Anorexia

Moi!
oon lukiossa opiskeleva tytto, ja teen tutkielmaa anoreksiasta, ja tarvisin nyt niiden ihmisten apua, jotka ovat anoreksiaa sairastaneet tai sairastavat, empiirisen osioni tekemiseen. Tahtoisin tietoa milloin aloitit laihduttamisen, miten se muuttui pakonomaiseksi, miten selvisit, millaista hoitoa sait jne jne...
61134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

täytin sinä vuonna 16 kun päätin että nyt saa pari kiloa lähteä,kaikki menikin aluksi hyvin,liikuin ja söin terveellisesti,jätin herkut ym.herkut pois. Sitten tuli pikkujoulut ja syötyä liikaa herkkuja,paha olo siitä seuras ja helpotin oloa oksentamalla. silloin mulle välähti et näinhän voin laihduttaa tehokkaammin. puoli vuotta oksentelin aina kun tuli syötyä liikaa ja silloinkin kun en ollut syönyt lähes mitään,bulimiaa ei kuitenkaan ollut.paino oli pudonnut jo 12kg. Terkka puuttui silloin asiaan ja painoa tarkkailtiin. Punnituksiin varauduin hyvin joten oikeaa painoa terkka ei saanut tietää. Kalorien laskemisesta tuli pakkomielista touhua,saatoin olla monta viikkoa syömättä yhtään lämmintä ateriaa ja paino tippui kilon viikkovauhtia,vuodessa olin laihtunut jo 22kg. Kukaan ei kysynyt mun mielipidettä kun terkka soitti vanhemmille ja isä tuli hakemaan kesken koulupäivän osastolle (Olen siis 17 vuotias) Tämä tapahtui noin kuukausi sitten ja olen jo pääössyt kotiin. Sairaalassa painoa seurattiin päivittäin ja syömisistä pidettiin kirjaa. Verikokeita otetaan edelleen viikottain,samoin punnituksia. Kilon olen lihonut ja se ei tunnu enään niin kauhealta, mulla on ihanat vanhemmat jotka tukevat ja kannustavat. Psykiatrin juttusilla joudun myös edelleen käymään. Lääkärin mukaan vie vielä vuosia että olisin täysin terve.
Kiva jos tästä oli apua.

Äänestä
  • Kiitos todella paljon sulle! Tästä stoorista oli apua! Ei muutakun onnea vaan paranemiselle! :)

    Äänestä

minäkin sairastuin tietynlaiseensyömishäiriöön joku vuosi sitten. Aloitin vaan jotenkin itteäni tarkkailemaan ja seuraamaan.Ja ajattelin että rupean laihduttamaan.vaikka olen aina ollut alipainoinen.
Sillokin painoin joku 42 ja rupesin vaan syömään vähemmän ja vähemmän.ja paino alkoi tippua se laski jonnekkin 35.ja lopetin kaikkien herkkujen
syömisen.kun paino laski niin paljon niin jouduin nuorisopsykiatriselle osastolle kahdeksi kuukaudeksi.kunnes paino saatiin normaali lukemiin.
Olen ruvennut syömään jo vähän paremmin.mutta en syö nykyäänkään mitään herkkuja eikä niitä tarvikkaan syä kun niissä on kaloreita.Mutta kyllähän sitä tietenkin joskus voi nauttia herkuistakin kohtuullisesti. Ja sillon minä olin hirmu ahistunut. Enää en ole niin ahistunut. Mutta nykyäänkin painoa seurataan jakäyn juttelemassanuorisopsykiatrisella poliklinikalla.

Äänestä
  • Kiitti sullekin! Ja tsemppia lopullisen paranemisen kanssa :)

    Äänestä

mä sairastuin syömishäiriöön reilu vuosi sitten. mä olin silloin 14. olin kuullu usein kommenttia urheilupiireissä siitä kun en ollut ehkä ihan ihannehiihtäjän mitoissa. sisuuntuneena ajattelin, että nytpähän saavat nähdä, että musta tulee laiha ja mä voitan ne kaikki. lopetin "epäterveellisen" syömisen kuin seinään, tuplasin harjoitusmääriä ja vahdin jatkuvasti syömistäni. joskus oksensinkin. syksyllä kun koulu alkoi olin laihtunut yhdeksän kiloa, kaverit olivat järkyttyneitä, mutta minä vain jatkoin paastoamistani. kaikki sujui kuin unelma... kunnes aloin saada huimauskohtauksia kesken harjoitusten ja liikkatuntein...palelin, olin rättiväsynyt,masentunut. mikään ei tuntunut miltään. hyvä ystäväni kertoi liikkamaikalle, etten syö kunnolla. maikka otti mut "puhutteluun" ja sain kerrottua hänelle ongelmastani. hän yritti saada minut terkkarille, mutten suostunut menemään. hiihtokausi alkoi, ja vaikka olin kiduttanut itseni täysin väsyneeksi, pärjäsin kisoissa hyvin. joulun jälkeen aloin todella ajatella maikan sanoja, ja yritin kovasti parantua. se oli jatkuvaa painoilua normaalin syömisen ja syömishäiriön rajalla. kesä meni hyvin, paino nousi viisi kiloa, enkä saanut hirveitä ahdistuskohtauksia siitä. mutta ysi luokka alkoi ja katselin kateellisena kun kaikki näyttivät niin laihoilta ja kauniilta, tunsin itseni hirveäksi norsuksi. aloin taas tarkkailla syömistäni, ihan vaan hiukan laihdutin, pari kiloa. mutta viimeinen kuukausi on ollu yhtä helvettiä, olen laihtunut takaisin enkä pysty lopettamaan. ystäväni patistaa minua terkkarille, mutta en ole varma riittääkö rohkeuteni.

Äänestä
  • Kiitti sullekin! Koita vaan nyt parantua kunnolla, niin kaikki on taas hyvin! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hennis kirjoitti:

Moi!
oon lukiossa opiskeleva tytto, ja teen tutkielmaa anoreksiasta, ja tarvisin nyt niiden ihmisten apua, jotka ovat anoreksiaa sairastaneet tai sairastavat, empiirisen osioni tekemiseen. Tahtoisin tietoa milloin aloitit laihduttamisen, miten se muuttui pakonomaiseksi, miten selvisit, millaista hoitoa sait jne jne...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu