joka olisi halunnut vielä tuolla sivukadulla pysähtyä juttelemaan tapaamansa Kirjarin kanssa, mutta "viestien hierarkia oli liian syvä", joten:
tässä sitten!
Olin hengessä mukana pelastamassa vanhaa haapa-ystävääsi, onneksi se sitten saa elää edelleen, moni puuhan on kuin henkilö, johon on kiintynyt. Mökilläni kasvaa valtavan korkea, komea pihta, kuusi, jota ei tarvi pelätä joulukuuseksi vietävän! Kyllä sekin siinä lähellä rantasaunaa on ei "jokin" vaan "joku". Voiko puillakin olla sielu kuten ihmisillä? Vai onko tämä sitä luonnon personoimista? - Joskus tuntuu juuri luonnossa samoillessa voimakkaasti Luojan hyvä, hoitava läsnäolo.
Jos ihmettelet otsikkoa, niin se johtuu siitä, että nyt yritän hiukan pyshtyä, ennen kuin lähetän tämän, mietin, painaako "keskeytän"-näppäintä,--- en ole enää liian spontaani, niin kuin aikaisemmin. Omien viestieni tutkailu on aiheuttanut tällaisen muutoksen.
Nyt kiire, täytyy lähteä ulos, hyvää päivää meille kaikille!
Punnittua puhetta
37
1708
Vastaukset
- Pääsky64
ei monesti tule vaan hetken mielijohteesta kirjoittelen ja mitä tulee asian tiimoilta ja vierestäkin.Sinä alat liian tarkaksi jos meinaat kesken heittää vaivannäön.Kirjoittaminen ei tule ilman vaivannäköä.
Itsekseen tulee kyllä mielessä pohdittua mitä aikoo kirjoittaa jostain aiheesta.
Mutta yleensä kun luen samalla vastaan.Muuten jää aikomukseksi.
Nyt olen aamulla kuunnellut Luomisen juhlaa cd kasettia.Samalla korvapuustit paistuneet ja kun tulevat koulusta on sopimus mennä kaupungille,sain pojan lupaamaan kuskiksi en osaa ajaa kaupungissa.
On hauskaa tiedossa kun saa yhdessä syödä ja kulkea kaupoissa. Annoin mennä kuoropäivänkin kuuntelin toiveita joko saan lähteä kotiin,shoppailut tekemättä.
Jotain saattaa ärsyttää kun kirjoitus ei ole aiheesta eikä aiheen vierestä. Siitäkin voit kertoa kummisedälle-eikun tädille. Kyllä vain, kyllä pitäisi aina punnita puheensa, miettiä kannattaako julki panna, mutta tulee vain noita köykäisiksikin havaittuja juttuja ulos suollettua.
Tuo haapa, siitä on täälläkin sivuilla vanhaa juttua, se on kyllä minulle kuin vanha kaveri jonka hyvinvointia seuraan ikkunasta ja usein viereen kävellen.
Eilen menin haavan runkoon nojailemaan ja taisi siinä joku ohi ajaneen auton kuljettaja miettiä mitä olin tekemässä. On se niin näkyvällä paikalla, uhkea puu jonka lehdet soittelevat minulle kesä iltoina omaa hiljaista havinaansa.
Mietitkö sinäkin puiden sielua? Kyllä, kyllä niillä on sielu. Oma mielenrauhan puu minulla oli jo lapsuudessa, ja aina kun maailmalta kotiin palasin, oli kiire sinne metsän keskelle istumaan oman puun juurelle, kotiutumaan synnyinsijoille.
Se puu kasvoi kiven päällä. Juurensa oli työntänyt kiven ympäriltä alas maahan, ja kiven halkeama oli täynnä vaalea kuorista juuristoa.
Kivi oli kuin sidottu lahjapaketti, juuret naruina... Vaan en ole vuosiin enää käynyt kuustani tarkistamassa. Vieläkö seisoo jykevänä, vai onko kokenut elämänsä lopun lahoamalla maassa pien eliöiden ravintona, tärkeä tehtävä sekin.
Kun minua alkaa jokin asia painamaan, menen metsään, sehän on köyhän kirkko josta löytää lohdun avaamalla kaikki aistit tuntemaan ja kokemaan Luojan sanaton sanoma ja läsnäolo.
Siksipä minusta ei koskaan tullut keskikaupungin asukasta. Siellä puutkin kärsivät.
Tuo haapa, menen tällä viikolla maanomistajan puheille ja pyydän itselleni oikeutta puolustaa haapaa, jos hän aikoo tuon metsikön rahaksi muuttaa. Kun hän hakkasi tuon toisen puolen mäestä, hän sanoi säästäneensä tämän meidän pihalle antavan rinteen, koska meillä olisi niin ruma näkymä jos koko metsä olisi hakattu. Silloin haapoja oli kaksi.
Pitäähän minulla olla itkupuu, tai tuo on kyllä minulle paremminkin ilon ja toivon puu, vanhus, kuten minäkin.
Muuten, hienoa ilmaa pitelee, vaikka aamulla olikin katolla kuuraa.- *Satu
Syksyisin kirkkaalla auringonpaisteella keltaisten haavan lehtien katsominen taivasta vasten ja niissä kahlaaminen enteili koulun alkua, se vähitellen lisääntyvä, kihelmöivä tunne oli meidän siskoni kanssa yhteisesti nimittämänä haavan lehden tunne. Voin vielä hyvin kuvitella sen. Joessa oli meidän talomme kohdalla koski, sinne mennessämme tuo suuri haapa oli siinä polun poskessa, kuin joku inhimillinen olento. -Kyllä, kllä uskon, että puillakin on sielu, jos kerran ihmisilläkin.
paljon positiivista energiaa.
Monet uskovat, että puiden halaaminen ja kivien kosketteleminen vaikuttavat voimakkaasti ihmisiin.
Oletteko kokeilleet?- K irjar ejk
Kyllä on koettu ja puut halattu.
Mieheni kuoleman jälkeen menin metsään, halasin pihkaista puuta ja yhdessä itkimme... se helpotti enemmän kuin kenenkään lohduttavat sanat.
Pihalla on kivi jonka päällä istuen, sen pintaa hivellen usein kesken pihatöitäni jään etsimään levollista oloa.
Siinä istuen olen tarkkaillut sisiliskon touhuja, siinä olen ihmetellyt jäniksen poikasten juoksua pihalla, siinä ne nuuskivat varpaitani aivan pelottomina, sillä olenhan minäkin osa luontoa.
Puut, kivet ja vesi, kaikki ihmisen psyykeen vaikuttavia elementtejä, ja siksi ne ilmeisesti kuuluvatkin japanilaiseen puutarhaan. Kiinasta lienee lähtöisin tapa joka katsotaan "mielen lääkkeeksi".
- Malviina
mitä enemmä tulioo ikkää sen rakkaammaks luonto muuttuu.
Meije möki ympärilt pitäs kaataa puita, et aurinko pääsis paremmi paistamaa, mut mie en antas kaataa yhtää puuta. Leppii vesottii viime kesän.
Nyt on pimijä ja synkkä syksy, mut kessää tulloo ikävä ko muisteloo sitä kaunista järverantamaisemaa.
Mie oon vähä sellane, et aina on ikävä jottai, tai johokii.- Suvi2
Konekin piti pienen siestan, mutta toimii taas kuin enkeli.
Sinun viimeinen virkkeesi sai ajattelemaan.
Kuuluukohan Karjalaiseen mentaliteettiimme juuri tuo, että aina on ikävä johonkin tai jotakin.
