Huoltajamaksu

Osaisiko joku valaista, mistä juontaa juurensa ainakin isommissa painikisoissa käytettävä huoltajamaksu ja miksi sitä kerätään? Meillä on pieni ja köyhä seura ja painijat maksavat kaikki kilpailumaksut omasta pussistaan aina kisoihin mentäessä. Myös joukkueen huoltaja maksaa itse maksunsa. Useimmiten huoltaja on jonkun pojan isä, koska meillä ei juurikaan valmentajia kisoissa näy. Siksi tuntuu harmilliselta, että joku joka palkatta uhraa vapaa-aikaansa vieraiden lasten hyväksi, joutuu siitä vielä maksamaan. Joskus olemme keränneet painijoilta huoltajamaksun, mutta sitten taas kisamaksut nousevat, kun esim. poikien SM-kisoihin näyttää maksavan 10 €. Meidän seurassa paini on tällä hetkellä aika kallis laji.
504074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Oikeaan asiaan olet puuttunut. On lievästi sanottuna kornia vaatia vielä huoltajiltakin osallistumismaksu.

Se pitäisikin olla toisinpäin: Järjestävä seura maksaa kisoihin tulevalle huoltajalle pienen korvauksen. Jos ei rahallista niin sitten vaikka ilmaisen ruuan tai edes kaffeet.

Huoltajat/valmentajat siellä kisoissa usein edesauttavat ratkaisevasti, että kisat menevät onnistuneesti läpi. Jos on yksin esim. kymmenen painijan kanssa matkassa niin kyllä siinä touhua riittää. Uskokaa pois. Jos huoltajia/valmentajia ei ole matkassa niin se kyllä valitettavasti ko. seuran kohdalla näkyy: Esim. pojat juoksentelevat pitkin kisapaikkaa eivätkä löydä itseään matolle kun pitäisi siellä olla.

Huoltajien/Valmentajien vapaaehtoinen panos kunniaan!

Äänestä
  • Eiköhän aleta vaan yksinkertasesti kieltäytyä huoltajamaksusta jos sille ei saa mitään vastinetta. Huoltaja maksulle ei tosiaankaan ole mitään järkevää perustetta ainakaan sellaisissa kisoissa missä ei ole pääsymaksuakaan, sillon sen jotenkin hyväksyy. Luulisin että ahneudesta tässä maksussa lähinnä on kyse.

    Äänestä

  • Se on kyllä pöyristyttävää! Miten sitä voi yksi huoltaja olla aina kulmalla, kun painijalla on ottelu ? Varmasti tulee useita päällekkäisiä otteluita! Ja miten sitten suu pannaan, kun yhtä on vietävä ensiapuun, ehkä sairaalaan asti? Ne loput 9 jäävät aivan heitteille. Kuka niitä sitten valvoo? Olkapäitä menee aina silloin tällöin sijoiltaan ja muitakin vahinkoja sattuu. Kun on kyse loukkaantuneesta lapsesta kipuineen ja pelkoineen, ei voi ajatella, että taksilla vaan vieraassa kaupungissa ensiapuun yksin. Kyllä siinä valmenta lähtee saattajaksi. Mutta entä ne jäljelle jäävät? HUH, HUH!

    Äänestä

  • valmennettavaa kirjoitti:

    Se on kyllä pöyristyttävää! Miten sitä voi yksi huoltaja olla aina kulmalla, kun painijalla on ottelu ? Varmasti tulee useita päällekkäisiä otteluita! Ja miten sitten suu pannaan, kun yhtä on vietävä ensiapuun, ehkä sairaalaan asti? Ne loput 9 jäävät aivan heitteille. Kuka niitä sitten valvoo? Olkapäitä menee aina silloin tällöin sijoiltaan ja muitakin vahinkoja sattuu. Kun on kyse loukkaantuneesta lapsesta kipuineen ja pelkoineen, ei voi ajatella, että taksilla vaan vieraassa kaupungissa ensiapuun yksin. Kyllä siinä valmenta lähtee saattajaksi. Mutta entä ne jäljelle jäävät? HUH, HUH!

    Olen monesti selvinnyt yksin kymmenenkin pojan kanssa hienosti. Onhan se vaativaa ja vaatii erityisjärjestelyjä, joskus myös naapuriseuran koutsin apua.

    Onkin aika hölmöä, että sitten vielä joutuu jonkun osallistumismaksun huoltajana maksamaan...

    Yksin en ketään loukkantunutta sairaalaan jättäisi. Onneksi sellaista tilannetta ei ole kohdalleni sattunutkaan. Jos sattuu - se hoidetaan tilanteen mukaan.

    Nyt varmaan alatte vähitellen arvostamaan huoltajien/valmentajien hommaa. Ei ole aina niin helppoa. Mutta en kyllä poiskaan malttaisi kisoista jäädä, on paini vaan niin hieno laji.

    Äänestä

Meinaat jotta paini ois kallis laji seurassanna. Mistä moise lohkasu saanu? Varustekulutki pienet jäsen ja kausimaksut pienet. Miten saat lajista kalliin? Onko seurassanna jotai lisärahastust?
Sit noi hualtajamaksut. Oon samaa miält et ei niit tarvittas mut eihä niit oo ku KLL ja SM-kisois. Jos painija tai koutsi osallistuu kaikkiin SM-kisoihi ja molempi KLL kisoihi nii se tekee vajaa 80EUR/lärvi vuodessa. Ei luulis oleva kallista.

Äänestä
  • Niin. Eihän painin HARRASTAMINEN kallista olekkaan. Harjoittelu ym. valmistautuminen, varusteet jne. on halpaa.

    Mutta. Kun aletaan vähän pärjäämään niin KILPAILEMINEN on kallista. Matkat, yöpymiset, ruokailut, lisenssimaksut, leirit, kaikenmaailman FILA-passit jne. maksaa sitten jo melkoisen määrän rahaa vuodessa.

    Ja kysymys huoltajien osanottomaksusta onkin lähinnä PERIAATTEELLINEN. Miksi pitäisi maksaa siitä, että tekee hikihatussa hommia koko kisaviikonlopun ajan?

    Äänestä

  • UPDATE_6865234 kirjoitti:

    Niin. Eihän painin HARRASTAMINEN kallista olekkaan. Harjoittelu ym. valmistautuminen, varusteet jne. on halpaa.

    Vaasassa näyttää aivotoimintaa olevan jopa yön hiljaisina tunteina. Paini on harrastuksena halpa, mutta taksamittari rupeaa pyörimään, kun ruvetaan kisoissa käymään. Etenkin kun matkat ovat pitkät, niin kuluja kertyy.
    Tuon huoltajamaksun voisi jollain lailla käsittää sellaisissa kisoissa, joihin myydään pääsyliput. Silloin eliminoitaisiin se, että kahdella painijalla on kymmenen huoltajaa.
    Nykyinen käytäntö periä huoltajilta osanottomaksu on kyllä perin omituinen. Toisaalta senhän voisi halutessaan myös välttää; pitää lähteä vastedes kisaturistina ja ryhtyä sitten vasta paikan päällä huoltajaksi....
    Ja se on kyllä varmasti tosihomma, että huoltajalla on kisoissa kiireempi, kuin makkaranpaistajalla ulko-oven pielessä. Jos Junttamieskin lähtee 10 painijansa kanssa kisoihin, niin onhan siinä tukka iltapäivällä hiestä märkänä. Tai olisi, jos sitä olisi.

    Äänestä

  • Paini yleisesti ottaen on varmasti edullisemmasta päästä.Kun kyseessä on pieni seura, jonka talous on kuralla kertyy hintaa osallistumismaksuista, jotka painijat maksavat itse. tähän lisänä vielä muut kulut, niin ei se enää niin halpaa lystiä ole. Silti sen vielä maksaa.

    Äänestä

  • pienen seuran pojat kirjoitti:

    Paini yleisesti ottaen on varmasti edullisemmasta päästä.Kun kyseessä on pieni seura, jonka talous on kuralla kertyy hintaa osallistumismaksuista, jotka painijat maksavat itse. tähän lisänä vielä muut kulut, niin ei se enää niin halpaa lystiä ole. Silti sen vielä maksaa.

    Ikäkausipainijan kustannukset vuodessa:
    maksimissaan 10kk vuodessa kilpailuja.
    keskimäärin 2 kilpailua kuukaudessa.
    jäsenmaksu ja kausimaksu seuralle n. 50EUR
    painiliitonlisenssi 60EUR omalla vakuutuksella n. 50EUR
    kilpailut jos seura ei maksa osanottomaksuja á 7EUR yht. 140EUR
    Matkat omin kustannuksin keskimäärin 150km eli maksimissaan 300EUR kuluja matkoihin. Jos muita kyytissä kustannukset jakaantuu ja pienenee. Oma vika jos haluaa mennä yksikseen silloin myös maksaa siitä ettei ota muita kytiin.
    Ruokia on turha laskea koska muutoinkin pitää syödä oli kilpailuissa tai ei.

    Lisäksi tulee painitossut jotka itse hankittava ja trikoot jos ei saa seuralta käyttöön tosin käyvät usean vuoden ajan.

    Yhteensä saan vuosikustannukseksi:
    550EUR maksimissaan trikoot ja painitossut
    Tämä summa edellyttää sitä että käyt omin kustannuksin autolla jonka kulut 300EUR vuodessa etkä jaa kuluja muiden kanssa. Summaan on myös lasketu että käyt vuodessa 20 kilpailussa ja maksat itse osanottomaksut.

    Tästä voitte nyt vertaila mikä on kallista ja mikä ei. 300 EUR menee esim. jääkiekossa kuukaudessa ihan helposti.

    Äänestä

  • Ynnääjä kirjoitti:

    Tämä laskelma pitänee hyvin paikkansa ikäkausipainijan suhteen. Paitsi meidän seurassa vuoden jäsenmaksu maksaa 100 €. Oman kokemukseni mukaan kustannukset kyllä kasvavat painijankin kasvaessa, kun mukaan tulevat "kalliimmat" kisat ja mahdolliset lisäharkat toisen kunnan puolella, kun omassa seurassa ei välttämättä löydy 15-vuotiaallekaan enää sopivaa harjoituskaveria.

    Äänestä

  • maksumies kirjoitti:

    Kaiken muun ohella olen myös seurani painijaoston rahastonhoitaja. Olenkin näin loppuvuodesta tehnyt laskelmia. Hyvien junnupainijoiden kulut seuralle ovat jopa 1500-3000 euroa vuodessa. Ne koostuvat pääosin matkakuluista ja leireistä. Kyllä siinä saa muutaman talkootunnin vääntää jos seurassa on 5-6 tällaista painijaa.

    Seuralla, jolla on monta hyvää painijaa kansallisella tasolla, täytyy olla myös laaja koneisto taustatyötä ja varainhankintaa varten. Muuten ei ole varaa harrastaa koko lajia.

    Äänestä

  • Ynnääjä kirjoitti:

    Ikäkausipainijan kustannukset vuodessa:
    maksimissaan 10kk vuodessa kilpailuja.
    keskimäärin 2 kilpailua kuukaudessa.
    jäsenmaksu ja kausimaksu seuralle n. 50EUR
    painiliitonlisenssi 60EUR omalla vakuutuksella n. 50EUR
    kilpailut jos seura ei maksa osanottomaksuja á 7EUR yht. 140EUR
    Matkat omin kustannuksin keskimäärin 150km eli maksimissaan 300EUR kuluja matkoihin. Jos muita kyytissä kustannukset jakaantuu ja pienenee. Oma vika jos haluaa mennä yksikseen silloin myös maksaa siitä ettei ota muita kytiin.
    Ruokia on turha laskea koska muutoinkin pitää syödä oli kilpailuissa tai ei.

    Lisäksi tulee painitossut jotka itse hankittava ja trikoot jos ei saa seuralta käyttöön tosin käyvät usean vuoden ajan.

    Yhteensä saan vuosikustannukseksi:
    550EUR maksimissaan trikoot ja painitossut
    Tämä summa edellyttää sitä että käyt omin kustannuksin autolla jonka kulut 300EUR vuodessa etkä jaa kuluja muiden kanssa. Summaan on myös lasketu että käyt vuodessa 20 kilpailussa ja maksat itse osanottomaksut.

    Tästä voitte nyt vertaila mikä on kallista ja mikä ei. 300 EUR menee esim. jääkiekossa kuukaudessa ihan helposti.

