miten 21 vuotiaat naiset olette sopeutuneet raskauteen? siis jos saat lapsen n. 18 vuotiaana, niin onhan se liian nuori, mutta itse olen 21 ja tuntuu et olenko edes valmis? ja mikä parasta.. olen seurustellut vasta noin 3 kk mahd. tulevan iskän kans.. vähän hirvittää.. onko kokemuksii muilla??
äidiksi....??
parikymppinen
181495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos olette olleet yhdessä vasta 3 kuukautta, niin kannattaisiko odottaa ehkä vähän kauemmin ennen kuin alatte sitä taaperoa tekemään? Olisi hyvä jos suhde olisi paremmalla pohjalla ensin (että vanhemmat edes tuntevat toisensa hyvin).
Omasta mielestäni pelkkä epäilys riittää jo sanomaan ei.
Ainahan sitä jokainen tietysti vähän miettii, että kannattaako? Onko minusta sittenkään äidiksi? jne.
Nämä kysymykset pyörivät omassakin päässäni.
Ja tuo kommenttisi, että "siis jos saat lapsen n. 18 vuotiaana, niin onhan se liian nuori, mutta itse olen 21".
18 vuotta on jo nuori aikuinen. Tuossa iässä pystyy jo ottamaan vastuun lapsesta, mielestäni se ei ole liian nuori. Ikä ei näissä asioissa loppujenlopuksi merkitse mitään.
(olen saman ikäinen kuin sinä, mutta toistaiseksi lapseton)
siis olemme tunteneet yli 8 kk mutta asuneet yhdes 3 kk. ja etäisyys oli ennen muuttoa (todella) pitkä joten alku meni tietokoneen välityksellä.
Blaa blaa blaa.
Antakaa olla, älkää hosuko. Kasvakaa ja tutustukaa toisiinne. Tietkö että 8kk tunteminen ja 3kk yhdessä asuminen on tooooosi vähän? ; )
Miksi hosua?? :/
oltiin oltu 2kk yhessä kun aloin odottaan lauria olin silloin 17 no melken 18 meillä menee hyvin edelleen... menimme vuoden yhdessä olon jälkeen naimisiin.. olenko katunut? en todellekaan tää on ollu elämäni ihaninta aikaa.. hyvin ehdittiin tutustua vaikka raskaaks tulinkin.. onnee vaan kaikille....
Olisi mukava kuulla.
oltiin seurusteltu vähän yli kolme kuukautta, kun alettiin odottaa ensimmäistä lasta. miehen aloitteesta se tapahtu, mä olin kans valmis. vaikeaa meillä välillä oli mutta ne oli niitä vaikeuksia, joita on joka suhtees. täytin 18 ku lapsi oli parin viikon ikäne. mies on mua neljä vuotta vanhempi. nyt odotellaan toista lasta syntyväks vuoden vaihteessa.
meillä kaikki oli jotenki niin selvää ja yhteiset sävelet löyty heti, että ei mietitty kahta kertaa halutaanko pitää lapsi vai ei. ei se siis iästä oo kii tai siitä kuinka kauan on tuntenu..kaikki tapahtuu mikä on tapahtuakseen.
Kerrot että suhteenne alussa teillä oli samoja vaikeuksia kuin kaikissa muissakin suhteissa. Mitkä ovat mielestäsi nuo vaikeudet, jotka ovat kaikissa suhteissa? Ihan mielenkiinnosta kyselen, en pilkatakseni. Olen tavannut oman mieheni rippikoulussa, seurustelemaan aletiin 19v, enkä olisi silti ikinä voinut kuvitellakaan kolmen kk jälkeen hänen kanssaan mitään vakavempaa kuin normaalia seurustelua. Nyt ollaan jo naimisissa ja esikot möyryää massussa.
Mä myöskin olen sitä mieltä, ettei sillä iällä mitään väliä ole, jos tuntuu oikealta! Myöskään seurustelun kesto ei ole este millekään. Mielestäni jokainen toimii juuri niinkuin parhaaksi näkee ja kokee. Alkuperäisen kirjoituksesta tuli vaan sellainen olo, ettei hän oikeasti itsekään tiedä haluaako lasta. Jos ei ole varma niin silloin ei tietenkään kannata kiirehtiä. Kyllä aika näyttää! Myöskin se, että alkuperäinen kyselee moista asiaa ja haluaa muiden hyväksyntää/mielipiteitä, kertoo hiukan hänen epävarmuudestaan. Ei siis millään pahalla!
mites nyt sit selittäisin, et ei tulis väärinkäsityksiä..
Alkuvaiheen "vaikeudet" eivät ole mitään varsinaisia vaikeuksia edes... Parisuhde kokee ensimmäisen koetuksensa 7-10 vuoden kuluttua suhteen alkamisesta, sen jälkeen niitä tulee keskimäärin puolisoiden ikäkriisien myötä, 7-10 vuoden sykleissä. Ei riitely, mustasukkaisuus, juominen jne. ole mitään vaikeuksia, ne ovat vain sellaista jota katsotaan kestääkö vai ei toisessa, erotaan tai jatketaan, ne ovat elämäntapojen yhteensovittamista. Vaikeuksia on sitten kun aletaan miettiä elämän peruskysymyksiä ja omia arvoja uusiksi ja jos se toinen ei niitä arvoja täytä, tätä ihminen tekee siirtymittäin aina kriiseissään.
Joku joka kokee "koko elämän pituisen avioliiton" päättymisen kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen, loukkaantuu pahasti, että samaa sanaa -vaikeudet parisuhteessa- käytetään kuvaamaan elämän yhteensovittamisvaiheen riitoja... Huomioi siis, että elämä ei ole ohi kun olet täyttänyt jo kaksikymmentäviisivuotta!
entàs kun alusta asti suhde on yhtà takkuamista.. kannattaako lopettaa vai yrittàà jatkaa?
nyt kyl vähättelet.. kaikki on yksilöllistä ja eihän täs verrata kenenkään vaikeuksia toisten omiin. juominenhan on vaikeus, jos sen sellasena kokee..
"Mä myöskin olen sitä mieltä, ettei sillä iällä mitään väliä ole, jos tuntuu oikealta! Myöskään seurustelun kesto ei ole este millekään. Mielestäni jokainen toimii juuri niinkuin parhaaksi näkee ja kokee. "
Tosissasko sä uskot tuohon??
Kymmenen vee tulee sanomaan haluavansa lapsen KOSKA SE TUNTUU OIKEALTA vaikka on vasta "seurustellut" kaksi päivää samanikäisen pojan kanssa.
IHAN TOTTA, TE OLETTE EPÄKYPSIÄ JOTKA VINKUVAT ITSELLEEN VAUVAA VAIN KOSKA HALUAA, SE OSOITTAA EPÄKYPSYYTTÄ ETTEI OSAA SUUNNITELLA; MIETTIÄ JA HARKITA ASIOITA, EI SAA HOSUA KUN KYSE ON UUDESTA IHMISELÄMÄSTÄ. Voi hyvä luoja!
Te siis seurustelitte 3kk ja sillä välin te olette jo ehtineet riidellä kunnolla, miehes on uskonut muita sun yli, hän on dokaillut..
Ihan totta; oisko kasvun paikka ennen kuin otatte viattomia ihmisiä tuon kaiken keskelle? Tuollainen sirkus päätyy siihen että sinä jäät yh:ksi ja miehesi lähtee rilluttelemaan. Mä en todellakaan tahallani loukkaa mutta mua vaan surettaa tuollainen hosuminen, sillä ei ois väliä jos siinä ois kaksi aikuista tai vähemmän aikuista mutta kun siinä on lapsia kuviossa.
On pelkästään fiksua kyetä odottamaan pari vuotta väh.
Mä todella toivon sulle ja perheellesi onnen hetkiä ja onnellista elämää mutta pahoin pelkään..
"pahoin pelkäät"?! en mä loukkaantunu millään lailla kirjotuksestas. ne vaikeudet alko siis vasta sit ku olin jo raskaana. oot kyl väärässä siinä et "päättyy siihen et jäät yh:ks.." mies todella kunnostautu sanan jokaisessa merkityksessä ja kaikki on ollu hyvin sen jälkeen. en muista kirjotinko jo et toinen tenava on tulossa..
tietty kaikkea voi sattua mut..
Olen kahlaillut tätä palstaa jonkin verran. Te luulette että elämän voi suunnitella niinkuin itse haluaa. No, parhaassa tapauksessa se onnistuu. Mutta ilmeisesti esimerkiksi sinä, g-83 et ole joutunut kohtaamaan elämän realiteetteja. Ja kirjoituksistasi päätellen sinä itse olet mieleltäsi aivan raakile.
Sinulla on katsomus asiasta/asioista, mutta se näkemys puuttuu.
Tämä käsittää sisälleen kaikki nämäkin asiat.
Oletko kuullut sananpartta "Shit happens, and we can not do anything about it"/Vapaa suomennos; "Asioita sattuu joille emme voi tehdä mitään, mutta joista voimme ottaa opiksemme"
minä ja puolisoni olimme surustelleet 4kk, kun odotimme ensimmäistä lastamme. toinen on haaveissa, mutta odotamme, että talomme valmiistuu, ja tyttö on kaksi vuotta. olen nyt 22 ja mieheni 24 ja olemme onnellisia. vuoden olemme olleet naimisissa ja niin aiomme pysyäkin. en parempaa miestä voisi edes unelmoida. minä en ajattele olleeni liian nuori vaan juuri sopivassa iässä, tuntui oikealta ja tuntuu vieläkin. enkä ole päivääkään katunut!
Moi
Olen itse nyt 22v, ja keskeytin raskauteni äskettäin jolloin täytin juuri 22v.
Silti, sain oman lapseni juuri kun olin täyttämässä 19v joten aloinkin odottamaan häntä ollessani juuri 18v. Sitten, synnytin HÄNET (poikani) toivottuna.... ja olin vasta 18!
Mutta nyt kun erosin lapseni isästä, ja tapasin uuden miehen, ei elinolosuhteeni antaneet periksi, jotta olisin kyennyt synnyttämään sisaren pojalleni joka on pian 4v.
Tein abortin (olin 10 raskausviikolla tuolloin kun sen tein)!