keskusteluissa tulisi olla maltillinen kannanotoissaan. Jokaine kertoo asiat kuin hänelle itselleen sopii antaen niille perusteita.
Usein kohtaa monta mielipidettä ja jokaienen uskoo järjen olevan puolellaan.
Joskus on hyvä katsoa asioita myös toisen kannalta
- eikä vain puolustaa omaa näkemystään vai
- mitä mieltä olette ?
IHMISTUNTEMUKSESTA
26
2266
Vastaukset
- Setä
Eikö se juuri ole keskustelun tarkoituskin?
on mielestäni usein mielenkiintoista ja mielipidettä voi puolustaa kiihkeästikin, kun keskustellaan asiasta eikä hyökätä henkilökohtaisuuksin kirjoittajaa vastaan.
Väittelyä ovat monet meistä opetelleet jo 60-luvulla. Kunnon väittelyn jälkeen voi huomata oman varmankin mielipiteensä muuttuneen, kun saa kuulla uusia hyvin perusteltuja argumentteja sitä vastaan.
Joskus on vaikea erottaa, riitelevätkö asiat vai ihmiset.
Siinä vaiheessa vaiheessa fiksut yleensä pakenevat paikalta.- antiikissa arvostettu
Väittelytaito oli Antiikissa hyvin arvostettu.
se vaatii monia avuja hyvin toimiakseen.
Meidän kulttuurimme aivan suotta karsastaa hyvää
väittelyä asiapohjalla, kirkossakin.
Taisi aikanaan 12-v. poika väitellä temppelissä? - Grillparzer
antiikissa arvostettu kirjoitti:
Väittelytaito oli Antiikissa hyvin arvostettu.
se vaatii monia avuja hyvin toimiakseen.
Meidän kulttuurimme aivan suotta karsastaa hyvää
väittelyä asiapohjalla, kirkossakin.
Taisi aikanaan 12-v. poika väitellä temppelissä?Porukassa tyhmyys tiivistyy, sanoooi joku äsken.
Luin juuri eräästä kirjasta:
"Ajatukset, jotka tulevat joukossa, ovat roskaväkeä.
Hyvät ajatukset tulevat pienessä seurassa.
Jumalallinen ajatus tulee yksin."
(Grillparzer)
- Hemuli
Kuinka muka netissä jonkun oppia tuntemaan,täällähän voi väittää itsestään ihan mitä tahansa
- Iso karhu
Tähdet kertovat. katso vaikka taivaalle.Ajomiehen lisäöksi siellä on Iso karhu pikkukarhuineen, Otava ja seitsemän muuta tähteä.Uskallatko olla
eri mieltä ?
- on melkein mahdotonta
olet varmaan itsekin sen huomannut.
Asiat käsitetään tai halutaan käsittää aina väärin, kukaan ei usko että kirjoituksissa olisi pientäkään perää, omista asioistaan kirjoittaminen on joko säälin keräämistä tai ylpeilyä ja kehuskelua.
On mahdotonta kirjoittaa niin etteikö joku löytäisi siitä jotakin joka viittaa ylpeilyyn/kehumiseen/kirjoittajan paremmuudestunteeseen/tyhmyyteen/valehteluun/asioiden liioittelemiseen/jonkun haukkumiseen/johonkin kirjoittajaan kohdistamiseen ivailuun.
Sinä olet hyvä esimerkki kirjoittajasta, joka tekee välillä hyvin asiallisia aloituksia ja jopa kirjoittaakin asiallisesti, joskus taas olet täysin mahdoton, kanssasi on mahdoton keskustella yleensä mitenkään.
Olet hyvin kaksijakoinen persoona monine nimimerkkeinesi.
En edes tiedä syytä, miksi joskus sain sinut kimppuuni herjaamaan. Periaatteessa minulla ei ole mitään sinun ihmismästä persoonaasi vastaan, joka on esillä silloin tällöin. Joskus olet aivan mukavan tuntuinen ihminen
Sitten tulee toinen puolesi joka saa kaikkien karvat pystyyn, onko se tarkoituksesi, vai oletko vain Jekyl-Hyde persoona.
Lukiessani viestejäsi saa sen käsityksen että olet olevinasi meidän muiden yläpuolella, mutta koska minusta on sama käsitys tällä palstalla, niin en oikein osaa sanoa, onko käyttäytymisesi feikkiä vai totuutta.
En koskaan usko että olisin kenenkään yläpuolella päinvastoin, palstalla suurin osa kirjoittajista on varmaan huomattavasti oman älykkyystasoni yläpuolella, mutta puolustan omaa näkökantaani asioista ja puolustukseni on usein ollut liian radikaalia.
Osaan katsoa asioita toisten kannalta, mutta se ei tarkoita sitä että pitäisi olla kuten muut.
Kunnioitan toisten mielipiteitä, totta kai kaikilla on omansa, ja niin pitää ollakin. Jokaisen pitäis saada pitää kiinni omista mielipiteistään, ilman että haukutaan narsistiksi tai tyhmäksi.
Oma persoona ja oma näkemys pitää säilyttää, vaikka se tie viekin tuhoon tällä palstalla.
Toisen housuihin asettuminen on täällä melko mahdotonta, koska emme tunne niitä housuja, joskus mukavistakin pöksyistä hyökkää varsinainen lohikäärme.
Että sitä mieltä olen, ja ne jotka taas haluavat kirjoitttaa kuinka narsistinen minäminäminä samanjauhaja olen, niin aloituksesssa kysyttiin nimenomaan mielipidettä kirjoittamisesta ja toisiin suhtautumisesta.- Ajomies
Tuo Tamara Lundin iskelmän sävel soi kun luin
viestiäsi, joka tuntui hyvin harkitulta.
Pidän kirjoittelussakin aitoudesta ja rehellisyydestä - se on harvinaista.
Koen omituisena kun pidetään tärkeänä kuka sanoo
eikä sitä, mitä sanoo.
Esimerkkinä 70 palstalla eilen illalla joku kysyi ja sai vastauksen sähköturvallisuusasiassa.
Koin vastauksen kehnna ja kirjoítin varoittavan puheenvuoron, useammankin
linkillä viittasin "Sähköturvallisuus" hakuun.
Räjähtivät, vaikka täyttä asiaa - viestini poistettiin - epäasialliset jäivät.
Ei ensimmäinen eikä viimeinen kerta.
Ajattele tv valmiustilassa, pölyisenä on melkoinen pommikuten monet muutkin
kodinkoneet ja laitteet. - Ajomies
Tuskin "puskaradiota" kummempaa.
Se pärisee muuten aika usein eikä sentraalisantrojakaan välissä nykyisin.... - Ajomies
Ystävät hyvät.
Kirjoittakaa edes omalla nikillänne yhteystietoineen
niin asioille voisi tehdä jotain.
Puskasta huutelijat eivät itse ole rehellisellä asialla.
Vaikka itse kirjoitan rekkaamattömlla niin
rekatussa on julkiset yhteystietoni.
Harvalla rekatulla näin on ja vielä harvempi vastaa.
Asiallinen keskustelu on siis teistä itsestänne täysin riippuvainen
- ei minusta ! - irma-1
Ajomies kirjoitti:

- ei minusta !Kuinka monta omaa rekisteröityäkin nikkiä sinulla oikeastaan on,harhaanjohtavaa sekin :)))
- Ajomies
irma-1 kirjoitti:
Kuinka monta omaa rekisteröityäkin nikkiä sinulla oikeastaan on,harhaanjohtavaa sekin :)))
"Jauhajanaiset ovat käyneet vähiin..."
sanoo Saarnaaja ihan alkuluvussa ja jatkaa toisaalla:
- Turhuuksien turhuus !
Tätä on jauhettu iät ajat. Ottakaa meilaten yhteyttä kutan 7.4.03 jo sanooin 65 palstalla
Hajupoika-nikin rekatessani. Sama pätee edelleen. - hävitin sen ajat sitten
Ajomies kirjoitti:
Ystävät hyvät.
Kirjoittakaa edes omalla nikillänne yhteystietoineen
niin asioille voisi tehdä jotain.
Puskasta huutelijat eivät itse ole rehellisellä asialla.
Vaikka itse kirjoitan rekkaamattömlla niin
rekatussa on julkiset yhteystietoni.
Harvalla rekatulla näin on ja vielä harvempi vastaa.
Asiallinen keskustelu on siis teistä itsestänne täysin riippuvainen
- ei minusta !miksi pitää rekattua nikkiä vain haukkimisia varten. Nyt olen vapaa kuin taivaan lintu, ja sellaisena aion pysyäkin.
Oletko sinä nyt tuo sama Ajomies, joka aikaisemmin vastasi samaan kirjoitukseeni, vaiko joku toinen Ajomies.
Tätä tarkoitin sillä, että olet välillä ihan asiallinen ja mukava ja sitten taas kanssasi on mahdotonta keskustella.
Jekyl-Hyde persoonasi on kyllä kieltämättä mielenkiintoinen.
Mielestäni kirjoitin asiallisesti aiheesta, kuten teen nytkin. - haluaa ottaa yhteyttä
Ajomies kirjoitti:
"Jauhajanaiset ovat käyneet vähiin..."
sanoo Saarnaaja ihan alkuluvussa ja jatkaa toisaalla:
- Turhuuksien turhuus !
Tätä on jauhettu iät ajat. Ottakaa meilaten yhteyttä kutan 7.4.03 jo sanooin 65 palstalla
Hajupoika-nikin rekatessani. Sama pätee edelleen.sinuun henkilökohtaisesti.
Mielestäni senssi-palstat ovat kahdenkeskistä keskustelua varten. Täällä voimme kirjoittaa kaiken avoimesti. Ja ottaa myös vastuun sanomisistamme, rekkaamattomalla ei ole mahdollisuutta poistaa itse omia viestejään, tavallaan reilumpi peli.
Poistatuttaa ne tietenkin voi, mutta luulisin että harva rekkaamaton vaivautuu siihen. - Ajomies
haluaa ottaa yhteyttä kirjoitti:
sinuun henkilökohtaisesti.
Mielestäni senssi-palstat ovat kahdenkeskistä keskustelua varten. Täällä voimme kirjoittaa kaiken avoimesti. Ja ottaa myös vastuun sanomisistamme, rekkaamattomalla ei ole mahdollisuutta poistaa itse omia viestejään, tavallaan reilumpi peli.
Poistatuttaa ne tietenkin voi, mutta luulisin että harva rekkaamaton vaivautuu siihen.Muualla käymäni keskustelut, keiden kanssa,
missä, milloin ja mitä ei laisinkaan kuulun näillä palstoilla selvittää.
Usein se on huomattavasti vilkkaampaa muualla kuin konsanaan täällä ja hyvin paljon antoisampaa. haluaa ottaa yhteyttä kirjoitti:
sinuun henkilökohtaisesti.
Mielestäni senssi-palstat ovat kahdenkeskistä keskustelua varten. Täällä voimme kirjoittaa kaiken avoimesti. Ja ottaa myös vastuun sanomisistamme, rekkaamattomalla ei ole mahdollisuutta poistaa itse omia viestejään, tavallaan reilumpi peli.
Poistatuttaa ne tietenkin voi, mutta luulisin että harva rekkaamaton vaivautuu siihen.seuranhakua varten. Joku saattaa muuten haluta keskustella tai kommentoida yksityisemmin ja se on mahdollista galleriasivulla olevan sähköpostiosoitteen avulla. Ainakin minä olen aina välillä saanut - yhtä poikkeusta lukuunottamatta ihan asiallista - postia, johon olen aina kohteliaasti vastannut, vaikkei aikani kaikissa tapauksissa jatkuvaan kirjeenvaihtoon riittäisikään.
Mielestäni tekstin luotettavuus ei määräydy nimimerkin rekisteröinnin mukaan. Jotkut puhuvat perättömiä jopa omille perheenjäsenilleen.
PS: itse en ole (vielä) lähettänyt Ajomiehelle ihailijapostia. En kuitenkaan yhtään hämmästyisi vaikka hän saisi paljonkin sellaista. :))- irma-1
Ajomies kirjoitti:
"Jauhajanaiset ovat käyneet vähiin..."
sanoo Saarnaaja ihan alkuluvussa ja jatkaa toisaalla:
- Turhuuksien turhuus !
Tätä on jauhettu iät ajat. Ottakaa meilaten yhteyttä kutan 7.4.03 jo sanooin 65 palstalla
Hajupoika-nikin rekatessani. Sama pätee edelleen.Miksi sitten et kirjoittele Hajupoikana vaan viidellä muulla eri nikillä,oletko jotenkin jakaantunut persoonallisuus vai:)))
- irma-1
Ajomies kirjoitti:
Muualla käymäni keskustelut, keiden kanssa,
missä, milloin ja mitä ei laisinkaan kuulun näillä palstoilla selvittää.
Usein se on huomattavasti vilkkaampaa muualla kuin konsanaan täällä ja hyvin paljon antoisampaa.Jos sinulla siellä jopa on ystäviä (epäilyttää) niin luulisi sinun viihtyvän siellä:)))
- Ajomies
irma-1 kirjoitti:
Jos sinulla siellä jopa on ystäviä (epäilyttää) niin luulisi sinun viihtyvän siellä:)))
Viihdyn hyvien ystävieni seurassa, mutta ollessani yksin, en koe olevani koskaan huonossa seurassa.
Viestitin sinulle vastaukseksi vanhaa Saarnaajan tekstiä, jota pidän hyvänä tässä tilanteessa.
Minulle on ihan yhdentekevää, mitä sinä ja muut ajattelette minun mahdollisista ystävistani.
Näistä keskustelupalstoista omalta osaltani
olisin paljon tyytyväisempi kun "vierailijoita"
menisi vaikka johonkin "kahvipirttiin" ja tulisi näihin avaamiini ketjuihin vain kun on asiallista asiaa.
Tällaiset "hyvät" keskustelijat ovat vain näillä palstoilla hyvin harvinaisia. - Ajomies
optimisti-orvokki kirjoitti:
seuranhakua varten. Joku saattaa muuten haluta keskustella tai kommentoida yksityisemmin ja se on mahdollista galleriasivulla olevan sähköpostiosoitteen avulla. Ainakin minä olen aina välillä saanut - yhtä poikkeusta lukuunottamatta ihan asiallista - postia, johon olen aina kohteliaasti vastannut, vaikkei aikani kaikissa tapauksissa jatkuvaan kirjeenvaihtoon riittäisikään.
Mielestäni tekstin luotettavuus ei määräydy nimimerkin rekisteröinnin mukaan. Jotkut puhuvat perättömiä jopa omille perheenjäsenilleen.
PS: itse en ole (vielä) lähettänyt Ajomiehelle ihailijapostia. En kuitenkaan yhtään hämmästyisi vaikka hän saisi paljonkin sellaista. :))Kyllästymissen saakka olen kertooonut meilieni määrästä - varvaisesti oomasta mielestäni ettei aiheuttaisi kuooooohuntaa.
Muun kuin palstalaisten kirjoittamien määärää en ole millinkaan kertonut eikä se kuulu reposteltavaksi, ei myöskään niitten laatu.
Ihalijat ovat mitä ovat - suhtaudun hyvin varauksellisesti tällaisiin.
Usein tällaisilla on "ketunhäntä kainalossa."
Häkellyin juuri äsken kun puhelin soi:
- Minä rakastan sinua...
oli ensimmäiset sanat. Olen pitänyt häntä aina melko järkevänä ihmisenä, joka seisoo sanojensa takana.
Mitäs me sanoooimmekaan taannoooin: Rakastuessaan ihminen menettää järkensä, joota taas rakkaudessa tarvitaan... - Nauruun tikahtumassa
Ajomies kirjoitti:
Kyllästymissen saakka olen kertooonut meilieni määrästä - varvaisesti oomasta mielestäni ettei aiheuttaisi kuooooohuntaa.
Muun kuin palstalaisten kirjoittamien määärää en ole millinkaan kertonut eikä se kuulu reposteltavaksi, ei myöskään niitten laatu.
Ihalijat ovat mitä ovat - suhtaudun hyvin varauksellisesti tällaisiin.
Usein tällaisilla on "ketunhäntä kainalossa."
Häkellyin juuri äsken kun puhelin soi:
- Minä rakastan sinua...
oli ensimmäiset sanat. Olen pitänyt häntä aina melko järkevänä ihmisenä, joka seisoo sanojensa takana.
Mitäs me sanoooimmekaan taannoooin: Rakastuessaan ihminen menettää järkensä, joota taas rakkaudessa tarvitaan...ymmärrä pilkkaa ja pelleilyä?
Etkö erota niitä aidosta rakkaudentunnustuksesta.
Etkö myöskään tajua, ettei sinua kertakaikkiaan voi kukaan terve, normaali nainen rakastaa? - piparitytsy
Nauruun tikahtumassa kirjoitti:
ymmärrä pilkkaa ja pelleilyä?
Etkö erota niitä aidosta rakkaudentunnustuksesta.
Etkö myöskään tajua, ettei sinua kertakaikkiaan voi kukaan terve, normaali nainen rakastaa?ees aurinkoa kuusta. Hähähähääääääää!
Toi "rakastan sinua" oli kyl todella onneton yritys saada kiinnostu heräämään. Hahhahhah! - pumpulityllerö-vaikka
irma-1 kirjoitti:
Miksi sitten et kirjoittele Hajupoikana vaan viidellä muulla eri nikillä,oletko jotenkin jakaantunut persoonallisuus vai:)))
mut onhan se hyvä et sil on piässään niin monta kaverii, kun ei muuten ole ainuttakaan ;D
- meitä nauruun
Ajomies kirjoitti:
Muualla käymäni keskustelut, keiden kanssa,
missä, milloin ja mitä ei laisinkaan kuulun näillä palstoilla selvittää.
Usein se on huomattavasti vilkkaampaa muualla kuin konsanaan täällä ja hyvin paljon antoisampaa.tappaa! Hahahahahahahaaaaaaaaa!
Itse täällä aina MAINOSTAT ITSEÄSI JA KESKUSTELUJASI.
Miten ehdit muualla vilkkaasti keskustella kun kaikki aikansi, ihan kaikki aikasi menee täällä keskustelupalstoilla ja yhtäaikaa viidellä nikillä. Et mitenkään, eli valehtelit taas!
;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD - TÄÄLLÄ 50+
Ajomies kirjoitti:
Viihdyn hyvien ystävieni seurassa, mutta ollessani yksin, en koe olevani koskaan huonossa seurassa.
Viestitin sinulle vastaukseksi vanhaa Saarnaajan tekstiä, jota pidän hyvänä tässä tilanteessa.
Minulle on ihan yhdentekevää, mitä sinä ja muut ajattelette minun mahdollisista ystävistani.
Näistä keskustelupalstoista omalta osaltani
olisin paljon tyytyväisempi kun "vierailijoita"
menisi vaikka johonkin "kahvipirttiin" ja tulisi näihin avaamiini ketjuihin vain kun on asiallista asiaa.
Tällaiset "hyvät" keskustelijat ovat vain näillä palstoilla hyvin harvinaisia.PALSTALLA, niin ei tule sanomistakaan.
Mene ikäistesi palstalle jauhamaan sitä sontaas!
Siellä niitä asiallisia keskustelijoita IKÄISESI MAKUUN!
Uskon kyllä että viihdyt itsesi seurassa, sillä kukaan muu EI seurassasi viihtyisikään kuin sinä itse ja sun typerä sanoinkuvaamattoman oksettava egosi! - Ajomies
irma-1 kirjoitti:
Miksi sitten et kirjoittele Hajupoikana vaan viidellä muulla eri nikillä,oletko jotenkin jakaantunut persoonallisuus vai:)))
Miksiköhän täällä viesteillään tiiraten nikkejä
- ihmeellistä ? Omani kun täysin julkisia, toisin
kuin useimmilla puskajusseilla.
Nikkien määrää tietysti saa lisäillä tarpeen vaatiessa
- minulle sillä ei merkitystä laisinkaan.
Eipä Toivo Kärkeäkään kukaan moitiskellut kun
parikymmentä säveltäjänimeä käytti.
Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 45950
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594