Anorexia

täytin sinä vuonna 16 kun päätin että nyt saa pari kiloa lähteä,kaikki menikin aluksi hyvin,liikuin ja söin terveellisesti,jätin herkut ym.herkut pois. Sitten tuli pikkujoulut ja syötyä liikaa herkkuja,paha olo siitä seuras ja helpotin oloa oksentamalla. silloin mulle välähti et näinhän voin laihduttaa tehokkaammin. puoli vuotta oksentelin aina kun tuli syötyä liikaa ja silloinkin kun en ollut syönyt lähes mitään,bulimiaa ei kuitenkaan ollut.paino oli pudonnut jo 12kg. Terkka puuttui silloin asiaan ja painoa tarkkailtiin. Punnituksiin varauduin hyvin joten oikeaa painoa terkka ei saanut tietää. Kalorien laskemisesta tuli pakkomielista touhua,saatoin olla monta viikkoa syömättä yhtään lämmintä ateriaa ja paino tippui kilon viikkovauhtia,vuodessa olin laihtunut jo 22kg. Kukaan ei kysynyt mun mielipidettä kun terkka soitti vanhemmille ja isä tuli hakemaan kesken koulupäivän osastolle (Olen siis 17 vuotias) Tämä tapahtui noin kuukausi sitten ja olen jo pääössyt kotiin. Sairaalassa painoa seurattiin päivittäin ja syömisistä pidettiin kirjaa. Verikokeita otetaan edelleen viikottain,samoin punnituksia. Kilon olen lihonut ja se ei tunnu enään niin kauhealta, mulla on ihanat vanhemmat jotka tukevat ja kannustavat. Psykiatrin juttusilla joudun myös edelleen käymään. Lääkärin mukaan vie vielä vuosia että olisin täysin terve.
Kiva jos tästä oli apua.

minäkin sairastuin tietynlaiseensyömishäiriöön joku vuosi sitten. Aloitin vaan jotenkin itteäni tarkkailemaan ja seuraamaan.Ja ajattelin että rupean laihduttamaan.vaikka olen aina ollut alipainoinen.
Sillokin painoin joku 42 ja rupesin vaan syömään vähemmän ja vähemmän.ja paino alkoi tippua se laski jonnekkin 35.ja lopetin kaikkien herkkujen
syömisen.kun paino laski niin paljon niin jouduin nuorisopsykiatriselle osastolle kahdeksi kuukaudeksi.kunnes paino saatiin normaali lukemiin.
Olen ruvennut syömään jo vähän paremmin.mutta en syö nykyäänkään mitään herkkuja eikä niitä tarvikkaan syä kun niissä on kaloreita.Mutta kyllähän sitä tietenkin joskus voi nauttia herkuistakin kohtuullisesti. Ja sillon minä olin hirmu ahistunut. Enää en ole niin ahistunut. Mutta nykyäänkin painoa seurataan jakäyn juttelemassanuorisopsykiatrisella poliklinikalla.

mä sairastuin syömishäiriöön reilu vuosi sitten. mä olin silloin 14. olin kuullu usein kommenttia urheilupiireissä siitä kun en ollut ehkä ihan ihannehiihtäjän mitoissa. sisuuntuneena ajattelin, että nytpähän saavat nähdä, että musta tulee laiha ja mä voitan ne kaikki. lopetin "epäterveellisen" syömisen kuin seinään, tuplasin harjoitusmääriä ja vahdin jatkuvasti syömistäni. joskus oksensinkin. syksyllä kun koulu alkoi olin laihtunut yhdeksän kiloa, kaverit olivat järkyttyneitä, mutta minä vain jatkoin paastoamistani. kaikki sujui kuin unelma... kunnes aloin saada huimauskohtauksia kesken harjoitusten ja liikkatuntein...palelin, olin rättiväsynyt,masentunut. mikään ei tuntunut miltään. hyvä ystäväni kertoi liikkamaikalle, etten syö kunnolla. maikka otti mut "puhutteluun" ja sain kerrottua hänelle ongelmastani. hän yritti saada minut terkkarille, mutten suostunut menemään. hiihtokausi alkoi, ja vaikka olin kiduttanut itseni täysin väsyneeksi, pärjäsin kisoissa hyvin. joulun jälkeen aloin todella ajatella maikan sanoja, ja yritin kovasti parantua. se oli jatkuvaa painoilua normaalin syömisen ja syömishäiriön rajalla. kesä meni hyvin, paino nousi viisi kiloa, enkä saanut hirveitä ahdistuskohtauksia siitä. mutta ysi luokka alkoi ja katselin kateellisena kun kaikki näyttivät niin laihoilta ja kauniilta, tunsin itseni hirveäksi norsuksi. aloin taas tarkkailla syömistäni, ihan vaan hiukan laihdutin, pari kiloa. mutta viimeinen kuukausi on ollu yhtä helvettiä, olen laihtunut takaisin enkä pysty lopettamaan. ystäväni patistaa minua terkkarille, mutta en ole varma riittääkö rohkeuteni.