielä lisäämäni, että älä ole noin deterministi. Ei "se oikea" -ihminen sinulle syndrooma ole aivan noin yksinkertainen tai totaalinen. Kyllä toisen on edes tiedettävä, mitä ajattelet hänestä. Ei kukaan putoa sinulle taivaasta syliin vaikka olisi kuinka "oikea", jollet valota yhtään ajatuksiasi, mitä päässäsi liikkuu. Siksi toiseksi, lopeta pelkääminen. Sillä et saavuta mitään.. jos tulee surua, ei se tapa.. ja kaikki mikä ei tapa, vahvistaa...
Kovin tutulta kuulosti tilanteesi, itsekin ehkä vähän vastaavanlaiseen tilanteeseen jouduin hiljattain. Tyttö kuitenkin sanoi suoraan, ettei ollut seuraa etsimässä ollenkaan, joten aika tehokkaasti se tappoi ihastukseni. Olisi edes pyytänyt etenemään hitaasti kun häntäkin jännitti. Minkäs siinä sitten teet. Ottaisin hänet kuitenkin silmänräpäyksessä takaisin jos vain saisin kuulla että hän niin haluaa. Peli ei ole kuitenkaan vielä menetetty kokonaan, tiedät varmasti mistä minut löytää. Numeronikin sulla saattaa vielä olla. Kerro mulle mitä haluat, jos ei suoraan niin vähän kierrellen, mutta tee se. Mä haluan sut vieläkin.
-S