Niinhän kotinsa jättäneet evakotkin kaipaavat edelleen jotakin, jota ei enää ole. - Malviina
Suvi2 kirjoitti:
Konekin piti pienen siestan, mutta toimii taas kuin enkeli.
Sinun viimeinen virkkeesi sai ajattelemaan.
Kuuluukohan Karjalaiseen mentaliteettiimme juuri tuo, että aina on ikävä johonkin tai jotakin.
Niinhän kotinsa jättäneet evakotkin kaipaavat edelleen jotakin, jota ei enää ole.ko alakulose mieliala vallas kirjotin tuoho alemmaks.
Myö ollaakii semmosii tunneihmisii. Mielialat vaihtuut ja tosiaa on ikävä aina jotakii mitä ei ossaa ees selittää.
Kyl hautausmaa ol kaunis ko illal käytii. Se valomeri, mikä näytti viel hienommalt ko joulun, silä joulu aikan on lunta, nyt on pilkko pimijää, nii et tuhannet kynttilät näyttäät tosiaa ko valomerelt.
Muute asiast iha toisee. Pittää koputtaa maalaamatonta puuta vissiikii, mut tää miu kone ei oo olt viel millokaa rikki, vai on monta vuotta vanha.
Nyt se vissii männöö ko mie kehuin.
Muutama päivä sitten valtakunnallisessa päivälehdessä oli juttua luonnontilaisesta metsästä, ja yhden olivat löytäneet.
Nykyisin kun isot koneet jylläävät metsässä, mitä eivät katkaise, sen jyräävät allensa.
Tulee toinen kone joka kuljettaa isot rungot ajotien varteen, latvat ja muu polttopuuksi kelpaava jää maahan, todella tuhlaavaa on tuo nykyinen metsätalous verrattuna siihen mitä ennen metsästä pois kuljetettiin. Muistan kuinka pienemmätkin puut kelpasivat, "propsiksi" niitä sanoimme kun minäkin isän ja veljen kanssa "parkkuuraudalla" niitä kuorimme.
Kaikki mikä jäi, käytettiin polttopuuksi. Paksummat oksatkin karsittiin vesurin kanssa ja vietiin saunapuiksi.
Metsään jäi luonnollinen taimikko kasvamaan... vaan ei jää enää edes linnulle laulupuuta, ellei joitain lahoja jätetä muka luonnon tarpeita ajatellen.
Kyllä ei olisi kiva omistaa metsää ja hoitaa sitä nykyisten ohjeiden mukaan, sillä, ei se ole metsän hoitoa, vaan raiskaamista jota ei soisi näkevänsä.
Seuraavalla sukupolvella ei ole paljon hakattavaa.
Anteeksi tämä saarna joka vain tuli taas mieleen koneen jälkiä katsellessa.
Jälki vain on niin kamalaa, pitäiskö kulkea silmät ummessa, tai ummistaa silmät huomaamasta.Jos yrität noihin hakattuihin metsiin marjastamaan tai sienestämään,niin eihän siellä tahdo voida kulkea,kun on koneilla möyritty kaikki maa.
- *Satu
muori67 kirjoitti:
Jos yrität noihin hakattuihin metsiin marjastamaan tai sienestämään,niin eihän siellä tahdo voida kulkea,kun on koneilla möyritty kaikki maa.
Helsingissä, silloin kun vielä asuin sen kupeessa, oli myös tuota "tehometsänhoitoa", puita kaadettiin ja pinottiin, sitten pinot kuljetettiin pois, metsikkö harveni siltä kohdin.
Se tuntui kyllä niin pahalta, soitimmekin siitä ja vastustimme. En tiedä, tehdäänkö sitä siellä vieläkin. Nyt retkeilen jälleen Keskuspuistossa, mutta vähän lännempänä. En ole näinä parina vuotena täällä nähnyt puiden kaatamista.
Maallahan joskus näkee raiskattuja metsiä, eräänlaisia puupeltoja, jotka eivät tosiaankaan juuri retkeilemään kutsu, niinkuin Muori sanoitkin. Se on kai sitä voiton maksimointia, kun puut myydään pois. - K irjar ejk.
*Satu kirjoitti:
Helsingissä, silloin kun vielä asuin sen kupeessa, oli myös tuota "tehometsänhoitoa", puita kaadettiin ja pinottiin, sitten pinot kuljetettiin pois, metsikkö harveni siltä kohdin.
Se tuntui kyllä niin pahalta, soitimmekin siitä ja vastustimme. En tiedä, tehdäänkö sitä siellä vieläkin. Nyt retkeilen jälleen Keskuspuistossa, mutta vähän lännempänä. En ole näinä parina vuotena täällä nähnyt puiden kaatamista.
Maallahan joskus näkee raiskattuja metsiä, eräänlaisia puupeltoja, jotka eivät tosiaankaan juuri retkeilemään kutsu, niinkuin Muori sanoitkin. Se on kai sitä voiton maksimointia, kun puut myydään pois.ja takaisin, sellaisia reittejä 1970 luvulla Hesassa teimme.
Vuosiin en enää ole käynyt kuin Pirkkolassa, joskus ohi ajaessani poikennut vanhoja polkuja kävelemään ja muistelemaan kuinka Pääkaupunkijuoksut kulkivat, kuinka siellä hiihdimme kilpaa... kuinka tauollamme kävimme juoksemassa hienossa maastossa...
Onhan se onneksi saanut pysyä vihreänä keitaana, vaikka noita puunkaatoon liittyviä valituksia ei huomioitu, olivat kai tarpeellisia silloin.
Monien muistojen keskuspuisto.
Maunulan maja... Paloheinä... Pitkäkoski...
monta hikeä irtosi ja samalla kuntokin pysyi hyvänä. Toista se on tänään... - Pääsky64
K irjar ejk. kirjoitti:
ja takaisin, sellaisia reittejä 1970 luvulla Hesassa teimme.
Vuosiin en enää ole käynyt kuin Pirkkolassa, joskus ohi ajaessani poikennut vanhoja polkuja kävelemään ja muistelemaan kuinka Pääkaupunkijuoksut kulkivat, kuinka siellä hiihdimme kilpaa... kuinka tauollamme kävimme juoksemassa hienossa maastossa...
Onhan se onneksi saanut pysyä vihreänä keitaana, vaikka noita puunkaatoon liittyviä valituksia ei huomioitu, olivat kai tarpeellisia silloin.
Monien muistojen keskuspuisto.
Maunulan maja... Paloheinä... Pitkäkoski...
monta hikeä irtosi ja samalla kuntokin pysyi hyvänä. Toista se on tänään...1900luvulta helsingistä kirjoitettuja romaania ja niistä on mielessäni kuva kauniista romanttisista puistoista ja kartanoista .Haen sitä Helsinkiä kun käyn siellä.Kaikkia vanhoja taloja minne vain pääsemme sisälle,menen katsomaan.
Joskus pääsen jonkun mummon kotiin katsomaan mitä sillä on tallella vanhaa,omassa ympäristössä.
Vaemaan turistitkin hakevat samaa meillä entistä kulttuuria ja miten täällä elettiin.
Meidän vaaroissa on tehty tosi rumia hakkauksia vielä viimetalvena. Sellainen kaunis vaaramaisema hakattu aukkoja täyteen,ja aurattu korkeita lakialueita.Traktorin tietä pitkin tullut syvä oja.
Ja sitten patoja joka järven jokisuussa on pato,käyn aina ottamassa ainakin yhden laudan pois.Äkkiä piiloon sitten ettei sen laittja isäntä näe .Ei haluta saada niskaan raivokohtausta.