    Höpö, höpö! Kyllä ruokailu tulee moninkerroin kalliimmaksi reissunpäällä ku kotona. Kisoissa yksi ateria maksaa 8 €, sillä summalla ruokin koko 6 henkisen perheen kotona, kun budjetti oikein on tiukalla ennen tilipäivää!

    Äänestä

  • UPDATE_6865234 kirjoitti:

    Niin. Eihän painin HARRASTAMINEN kallista olekkaan. Harjoittelu ym. valmistautuminen, varusteet jne. on halpaa.

    Mutta. Kun aletaan vähän pärjäämään niin KILPAILEMINEN on kallista. Matkat, yöpymiset, ruokailut, lisenssimaksut, leirit, kaikenmaailman FILA-passit jne. maksaa sitten jo melkoisen määrän rahaa vuodessa.

    Ja kysymys huoltajien osanottomaksusta onkin lähinnä PERIAATTEELLINEN. Miksi pitäisi maksaa siitä, että tekee hikihatussa hommia koko kisaviikonlopun ajan?

    Tulipa tuossa mieleen kun luin kirjoitustasi, "Miksi joku tekee hikihatussa hommia koko viikonlopun ajan..."
    Tällä palstalla ei ole tuomarien asemaan koskaan puututtu, vaikkei tähän ketjuun asia kuulukaan.No tuomarit sentään saa kahvit ja pullat kisoissa,ja ruuan jos on tarjolla. Omalla kustannuksellaan saa reissata ympäri maata. Vuodessa tulee helposti 8000 km ajoa joista ei penniäkään saa. Kallista lystiä näillä bensan hinnoilla. Eipä korvaa liittokaan matkakustannuksia arvokisoihin, vaikka nimittää tuomarit niihin. Km-korvauksia ei tipu. Monet painijoiden vanhemmat ja seuratoimijat kyllä luulevat, että tuomarit saavat korvauksia työstään, kuten muissa lajeissa.

    Äänestä

on!

Äänestä
  • Ihmetyttää kyllä yleensäkin kilpailumaksujen suuruus. Onko järkevää nyhtää toinen toisiltaan noin hurjia maksuja? Esim. Koulumajoitus 10 €, ruokailumaksut jopa 8 € per ateria, ilmottautumismaksu jopa 10 €/kilpailija. Ei todellakaan ole halpa laji harrastaa kilpailumielessä. Ja suuntaus on koko ajan ylöspäin.
    Varainhankinta pitäisi keskittää kanttiinimyyntiin, mutta nämä peruskulut kuten ruoka, koulumajoitus ja osallistumismaksut pitäisi kyllä tuottaa omakustannushintaan. Turha sitten on ihmetellä vähäisiä osallistujamääriä.

    Äänestä

  • ihmetyttävät kirjoitti:

    Ihmetyttää kyllä yleensäkin kilpailumaksujen suuruus. Onko järkevää nyhtää toinen toisiltaan noin hurjia maksuja? Esim. Koulumajoitus 10 €, ruokailumaksut jopa 8 € per ateria, ilmottautumismaksu jopa 10 €/kilpailija. Ei todellakaan ole halpa laji harrastaa kilpailumielessä. Ja suuntaus on koko ajan ylöspäin.

    No ei tässä kyllä muutkaan hinnat ole alaspäin menneet. ymmärrän et osallistumismaksut on aika iso osa seurojen rahoja. ei tää harrastus noihin maksuihin kaadu.

    Joo keskitä vaan kanttiiniin ... puolet porukasta termospullot ja eväät mukana. et sillee.

    totta kai lasten harrastukset maksavat. kisojen järjestäminen ei suinkaan ole ilmaista ja se on suuritöistä. niille seuroille, jotka siihen rumbaan viitsivät ruveta, suon mielelläni nämä tulot, vaikka ne joskus kalliilta tuntuvatkin. ainoastaan yhtä asiaa mitä moitin noissa kisoissa on palkitseminen. jotkut seurat, hatunnosto niille, palkitsevat esim kaikki aloittelijat. jotkut vain 3 parasta. olen ehdottomasti sitä mieltä, kaikille alle 12-vuotiaille kuuluisi joku palkinto, sarjasta riippumatta.

    Äänestä

  • kallista kirjoitti:

    turhaa urputusta.osanotto ym.maksut ovat Suomessa halvempia kuin esim Ruotsissa, jossa 20 euron maksut ovat normaalihintoja. Lisäksi ilmoittautuminen tapahtuu siten, että samantien kun ilmoitaudutte saatte laskun joka on hoidettava jos aikoo osallistua. Poisjääneitä ilmoittautuneita ei hyvitetä. Meillä ollaan pakosta menossa samaan suuntaan, koska ainakin etelässä kanttiinin pito on monessa paikassa kielletty kokonaan ja urheilutilojen/koulujen
    vuokrat pyörivät lähellä tuhatta euroa/vrk. Sponsoreiden haku yrityksistä tulee jatkossa olemaan ainoa toimiva rahanhankintakeino seuroissa.

    Äänestä

  • ihmetyttävät kirjoitti:

    Ihmetyttää kyllä yleensäkin kilpailumaksujen suuruus. Onko järkevää nyhtää toinen toisiltaan noin hurjia maksuja? Esim. Koulumajoitus 10 €, ruokailumaksut jopa 8 € per ateria, ilmottautumismaksu jopa 10 €/kilpailija. Ei todellakaan ole halpa laji harrastaa kilpailumielessä. Ja suuntaus on koko ajan ylöspäin.
    Varainhankinta pitäisi keskittää kanttiinimyyntiin, mutta nämä peruskulut kuten ruoka, koulumajoitus ja osallistumismaksut pitäisi kyllä tuottaa omakustannushintaan. Turha sitten on ihmetellä vähäisiä osallistujamääriä.

    Ensin maksetaan painiliitolleja sitten yritetäänpäästä plussallekisoissa

    SM-KILPAILULUVAT:
    -miehet (kr) 4000 €
    -miehet ja naiset (vp) 1800 €
    -juniorit (kr) 1300 €
    -juniorit (vp) 900 €
    -pojat (kr) 1500 €
    -pojat ja tytöt (vp) 1600 €

    Painiliitto määrittää SM-kisojen osallistumismaksun jokaon tällä hetkellä:

    SM-kilpailuihin osallistuminen 10 €

    Äänestä

  • kilpailulupamaksut kirjoitti:

    Ensin maksetaan painiliitolleja sitten yritetäänpäästä plussallekisoissa

    SM-KILPAILULUVAT:
    -miehet (kr) 4000 €
    -miehet ja naiset (vp) 1800 €
    -juniorit (kr) 1300 €
    -juniorit (vp) 900 €
    -pojat (kr) 1500 €
    -pojat ja tytöt (vp) 1600 €

    Lisää kustannuksia kisajärjestäjillä:

    * Sitten vielä salivuokrat päälle.
    * Ruokailuun yritetään saada heikoista ennakkoilmoittautumisista huolimatta varata sopiva määrä ruokaa ettei jää liikaa yli tahi lopu kesken.
    * Tuomarien ruokailut ja majoitukset hotellissa
    ei se oo halpaa järjestääkää kisoja
    Kaikki kunnia niille jotka viitsivät siihen ryhtyä. Taksat työhön, tappiomahdollisuuteen ja kustannuksiin nähden halvat.

    Äänestä

  • osallistuminen kirjoitti:

    Painiliitto määrittää SM-kisojen osallistumismaksun jokaon tällä hetkellä:

    SM-kilpailuihin osallistuminen 10 €

    Lueppa gurun kommentti ja laskeppa vielä et esim.
    miesten krekon SM kilpailuihin tarvittaisiin 400
    osan ottajaa että SPL.n kisa oikeus maksu saataisiin nollattua.Näkisin kyllä mielelläni ne miesten SM kisat joissa on 400 osan ottajaa.
    Nuo osanotto maksut ovat aivan asiallisia(en kommentoi huoltaja maksua)jos liikunta halli maksaa 1000 €/vrk siihen palkinnot päälle,ei kuntien tila hallinto anna kouluja käyttöön ilmaitteeksi.Jokainen joka on ollut mukana järjestämässä kisoja tietää ettei ruokailu ole se jolla rahaa tehdään,se on yleensä aina plus,miinus nolla jos edes sitä ja pienemmissä kisoissa varmasti tappiota ja sitten naristaan kun ei ole järjestetty ruokailua ja osan otto maksut ovat kalliita.En usko että yksikään seura rupeaa järjestämään kisoja tietoisesti tappiolla
    vaikka riski kylläkin on olemassa aina.
    Lopetetaan nyt TURHA valitus,kyllä paini on varmasti yksi halvimmista lajeista harrastaa ja hienoimmista!

    Äänestä

  • guru kirjoitti:

    turhaa urputusta.osanotto ym.maksut ovat Suomessa halvempia kuin esim Ruotsissa, jossa 20 euron maksut ovat normaalihintoja. Lisäksi ilmoittautuminen tapahtuu siten, että samantien kun ilmoitaudutte saatte laskun joka on hoidettava jos aikoo osallistua. Poisjääneitä ilmoittautuneita ei hyvitetä. Meillä ollaan pakosta menossa samaan suuntaan, koska ainakin etelässä kanttiinin pito on monessa paikassa kielletty kokonaan ja urheilutilojen/koulujen
    vuokrat pyörivät lähellä tuhatta euroa/vrk. Sponsoreiden haku yrityksistä tulee jatkossa olemaan ainoa toimiva rahanhankintakeino seuroissa.

    itse olin sitä mieltä, että harrastaminen maksaa ja saakin maksaa. suon mielelläni seuralle ne eurot. ainoa, mistä valitin, oli palkinnot. lapset pitäisi kaikki palkita.

    Äänestä

  • hapa kirjoitti:

    No ei tässä kyllä muutkaan hinnat ole alaspäin menneet. ymmärrän et osallistumismaksut on aika iso osa seurojen rahoja. ei tää harrastus noihin maksuihin kaadu.

    No tässä perheessä ainakin lasketaan noita maksuja, ja jätetään kilpailut tarvittaessa väliin jo periaatteellisista syistä. Ahneella on... no jaa.

    Äänestä

  • jonttu kirjoitti:

    Joo keskitä vaan kanttiiniin ... puolet porukasta termospullot ja eväät mukana. et sillee.

    Samassa perheessä useampi painija, niin pakko ottaa eväitä mukaan, koska rahat eivät riitä noihin kaikkiin maksuihin. Painiminen ei luonnista tyhjällä vatsalla.

    Äänestä

  • kallista kirjoitti:

    itse olin sitä mieltä, että harrastaminen maksaa ja saakin maksaa. suon mielelläni seuralle ne eurot. ainoa, mistä valitin, oli palkinnot. lapset pitäisi kaikki palkita.

    Jos kaikki palkittaisiin se vain nostaisi seurojen kuluja mikä nostaisi väistämättä osallistumis maksuja.No saataisiimpa taas lisää valittajia foorumille.Olisihan se hieno asia jos esim.kaikki alle 10 vuotiaat palkittaisiin.
    HPM:n järjetämissä tähti paineissa palkitaan kaikki osallistujat,kisat on suunnattu vain aloittelijoille.Missä lajissa kaikki kilpailuihin osallistujat palkitaan ?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    MLL:n kisoissa saa kaikki palkinnon tai kunniakirjan. Kisoja järjestetään hiihdossa, juoksussa ainakin meillä päin. Niiden tarkoitus on KANNUSTAA. Siksi ainakin aloittelijoiden sarjoissa pitäisi jonkinlainen pellinpala joka muksun kouraan lyödä, kannustuksen vuoksi! Siinä iässä harmittaa paljon enemmän palkinnotta jääminen kuin häviö.

    Äänestä

  • Mannerheimin lastensuojelul... kirjoitti:

    MLL:n kisoissa saa kaikki palkinnon tai kunniakirjan. Kisoja järjestetään hiihdossa, juoksussa ainakin meillä päin. Niiden tarkoitus on KANNUSTAA. Siksi ainakin aloittelijoiden sarjoissa pitäisi jonkinlainen pellinpala joka muksun kouraan lyödä, kannustuksen vuoksi! Siinä iässä harmittaa paljon enemmän palkinnotta jääminen kuin häviö.

    MLL ja painiseurat ovat taloudellisten lähtökohtiensa takia pikkaisen eri puulaakeeja. Ei meidän seuroja valtio elätä.
    Viime keväänä palkitsimme kaikki aloittelijasarjoihin osallistuneet. Kun karkkipussi lyötiin neljännelle kouraan, niin osa olisi vaihtanut mitalinsa siihen.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Jos kaikki palkittaisiin se vain nostaisi seurojen kuluja mikä nostaisi väistämättä osallistumis maksuja.No saataisiimpa taas lisää valittajia foorumille.Olisihan se hieno asia jos esim.kaikki alle 10 vuotiaat palkittaisiin.
    HPM:n järjetämissä tähti paineissa palkitaan kaikki osallistujat,kisat on suunnattu vain aloittelijoille.Missä lajissa kaikki kilpailuihin osallistujat palkitaan ?

    Monista yu:n seuraotteluissa palkitaan myös 6 parasta.
    Mutta tässä ei olla vaatimassa mitään hienoja pokaaleja, vaan lähinnä niitä halpoja silkkinauhassa roikkuvia mitaleja, joita ei siis edes kaiverreta. Ei voi olla kustannuskysymys!

    Äänestä

  • IV, V ja VI kirjoitti:

    ainakin moniottelijoita. Ja ne ovat hienoja pokaaleja kaikki!

    Äänestä

  • IV, V ja VI kirjoitti:

    Monista yu:n seuraotteluissa palkitaan myös 6 parasta.
    Mutta tässä ei olla vaatimassa mitään hienoja pokaaleja, vaan lähinnä niitä halpoja silkkinauhassa roikkuvia mitaleja, joita ei siis edes kaiverreta. Ei voi olla kustannuskysymys!

    Ei sitä kuule Suomesta semmottisia mitaleja saa, jotka ilmaisia olisivat. Kaikki maksaa, ne pienet halvat mitalitkin taitavat olla halvimmillaan vähän päälle euron ja jos niihin kaiverrusta laittaa, niin sekin maksaa.
    Näin se vain valitettavasti on.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Jos kaikki palkittaisiin se vain nostaisi seurojen kuluja mikä nostaisi väistämättä osallistumis maksuja.No saataisiimpa taas lisää valittajia foorumille.Olisihan se hieno asia jos esim.kaikki alle 10 vuotiaat palkittaisiin.
    HPM:n järjetämissä tähti paineissa palkitaan kaikki osallistujat,kisat on suunnattu vain aloittelijoille.Missä lajissa kaikki kilpailuihin osallistujat palkitaan ?

    ei liene kustannuskysymys? ainakin kaikki tuntemani vanhemmat olisivat valmiit sen erotuksen maksamaan, mikäli palkitseminen on siitä kiinni. Kyse ei ollutkaan KAIKKIEN palkitsemisesta vaan pienimpien, esim alle 12-vuotiaiden. Ainakin suunnistuksessa palkitaan kaikki alle 12-vee, suunnistusliitto vaatii sitä. Myös hiihtoliitto suosittelee kaikkien alle 12-vee palkitsemista, ja niissä hiihtokisoissa, missä olen mukana ollut on niin tapahtunutkin.

    Kannustaisi kummasti sitä sarjansa viimeistäkin painijaa, mikäli saisi jotakin kotiin viemistä. Kaikki kun eivät voi voittaa. Lapsi tietää olevansa viimeinen tai viimeisten joukossa, ehkä on mielestään epäonnistunut ja muut pokkaavat hienot palkinnot, sinä jäät ilman. Ei siinä auta valkun tai vanhempien vakuuttelut, että hienosti meni... auttaisi kummasti, jos esim kannustuspalkinnon (vaikka sen euron mitalin) saisi.

    Äänestä

  • Pohjoisen Pekka kirjoitti:

    MLL ja painiseurat ovat taloudellisten lähtökohtiensa takia pikkaisen eri puulaakeeja. Ei meidän seuroja valtio elätä.
    Viime keväänä palkitsimme kaikki aloittelijasarjoihin osallistuneet. Kun karkkipussi lyötiin neljännelle kouraan, niin osa olisi vaihtanut mitalinsa siihen.

    Kiva, kun palkitsitte kaikki aloittelijat, niin kuuluukin. Mutta entä ne esim. 8-vuotiaat, jotka ovat siirtyneet kilpasarjoihin? Kovin ovat vielä pieniä kisoista pelkästään kokemusta hakemaan.

    Ja siitä karkkipussista: Eräissä kisoissa palkittiin 3 mitalilla ja loput karkeilla. Poikani voitti sarjansa ja sanoi että "Miksi kaikille ei voinut antaa mitalia? Karkkeja voi itsekin ostaa kaupasta, mitaleja ei saa ku kisoista."

    Mielestäni viisas oivallus 8-vuotiaalta. Tosiaankin: karkkeja saa jokaisesta kaupasta. Se mitali (tai mikä tahansa pellinpala) olisi kuitenkin itse ansaittu, mahdollisesti kovallakin työllä kisattu. Vai mitä sanoisitte pienestä lapsesta joka missä tahansa kisassa tekee mielestään kovankin työn, sijoittuu iimeiseksi ja katselee kuinka 3:lle parhaalle ojennetaan hienot pokaalit, seuraaville ei mitään. Kannustaa kauheasti kisaamaan, eikö totta?

    Kyllä ne nykyiset pienet, joille jotkut ihanat seurat hankkivat kaikille palkinnot, siitä varttuvat ja vanhetessaan ymmärtävät ettei kaikkia voi palkita. Mutta mieluummin äitinä vien lapseni sellaiseen kilpailuun, missä kaikki palkitaan, sillä siellä ei niitä parhaita sijoja ole niin korostettu. Kyllä se voittaja jo tietää olevansa paras, pitääkö hänet vielä palkita paremmin ja jättää huonommat ilman?

    Äänestä

  • Etelän Tiina kirjoitti:

    Me viisastumme jatkossa, emmekä enää palkitse karkeilla. Taitaisi olla viisainta viisastua niin, ettei pidettäisi kisoja ollenkaan. Ei tarvitsisi kuunnella valituksia siitä, että väärin palkittu.

    Äänestä

  • Pohjoisen Pekka kirjoitti:

    Me viisastumme jatkossa, emmekä enää palkitse karkeilla. Taitaisi olla viisainta viisastua niin, ettei pidettäisi kisoja ollenkaan. Ei tarvitsisi kuunnella valituksia siitä, että väärin palkittu.

    ole pieniä lapsia.

    jos joku väittää alle euron mitalin olevan niin suuri kustannuskysymys, että niiden kanssa kisat menevät tappiolle, niin tsot tsot. itse olen ollut paikallisessa hiihtoseurassa järkkäämässä pk-kisoja ja KAIKILLE hiihtäjillem. iät 8-16 vee(viimeksi 72 kpl) annettiin pytty, osallistumismaksu 6 euroa, oman seuran hiihtäjiä 28, eli ei osallistumismaksua heiltä. Pokaalit maksoivat muistaakseni noin 3,5 euroa kpl, lasku niistä oli 260 euroa, muut kulut 120 euroa, os.maksuja 264 euroa,kanttiinitulot 70 euroa. MUTTA: paikallinen pankki sponsasi pytyt ja kaikilla oli hyvä mieli, vaikka sitä rahaa ei kisoista niin netottukaan. välillä pitää lähteä lakki kourassa kerjuulle ja uskoisin, että muutamat yritykset, varsinkin pankit, vakuutuslaitokset ym lähtevät mielellään mukaan.

    Äänestä

  • sinulla ei kirjoitti:

    ole pieniä lapsia.

    Eihän nuo lapset täällä samassa asunnossa pieniä ole, mutta iältään ovat kyllä 8 ja 9. Väittävät muuten, että ironia on huumorin laji, jota kaikki eivät ymmärrä..

    Olisihan se hieno, jos kaikki pystyttäisiin palkitsemaan kiiltävin mitalein ja pytyin, mutta kun se homma ei niin yksinkertaista ole. Kaikki nimittäin ihan oikeasti maksaa. Ja silloin ne pytyt ja mitalit kyllä ovat kustannuskysymys.

    Tietenkin jos aloittelijoiden sarjaan lätkäisisi kymmenen euron osanottajamaksun, niin kyllähän sillä palkintoja hommaisi. Mutta kun täällä pohjoisessa ei aluepaineissa moisia maksuja peritä, niin silloin on ihan oikeasti katsottava mihin rahaa pistää.

    Jos haluaa aina voittaa palkinnon, niin silloin parasta osallistua tivolissa ongintaan. Ainakin menneinä vuosikymmeninä siellä oli jokaisen narun päässä palkinto.

    Äänestä

  • Pohjoisen Pekka kirjoitti:

    Me viisastumme jatkossa, emmekä enää palkitse karkeilla. Taitaisi olla viisainta viisastua niin, ettei pidettäisi kisoja ollenkaan. Ei tarvitsisi kuunnella valituksia siitä, että väärin palkittu.

    Jos seuran kaappiin on jäänyt vuosien saatossa ylimääräisiä mitaleja (vaikka kaiverrettujakin) ne voi hyödyntää aloittelijoiden- tai seuran omissa kisoissa upottamalla ko. mitalit uusiin kehyksiin, suorakaiteen muotoisiin laudanpätkiin, jotka isät/äidit voivat jonain talkooiltana hioa ja lakata. Ei ole kallista, kun mitalit muuten seisovat kaapissa homettumassa. Samalla voi vuorovaikuttaa puhdetöiden lomassa saman henkisten ihmisten kanssa. Olen tätä nähnyt joidenkin jo toteuttaneenkin! t: Niksi-Lenkki

    Äänestä

tai jalkapalloa niin tiedät mitä on maksut

Äänestä
  • Käsittämätöntä verrata jääkiekkoon, jota pelataan nykyisin jäähalleissa. Tuota erittäin kallista harrastusta yhteiskunta tukee todella isolla summalla, mikä on myös eriarvoista lapsia kohtaan.

    Jalkapallo taas... paljon on poika pelannut, mutta muutaman vuoden aikana ei yhdestäkään pelistä ole joutunut maksamaan. Vuosittain seuramaksut ovat olleet vähemmän kuin painissa. Halvemmaksi on futis tullut.

    Äänestä

  • Maksaja kirjoitti:

    Käsittämätöntä verrata jääkiekkoon, jota pelataan nykyisin jäähalleissa. Tuota erittäin kallista harrastusta yhteiskunta tukee todella isolla summalla, mikä on myös eriarvoista lapsia kohtaan.

    Jalkapallo taas... paljon on poika pelannut, mutta muutaman vuoden aikana ei yhdestäkään pelistä ole joutunut maksamaan. Vuosittain seuramaksut ovat olleet vähemmän kuin painissa. Halvemmaksi on futis tullut.

    Sisareni lapsi pelaa jalkapalloa, ja maksaa kuukaudessa lähes yhtä paljon harrastemaksua kuin me painista puolessa vuodessa. Ja kisamatkat, ne vasta maksaa. Sisko on aina ihan pulassa, kun tietää kisamatkoja olevan tiedossa, siinä nimittäin puhutaan kolmilukuisista summista!!

    Paini on kyllä äärimmäsien halpa harrastus, mutta kyllä sen huoltaja maksun voisi unohtaa, ihan juuri periaatteesta!

    Äänestä

  • Perheessämme on harrastettu ja harrastetaan jalkapalloa, jääkiekkoa, lentopalloa ja yleisurheilua, joten mielestäni tiedän aika paljon seuratoiminnasta ja niiden maksuista. Lisäksi toimin vastuuvalmentajana eräässä näistä mainitsemistani lajeista. Kilpapaini sijoittuu maksuissaan jonnekin jalkapallon ja jääkiekon välimaastoon ainakin täällä meidän paikkakunnalla.

    Mielestäni paini on edullinen laji silloin, kun ei käydä painikisoissa. Seuran jäsenmaksu ja lisennssi maksanevat n. 150 - 200 € vuodessa; välineitäkään ei juuri tarvita, jos ei kisaile. Kalliiksi paini tulee vasta sitten, jos alkaa kisailemaan ja tietenkin mitä useammin, sitä kalliimpaa. Ainakin tällaisissa seuroissa, joissa kaikki maksetaan itse. Kyllä meidän perheessä pohditaan tarkkaan, milloin on vara osallistua kisoihin. Tänä viikonloppuna ne jätetään väliin. Olemme olleet painitoiminnassa mukana n. 10 vuotta ja kisamaksut ovat euroaikana nousseet huimasti.

    Seuroilla on tietenkin useita erilaisia varainhankintakeinoja. Maksan kyllä poikani nurisematta painikisamaksut ja ostan mielelläni kisoista kahvia, poikakalenteria ja avaimenperää ja tuen sillä tavalla kisoja järjestäviä seuroja. Tiedän, millaisia ponnisteluja onnistuneiden kisojen järjestäminen vaatii ja arvostan ihmisiä, jotka niitä järjestävät.

    Arvostan suuresti myös niitä huoltajia, jotka viikonlopusta toiseen istuvat siellä nurkassa pyyhe harteilla. Mutta silti vastustan sitä, että minun pitää maksaa järjestävälle seuralle siitä, että se huoltaja antaa omaa vapaa-aikaansa vieraille lapsille. Maksu olisi ok, jos sillä rahalla tarjottaisiin huoltajalle vaikka ruoka ja kahvit. Muussa tapauksessa itse ostaisin mieluummin sillä 10 €:lla sille huoltajalle vaikka joululahjan. Painiliitto voi itse viisaudessaan pohtia, onko järkevää periä seuroilta arvokisojen järjestämisestä sellaista maksua, että seurat jäävät kisoista tappiolle, kuten joissakin viesteissä on kerrottu.

    Äänestä

  • Huoltaja kirjoitti:

    Perheessämme on harrastettu ja harrastetaan jalkapalloa, jääkiekkoa, lentopalloa ja yleisurheilua, joten mielestäni tiedän aika paljon seuratoiminnasta ja niiden maksuista. Lisäksi toimin vastuuvalmentajana eräässä näistä mainitsemistani lajeista. Kilpapaini sijoittuu maksuissaan jonnekin jalkapallon ja jääkiekon välimaastoon ainakin täällä meidän paikkakunnalla.

    Mielestäni paini on edullinen laji silloin, kun ei käydä painikisoissa. Seuran jäsenmaksu ja lisennssi maksanevat n. 150 - 200 € vuodessa; välineitäkään ei juuri tarvita, jos ei kisaile. Kalliiksi paini tulee vasta sitten, jos alkaa kisailemaan ja tietenkin mitä useammin, sitä kalliimpaa. Ainakin tällaisissa seuroissa, joissa kaikki maksetaan itse. Kyllä meidän perheessä pohditaan tarkkaan, milloin on vara osallistua kisoihin. Tänä viikonloppuna ne jätetään väliin. Olemme olleet painitoiminnassa mukana n. 10 vuotta ja kisamaksut ovat euroaikana nousseet huimasti.

    Seuroilla on tietenkin useita erilaisia varainhankintakeinoja. Maksan kyllä poikani nurisematta painikisamaksut ja ostan mielelläni kisoista kahvia, poikakalenteria ja avaimenperää ja tuen sillä tavalla kisoja järjestäviä seuroja. Tiedän, millaisia ponnisteluja onnistuneiden kisojen järjestäminen vaatii ja arvostan ihmisiä, jotka niitä järjestävät.

    Arvostan suuresti myös niitä huoltajia, jotka viikonlopusta toiseen istuvat siellä nurkassa pyyhe harteilla. Mutta silti vastustan sitä, että minun pitää maksaa järjestävälle seuralle siitä, että se huoltaja antaa omaa vapaa-aikaansa vieraille lapsille. Maksu olisi ok, jos sillä rahalla tarjottaisiin huoltajalle vaikka ruoka ja kahvit. Muussa tapauksessa itse ostaisin mieluummin sillä 10 €:lla sille huoltajalle vaikka joululahjan. Painiliitto voi itse viisaudessaan pohtia, onko järkevää periä seuroilta arvokisojen järjestämisestä sellaista maksua, että seurat jäävät kisoista tappiolle, kuten joissakin viesteissä on kerrottu.

    Painiliitto voi itse viisaudessaan pohtia, onko järkevää periä seuroilta arvokisojen järjestämisestä sellaista maksua, että seurat jäävät kisoista tappiolle, kuten joissakin viesteissä on kerrottu.

    Näin on. Mihin ne karmeat kisajärjestäjien summat loppu viimeeksi menevät? Liiton hallintohenkilöiden...mihin? Paini on kaikella alemmalla tasolle aina itse painijoita myöden harrastus, joka itse pääsääntöisesti maksetaan. Pitääkö siis liiton ihmisten kuitenkin saada harrastuksestaan palkkaa? Jos harrastuspohjalta toimitaan, niin toimitaan siten sitten ruohonjuuritasosta latvaan saakka.

    Ja kaiken lisäksi nämä liiton ihmiset ja arvostelijat tälläkin palstalla ovat käärmeissään, mikäli joihinkin kisoihin ei tule tarpeeksi osanottajia. On kaiken laisia syitä (loukkaantumiset, perhesyyt, opiskelu jne) joita ei pitäisi tarvita selitellä, kun itse kuitenkin on maksumies (tai siis vanhemmat).

    Äänestä

  • Ei todellakaan kirjoitti:

    Sisareni lapsi pelaa jalkapalloa, ja maksaa kuukaudessa lähes yhtä paljon harrastemaksua kuin me painista puolessa vuodessa. Ja kisamatkat, ne vasta maksaa. Sisko on aina ihan pulassa, kun tietää kisamatkoja olevan tiedossa, siinä nimittäin puhutaan kolmilukuisista summista!!

    Paini on kyllä äärimmäsien halpa harrastus, mutta kyllä sen huoltaja maksun voisi unohtaa, ihan juuri periaatteesta!

    Teillä on sitten paini todella halpaa tai futis todella kallista. Ehkä molemmat. Kuulostaa kyllä varsin oudolta väitteesi, joten ehkä täsmennät summia ja paikkakuntaa?

    Ja täällä päin ei ole ollut mikään pakko matkailla, että pääsisi pelaamaan, joten ei ole tullut edes matkakuluja toistaiseksi. Futiksen vuosimaksu on meillä hieman enemmän kuin painin 5 kk, ja kyllä, treenejä on myös talvisin.

    Mahdollisia oheiskuluja, kuten leirejä ja kilpailumatkoja sopivasti vertaamalla saadaan toki mikä vain käännettyä mihin suuntaan hyvänsä.

    Kuntien erilaisuudet lasten urheilun tukemisessa, ja niiden valinnat sen suhteen mitä lajeja tuetaan eniten, vaikuttavat tietysti niin, ettei lasten urheilussa tasa-arvoa olla lähelläkään. Jääkiekko ne suurimmat rahat aina saa ja tyttöjen puolella sitten on muita lajeja vastaavasti, joiden harrastajia paapotaan isoilla summilla.

    Kaipa se on tärkeää, että lapset oppivat oluen käytön jo nuorena, ja että vastustajan lyömisestä urheilukilpailussa selviää parin minuutin jäähyllä. (ei kannata verrata nyrkkeilyyn, siinä se on sallittua ja tarkoituskin sääntöjen puitteissa) Mielestäni nuo syyt riittäisivät lajin tukien poistoon, mutta jossain ollaan ilmeisesti toista mieltä.

    Äänestä

  • uusiksi! kirjoitti:

    Painiliitto voi itse viisaudessaan pohtia, onko järkevää periä seuroilta arvokisojen järjestämisestä sellaista maksua, että seurat jäävät kisoista tappiolle, kuten joissakin viesteissä on kerrottu.

    Näin on. Mihin ne karmeat kisajärjestäjien summat loppu viimeeksi menevät? Liiton hallintohenkilöiden...mihin? Paini on kaikella alemmalla tasolle aina itse painijoita myöden harrastus, joka itse pääsääntöisesti maksetaan. Pitääkö siis liiton ihmisten kuitenkin saada harrastuksestaan palkkaa? Jos harrastuspohjalta toimitaan, niin toimitaan siten sitten ruohonjuuritasosta latvaan saakka.

    Ja kaiken lisäksi nämä liiton ihmiset ja arvostelijat tälläkin palstalla ovat käärmeissään, mikäli joihinkin kisoihin ei tule tarpeeksi osanottajia. On kaiken laisia syitä (loukkaantumiset, perhesyyt, opiskelu jne) joita ei pitäisi tarvita selitellä, kun itse kuitenkin on maksumies (tai siis vanhemmat).

    Nyt mun olemme tähän tulleet niin voinemme avat loukkantumis- ja estymispalstan painikilpailuja koskien! Go for it!

    Äänestä

  • uusiksi! kirjoitti:

    Painiliitto voi itse viisaudessaan pohtia, onko järkevää periä seuroilta arvokisojen järjestämisestä sellaista maksua, että seurat jäävät kisoista tappiolle, kuten joissakin viesteissä on kerrottu.

    Näin on. Mihin ne karmeat kisajärjestäjien summat loppu viimeeksi menevät? Liiton hallintohenkilöiden...mihin? Paini on kaikella alemmalla tasolle aina itse painijoita myöden harrastus, joka itse pääsääntöisesti maksetaan. Pitääkö siis liiton ihmisten kuitenkin saada harrastuksestaan palkkaa? Jos harrastuspohjalta toimitaan, niin toimitaan siten sitten ruohonjuuritasosta latvaan saakka.

    Ja kaiken lisäksi nämä liiton ihmiset ja arvostelijat tälläkin palstalla ovat käärmeissään, mikäli joihinkin kisoihin ei tule tarpeeksi osanottajia. On kaiken laisia syitä (loukkaantumiset, perhesyyt, opiskelu jne) joita ei pitäisi tarvita selitellä, kun itse kuitenkin on maksumies (tai siis vanhemmat).

    KOMMENTTI SEURAAVAN VIESTIISI "Ja kaiken lisäksi nämä liiton ihmiset ja arvostelijat tälläkin palstalla ovat käärmeissään, mikäli joihinkin kisoihin ei tule tarpeeksi osanottajia. On kaiken laisia syitä (loukkaantumiset, perhesyyt, opiskelu jne) joita ei pitäisi tarvita selitellä, kun itse kuitenkin on maksumies (tai siis vanhemmat)."

    Tämä pn elämää edelleen nou hätä osallistu vain kisoohin! uppidappidaa!

    Äänestä

jokainen suomalainen seura tekee varmasti talkootyötä, jos ei niin syytä olisi! ja mikä on syy siihen että seuralla on rahaa? se, että painijat pääsevät kilpailuihin ja leireille. kun seura järjestää kilpailut, he yrittävät samalla saada kerättyä lisää rahaa painijoille. Nämä kaikki kulut, joista ihmiset purnaavat tulee hyvään käyttöön, on se sitten huoltajamaksu, liiton jäsenmaksu, tahi mikä muu.

Äänestä
  • Tämä lienee fakta, että kaikissa seuroissa pyritään tekemään jonkinlaisia talkoita. Aina eivät silti ne talkoorahat mene niihin kisamaksuihin. Joillakin paikkakunnilla harkkasalien vuokrat ovat niin korkeat, että talkoorahat menevät vuokrien kattamiseen ja kisat taas kustannetaan omasta pussista. Näin meillä ainakin.

    Uskon ja tiedän, että kaikki seuroille esim. kisamaksuina annettu rahaa menee jollakin tavalla painijoiden parhaaksi ja siksi se on ok. Mutta tästä seuraa taas oravanpyörä: kun me maksettiin tonne 7€, niin otetaan me kisoissa 8€ jne. Jos kaikki pitäisivät kisamaksuna kohtuupieninä, niin että niillä katetaan menot ja aavistus tuottoa (tuottoa voi kisoissa saada monella muullakin tavalla kuin sillä kisamaksulla; kekseliäisyys kunniaan!), niin sitten ei taas tarvis tehdä niin kauheesti niitä talkoita, että saadaan sitä rahaa kisamaksuihin.

    Äänestä

Vaihda jääkiekkoon pokiesi laji niin tiedät mitä maksut on!!! paini on halpaa sen rinnalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huoltaja kirjoitti:

Osaisiko joku valaista, mistä juontaa juurensa ainakin isommissa painikisoissa käytettävä huoltajamaksu ja miksi sitä kerätään? Meillä on pieni ja köyhä seura ja painijat maksavat kaikki kilpailumaksut omasta pussistaan aina kisoihin mentäessä. Myös joukkueen huoltaja maksaa itse maksunsa. Useimmiten huoltaja on jonkun pojan isä, koska meillä ei juurikaan valmentajia kisoissa näy. Siksi tuntuu harmilliselta, että joku joka palkatta uhraa vapaa-aikaansa vieraiden lasten hyväksi, joutuu siitä vielä maksamaan. Joskus olemme keränneet painijoilta huoltajamaksun, mutta sitten taas kisamaksut nousevat, kun esim. poikien SM-kisoihin näyttää maksavan 10 €. Meidän seurassa paini on tällä hetkellä aika kallis laji.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu