Datanomin palkka ja työpaikat

Olen ajatellut kouluttautua datanomiksi. Mielenkiinnosta kyselisin, että millainen palkka datanomilla on? Entä millaisiin eri työpaikkoihin datanomi voi sijoittua? Ovatko työnsaantimahdollisuudet hyvät vai huonot?

Kiitos vastauksista :)
2851602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Varsin yleinen työ lienee mikrotukihenkilö. Esimerkiksi ohjelmoijaksi ei datanomin papereilla pääse vaan on nykyään oltava vähintään insinööri. Työtilanne varmastikin heikko kun kyseessä on vain ammattikoulututkinto ja paljon on työttömänä insinööriä ja tradenomia, jokunen yliopistostakin valmistunut. Jos työtä onnistuu saamaan niin palkka tuskin kovin helposti 2000 € ylittää.

Äänestä
  • Mikä prkleen ammattikoulututkinto datanomi on?

    Mistä lähtien esim. Helsingin ATK-instituutista on tullut ammattikoulu?

    ATK-instituutti on yksi vanhimmista alan oppilaitoksista ja v. 2005 parhaiten työllistävä oppilaitos Suomessa ja sieltä valmistuu juuri parjaamiasi datanomeja, joista osa työskentelee Nokialla. Koulutus, itsensä osaamisensa kunnioittaminen ja oikea asenne auttavat aika paljon.

    Äänestä

  • Joo, ei voi valitettavasti maksaa enempää. Henkkoht mua ihmetyttää monessa työpaikassa miten palkkaus perustuu koulutukseen, tai esim ikään.

    Meillä näkyy ihan selvästi esim firmassa, että osa kavereista on päteviä, tekee pitkää päivää ja opiskelee itsenäisesti asiat joita tulee mahdollisesti töissä tarvitsemaan. Toiset taas on ns umpityhmiä. Luuleevat että jotain ongelmaa on aikaa ratkaista töissä ja kyseleevät koulutuspäivien perään kun eivät osaa jotain.

    Valitettavasti vaan palkkauksessa ei näy tuo yrittävien tekeminen. Btw. Ihan saman ikäisen ja ehkä huonommin koulutetun kaverin pitäisi saada tupla-palkkaa reiluuden nimissä verrattuna esim noihin laiskoihin paskoihin.

    Äänestä

  • zuippi kirjoitti:

    Mikä prkleen ammattikoulututkinto datanomi on?

    Mistä lähtien esim. Helsingin ATK-instituutista on tullut ammattikoulu?

    ATK-instituutti on yksi vanhimmista alan oppilaitoksista ja v. 2005 parhaiten työllistävä oppilaitos Suomessa ja sieltä valmistuu juuri parjaamiasi datanomeja, joista osa työskentelee Nokialla. Koulutus, itsensä osaamisensa kunnioittaminen ja oikea asenne auttavat aika paljon.

    Datanomi on tosiaan ennen ollut opistoasteen tutkinto, mutta on laskenut sittemmin toisen asteen eli ammattikoulututkinnoksi.

    Äänestä

  • No sittenhän on melkein typerää kouluttautua datanomiksi jos ei saa töitä ja palkkakin on niin surkea :(

    Äänestä

Olen yo-datanomi (tietojenkäsittelyn perustutkinto). Valmistumisestani (kevät 2003) asti olen tehnyt erilaisia toimistohommia sekä valtiolla että yksityisellä puolella. Tällä hetkellä työnkuvaani kuuluu reskontrat, palkanlasku jne höystettynä verkon ylläpidolla. Eli sekalainen työnkuva ja palkka 1500 € / netto. Työpaikkoja ainakin Pirkanmaalla tosi vaikea saada. Ohjelmointihommia on lähes mahdoton saada, ellet sitten esim. harjoittelupaikan yhteydessä ns. saa jalkaasi oven väliin. Kanssani valmistuneista suurin osa on työttömänä. Ja työpaikan saaneet tekevät lähes poikkeuksetta ns. sihteerin hommia.

Äänestä

Datanomeja koulutetaan tällä hetkellä aivan liikaa. Omalta kurssiltani 12 oppilaan ryhmästä 2 sai koulutusta vastaavan työpaikan, ja niistäkin toinen ilmeisesti suhteilla.

Digitaalisen viestinnän koulutusohjelman suorittanut voi olla esim. kuvankäsittelijänä, taittajana tai nettisuvujen ylläpitäjänä. Varsinaisiin nettisuvufirmoihin on vaikea päästä, paikat menee yleensä suhteilla tai vaatii korkeampaa koulutusta ja näyttöjä osaamisesta. Mikrotukihenkilöitäkään ei ainakaan työkkärin kautta pahemmin kysellä.

Kurssikaveri saa kai n. 1500 € julkisella sektorilla webmasterina.

Jos atk-ala kiinnostaa, niin täytyy opiskella pidemmälle, ohjelmoijista lienee tällä hetkellä eniten kysyntää.

Äänestä
  • No nyt voi tietty olla ylitarjontaa, mutta ainakin pari tuttavaani on lukenut juuri datanomiksi ja molemmat ovat tällä hetkellä erittäin hyvin työllistettyjä. Molempien äijien liksat on yli 3500 € /kk ja kumpikaan ei todellakaan työskentele mikrotuessa :)

    Äänestä

  • trade kirjoitti:

    No nyt voi tietty olla ylitarjontaa, mutta ainakin pari tuttavaani on lukenut juuri datanomiksi ja molemmat ovat tällä hetkellä erittäin hyvin työllistettyjä. Molempien äijien liksat on yli 3500 € /kk ja kumpikaan ei todellakaan työskentele mikrotuessa :)

    ei varmastikaan pidä paikkansa tuollaiset
    palkat, unelmoida voi datanomi tuollaisista vaan..

    Äänestä

  • trade kirjoitti:

    No nyt voi tietty olla ylitarjontaa, mutta ainakin pari tuttavaani on lukenut juuri datanomiksi ja molemmat ovat tällä hetkellä erittäin hyvin työllistettyjä. Molempien äijien liksat on yli 3500 € /kk ja kumpikaan ei todellakaan työskentele mikrotuessa :)

    Helpostikin voi tienata datanomina tuon verran. Meidänkin firmassa palkkaus tuota tasoa, tosin työkokemusta näillä datanomi-herroilla noi 15 vuotta.

    Äänestä

  • oegfh kirjoitti:

    ei varmastikaan pidä paikkansa tuollaiset
    palkat, unelmoida voi datanomi tuollaisista vaan..

    Ei kummatkaan kaverit ole mitään vastavalmistuneita ja alakohtaista työkokemusta molemmilla on jo kertynyt yli 5 vuotta. Tämänhetkiseen tulotasoon tietysti vaikuttaa myös se seikka, että kaverit valmistuivat suotuisaan aikaan, ennen it-kuplan räjähtämistä, jolloin maksettiin helposti parempia palkkoja.

    Näiden kavereiden osalta voidaan myös todeta, että työssä oppii ja sitä kautta voi myös menestyä. Ei ne dippainssin paperit paljoa auta, jos et ole kehityskelpoinen tyyppi.

    Äänestä

  • ekonomi kirjoitti:

    Helpostikin voi tienata datanomina tuon verran. Meidänkin firmassa palkkaus tuota tasoa, tosin työkokemusta näillä datanomi-herroilla noi 15 vuotta.

    Huomasitteko miten oleellinen asia tuli esille, tottahan toki datanominkin palkka voipi olla vieläkin suurempi kuin 3500, kunhan vaan on munat!

    Äänestä

  • ei datanomi kirjoitti:

    Huomasitteko miten oleellinen asia tuli esille, tottahan toki datanominkin palkka voipi olla vieläkin suurempi kuin 3500, kunhan vaan on munat!

    Mees lueskelee kuule sitä tehy-lehteäs vaan. Kyllä se palkka maksetaan osaamisen mukaan, ei sukupuolen. Kaivapa jostain huvikseen vaikka tilastoja, miten moni 15 vuotta sitten datanomiksi valmistunut oli nainen?

    Äänestä

  • ei datanomi kirjoitti:

    Huomasitteko miten oleellinen asia tuli esille, tottahan toki datanominkin palkka voipi olla vieläkin suurempi kuin 3500, kunhan vaan on munat!

    viestejä nostaa esiin - tämäkin 05 aloitettu!!!

    Mutta näistä palkoista - kukaan ei kerro mitä kuuluu tehtäväkuvaan jos saa 3500 datanomina - tai siis ei kertonut. Palkka muodostuu tehtävästä, ei koulutuksesta. Tosin epäilen noin korkeita palkkoja....

    Eikö nykypäivänä ole tietojenkäsittelytradenomi tms. joka on kysytty... Joopa joo.

    Siis kuka näitä vanhoja nostaa, vai johtuuko Suomi24:n sivujen ulkoasujen päivityksestä....

