Birgit ja Joel

Liquid

Tottahan minä Joelin tiesin. Olit joskus kertonut lukiosi näytelmäkerhossa tapaamastasi, sinua pari vuotta nuoremmasta kaverista, jota pidit kyllä nauraen aivan pentuna. Olihan Joel vain kuusitoista, kun sinä taas, vaihto-oppilasvuoden Jenkeissä vietettyäsi olit häntä jo neljä vuotta vanhempi. Kohteliaskin Joel oli, muisti lähettää aina postikortin nimi- ja syntymäpäivänäsi.

Joten jonkinlainen käsitys minulla Joelista oli tavatessamme jälleen kerran Helsingin kadulla. Oli siitä jo kolme vuotta mennyt kun erosimme aika katkerissa tunnelmissa sinun lähdettyäsi uuden opiskelukaverisi Alexanderin kelkkaan. Alexander oli sitten kuitenkin jäänyt, ja opiskeluaikasi jatkunut opiskelupaikkakunnallasi. Vaikka tulihan noita uusia miehiä...

Suostuin lähtemään kahville ja rupattelemaan kanssasi. Höpisimme niitä näitä näennäisen vapautuneina eron katkeruuden jo kai unohtaneina. Istuessamme Töölönlahden puistossa penkillä auringon mukavasti paistaessa ryhdyit sitten kertomaan avoimesti uusista valloituksistasi.

- Mulla on ollu muitakin miehiä..., aloitit.

Kysyit siis muistinko Joelia, tuota pennuksi nauramaasi poikaa näytelmäkerhostasi. Muistinhan minä, että sait häneltä postikortteja silloin tällöin, mutta vakavasti otettavana kilpailijana itselleni en ollut harmitonta poikaa tietenkään pitänyt.

- Joel kirjoitti mulle pari viikkoa sen jälkeen kun mä jätin Alexanderin, aloit kertoa. – Silloin tällöin pistettiin postikortteja toisillemme...

Lyhyesti Birgit oli korteissaan opiskelupaikkakunnaltaan kertonut sen nähtävyyksistä – kaunishan toki oli tämä yliopistokaupunki, jossa Birgit asui ihan yksinkertaisessa soluasunnossa toisen naispuolisen opiskelijan kanssa. Siinä sitten heräsi Joelilla ajatus, että hän voisi poiketa käymään Birgitin luona, ja Birgit voisi sitten varmaan näyttää paikkakunnan nähtävyyksiä. Birgit sopi oitis, että mikä ettei.

Niinpä sitten Joel saapui eräänä perjantaina. Kävi vieläpä niin, että huonekaverisi Jessica oli lähtenyt käymään viikonlopuksi vanhempiensa luona. Tapasit Joelin kaupungilla ja kiersitte näyttelyissä, näköalapaikalla, vanhoissa kirkoissa ja kirjastossa sekä näytit hänelle yliopistoa selostaen mitä kaikkea hassua sinulle oli siellä sattunut.

Joel oli ihan hauskan näköinen poika. Ikäistään ehkä vähän vanhemman näköinen, Birgit kertoi, hoikka ja ruskeatukkainen kaveri, jolla oli aina veikeää pilkettä silmäkulmassa. Nauroitte monet hyvät naurut yhteisille vitseille ja muisteluille. Siinä ilta kului oikein näpsäkästi, mutta alkoipa hämäräkin koittaa. Ette olleet ihmeesti sopineet aikataulustanne, milloin Joel lähtisi ajelemaan autollaan takaisin kotipuoleen, mutta juttu luisti niin mukavasti, että ihmeemmin taka-ajatuksia ilman ehdotit, että tottahan Joel voisi nyt nukkua opiskelija-asunnossasi, kun kerran Jessicakin oli matkoilla.

Joel suostui ehdotukseen, olisihan ajomatka kotiin ollut aika pitkä. Marssitte siis opiskelija-asunnollesi.

Birgit ja Jessica jakoivat yhden huoneen opiskelijakämpän, kuten muistista tiesin siellä itsekin käyneenä. Joel jäi opiskelija-asuntolan keittiötiloihin matkalla suustaan kiinni samasta kaupungista kotoisin olevien oppilaiden kanssa, joten Birgit meni kämppään edeltä. Birgit alkoi heti pedata Jessican sänkyä Joelin yösijaksi – tuskin Jessica hirveästi pahastuisi tai edes huomaisi yövieraita olleen. Koska Joel näytti viihtyvän juttukaveriensa seurassa, Birgit päätti käydä pikaisesti suihkussa, kyllä sen varmaan ehtisi tehdä ennen Joelin tuloa. Päivän pitkän kävelyn jäljiltä oli hieman hikinen olo.

Birgit ehti hyvin käydä suihkussa. Hän jopa ehti tulla ulos suihkukopista ja astua keskelle kämppää kylpypyyhkeeseen kietoutuneena kuivaamaan itseään, kun hän kuuli oven aukeavan ja Joelin tulevan sisään. Pahus, hieman kehno ajoitus, Birgit ajatteli, parin minuutin päästä hän olisi jo ehtinyt pukeutua. Toisaalta, Birgit ajatteli, Joelhan oli aivan pentu sentään, ja olisiko tuo nyt niin kauheata, vaikka poika nyt näkisi tissien vähän vilahtavan?

Koska pyyhe oli aika kapea, Birgit oli kietaissut sen vain lanteilleen jättäen kuin uhallakin kauniit ja miesten useasti katseillaan ahnehtimat D-kupin rintansa paljaiksi. Tukankuivaimeen tarttuen hän alkoi muina naisina puhallella tukkaansa kuivaksi ja huikkasi ohimennen Joelille:

- Mee vain säkin suihkuun jos haluat, siellä on pyyhekin, mä olen tässä jo pian valmis.

Joel ei ilmeisesti saanut sanaa suustaan Birgitin alastomia muotoja katsellessaan. Voin hyvin kuvitella tilanteen, mutta Birgit sanoi jatkaneensa kampauspöytänsä ääressä tukkansa kuivaamista ihmeemmin asiaa ajattelematta. Se, että Birgit oli kääntänyt kuitenkin selkänsä Joelille ei paljoa auttanut, sillä Birgit sanoi ikään kuin aistineensa pojan kuuman katseen paljaalla selällään, joka ei sekään estänyt poikaa saamasta ihan hyvää käsitystä Birgitin uhkeista lämpöä huokuvista naisellisista rinnoista, joita tämä ei kuitenkaan edes yrittänyt peitellä.

Birgit kuuli tukankuivaimen hurinan läpi Joelin riisuutuvan jossain takanaan – suihkukopin sisällä ei ollut erityistä pukeutumistilaa – muttei sen vertaa kääntynyt katsomaan, olisiko Joel todella riisunut itsensä kelteisillään tässä samassa huoneessa hänen kanssaan. Oikeastaan Birgit kiinnitti asiaan huomiota vasta kun suihkusta alkoi kuulua veden lorinaa ja tukankuivaimen pauhu oli lakannut. Birgit kääntyi katsomaan taakseen, ja aivan oikein: Joelin pikkuhousutkin olivat lattialla. Vasta nyt, Birgit tunnusti, häntä alkoi kiinnostaa, miltä Joel näyttäisi alasti.

Uusi tilaisuus tarkastella poikaa tulisi tietenkin tämän tullessa ulos suihkusta. Millainen kalu pojalla olisi? Olisiko se kuten Antilla, keskimittainen ja kapea vai kuten Alexanderilla, hieman paksumpi ja kauniisti kaareva? Birgit päätti toki uteliaana ottaa asiasta selvää.

Tekosyy nopeuttaa tilannetta löytyi oitis: suihkussa ei sittenkään ollut pyyhettä, vaan Birgitin Joelille varaama pyyhe oli sittenkin unohtunut sängyn päälle. Birgit odotti, kunnes äänet suihkuhuoneesta kavalsivat Joelin lopettaneen peseytymisen ja varmaan jo aloittaneen pyyhkeen etsimisen. Birgit otti pyyhkeen ja avasi varoittamatta suihkuhuoneen oven.

- Sori, sun pyyhe jäi tänne…,Birgit sanoi heti oven avatessaan. Hän ei ollut vieläkään uhallakaan peittänyt rintojaan tai aloittanut pukeutumista, vaan oli yhä samaiseen pieneen pyyhkeeseen kääriytyneenä. Jo avatessaan ovea Birgit oli päättänyt, mihin hänen katseensa Joelissa ensiksi nauliutuisi. Joel oli todellakin tullut suihkusta, eikä näkymä tuottanut pettymystä: kalu oli yllättävän pitkä ja erityisen kapea ja vähän kaareva. Nyt Birgit huomasi salamannopeasti ajattelevansa miltähän tuntuisi saada tuollainen kapea vehje sisäänsä ja olikohan kuusitoistavuotias poika kokenut sitä aiemmin naisen kanssa? Ja jos oli, miten hän suhtautuisi tähän hänen heilumiseensa puolialasti muka luonnollisena asiana?

Joelin kalu oli hieman kovettunut. Oliko poika fantasioinut suihkussa ollessaan alastoman Birgitin huimista naisellisista muodoista vai tapahtuiko reaktio nyt Birgitin avatessa oven, siitä Birgit ei voinut olla ihan varma. Joel otti kuitenkin kiittäen Birgitin ojentaman pyyhkeen, ja ilmeisesti yrittäen olla yhtä ”cool” kuin tyttökin, astui huoneen puolelle itseään kuivailemaan kevyesti selkänsä Birgitille kääntäen mutta vastavuoroisesti itseään peittelemättä.

Birgit istui kirjoituspöytänsä tuolille ja katseli tarkkaavaisesti itseään kuivailevaa Joelia. Hän tunsi jalkovälissään villiä kuumotusta ja joutui hieman raottamaan jalkojaan tuulettumista varten – ja hätäkös tuossa, kun ei pyyhkeen alla edelleenkään ollut mitään. Jälkeenpäin Birgit sanoi ihmetelleensä itsekin, miksei ollut kiirehtinyt pukeutumisensa kanssa, mutta tästä eteenpäin tilanne alkoi viedä mennessään.

- Wau!, Birgit kommentoi ääneen Joelin vartaloa.
- Ni mitäs wau?, Joel vastasi.

Birgit sanoi, ettei hän voinut enää jatkaa teeskentelyä. Birgit suorastaan kuuli vieraaksi muuttuneen käheän äänensä sopertavan:

- Voinks mä kuivata sun selän?

Joel ojensi pyyhkeen Birgitille ja käänsi tälle vielä suihkunkostean selkänsä. Birgit tarttui pyyhkeeseen alkaen kuivata pojan suihkun jäljiltä yhä höyryävän lämmintä selkää. Liian pian oli tuo puhdas pojaniho käsitelty, mutta Birgit halusi jatkaa. Birgit painautui poikaa vasten niin, että Birgitin suuret pehmeät ja alastomat rinnat painautuivat pojan paljasta selkää vasten. Samalla hän asetti kätensä pojan lanteille ja sieltä pojan reisien etupuolelle jättäen ne varmalla kosketuksella pojan reisille lepäämään yrittämättäkään koskea pojan hiljalleen kovettuvaa kalua, joka olisi ollut vain parin sentin päässä Birgitin hellistä käsistä.

Vaikkei pojan selän takaa paljoa nähnytkään Birgit saattoi arvata Joelin kalun kovaa vauhtia kovettuvan. Joelin hengitys kävi raskaammaksi, sitten ei Birgitkään kestänyt enää, vaan tarttui takaapäin kaksin käsin pojan seisovaan kaluun. Kuinka lämmin ja pehmeä se olikaan, ja miten nopeasti se alkoikaan kovettua Birgitin lujassa otteessa.

Birgit otti Joelin kivekset vasempaan käteensä ja otti oikeallaan tiukan otteen pojan seisovan kalun varresta alkaen hiljalleen vedellä sitä varmoin ottein. Joelin kalu paisui ja piteni uskomattoman nopeasti Birgitin runkatessa sitä. Poika oli täysin alastomana siinä Birgitin käsiteltävänä, eikä Birgitilläkään ollut kuin kevyt pyyhe lanteillaan. Pyyhe tuntui sitä paitsi alkavan valua irti ja auttamattomasti pudota Birgitin lanteilta.

Siitä Birgit ei välittänyt. Joel kääntyi ympäri ja Birgitin oli irrotettava poikaa kiihottanut otteensa. Joel kääntyi Birgitin puoleen ja kohta he uppoutuivat kiihkeään kielisuudelmaan. Joelin kalu tuntui kovana Birgitin lanteita peittävää pyyhettä vasten. Joel asetti kätensä Birgitin taa ja pudotti pyyhkeen tämän lanteilta. Kun pyyhe oli pudonnut lattialle, saattoi Birgit tuntea Joelin kovan kalun reittänsä vasten ja kuinka se alkoi jäykistyessään nousta hänen jalkovälissään kohti yhä kuumempana odottavaa puutteessa eläneen naisen kosteaa pillua.

Ei hemmetti, kertoi Birgit silloin ajatelleensa, jos poika meinaa päästä pukille kuten Antti ja Alexander kerran, niin hänen on ansaittava se! Birgit painoi Joelia hellän kevyesti kohti sänkyä, jolle Joel kävi istumaan. Poikaa silmiin katsoen Birgit polvistui hänen eteensä ja ennen kuin poika oli ehtinyt edes ihmeesti järkyttyä, oli tyttö haukannut Joelin vehkeen syvälle suuhunsa alkaen armottoman imuttamisensa.

- Joelin kalu tuntu mahtavalta ja tuntu kuin se olis vain kaiken aikaa kasvanut pituutta mun suussa!, Birgit kertoi. Lopulta se oli, vaikka kapea olikin, venynyt sellaisiin mittoihin, että Birgit uskoi sen voivat puhkaista hänet työntyessään kohta hänen sisäänsä. Sitä ennen tuli kuitenkin pojan ansaita armolliselta opettajaltaan kaikki tämä, Birgit oli päättänyt.

Joel olisi varmaan pian lauennut Birgitin käsittelyyn, mutta juuri silloin Birgit päätti vaihtaa osia. Hän nousi Joelin jalkovälistä ja hyppäsi istumaan tämän viereen sängylle nojaten selkänsä kauas seinää vasten.

- Mä levitin mun jalkoja että Joel näkis oikein hyvin..., Birgit kertoi. Joelin ahne katse kiinnittyi Birgitin avoimeen lemmenkirnuun, joka kosteana odotti pojan kostetusta.

– Nuole mua sieltä, jooko, Birgit kertoi anelleensa Joelia tekemään hänelle. Birgit muisti että olin ollut parhaimmillani juuri hänen pillunsa nuolemisessa, jos sitten muussa suorituksessa olinkin hävinnyt Alexanderin paksulle kalulle tyttöni tyydyttämisessä.

– Mä olin päättäny, et Joel saa nuolla mut ainakin niin hyvin kuin sä teit, ja vasta sitten mä voisin ehkä antaa sen rakastella mua, Birgit selitti.

Joel oli ymmärtänyt ohjeet nopeasti ja kumartui Birgitin jalkoväliin. Ujo kieli kosketti ensin varovasti Birgitin häpyhuulia ja alkoi sitten yhä rohkeammin lipsutella tytön liukkaassa rakosessa. Makuun päästyään Joel otti häpyhuulet kokonaan suuhunsa ja imi ja nuoli niitä kuin mieletön. Lopulta hän alkoi tunkea kieltään niin syvälle Birgitiin kuin se vain meni hämmästellen ääneen Birgitin kirnun suurta kokoa. –Tuonne mahtuu ainakin kolme sormea ja...riittääkö meikäläinen ensinkään!, oli Joel kuulemma huudahtanut haltioituneena. Birgit pani merkille hänen kalunsa seisovan yhä kovempana ja kuumempana.

- Se oli todella ihanaa, Birgit muisteli rehellisesti yhä ilahtuneena, - Poika oli todella kuuliainen oppilas! Välillä Joel nuoli mua ja välillä sormetti ihanasti. Kesti varmaan puoli tuntia kun me oltiin siinä ja Joel leikki mun kanssa... Mä yritin olla tosi varovainen, et mä koskis Joelin jortikkaa. Mä halusin nähdä miten kauan poika kestää...enkä mä ollu pitkään itekään saanu nauttii tälleen...

Lopulta Birgit päätti, että Joelin yritykset oli jotenkin palkittava. Pojan koko ajan seisova kyrpä oli näyttänyt jotenkin hellyttävältä. Kärsivällinen seksinopettaja Birgit päätti lopettaa kiusaamisen ja uskoi pojan jo ansainneen maistaa hieman, millaista olisi saada oikealta naiselta.

- Tuu mun päälle, Birgit kuiskasi Joelille.

Enemmän kuin innokkaana Joel totteli. Birgit painautui selälleen sängylle jalkansa levittäen. Joel kapusi Birgitin jalkoväliin kalu valmiina pystyssä.

- Joelilla oli tosi iso, tai silleen pitkä kyrpä, vaikka se oli aika ohkanen, Birgit hihitti, - Silti se uppos tosi helposti mun sisään! Mä olin siis ihan märkä!

Erilaiselta Joelin kalu silti tuntui, koska se ei ollut läheskään yhtä paksu kuin Alexanderin tappinen mela, mutta Joel tuntui porautuvan syvemmälle kuin kukaan koskaan ennen kutittaen ihanasti ihan pillunpohjaan asti. Joel rynkytti yhä kovempaa, ja Birgitistä tuntui, että ensimmäistä kertaa hänen kuuman kirnunsa syvyys ei riittäisi tuolle nuoren uroksen tunkeilevalle sauvalle. Birgit uikutti ja heittelehti sängyllä Joelin painaessa yhä kovempaa ja väsymättömän näköisesti pitkää kaluaan Birgitin herkän naisenpillun hellään puristukseen.

- Mä halusin Joelin jatkavan aina vaan!, Birgit selitti innokkaana selvästi edelleen kiihtyen, - Joel näytti olevan ihan väsymätön. Mä yritin tarkkailla millon siltä tulisi, mutta poika puski mun sisään ainakin varttitunnin ilman mitään väsymistä. Ei sil niinku muuten ollu välii, mä olin ruvennu syömään pillereitä. Mut niinku sä tiedät, mä halusin nyt kokeilla millast se ois toisen kundin kanssa oikein pitkään. Sä tiedät mikä on mun lemppariasento...

Tiesinhän minä. Birgit pyysi Joelia lopettamaan hetkeksi:

- Oota vähän...anna mä tuun päälle...

Birgit huomasi käyneensä tosi kuumana. - Koko Jessican sänky oli kastunu mun nesteistä. Muistatsä, sun kanssa joskus kävi kans silleen...

Birgitille tuli mieleen, että nyt olisi sopiva hetki molempien saada vähän viilennystä. Hän juoksi kylppäriin ja otti kämmenelleen hieman Vademecum-suuvettä sekoittaen sen kraanan alla veteen ja jalkoväliään kouraisten tunsi kohta ihanan piparmintun suoman viilentävän tunteen. Uuden satsin kanssa hän astui kylppäristä takaisin sängyllä odottaneen Joelin luo. Niin ihanaa tehnyt Joelin suippo kalu seisoi yhä pillunmahloista märkänä pystyssä. Birgit hymyili ja tarttui tuohon aseeseen, jota oli juuri saanut pidellä sisällään alkaen hyväillä sitä piparmintuntuoksuisin hellin käsin. Viileä tunne levisi Joelin jalkoväliin ja poika oli selvästi ilahtunut Birgitin nerokkaasti keksimästä viilennyskeinosta. Hiki tässä alkoikin vaivata nivusia.

- Nyt on mun vuoro, sanoi Birgit hymyillen ja kipusi Joelin päälle hajareisin. Joelin pitkä paalu upposi yhdellä survaisulla Birgitin pillun pohjaan asti. Suuvedestä aiheutunut viileä tunne tuli Joelin kalun mukana myös syvälle Birgitin pillun uumeniin kutittaen ja vilvoittaen siellä hauskalla tavalla.

Birgit aloitti villin ratsastuksen Joelin päällä, ja todellakin, nuoren pojan pitkä kyrpä tunkeutui syvemmälle kuin Birgit oli koskaan ennen kokenut. Birgitin suuret rinnat pomppivat hurjan hytkynnän tahtiin ja Joel tarttui niihin avuliaasti pitäen niitä paikallaan ja nipistellen samalla Birgitin kovia nänninpäitä. Tätä pojan seksinopettaja Birgit ei pitänyt ollenkaan pahana, sillä se antoi tytölle tilaisuuden keskittyä täysin omaan nautintoonsa. Birgit runnoi pojan kalua koko painollaan nauttien ajatuksesta saada olla ensimmäinen joka rakastelisi Joelin kanssa. Oli kerrassaan ihanaa naida Joelia oikein kunnolla.

- En mä tiedä oliks se edes mitään rakastelua, Birgit sanoi, - Musta tuntui et mä nain Joelia ihan kuusnolla...

Birgit kertoi, että Joelin rakasteleminen tuntui jotenkin luontevalta, sillä Birgit tunsi olevansa tälle yhtä lailla nyt opettajana seksiin kuin oli aiemmin päivällä ollut tämän oppaana vieraaseen kaupunkiin. Nyt tutustumiskohteena oli Birgit itse, hänen koko kehonsa ulkoa ja sisältä niin, että tuskin yksikään kohta hänen tai Joelin alastomilla vartaloilla jäisi koskettamatta tai suutelematta.

Birgit taivutti päätään taaksepäin ja kiihdytti ratsastuksensa hurjemmaksi. Välillä hän nosti lantiotaan niin ylös, että Joelin pitkä kyrpä jo miltei liukui ulos hänen kuumasta kirnustaan. Vain punainen ja paksu terska jäi Birgitin turpeiden pillunhuulien puristukseen liukkaana vähällä livetä siitäkin. Sitten Birgit uudestaan ja uudestaan laski itsensä niin alas kuin kykeni karvoitusten jo hipoessa toisiaan. Joelin parru sukelsi Birgitiin helposti, ja tuntui puskevan vitun uumeniin saakka. Birgitin lemmennesteet valuivat valtoimenaan Joelin nivusiin ja reisiä pitkin sotkien kauttaaltaan Jessican jo muutenkin kostunutta sänkyä ja lakanoita.

Mutta siitä ei Birgit nyt välittänyt. Jessicalle voisi kyllä selittää... Birgit alkoi pyörittää lannettaan kehämäisesti ympäri Joelin kalu yhä tiukasti pillunsa varmassa puristuksessa. Joel päästeli epämääräisiä nautinnollisia äännähdyksiä, jotka saattoivat kuulua seinän läpi naapurisoluunkin. Birgit nojautui eteenpäin niin että hänen rintojensa kärjet hipoivat Joelin rintaa ja Joelin terska kaapi nautintoa tuottavalla tavalla Birgitin pillunseinämiä. Birgit oli jo varma, ettei Joel kestäisi enää kovin kauaa laukeamatta.

- Anna palaa, Joel!, Birgit usutti, - Tuu mun sisälle, tuu jo...

Ja Joel tuli. Birgit tunsi Joelin pitkän kalun nytkähtelevän sisällä pillussaan ja aivan kuin kiihdyttääkseen poikaa lisää Birgit survoi jo koko lantionsa painolla pojan kapeaa uroksen kyrpää vittunsa uumeniiin. Lämmin sperma tulvahti pillun syvimpään soukkaan asti ja nuorukaisen sykkivä mäntä jatkoi liikettään Birgitin sisällä niin, että tyttö tiesi ettei kaikki tuo mällin määrä mitenkään mahtuisi edes hänen tilavaksi tunnettuun vittuunsa. Birgit tunsikin pian Joelin lämpimän siemennesteen valuvan pitkin reisiään ja purskahdellen työntöjen tahtiin ulos naisen täyteen pumpatusta lämpimästä lemmenaukosta.

- Se oli mahtavaa, Birgit kertoi minulle yksityiskohtaisen selostuksensa päätteeksi, - Se oli Joelille, niin se sanoi, ihan eka kerta naisen kanssa ja oli se muuten mullekin eka kerta ilman kortsua sen jälkeen kun mä olin aloittanut pillerien käytön...

Vuolas selostus oli saanut kaluni kovettumaan siinä Töölönlahden rannalla istuessani ja Birgitin aina niin kiihottavan tarkkoja selontekoja kuunnellessani. Olisin voinut varmaan vähän lisää usutettuna mällilläni ampua upoksiin pari Töölönlahdella uiskentelevaa sorsaa tai ainakin pikkulinnut olisivat voineet istahtaa seisovan tankoni päälle laulamaan, sellainen vaikutus Birgitin tarinalla oli ollut.

Ehkäpä joskus kokoamme yhteistyönä yhteen nämä Birgitin kertomukset ”Tuhannen ja yhden yön tarinoina” minun toimiessani kirjurina.

0

11128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        60
        5957
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        24
        3764
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        230
        2053
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        26
        1810
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        95
        1256
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        31
        1249
      7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        298
        1049
      8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        54
        990
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        76
        919
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        868
      Aihe