Olen eronnut miehestäni reilu 5-vuotta sitten.
Poikamme on 8-vuotias. Nyt on kuulunut lapseni suusta jo usean kuukauden ajan ruokailun yhteydessä ikävää tekstiä.Esim.minä olen laihiksella,minä olen liian lihava,onko tämä lihottavaa yms.Isän luona käydään punttisalilla ja juoksulenkeillä vähintään joka toinen ilta.Minun luonani sitten "salassa" syödään.Lapsi onkin tosi nälkäisen oloinen.Teen ihan perinteistä oikeaa kotiruokaa.Toki joskus on jälkkäriä ja karkkkipäivänä syödään karkkia niinkuin kaikilla muillakin varmaan.Lapsen isä on ollut aikoinaan reilusti ylipainoinen mutta nyt kova kuntoilemaan ja oikeastaan jo ruman laiha. Minä olen ollut aina normaalipainoinen ja mielestäni poikanikin on.Lapsella ei varmaan ole hänelläkään helppoa olla kahden raudan välissä. Riitelemään en exän kanssa haluaisi alkaa.Tuntuu hiiltyvän heti kun asiasta mielipiteeni kerron.Nythän on jo nuorilla pojilla niitä syömishäiriöitä yms. En haluaisi lapselleni sellaista.Olen epätoivoinen.Kertokaa kiltit mielipiteitä.
Poikamme on 8-vuotias. Nyt on kuulunut lapseni suusta jo usean kuukauden ajan ruokailun yhteydessä ikävää tekstiä.Esim.minä olen laihiksella,minä olen liian lihava,onko tämä lihottavaa yms.Isän luona käydään punttisalilla ja juoksulenkeillä vähintään joka toinen ilta.Minun luonani sitten "salassa" syödään.Lapsi onkin tosi nälkäisen oloinen.Teen ihan perinteistä oikeaa kotiruokaa.Toki joskus on jälkkäriä ja karkkkipäivänä syödään karkkia niinkuin kaikilla muillakin varmaan.Lapsen isä on ollut aikoinaan reilusti ylipainoinen mutta nyt kova kuntoilemaan ja oikeastaan jo ruman laiha. Minä olen ollut aina normaalipainoinen ja mielestäni poikanikin on.Lapsella ei varmaan ole hänelläkään helppoa olla kahden raudan välissä. Riitelemään en exän kanssa haluaisi alkaa.Tuntuu hiiltyvän heti kun asiasta mielipiteeni kerron.Nythän on jo nuorilla pojilla niitä syömishäiriöitä yms. En haluaisi lapselleni sellaista.Olen epätoivoinen.Kertokaa kiltit mielipiteitä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielestäni kahdeksan vuotias poika on liian nuori puhumaan laihduttamisesta, saati laihduttamaan. Jos ruokaa aletaan säännöstelemään niin pojan kehitys häiriintyy, minkä varmaan tiedätkin. En tiedä osaanko auttaa sinua, mutta yritä ainakin sanoa pojallesi, ettei tavallinen ruoka lihota. Voisitko puhua pojan isän kanssa, jos asiat näin korjaantuisivat.
Olen puhunutkin pojalle,että oikeaa ruokaa saa syödä vatsansa täyteen.Isä tuntuu olevan sitäkin vastaan.Isä ei paljoakaan ruokaa laittele. Esimerkki päivällisestä siellä päässä on ruisleipää ja vedessä olevaa tonnikalaa...Mahalaukkua ei kuulemma saa liikaa venyttää.Ei ole kyllä minusta oikein puhua moisia asioita lapselle.Kesälläkin poika sanoi ettei halua lähteä uimarannalle.Kysyin tietenkin, että mikset halua. Ja vastaus oli kamala:siellä on niin vaikea olla kun pitää vetää vatsaa koko ajan sisään! Kun olemme saunomassa niin sielläkin huomaan tuon vatsan sisään vetämisen.Ja kun mitään vatsaa ei edes ole,tai normaali pienen pojan pikku maha! Koitan kertoa hänelle aina miten asiat mielestäni ovat.Toivoa vain sopii että hän kuuntelee äitiään, eli minua enemmän kuin isäänsä.
Ihan sydäntä kääntää lukea tuollaista, että pieni poika sanoo 'vetävänsä mahaa sisään'. Kyllähän kai nyt on niin, ettei hänen isällään ole ihan kaikki kunnossa pääkopassaan? Itselleen tehköön mitä tahtoo, rääkätköön kehoaan yltiöpäisellä lenkkeilyllä ynnä muulla, mutta kyllä lapselle täytyy ruokaa antaa!
Oma miehenalkuni on 7-vuotias ja (epä)onnekseen perinyt minun (siis äitinsä) ruumiinrakenteen. Olin itsekin lapsena lyhyt ja pullea, en ole pitkä vieläkään, mutten mitenkään vaikeasti ylipainoinenkaan. Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan! No, viimeisessä lastenneuvolassa täti punnitsi pojan ja ihmetteli mikä hänessä oikein painaa, kun ei hän lihavaltakaan näyttänyt.
Tämän täti sanoi siis ääneen. Poika on vanttera,
ihan saman mallinen kuin minä itse vanhoissa valokuvissa. Tyttöni on kohta 13, hän on aina ollut kaikkien painokäyrien alapuolella ja samanlainen rimpula kuin isänsä oli tuossa iässä.
Murrosikäisen varmuudella hän katsoo asiakseen huomautella pikkuveljelleen tämän painosta vähemmän mukavaan sävyyn. Olen sanonut tytölle, ettei niin saa tehdä, ja hän kyllä ymmärtää sen.
Olisi aivan kamalaa, jos rakas, iloinen ja perustyytyväinen lapseni alkaisi jo alakouluiässä stressata itseään painohuolilla!
Meillä ei syödä hömppäruokaa, ei juoda makeita limsoja, ei tehdä edes jälkiruokaa kovinkaan usein. Ainoa mistä olen kahden vaiheilla, on aamiaismurot - niiden syömisen voisi yhtä hyvin lopettaa, ei olisi aina maito lopussa. Tai siirtyä syömään vähemmän makeita laatuja. Karkkipäivä on kerran viikossa, eikä silloinkaan mässäillä määrättömästi.
Entinen miehesi tekee niin väärin lastanne kohtaan! Jos hän ei suostu sinua kuuntelemaan, niin voisitko saada hänet jonkun asiantuntijan puheille? Tai sitten lapsenne sanoo lopulta, ettei enää halua mennä iskälään rääkättäväksi.
Opettaja voisi koulussa ottaa asian puheeksi, siis yleisellä tasolla. Onhan niillä varmaan opetusohjelmassakin terveyskasvatusta jne. Juttelin kerran opettajan kanssa eräästä ongelmasta lapsen kanssa ja hän oli ottanut asian puheeksi tunnilla. Eikä yhtään kohdistettu mun penskaani. Sitä oli sitten mietitty luokassa ihan asiallisena asiana. Meni muuten perille paremmin, kuin minun sanomanani.
Jos lapsen opettaja on järkevä tyyppi, niin piruta hänelle.
Sinähän voisit soittaa koulun terveydenhoitajalle ja kertoa huolesi. Meidän koulussa eka ja tokaluokkalaiset menevät terkkarille usein vanhempiensa kanssa. Jos saisit isän poikasi kanssa vastaanotolle ja pyytäisit terveydenhoitajaa puhumaan myös ravinto asioista.
Voisit myös itse aina ohimennen kehua poikasi ulkomuotoa ja kertoa kuinka terveellistä ruokaa syömällä kasvaa pitkäksi pojaksi (ei tietysti kannata siitä ruuasta paljoa puhella, ettei mene pojan pää ihan sekaisin ja onhan siinä sekin että hän haluaa miellyttää teitä molempia. Ja kun toinen sanoo toista kuin toinen.. onpa hankala).