Voisiko..?

Niin, että voisiko minulla olla migreeni?
Kerrompa teille tarinani yhdestä aamusta.. Oli lauantai-aamu ja päätin mennä suihkuun. (Minulla oli menkat silloin) Yhtäkkiä minua rupesi hirveästi pyörryttämään suihkussa, kuulo heikkeni enkä nähnyt kunnolla mitään ja tuntui sille, että kohta laattaan. Puin pyyhkeen päälleni ja menin makaamaan sängylle, sitten rupesi koskemaan päähän ihan sairaasti ja tuli jäätävä olo. Nukahdin, ja heräsin n. puolen tunnin kuluttua päänsärkyyn. Näin on käynyt jo muutaman kerran. (Olen 12 ja ½ vuotias)
3358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mielelläni antaisin sulle jonkun ihan varman vastauksen, ehkä joku muu antaa, minä osaan nyt vaan miettiä tätä oman kokemukseni perusteella.

Toi muistuttaa sellaista ilmiötä, joka mulla oli kerran äkkinousun yhteydessä: oli ensimmäinen loma-aamu, olin nukkunut tosi pitkään enkä ollut syönytkään illalla kunnolla, nousin vessaan ja kun pääsin vessaan saakka, niin alkoi sahalaidat silmissä, kova huimaus, luulin että pyörryn ja sitten tuli pahoinvointi ja kaikki helpottui vasta kun tajusin mennä takaisin pitkäkseni, mutta lievä sitkeä päänsärky siitä jäi. Siihen särkyyn otin sitten lopulta Buranaa. Ajattelen, että se johtui mun alhaisesta verenpaineesta sinä aamuna.

Lapsistani kaksi on pyörtyneet kun ovat nousseet äkkiä ylös jostain. Siinä teit varmaan ihan oikein kun menit takaisin pitkäksesi, koska luullakseni perimmiltään näiden äkkinousujen yhteydessä on kysymys siitä, että verenpaine ei ehdi sopeutua äkkinousuun. Voin olla väärässä. Tiedän, että mulla on toisinaan ollut myös migreeniaura ilman särkyä.

Toivottavasti sulle auttaa tohon päänsärkyyn päänsärkylääkkeet!

Äänestä
  • Vielä haluan jatkaa, että mullekin tuli tämän kohtauksen yteydesssä kova vilu.

    Mutta en siis sanoisi, että se oli migreeni, ainakaan mulla ja sun kohtaus kuullostaa aika samanlaiselta.

    Luulen, että se oli ohimenevä aivoverenkiertohäiriö. Verenkierron hienot säätelyjärjestelmät ei ehtineet käynnistyä, kun nousin niin nopeasti (loma-aamun matalassa verenpaineessa), ja aivot jäivät hetkeksi liian vähälle verelle ja hapelle. Tällaista voi ehkäistä nousemalla ylös ihan vähitellen, jotta ne kaikki verenkierron suojamekanismit ehtii mukaan.

    Mulla ei ole muuta migreeniä kuin joskus harvoin aura ilman särkyä. Miehelläni on usein migreeni. Migreenisärky on sykkivää ja usein toispuolista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minnie kirjoitti:

Niin, että voisiko minulla olla migreeni?
Kerrompa teille tarinani yhdestä aamusta.. Oli lauantai-aamu ja päätin mennä suihkuun. (Minulla oli menkat silloin) Yhtäkkiä minua rupesi hirveästi pyörryttämään suihkussa, kuulo heikkeni enkä nähnyt kunnolla mitään ja tuntui sille, että kohta laattaan. Puin pyyhkeen päälleni ja menin makaamaan sängylle, sitten rupesi koskemaan päähän ihan sairaasti ja tuli jäätävä olo. Nukahdin, ja heräsin n. puolen tunnin kuluttua päänsärkyyn. Näin on käynyt jo muutaman kerran. (Olen 12 ja ½ vuotias)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu