Mitä jos...

Kun kerta opistot nimikkeenä lakkautettiin ja muutettiin ammattikorkeakouluiksi niin miksei luovuttaisi yliopisto-nimikkeestäkin ja muutettaisi niiden nimet tiede/taidekorkeakouluiksi. Esim. Helsingin yliopisto -> Helsingin tiedekorkeakoulu, Helsingin taideteollinen korkeakoulu -> Helsingin taidekorkeakoulu. Sitten meillä olisi ammattikorkeakoulut, tiedekorkeakoulut ja taidekorkeakoulut eikä tarttis enää vängätä kummankaan paremmuudesta, koska nimikin jo osoittaisi et molemmissa on kyse ihan eri asioista!
4664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tosin amiksille saattaisi tulla suru puseroon, koska heitä ei työnantajat sekoittaisi enää todellisiin asiantuntijoihin.

Äänestä

Ilmeisesti tuota on jo ehditty ajattelemaan, ainakin Tampereen ammattikorkeakoulussa :)

Uutinen TAMKin Intranetissä:

"TAMKista käytetään uutta englanninkielistä nimeä: Tampere Polytechnic − University of Applied Sciences."

Äänestä
  • Keiden vuoksi joskus "kotiinpäin vetänyt", oman kaupungin pojat, ovat sitten päättäneet pyrkimään pummeiksi.

    Senkun olette, ikävää se silti on.

    Äänestä

Kuulostaa kyllä ihan Neuvostoliittolaiselta tuo nimi Helsingin tiedekorkeakoulu=) Tulee jotenkin sellainen neuvostobyrokraattinen mielikuva. Yliopisto on hyvä nimi, pitkät perinteet eurooppalaisessa kulttuuripiirissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


werti kirjoitti:

Kun kerta opistot nimikkeenä lakkautettiin ja muutettiin ammattikorkeakouluiksi niin miksei luovuttaisi yliopisto-nimikkeestäkin ja muutettaisi niiden nimet tiede/taidekorkeakouluiksi. Esim. Helsingin yliopisto -> Helsingin tiedekorkeakoulu, Helsingin taideteollinen korkeakoulu -> Helsingin taidekorkeakoulu. Sitten meillä olisi ammattikorkeakoulut, tiedekorkeakoulut ja taidekorkeakoulut eikä tarttis enää vängätä kummankaan paremmuudesta, koska nimikin jo osoittaisi et molemmissa on kyse ihan eri asioista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu