Olen reilusti ylipainoinen ja vauvakuume on ollut jo pitkään. Olisin mielestäni muuten valmis äidiksi, mutta se vain arveluttaa että mitä kaikkia riskejä ylipaino aiheuttaa. Tuleeko synnytys olemaan yhtä helvettiä jne..
Kertokaa kokemuksianne.
Kertokaa kokemuksianne.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi!
Mulla raskauden alkaessa painoindeksi oli 30. Kyllähän sitä mietti haittoja mutta koska raskaus oli niin toivottu niin jäi jotenkin huolet taka-alalle.
Nyt raskaus siis jo viimeisellä kolmanneksella ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Sokerirasitukseen jouduin painoindeksin takia mutta tulokset olivat huippuluokkaa, ei siis lähelläkkän raja-arvoja.
Neuvolassa ei ole kertaakaan valitettu painosta, itse siitä enemmän huolta kannan.
Synnytyksestä ei siis vielä ole kokemusta mutta toivon todella että kaikki sujuu loppuun saakka yhtä hyvin kuin tähän saakka. *koputtaa puuta*
Niin ja ystäväni on nyt kanssa raskaana, hänellä on ollut aikas vaikeaa koska on todella alipainoinen. Vauva ei kasva normaalisti ja hän saa koko ajan kuulla saarnaa syömisistään/syömättömyydestä. Kontrollit ovat kovat.
Eli ei se ylipaino ole ainoa raskautta vaarantava tekijä!
Vauvantekoon vaan, suosittelen minä! :)
Minulla on painoindeksi yli 40 (olen todella lyhyt ja painava).
Mulla oli raskauden alkaessa bmi 32 ja olen todennut, että sen enempää ei olisi tarvetta ollakaan eli olisin toivonut hartaasti ettei painoni enää nouse, mutta 6kg pullahtanut jo tähän mennessä ja viikoja takana 22.
Ensimmäisellä olin synnärillä saman painoinen kuin nyt ja silloin homma oli kokoajan helppoa.
Nyt ei voi oikein mitään tehdä kun alkaa supistella ja selkää vihloo jatkuvasti!
Kun olin ensimmäistä saamassa synnärillä, niin siellä oli samaan aikaan todella suuri synnyttäjä ja jäi mieleen se, kun hän teki sitä vauvaa pari päivää.. Huusi huoneessaan ja oli todella tuskaisen oloinen äänestä päätellen.
Leikkauksen joutuivat lopulta tekemään, vaikka riski läskien parantumisessa oli suuri.
Vauva oli kuin hylkeen poikanen..Oikeasti kamalan suuri muihin verrattuna, vaikka omanikin oli 4kg.
En halua peloitella, mutta olisi oikeasti hyvä saada painoa tippumaan ennen raskautta vaikka 10% niin varmasti jaksaisit paremmin.
Mulla on ollut joka lasta odottaessa bmi 40 luokkaa. nyt 43 eikä mitään ongelmia ole ollut raskauksien kanssa. Tosin minä olen aina "laihtunut" raskaana ollessani eli paino ei ole noussut yhtään. Tämä ei mitenkään harvinaista olekaan ylipainoisten äitien odotuksissa. Totta on kuitenkin että todella ylipainoisena kaikenlainen kremppa voi iskeä, mutta mikään automaatti se ei kuitenkaan ole. KAikki on tässäkin niin yksilöllistä.
JOs sinä ja miehesi vauvan haluatte, eikä laihdutus, mikä sinällään on suositeltavaa tietenkin, onnistu, rohkeasti vain vauvanyritykseen. Sitä koskaan tiedä kumpaan ryhmään kuulut, eikä sitä saa selvillekään ellei rohkeasti hyppää leikkiin mukaan.
Luonnolla on tapana korjata tilanne siten, että ylipainoiset laihtuvat raskauden aikana. Raskaudessa ruokailutottumukset voivat humpsahtaa väärin päin. Eli jos olet ennen syönyt rasvaista ruokaa tai karkkia, sinun ei tee enää mieli kuin kevyitä ruokia.
Uskalla ryhtyä raskauteen, elämä on ihanaa.
Minullakin painoindeksi jossain 40 hujakoilla...ja raskaana ollaan jo loppusuoralla.
Painoa minulle on tullut koko aikana 2 kg ja neuvolassa on oltu ihan tyytyväisiä.
Sokereita minulla seurattiin ,mutta kun jätin turhat mässäilyt pois niin senkin asian sain jo unohtaa.
Jokaisella on tietysti omat vaivansa ja ongelmansa raskaudessa ,mutta ei se automaattisesti tarkoita,että jos olet lihava niin sinulle tulee kaikki ongelmat.
Ikävintä tietysti on vakuutusyhtiön suhtautuminen...eli syntymättömälle vauvalle ei saanut vakuutusta kun painoindeksi ylitti sen tietyn rajan.Vaikka muuten ei ole mitään sairauksia.Eli vakuutusta voi hakea vasta sitten kun vauva on syntynyt.
Omasta puolestani annan sellaisen vinkin että syö monipuolisesti ,mutta yritä jättää turhat makeat pois jo alkuvaiheessa niin ei se paino pääse liikoja nousemaan.Tottakai aina jännittää kun neuvolassa puntarille nousee...meillä lihavilla taitaa olla sellainen viha-rakkaussuhde tuohon puntariin:)
Olisihan sitä asiaa vaikka kuinka ,mutta eiköhän tässä nyt pientä kannustusta ollut sinulle.Rohkeasti vaan vauvailemaan ja jos joku sitten asiasta kommentoi jotakin negatiivista niin jätä huomioimatta sellaiset.
Joo, mullakin painoindeksi 35, ja raskausviikkoja takana 32, kaikki mennyt vallan mainiosti. Ainoa negatiivinen juttu oli vakuutuksen hakeminen, sitä kun en vauvalle saanut. Paino on noussut raskauden aikana 10 kg, mutta enpä oo viittinyt moisesta stressata. Sokerirasituskin oli ihan hyvä, vaikka sitä etukäteen kovasti pelkäsin. Ei kun hommiin vaan ja onnea yritykselle :)
oli painoindeksi 41 kun aloin odottamaan esikoistani.Olihan se raskasta,paino nousi raskauden aikana 12 kg.
Neuvolassa suhtauduttiin hyvin,mutta koska jouduin verenpaineen takia kulkemaan loppuraskauden keskussairaalassa niin siellä kyllä sain lääkäriltä kuullä läskeistäni.
Vauva syntyi ihan normaalisti alakattta,ei mitään ongelmia ollut synnytyksessä.
Niinpä päätin kuitenkin ettei ikinä enää näin lihavana raskakaaksi.
Tiputin painoani 20kg,tulin raskaaksi heti,nyt viikkoja 30,verenpaine pysynyt todella hyvänä.Ja olo on kyllä helpompi.
Suosittelen sulle kyllä painon pudotusta,mutta josei onnistu niin kyllä raskaus synnytys onnistuu noinkin paksuna!!
Hei vaan ja kiitos kaikille vastanneille.
Minulla ja miehelläni on nyt sellaiset suunnitelmat, että koska molemmat olemme ylipainoisia niin olemme asettaneet itsellemme tavoitteeen -10 kg ja sen jälkeen alamme vauvantekohommiin.