Viimereissullakin otin yhden laudan pois linekkö panneet takaisin.
Että sellaista luonnonsuojelua . Muikuissakin enää isot päät jälellä kun eivät pääse toisiin järviin kutemaan!!! - *Satu
K irjar ejk. kirjoitti:
ja takaisin, sellaisia reittejä 1970 luvulla Hesassa teimme.
Vuosiin en enää ole käynyt kuin Pirkkolassa, joskus ohi ajaessani poikennut vanhoja polkuja kävelemään ja muistelemaan kuinka Pääkaupunkijuoksut kulkivat, kuinka siellä hiihdimme kilpaa... kuinka tauollamme kävimme juoksemassa hienossa maastossa...
Onhan se onneksi saanut pysyä vihreänä keitaana, vaikka noita puunkaatoon liittyviä valituksia ei huomioitu, olivat kai tarpeellisia silloin.
Monien muistojen keskuspuisto.
Maunulan maja... Paloheinä... Pitkäkoski...
monta hikeä irtosi ja samalla kuntokin pysyi hyvänä. Toista se on tänään...Olemme liikkuneet pyörillä ja suksilla siellä, kaikki ovat tuttuja seutuja, jäiden lähtö siellä oli usein hienoa nähtävää ja kuultavaa. Silloin, kun lapset olivat pieniä, samoilimme siellä perheen kanssa. Kotona oli usein uunivuoka hautunut uunissa sillä välin, kun tulimme nälkäisinä kotiin!
Tänään olen ollut vähän vapaaehtoistyössä. Täällä srkunnassa on nyt kauppakeskuskappeli, ja tänään tuli mieleeni Mikko Heikan tammikuinen puhe Jeesuksen käynnistä Syrakin kaivolla. Hänen mielestään kauppakeskukset ovat tämän päivän kaivoja, kohtaamispaikkoja, ja hän sanoi, että jos Jeesus tänään tulisi Olariin, hän menisi ilman muuta Isoon Omenaan tapaamaan heitä, jotka sinne tulevat kauppakasseineen ostamaan arkisen elämän tarpeita. Sinne kauppakassiin hän sujauttaisi myos elämän leipää ja vettä.
Mikko Heikka on ollut tuttu pappi, nykyisinhän hän on piispa, ja olen aina mielelläni kuunnellut hänen puheitaan, vaikka itse olenkin edelleen etsijä. Monethan meistä ovat agnostikkoja, emmehän me tiedä varmuudella. Vaikka olen pienenä pyhäkouluni käynyt ja kouluissahan myös oli tunnustuksellista uskonnonopetusta, ja vaikka välillä on aivan varmuus Luojan läsnäolosta, niin toisinaan, suurten onnettomuuksien sattuessa nousee epäilys, onko ketään, onko tässä mitään järkeä, onko kaikki vain suurta sattumaa, välillä kaaostakin. Vaikka kaikki taas selviääkin, niin paljon uhreja se on kuitenkin vaatinut. Miksi heidän kävi niin? -En tiedä, olen agnosikko. - *Satu
*Satu kirjoitti:
Olemme liikkuneet pyörillä ja suksilla siellä, kaikki ovat tuttuja seutuja, jäiden lähtö siellä oli usein hienoa nähtävää ja kuultavaa. Silloin, kun lapset olivat pieniä, samoilimme siellä perheen kanssa. Kotona oli usein uunivuoka hautunut uunissa sillä välin, kun tulimme nälkäisinä kotiin!
Tänään olen ollut vähän vapaaehtoistyössä. Täällä srkunnassa on nyt kauppakeskuskappeli, ja tänään tuli mieleeni Mikko Heikan tammikuinen puhe Jeesuksen käynnistä Syrakin kaivolla. Hänen mielestään kauppakeskukset ovat tämän päivän kaivoja, kohtaamispaikkoja, ja hän sanoi, että jos Jeesus tänään tulisi Olariin, hän menisi ilman muuta Isoon Omenaan tapaamaan heitä, jotka sinne tulevat kauppakasseineen ostamaan arkisen elämän tarpeita. Sinne kauppakassiin hän sujauttaisi myos elämän leipää ja vettä.
Mikko Heikka on ollut tuttu pappi, nykyisinhän hän on piispa, ja olen aina mielelläni kuunnellut hänen puheitaan, vaikka itse olenkin edelleen etsijä. Monethan meistä ovat agnostikkoja, emmehän me tiedä varmuudella. Vaikka olen pienenä pyhäkouluni käynyt ja kouluissahan myös oli tunnustuksellista uskonnonopetusta, ja vaikka välillä on aivan varmuus Luojan läsnäolosta, niin toisinaan, suurten onnettomuuksien sattuessa nousee epäilys, onko ketään, onko tässä mitään järkeä, onko kaikki vain suurta sattumaa, välillä kaaostakin. Vaikka kaikki taas selviääkin, niin paljon uhreja se on kuitenkin vaatinut. Miksi heidän kävi niin? -En tiedä, olen agnosikko.Saman tien taas kotiin tultuani näppikseltä lähetin tuon viestin punnitsematta sen kummemmin puhettani, sinne meni kirjoitusvirheineen päivineen. Heikkouksiaan ei voi hetkessä muuttaa...Sorry .
- K irjar evk.
*Satu kirjoitti:
Olemme liikkuneet pyörillä ja suksilla siellä, kaikki ovat tuttuja seutuja, jäiden lähtö siellä oli usein hienoa nähtävää ja kuultavaa. Silloin, kun lapset olivat pieniä, samoilimme siellä perheen kanssa. Kotona oli usein uunivuoka hautunut uunissa sillä välin, kun tulimme nälkäisinä kotiin!
Tänään olen ollut vähän vapaaehtoistyössä. Täällä srkunnassa on nyt kauppakeskuskappeli, ja tänään tuli mieleeni Mikko Heikan tammikuinen puhe Jeesuksen käynnistä Syrakin kaivolla. Hänen mielestään kauppakeskukset ovat tämän päivän kaivoja, kohtaamispaikkoja, ja hän sanoi, että jos Jeesus tänään tulisi Olariin, hän menisi ilman muuta Isoon Omenaan tapaamaan heitä, jotka sinne tulevat kauppakasseineen ostamaan arkisen elämän tarpeita. Sinne kauppakassiin hän sujauttaisi myos elämän leipää ja vettä.
Mikko Heikka on ollut tuttu pappi, nykyisinhän hän on piispa, ja olen aina mielelläni kuunnellut hänen puheitaan, vaikka itse olenkin edelleen etsijä. Monethan meistä ovat agnostikkoja, emmehän me tiedä varmuudella. Vaikka olen pienenä pyhäkouluni käynyt ja kouluissahan myös oli tunnustuksellista uskonnonopetusta, ja vaikka välillä on aivan varmuus Luojan läsnäolosta, niin toisinaan, suurten onnettomuuksien sattuessa nousee epäilys, onko ketään, onko tässä mitään järkeä, onko kaikki vain suurta sattumaa, välillä kaaostakin. Vaikka kaikki taas selviääkin, niin paljon uhreja se on kuitenkin vaatinut. Miksi heidän kävi niin? -En tiedä, olen agnosikko.Puhuitpa asiaa Satu jälleen.
Luonnon rauha, sen monimuotoisuus ja nautinnollinen liikkuminen puhtaassa luonnossa, ne ovat taitoja joita kaikki eivät samalla tavalla arvosta.
Samoin on muunkin itsensä ja elämänsä tarkastelun kanssa. Usein tulee todella tilanteita joissa usko Luojamme kaikkivoipaisuuteen ja armoon on todella koetuksella. Mikä on lopultakin oikein, mihin pitäisi uskoa, mistä etsiä voimaa kun tuntee uupuvansa. Kyllä se minulle ainakin on kirkko, se lapsen usko josta sinäkin puhut, jo pyhäkoulussa opittu, vaikka se ei niin tunnustuksellista olisikaan.
Hyvää puhetta kuunnellessa unohtaa itsensä, siirtää ajatuksensa toisiin uomiin ja sehän on hyvän puheen parasta antia, saada kuulija ajattelemaan, punnitsemaan asioita. Etsijöitähän me täällä olemme, tuskin kukaan voi sanoa ettei koskaan ole näitäkin asioita pohtinut, kuka ohimennen, kuka syvemmin, asioihin perehtyen.
Eikä epäilykseltäkään voi välttyä, sillä sehän on kasvua kaikissa asioissa jos välillä epäilemme ja tarkastelemme jonkin seikan suhdetta toiseen.
Samalla tavalla minäkin, olen kysynyt ja kysyn, missä se Luojan varjeleva käsi oli kun antoi kaiken tapahtua, mikä on kohtalo ja kuinka se tekee valinnat.... enkä ymmärrä, mutta on vain opittava hyväksymään kaiken kuitenkin kuuluvan tähän ihmiskunnan historiaan ja meidän kunkin kohdalle.
Jälkimmäisen viestin viittaus virheisiin, niitähän teemme jokainen, eikä tämäkään nyt ollut minulta loppuun asti mietittyä, mutta yritin tiivistää mitä mietin....
Hyvää yötä, omakin päiväni oli täynnä työtä ja tapahtumia. - K irjarejk.
Pääsky64 kirjoitti:
1900luvulta helsingistä kirjoitettuja romaania ja niistä on mielessäni kuva kauniista romanttisista puistoista ja kartanoista .Haen sitä Helsinkiä kun käyn siellä.Kaikkia vanhoja taloja minne vain pääsemme sisälle,menen katsomaan.
Joskus pääsen jonkun mummon kotiin katsomaan mitä sillä on tallella vanhaa,omassa ympäristössä.
Vaemaan turistitkin hakevat samaa meillä entistä kulttuuria ja miten täällä elettiin.
Meidän vaaroissa on tehty tosi rumia hakkauksia vielä viimetalvena. Sellainen kaunis vaaramaisema hakattu aukkoja täyteen,ja aurattu korkeita lakialueita.Traktorin tietä pitkin tullut syvä oja.
Ja sitten patoja joka järven jokisuussa on pato,käyn aina ottamassa ainakin yhden laudan pois.Äkkiä piiloon sitten ettei sen laittja isäntä näe .Ei haluta saada niskaan raivokohtausta.
Viimereissullakin otin yhden laudan pois linekkö panneet takaisin.
Että sellaista luonnonsuojelua . Muikuissakin enää isot päät jälellä kun eivät pääse toisiin järviin kutemaan!!!Kyllähän historialla ja vanhoilla muistoilla on aina oma merkityksensä.
Nuorena ei osannut arvostaa vaikkapa jonkin vanhan esineen arvoa, monia arvokkaitakin, nykypäivänä jo aarteiksi luokiteltavia tavaroita heitettiin surutta hukkaan...
Onneksi on olemassa heitäkin jotka ovat nykypolville nähtäväksi vanhaakin säästäneet. Alkaa jo olemaan omissakin nurkissa historiaa, antiikkia ja arvotontakin.
"Lapin luonto luo outoa taikaa..."
Sielläkin on lomia vietetty lasten pienenä ollessa, on muistoja Sotajoen latvuksilta, on kahlattu soilla ja rämmitty rämeillä... seisottu vaaran laella ihaillen, hiljentyen avaran taivaan alla kauniisiin maisemiin tuijottaen.
Tuntuu todella pahalta kun luonto muuttuu tai muutetaan väkivalloin, suot kuivatetaan, metsiä ja peltoja hukutetaan järviksi.... monia muutoksia on kokenut pohjoinen luonto.
Ei aina tiedä mikä on kenellekin tarpeen, vai tehdäänkö kaikki päätökset vain hyötyä laskien.
Onneksi siellä on vielä paljon villiä luontoa ja rauhaa... ihmeteltävää ja ihailtavaa. - *Satu
K irjarejk. kirjoitti:
Kyllähän historialla ja vanhoilla muistoilla on aina oma merkityksensä.
Nuorena ei osannut arvostaa vaikkapa jonkin vanhan esineen arvoa, monia arvokkaitakin, nykypäivänä jo aarteiksi luokiteltavia tavaroita heitettiin surutta hukkaan...
Onneksi on olemassa heitäkin jotka ovat nykypolville nähtäväksi vanhaakin säästäneet. Alkaa jo olemaan omissakin nurkissa historiaa, antiikkia ja arvotontakin.
"Lapin luonto luo outoa taikaa..."
Sielläkin on lomia vietetty lasten pienenä ollessa, on muistoja Sotajoen latvuksilta, on kahlattu soilla ja rämmitty rämeillä... seisottu vaaran laella ihaillen, hiljentyen avaran taivaan alla kauniisiin maisemiin tuijottaen.
Tuntuu todella pahalta kun luonto muuttuu tai muutetaan väkivalloin, suot kuivatetaan, metsiä ja peltoja hukutetaan järviksi.... monia muutoksia on kokenut pohjoinen luonto.
Ei aina tiedä mikä on kenellekin tarpeen, vai tehdäänkö kaikki päätökset vain hyötyä laskien.
Onneksi siellä on vielä paljon villiä luontoa ja rauhaa... ihmeteltävää ja ihailtavaa.Eräänä juhannuksen alusviikkona
Kultakerolle kiipeäminen perheen kanssa, huomenissa Noitatunturille, konglomeriittia, rakkaa, Maasoutaja, joka laskeutui suoraan tunturijärveen, ja eräänä päivänä Pyhän kasteen lammella, jossa jokin huuhkaja oli vihainen vierailustamme, suuri suoalue pitkospuineen, tuntui että elämän painopiste oli juuri täällä, tässä,viserryksineen, touhuineen... kuumana kesäpäivänä... Tunturin pohjoispuolella korkealla kuitenkin vielä sulamatonta jäätä ja lunta... Unohtumattomat pitkospuuvaellukset luonnon suuruuden valloittamana, todella: "Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton..."
...ja lopulta viimeisinä päivinä vain hurjia pakoja sisään hirsimökkiin, sillä mäkäräiset olivat tulleet.
Sisällä tuo kirkkaan päivän kiusanhenki ei ole enää vaaraksi, ne menevät ikkunoihin, joista niitä voi kerätä kostealla talouspaperilla pois ja vetää vessasta alas.
Seuraava Lapin retkeni olikin talvisaikaan Saariselälle, jonka ladut tulin tuntemaan hyvin varsinkin Laanilan puolelta. Meillä lapset laskivat slaalomia, vanhemmat menivät murtomaata. - Rajatapaus
Sain äitini perintönä osuuden yhteismetsään. Enää on pieni pläntti vanhaa sammaleista kuusikkoa jäljellä. En halua sooloilla ja rahalle on käyttöä löytynyt.
Kuitenkin, jos omistaisin yksin 5 hehtaaria metsää, siellä kävisi vanhanajan hevosmetsuri, tekemässä maisemanhoitotöitä. Maksaisin työstä, en maiseman tuhoamisesta.
Mielestäni varsinaiset luonnonsuojelualueet ovat rumia katsella ja ikäviä kulkea. Varsinkin ns. ennallistetut alueet. Erosin Luonto-liitosta, hyönteisten elinalueiden suojelu menee liian pitkälle. - metsää
Rajatapaus kirjoitti:
Sain äitini perintönä osuuden yhteismetsään. Enää on pieni pläntti vanhaa sammaleista kuusikkoa jäljellä. En halua sooloilla ja rahalle on käyttöä löytynyt.
Kuitenkin, jos omistaisin yksin 5 hehtaaria metsää, siellä kävisi vanhanajan hevosmetsuri, tekemässä maisemanhoitotöitä. Maksaisin työstä, en maiseman tuhoamisesta.
Mielestäni varsinaiset luonnonsuojelualueet ovat rumia katsella ja ikäviä kulkea. Varsinkin ns. ennallistetut alueet. Erosin Luonto-liitosta, hyönteisten elinalueiden suojelu menee liian pitkälle.jonkin verran ja voin sanoa, että ei sen ylläpito ilmaista ole. Siitä pitää maksaa joka vuosi MHY:lle (metsähoitoyhdistys)rahaa, jolle ei saa mitään vastinetta. Jos joskus pienen määräalan myy puuta, niin istutus ja taimikonhoito pitää huolehtia omista rahoista. Aina käy joku tarkastaja syynäämässä, että onko työ tehty. Jos kalliolle ei kasva puu, niin minä en sille voi mitään, vaikka MHY:n mies niin väittääkin. Hän katsoo vain karttaansa, eikä ole itse maastossa edes käynyt. Tässä maassa on vielä hyvää taloudellisesti tuottavaa metsää, enkä joka kuusikon toivoisi olevan ötököitä varten. Itänaapurin metsissä on niin paljon tuholaisia, että toivottavasti se tuonti lakkaisi eikä leviäisi meidän metsiimme. - Vanhan ajan metsuria minunkin on pakko palkata eräälle alueelle, jonne ei nykykoneilla edes päästä.
- Jooseppi
*Satu kirjoitti:
Eräänä juhannuksen alusviikkona
Kultakerolle kiipeäminen perheen kanssa, huomenissa Noitatunturille, konglomeriittia, rakkaa, Maasoutaja, joka laskeutui suoraan tunturijärveen, ja eräänä päivänä Pyhän kasteen lammella, jossa jokin huuhkaja oli vihainen vierailustamme, suuri suoalue pitkospuineen, tuntui että elämän painopiste oli juuri täällä, tässä,viserryksineen, touhuineen... kuumana kesäpäivänä... Tunturin pohjoispuolella korkealla kuitenkin vielä sulamatonta jäätä ja lunta... Unohtumattomat pitkospuuvaellukset luonnon suuruuden valloittamana, todella: "Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton..."
...ja lopulta viimeisinä päivinä vain hurjia pakoja sisään hirsimökkiin, sillä mäkäräiset olivat tulleet.
Sisällä tuo kirkkaan päivän kiusanhenki ei ole enää vaaraksi, ne menevät ikkunoihin, joista niitä voi kerätä kostealla talouspaperilla pois ja vetää vessasta alas.
Seuraava Lapin retkeni olikin talvisaikaan Saariselälle, jonka ladut tulin tuntemaan hyvin varsinkin Laanilan puolelta. Meillä lapset laskivat slaalomia, vanhemmat menivät murtomaata.olen itsekin. Purema on pitkään punainen ja turvonnut ja kiusallisen kihelmöivä. Ne tuntuvat olevan leviämässä yhä etelämmäksi, olen nähnyt Rovaniemelläkin. Oletteko tavanneet vielä etelämpää?
- Niiden
Jooseppi kirjoitti:
olen itsekin. Purema on pitkään punainen ja turvonnut ja kiusallisen kihelmöivä. Ne tuntuvat olevan leviämässä yhä etelämmäksi, olen nähnyt Rovaniemelläkin. Oletteko tavanneet vielä etelämpää?
tuloa ei kuule, ei pininöitä. Sitten ne purevat palan ihoa irti.
- Ja sen jälkeen
Niiden kirjoitti:
tuloa ei kuule, ei pininöitä. Sitten ne purevat palan ihoa irti.
menevät läheisen puun oksalle syömään lihan kimpalettaan.
- Malviina
K irjar evk. kirjoitti:
Puhuitpa asiaa Satu jälleen.
Luonnon rauha, sen monimuotoisuus ja nautinnollinen liikkuminen puhtaassa luonnossa, ne ovat taitoja joita kaikki eivät samalla tavalla arvosta.
Samoin on muunkin itsensä ja elämänsä tarkastelun kanssa. Usein tulee todella tilanteita joissa usko Luojamme kaikkivoipaisuuteen ja armoon on todella koetuksella. Mikä on lopultakin oikein, mihin pitäisi uskoa, mistä etsiä voimaa kun tuntee uupuvansa. Kyllä se minulle ainakin on kirkko, se lapsen usko josta sinäkin puhut, jo pyhäkoulussa opittu, vaikka se ei niin tunnustuksellista olisikaan.
Hyvää puhetta kuunnellessa unohtaa itsensä, siirtää ajatuksensa toisiin uomiin ja sehän on hyvän puheen parasta antia, saada kuulija ajattelemaan, punnitsemaan asioita. Etsijöitähän me täällä olemme, tuskin kukaan voi sanoa ettei koskaan ole näitäkin asioita pohtinut, kuka ohimennen, kuka syvemmin, asioihin perehtyen.
Eikä epäilykseltäkään voi välttyä, sillä sehän on kasvua kaikissa asioissa jos välillä epäilemme ja tarkastelemme jonkin seikan suhdetta toiseen.
Samalla tavalla minäkin, olen kysynyt ja kysyn, missä se Luojan varjeleva käsi oli kun antoi kaiken tapahtua, mikä on kohtalo ja kuinka se tekee valinnat.... enkä ymmärrä, mutta on vain opittava hyväksymään kaiken kuitenkin kuuluvan tähän ihmiskunnan historiaan ja meidän kunkin kohdalle.
Jälkimmäisen viestin viittaus virheisiin, niitähän teemme jokainen, eikä tämäkään nyt ollut minulta loppuun asti mietittyä, mutta yritin tiivistää mitä mietin....
Hyvää yötä, omakin päiväni oli täynnä työtä ja tapahtumia.Jumalapalvelukse yhteyves mainittii kaikkii seurakuntalaiste nimet jotka olliit lähteneet ajas iankaikkisuutee tään vuuve aikan.
Samal sytytettii kynttilä. Miukii heikko usko jotekii horju ko sama ihmine ol kolme kuukauve aikan mänettänt mieheesä ja poikaasa. Kumpakii kuoliit tapaturmasest. Tää leski ja äiti on viel sairas, hänel on reuma ja joku muu sairaus - en muista nyt mikä.
Minnuu ei lohduta yhtää ko kuulen sen raamatu lausee, et tutkimattomattomat ovat Herran tiet, tai Herra antoi ja Herra otti, ylistetty olkoon.....Toivottavast tää ei kuulosta rienavalt, mut mitä varte Herra sallii yhele ihmisele murhetta ja surruu suru pääle? Vastatkoo joka ossaa. Oon koko päivä mietiskelt tälläsii asioita.
Tuo ankija syksyne sääkii tekköö viel alakuloseks.
Ei tää taint liittyy aiheesee, mut tul vaa mielehei. - K irjar.
Malviina kirjoitti:
Jumalapalvelukse yhteyves mainittii kaikkii seurakuntalaiste nimet jotka olliit lähteneet ajas iankaikkisuutee tään vuuve aikan.
Samal sytytettii kynttilä. Miukii heikko usko jotekii horju ko sama ihmine ol kolme kuukauve aikan mänettänt mieheesä ja poikaasa. Kumpakii kuoliit tapaturmasest. Tää leski ja äiti on viel sairas, hänel on reuma ja joku muu sairaus - en muista nyt mikä.
Minnuu ei lohduta yhtää ko kuulen sen raamatu lausee, et tutkimattomattomat ovat Herran tiet, tai Herra antoi ja Herra otti, ylistetty olkoon.....Toivottavast tää ei kuulosta rienavalt, mut mitä varte Herra sallii yhele ihmisele murhetta ja surruu suru pääle? Vastatkoo joka ossaa. Oon koko päivä mietiskelt tälläsii asioita.
Tuo ankija syksyne sääkii tekköö viel alakuloseks.
Ei tää taint liittyy aiheesee, mut tul vaa mielehei.Monia asioita emme ymmärrä ja silloin on vain kysyttävä neuvottomana.
Kyllä omaan elämäänikin on liittynyt niin monta äkkinäistä pysähtymistä, kohtalon edessä taipumista, että on ollut pakko kysyä nukkuiko Jumala kun antoi kaiken tapahtua.
Emme ymmärrä noita valintoja, emmekä saa vastauksia.
Erään ystäväni kohdalla oli samoin, ensiksi kuoli mies, sitten poika, molemmat äkillisesti, ja kun itse olin menettänyt puolisoni ja ns. "väärän puun kautta olevan" sukulaisen, tuntui että meillä vain on näin kova kohtalo.
Siinä tilanteessa ei näe, että niin monella muullakin on elämä vaikeaa, on menetyksiä, on muuta epäonnea.... ja silloin sitä on oma usko todella koetuksella.
Mihin uskoa, vai uskoako mihinkään.
Kuitenkin, on pakko itse tunnustaa, että kyllä sitä siinä tilanteessa pani kädet ristiin ja rukoili voimaa... tapako, vai uskoni osoitus, siihen en kyllä kykene vastaamaan, mutta ihmeesti se rukoileminen joskus auttoi.
Sitäkin usein ajattelen, sainko sitä voimaa, vai tuntuiko helpottavan se, että oli joku kanava purkaa ikävää ja pahaa mieltä, taitaa olla selittämätön paikka.
Olen sitä mieltä että meillä on lupa epäillä ja kysyä. Tuskin se on tuomittavaa jos kieltäydymme uskomasta että kaikki on tapahtunut meidän parhaaksemme. - *Satu
Ja sen jälkeen kirjoitti:
menevät läheisen puun oksalle syömään lihan kimpalettaan.
Miks' suotta toista tokaiset,
levitä leukas okaiset,
suo rauha, rauhan saat. - Pääsky64
*Satu kirjoitti:
Eräänä juhannuksen alusviikkona
Kultakerolle kiipeäminen perheen kanssa, huomenissa Noitatunturille, konglomeriittia, rakkaa, Maasoutaja, joka laskeutui suoraan tunturijärveen, ja eräänä päivänä Pyhän kasteen lammella, jossa jokin huuhkaja oli vihainen vierailustamme, suuri suoalue pitkospuineen, tuntui että elämän painopiste oli juuri täällä, tässä,viserryksineen, touhuineen... kuumana kesäpäivänä... Tunturin pohjoispuolella korkealla kuitenkin vielä sulamatonta jäätä ja lunta... Unohtumattomat pitkospuuvaellukset luonnon suuruuden valloittamana, todella: "Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton..."
...ja lopulta viimeisinä päivinä vain hurjia pakoja sisään hirsimökkiin, sillä mäkäräiset olivat tulleet.
Sisällä tuo kirkkaan päivän kiusanhenki ei ole enää vaaraksi, ne menevät ikkunoihin, joista niitä voi kerätä kostealla talouspaperilla pois ja vetää vessasta alas.
Seuraava Lapin retkeni olikin talvisaikaan Saariselälle, jonka ladut tulin tuntemaan hyvin varsinkin Laanilan puolelta. Meillä lapset laskivat slaalomia, vanhemmat menivät murtomaata.ilkeät ,minä en muista niistä niin olleen haittaa kun itse sääskistä. Mekin kuljimme viikonloppuina tuntureissa ja erlaisilla metsäkämpillä kun asuimme pohjoisessa.
Pyhätunturin päällä jouduin kerra metsän peittoon.En löytänyt pois ,se haltija aikoi eksyttää sinne kuru oli ihan vieressä. Olin pikkutytön kanssa.Mies löysi meidät sieltä istumasta.
Pomokairassa metsolan vanha savottakämppä oli yösijana kerran,riekkoja ampuivat,Poika kantoi haulikkoa kun poimittiin marjoja ja kun riekko lensi niin oli lähellä pyssy oli muitakin metsästäjiä siellä meillä oli pystykorva koira mukana.
Hämärissä siellä oli tunnelmaa, sauna puron varressa marjoja ja riekkoja mukana. Oli siellä käynyt ryöstö metsästäjiäkin, Pomojoen varressa oli niin paljon höyheniä niinkuin olisi höyhentyynyjä tyhjennetty.
Lähdettiin kotiin koira hyppäsi kyytiin.Kaikki että mikä haisee,Turre oli pyörinyt ihmisen läjässä.Millään se haju ei ollut lähteä joessa kylmällä vedellä. Siellä mesässä oli maakuopassa oikein lihava mies asui siellä ,pojat heti sanoi sen lihavan sedän p....
Joka viikonloppu eri suuntiin Lappia mentiin. Lapsistkin tuli samanlaisia metsäänmenijöitä.Tyttö vain ei helsingistä pääse koskaan. Sillä aina toive sinne uudetaan. - Malviina
K irjar. kirjoitti:
Monia asioita emme ymmärrä ja silloin on vain kysyttävä neuvottomana.
Kyllä omaan elämäänikin on liittynyt niin monta äkkinäistä pysähtymistä, kohtalon edessä taipumista, että on ollut pakko kysyä nukkuiko Jumala kun antoi kaiken tapahtua.
Emme ymmärrä noita valintoja, emmekä saa vastauksia.
Erään ystäväni kohdalla oli samoin, ensiksi kuoli mies, sitten poika, molemmat äkillisesti, ja kun itse olin menettänyt puolisoni ja ns. "väärän puun kautta olevan" sukulaisen, tuntui että meillä vain on näin kova kohtalo.
Siinä tilanteessa ei näe, että niin monella muullakin on elämä vaikeaa, on menetyksiä, on muuta epäonnea.... ja silloin sitä on oma usko todella koetuksella.
Mihin uskoa, vai uskoako mihinkään.
Kuitenkin, on pakko itse tunnustaa, että kyllä sitä siinä tilanteessa pani kädet ristiin ja rukoili voimaa... tapako, vai uskoni osoitus, siihen en kyllä kykene vastaamaan, mutta ihmeesti se rukoileminen joskus auttoi.
Sitäkin usein ajattelen, sainko sitä voimaa, vai tuntuiko helpottavan se, että oli joku kanava purkaa ikävää ja pahaa mieltä, taitaa olla selittämätön paikka.
Olen sitä mieltä että meillä on lupa epäillä ja kysyä. Tuskin se on tuomittavaa jos kieltäydymme uskomasta että kaikki on tapahtunut meidän parhaaksemme.vastata enneko lähetää kyllää.
Mie ko istun konneele, ni viivyn siin ain jonkuu aikaa ja sit teen pitkää taas muita hommijai.
Haluaisn sannoo, et sie vastasit viisaammi ja lohduttavammi ko pappi. Tai enhä mie tiije vaik oisitkii pappi.
Nuo Hengemiehet , tai naiset usijas viljelööt niitä Raamatu lauseita, mitkä tuntuut vaa fraasiloilt.
Kaikkei hyvält kuulosti ko sanoit, et on lupa eppäillä, et se ei oo syntikää.
Oon kuult komennettava, et epäusko on suurin synti. Mut eihä se varsinaista epäuskoo ookkaa ko sannoo, et rukkoiloo, niiko siekii sanoit. Kyl miekii rukkoilen. Eile illalkii pyysin Jumalalt voimii ja appuu sille äitille, joka ol mänettänt kaks lähheistää lyhye aja sisäl.
Minnuu säälitti. Hää ol naamastaa iha harmaa ja laihtunt vissii kymmene killoo. - K irjarevk.
Malviina kirjoitti:
vastata enneko lähetää kyllää.
Mie ko istun konneele, ni viivyn siin ain jonkuu aikaa ja sit teen pitkää taas muita hommijai.
Haluaisn sannoo, et sie vastasit viisaammi ja lohduttavammi ko pappi. Tai enhä mie tiije vaik oisitkii pappi.
Nuo Hengemiehet , tai naiset usijas viljelööt niitä Raamatu lauseita, mitkä tuntuut vaa fraasiloilt.
Kaikkei hyvält kuulosti ko sanoit, et on lupa eppäillä, et se ei oo syntikää.
Oon kuult komennettava, et epäusko on suurin synti. Mut eihä se varsinaista epäuskoo ookkaa ko sannoo, et rukkoiloo, niiko siekii sanoit. Kyl miekii rukkoilen. Eile illalkii pyysin Jumalalt voimii ja appuu sille äitille, joka ol mänettänt kaks lähheistää lyhye aja sisäl.
Minnuu säälitti. Hää ol naamastaa iha harmaa ja laihtunt vissii kymmene killoo.Kuuleha sie Malviina....
Minä en osaa karjalan murretta, mutta sinun viesteissäsi on sellaista suuren ihmisen aitoa puhetta, sanot kaunistelematta mitä ajattelet, ja se ilmenee murteella kirjoittaen taitavina lauseina.
Niin, tuosta edellisestä... eilen juuri taas telkkarissa oli ihan koulutettujen pappien suusta kuultavana että meillä on lupa olla tyytymättömiä elämäämme suuresti vaikuttaviin asioihin, eikä se tee meistä syntisempiä kuin jo olemme. Siispä minä kysyn yhä useammin, mitä mieltä on siinä kun parantumattomasti sairas, lähes 90 vuotias vanhus rukoilee pois pääsyä ja vierestä lähteekin yllättäen ihan terve, elämänsä voimissa.... ja tuo toinen odotti niin hartaasti.. Tuossa tilanteessa tekee mieli kirota koko lupaus rakastavasta, meidän parhaaksemme toimivasta Luojasta.
Vaan, kaiken tarkoitusta ei koskaan ymmärrä ja siksi me vain kysymme, eikä kukaan vastaa.
Täällä palstoilla tulee usein väärin ymmärretyksi vaikka kuinka selvästi ajatuksiansa ja asiaansa muka on selvittänyt. Sille vain ei näy mitään voivan. Tässä lukiessani viestejä noista muista ketjuista, huomasin että ei sinuakaan ole aina ymmärretty, mutta älä sie hyvä ystäväin jätä murrettais. Lapsuudessa parhaat ystäväni olivat " siirtolaisten lapsia" jotka puhhuit pelkkää karjalaa... asuimme jopa yhdessä kahden perheen kanssa, asunnot kun olivat tiukalla, ja ahtaita.
Tuli meilläkin silloin kysyttyä mitä tarkoittaa tuo ja tuo, mutta sen ajan ansiosta luen viestejäsi kuin " mieki olsin karjalast ja ommaa kieltäin haastaisin siu kanssais."
Pysytellään murteinemmekin vain palstoilla, onhan täällä vapaata tilaa ja kysyähän saa aina jos ei jotain ymmärtänyt.
Minäki puhhuin ennen pohojanmaalaisittain vain ku täälä eteläsä pitivät sitä rumana murteena... ja tarttuhan tuohon puhheentappaan jotaki joka paikasta josa assuin, niinko täältäki, tuo "kutaa" josta en taija enmpää sanuakkaan.
Että tämmönen tämä junan tuoma.... - K irjar ejk.
*Satu kirjoitti:
Miks' suotta toista tokaiset,
levitä leukas okaiset,
suo rauha, rauhan saat.Onhan noita palan puraisevia pieniä paholaisia täällä etelässäkin.
Kun kesällä hakkasin monta vuotta ulkona pinossa olleita puita ja osin olivat kostuneet, niin sellaisia vihollisia sain ihooni ettei tahtonut kutina millään loppua, piti ihan lääkäriltä troppia siihen kutinaan hakea.
Ja mäkäräisiä kuulemma olivat, tulivat vaatteissa sisällekin ja purivat reikiä paidan allakin.
Tuo loru oli unohtunut minulta, vaikka ihan tuttu...olisinpa kesällä muistanut kokeilla, oliskohan auttanut?
Onneksi pakkasella voi hakata puitakin ilman noita nuppineulan päätä pienempiä petoja. - Pääsky64
Malviina kirjoitti:
vastata enneko lähetää kyllää.
Mie ko istun konneele, ni viivyn siin ain jonkuu aikaa ja sit teen pitkää taas muita hommijai.
Haluaisn sannoo, et sie vastasit viisaammi ja lohduttavammi ko pappi. Tai enhä mie tiije vaik oisitkii pappi.
Nuo Hengemiehet , tai naiset usijas viljelööt niitä Raamatu lauseita, mitkä tuntuut vaa fraasiloilt.
Kaikkei hyvält kuulosti ko sanoit, et on lupa eppäillä, et se ei oo syntikää.
Oon kuult komennettava, et epäusko on suurin synti. Mut eihä se varsinaista epäuskoo ookkaa ko sannoo, et rukkoiloo, niiko siekii sanoit. Kyl miekii rukkoilen. Eile illalkii pyysin Jumalalt voimii ja appuu sille äitille, joka ol mänettänt kaks lähheistää lyhye aja sisäl.
Minnuu säälitti. Hää ol naamastaa iha harmaa ja laihtunt vissii kymmene killoo.viesti,kun jaksat rukoilla tuntemattomien puolesta ja kaikessa ,vaatimattomuudessa,
- Suvi2
K irjarevk. kirjoitti:
Kuuleha sie Malviina....
Minä en osaa karjalan murretta, mutta sinun viesteissäsi on sellaista suuren ihmisen aitoa puhetta, sanot kaunistelematta mitä ajattelet, ja se ilmenee murteella kirjoittaen taitavina lauseina.
Niin, tuosta edellisestä... eilen juuri taas telkkarissa oli ihan koulutettujen pappien suusta kuultavana että meillä on lupa olla tyytymättömiä elämäämme suuresti vaikuttaviin asioihin, eikä se tee meistä syntisempiä kuin jo olemme. Siispä minä kysyn yhä useammin, mitä mieltä on siinä kun parantumattomasti sairas, lähes 90 vuotias vanhus rukoilee pois pääsyä ja vierestä lähteekin yllättäen ihan terve, elämänsä voimissa.... ja tuo toinen odotti niin hartaasti.. Tuossa tilanteessa tekee mieli kirota koko lupaus rakastavasta, meidän parhaaksemme toimivasta Luojasta.
Vaan, kaiken tarkoitusta ei koskaan ymmärrä ja siksi me vain kysymme, eikä kukaan vastaa.
Täällä palstoilla tulee usein väärin ymmärretyksi vaikka kuinka selvästi ajatuksiansa ja asiaansa muka on selvittänyt. Sille vain ei näy mitään voivan. Tässä lukiessani viestejä noista muista ketjuista, huomasin että ei sinuakaan ole aina ymmärretty, mutta älä sie hyvä ystäväin jätä murrettais. Lapsuudessa parhaat ystäväni olivat " siirtolaisten lapsia" jotka puhhuit pelkkää karjalaa... asuimme jopa yhdessä kahden perheen kanssa, asunnot kun olivat tiukalla, ja ahtaita.
Tuli meilläkin silloin kysyttyä mitä tarkoittaa tuo ja tuo, mutta sen ajan ansiosta luen viestejäsi kuin " mieki olsin karjalast ja ommaa kieltäin haastaisin siu kanssais."
Pysytellään murteinemmekin vain palstoilla, onhan täällä vapaata tilaa ja kysyähän saa aina jos ei jotain ymmärtänyt.
Minäki puhhuin ennen pohojanmaalaisittain vain ku täälä eteläsä pitivät sitä rumana murteena... ja tarttuhan tuohon puhheentappaan jotaki joka paikasta josa assuin, niinko täältäki, tuo "kutaa" josta en taija enmpää sanuakkaan.
Että tämmönen tämä junan tuoma....Tulin palstoille viime keväänä ja kirjoitin murteella, tavalla jolla synnyinseuduillani puhuttiin, mutta murrekirjoittajat saivat vastaansa melkoisen ryöpyn.
Sitä pelästyen en enää käyttänyt murretta kirjoituksissani, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että murresanoilla asiansa saa elävämmin julki. Kirjakieli on sinänsä kaunista, mutta kovin paperinmakuista.
Taas minulta jäi noudattamatta ohje: Ajattele mitä sanot, että et sano mitä ajattelet. - sanaseni
Suvi2 kirjoitti:
Tulin palstoille viime keväänä ja kirjoitin murteella, tavalla jolla synnyinseuduillani puhuttiin, mutta murrekirjoittajat saivat vastaansa melkoisen ryöpyn.
Sitä pelästyen en enää käyttänyt murretta kirjoituksissani, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että murresanoilla asiansa saa elävämmin julki. Kirjakieli on sinänsä kaunista, mutta kovin paperinmakuista.
Taas minulta jäi noudattamatta ohje: Ajattele mitä sanot, että et sano mitä ajattelet.Impulssiivisesti tässä tulee osallistuttua. Johtunee luonteesta. Ja sitten joskus katuu sanomisiaan.
Toisaalta tämähän on keskustelua eikä harkittua kirjoittamista. Täytyyhän täällä voida olla oma itsensä - tai ainakin lähes. Sen vuoksi minä täällä olen. Viihtymässä.
Entä millä murteella viestiä? Sillä omimmillaan, miltä itsestä milloinkin tuntuu, mielestäni.
Malviina totesi, että murre pehmentää jyrkätkin kannanotot. Leppoisa karjalanmurre varsinkin. Kyllä. (Vedänkö kotiinpäin!)
Eli murteita sopivasti. Värittävät keskusteluja, kiitos. Ja kirjakieli on aina hyvää luettavaa, ei edes "paperinmakuista". - sanaseni
sanaseni kirjoitti:
Impulssiivisesti tässä tulee osallistuttua. Johtunee luonteesta. Ja sitten joskus katuu sanomisiaan.
Toisaalta tämähän on keskustelua eikä harkittua kirjoittamista. Täytyyhän täällä voida olla oma itsensä - tai ainakin lähes. Sen vuoksi minä täällä olen. Viihtymässä.
Entä millä murteella viestiä? Sillä omimmillaan, miltä itsestä milloinkin tuntuu, mielestäni.
Malviina totesi, että murre pehmentää jyrkätkin kannanotot. Leppoisa karjalanmurre varsinkin. Kyllä. (Vedänkö kotiinpäin!)
Eli murteita sopivasti. Värittävät keskusteluja, kiitos. Ja kirjakieli on aina hyvää luettavaa, ei edes "paperinmakuista".Jälkikirjoituksena:
Vasta nyt huomaan, että ketjun otsikko oli PUNNITTUA PUHETTA. Mennyt mikä mennyt, punnitsemattomana. - Malviina
Pääsky64 kirjoitti:
viesti,kun jaksat rukoilla tuntemattomien puolesta ja kaikessa ,vaatimattomuudessa,
on kuulla ystävällistä, hyväksyvvää puhetta lähimmäisiltää, vaik ei heitä sen paremmi tunnekkaa.
Toiseksee oppiha sitä kirjotuksii perusteel jollai taval tuntemaa.
Täs ketjus miule on aiheuttanneet hyvvää mieltä siu lisäkseis monet muut ja oon mie heist oman mielikuvvain muodostant jo aikasemmikii.
Kirjarii mie arvelin papiks. Nyt naurattaa ko aattelen, et voipha ihmine sieluhoitaja olla ilma varsinaista koulutustakaa alale, ko on vaa empaattine.
Ulkon sattaa vettä ja on nii pimijää ko marraskuus vaa voip olla, mut miul on hyvä miel.
Ossaisimpaha itekkii aiheuttaa sitä muile!
- *Satu
En ole laskenut, kuinka monta KESKEYTYS-viestiä olen lähettänyt nyt puolen tunnin aikana suoraan nettiavaruuteen. Kysyn vain itseltäni, MIKSen lähettäisi tätä suoraan viestien taivaaseen? --- Niin helppoa se on. ---Silloin voin ainakin olla varma, etten ketään loukkaa. Toinen syy lienee se, että olen jutellut paljon tänään tuttujeni kanssa, silloin ei ole niin suuri vuorovaikutustarve.:)
:)
Vai mitä ajattelette?:)- K irjar evk.
Huomenta jälleen, näin harkiten sanottuna.
Kovin hiljaiselta vaikuttaa täällä sivuillakin, liekö enemmän harkintaa kirjoittajilla vai syksyn pimeäkö se vauhtia hidastaa.
Sama se täällä, kun on muutakin toimintaa ja tekemistä, ei niin tänne tule poikettuakaan, kaikesta ei täällä kannata puhua ja moni juttu tulee ystävien kanssa puitua ihan nokka nokkaa vasten. Siinähän on enemmän vuorovaikutusta kuin täällä milloinkaan.
On jo tullut mieleen, että mitä ihmettä minäkin täällä oikein aikaani vietän?
No, lohdutan itseäni sillä, että täällä sentään ei juoruta julkkisten asioista, ei puida kuka erosi ja kuka löysi uuden.... kuten noissa muutamissa lehdissä joiden irtonumeroita mainoksina postittivat taas minullekin.... eikä yhtään kiinnosta kuka... ja ketä...
Jotain vaihteluahan täällä sentään saa hiljaisiin hetkiin, ja joskus sattuu ihan asiallisiakin juttukavereita joille pelkkä huu haa ei ole tärkeintä sanomista.
Kiva kun teitäkin on olemassa, asiallisia, ja mielenkiintoisia virtuaaliystäviä.
Eipä tässäkään asiaa, pientä puntarointia vain, tärkeydestä en tiedä, mutta näin tänä aamuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584