    Äänestä

Palkka on 2100, aloituspalkkani oli 1800 pari vuotta sitten.
Olen yö-datanomi. Työhön kuuluu sekä taloushallintoa että atk-hommia (nettisivujen päivityksen, mikrotuentuuraus)

Äänestä
  • :D Siis yo ei yö
    Ja homma on siis yksityisellä pk-seudulla. Mun mielestä ihan kohtuu hyvät työmahdollisuudet datanomeilla

    Äänestä

...tienaa sen 3500€ jos on vähäkin pätevätyäpaikka

Äänestä

Kyllä tää palkkaus / työllisyys homma on nykyään sellain että sitä duunia SAA jos KÄY KOULUTUKSEN hyvin. Ei siinä mitään muuta ku ahkerasti opiskelee nii saa sen duunin paljon helpommin ja sitten just jossain työ jaksossa saattaa saada jalan työpaikalle. Sittenhän datanomit voivat vielä kouluttautua pidemmälle jos jaksavat

Nykyään datanomi yhdistetään suoraan siihen että porukat menee sinne sluibailee ja dataamaan.

Äänestä
  • 2000€ on se keski palkka.

    Äänestä

Jos mikrotukea ajattelit, niin niitä työpaikkoja on avoinna vaihtelevasti. Myös ulkomailla on näitä mikrotukitöitä tarjolla. Suomessa niihin saatetaan vaatia jo insinöörin tutkintoa. Valitettavasti korkeastikoulutettuja on paljon työttömänä ja niistä on helppo valita.

Koodaushommiin pääsevät asialle omistautuneet ihan varmasti, jos on sitkeyttä, yrittäjyyttä jne jne. Valitettavasti jos ei ole huipputyyppi koodaajana, eikä ole asialle omistautunut, niin datanomintutkinto ei riitä välttämättä työnsaantiin. Siihen toki vaikuttaa ennenkaikkea SUHTEET.

Äänestä

Kaiken kukkuraksi saattaa olla työhaku prosessissa ainakin ongelmia, mikäli työnantaja on mies ja sovinisti. Mikäli nainen kouluttautuu Datanomiksi ja hakee töihin, todennäköisesti Mies puolinen työnantaja ottaa mieluummin mies-puolisen töihin kuin nais-puolisen,harhaluulona että naiset eivät osaa korjata koneita vaikka koulutus olisi sama.

Äänestä
  • Itse hakeuduin ATK-Instituuttiin 80-luvun loppupuolella kun ala kiinnosti ja kuulin radiosta ohjelman jossa sanottiin datanomien keskipalkan olevan 38000 markkaa... näin oli siis 80-luvun lopun huippuvuosina. Menin siis opiskelemaan ja valmistuin työttömäksi datanomiksi keskelle 90-luvun alun lamaa. Puolen vuoden työttömyyden jälkeen pääsin Nokialle mikrotukeen 8000mk kuukausipalkalla. Nyt olen jo eri yrityksessä töissä (Nokialla olin 11 vuotta ja etenin uralla mukavasti) ja toimin nykyään palvelujohtajana ja kuukausipalkka on reilut 5500€ kuukaudessa. Ja kyllä, olen koulutukseltani ATK-Instituutista valmistunut datanomi ja ylpeä siitä. Eikä mulla muita tutkintoja ole, paljon eri koulutuksia olen työnpuolesta kyllä käynyt vuosien saatossa.

    Äänestä

Datanomit on homoja

Äänestä
  • laita sinä jonne halko perseesees ja mene nussimaan ruothalaisia ahvenanmaalle.

    Äänestä

onko mitään keskiarvoa millä pääsee datanomi koulutukseen?

Äänestä

valmistuin datanomiksi 7 vuotta sitte enkä ole vieläkään saanu töitä asun äitini luona sohvaperunana niikuin perus datanomit. kerra olin gigantissä töissä mutta sain potkut ekalla viikolla alkoholin takia. ELKÄÄ IKINÄ MENKÖ DATANOMIKS MENKÄÄ VAIKKA VITTU MAANMITTAUSALALLE!

Äänestä
  • sielä koulusa pitää tehäkki jotai että sitä työtä saa tulevaisuuesa ja itse teen tällä hetkellä kahta työtä joista toista viikolla ja toista viikonloppuna ja ihan kiitettävällä palkalla kummassakin paikassa.

    Äänestä

Palkka itsellä n. 2300 e/kk bruttona, teen toimistohommia mikrotuen tehtävät. 5v työkokemuksella. Jos nyt pitäisi valita, en lähtisi lukemaan datanomiksi kuitenkaan. Hyvin tyytyväinen olen kuitenkin palkkaan/työhön, käsittääkseni datanomit eivät kuitenkaan yleensä järin hyvin työllisty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leni kirjoitti:

Olen ajatellut kouluttautua datanomiksi. Mielenkiinnosta kyselisin, että millainen palkka datanomilla on? Entä millaisiin eri työpaikkoihin datanomi voi sijoittua? Ovatko työnsaantimahdollisuudet hyvät vai huonot?

Kiitos vastauksista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu