Pientä galluppia :)

Mun eka synnytys oli aivan kamala. Meni 2vkoa yliaikaiseksi. Lapsi oli pitkästi yli 4kg, ja kun omat voimat ei riittänyt ponnistamaan vauvaa maailmaan, hänet vedettiin imukupilla. Synnytys itsessään ei kestänyt sairaalassa kuin 5h, mutta sitä ennen oli monta tuntia kipeitä supistuksia kotona. Kipulääkettä en saanut. Mulla oli ympärillä mies, kolme kätilöä ja kaksi lääkäriä!!! Meinasivat leikata, mutta vauvan sydänäänet heikkeni, joten hänet oli pakko saada pian maailmaan juuri sen imukupin avulla. Ponnistusvaihe kesti peräti tunnin! Repesin hirmu pahasti ja lääkäri (!!) ompeli mua varmaan tunnin....

Toinen lapsi syntyi helposti ja siitä jäi mukavat muistot. Hänet käynnistettiin viikolla 39, koska vauva ei saanut kasvaa yli 4kg:ksi. Keinutuolissa istuskelin, välillä jumppapallon päällä vatsallaan ja mies hieroi selkää. Kätilö hieroi välillä jalkapohjia, ja otin ilokaasua. Kipulääkettä en saanut silloinkaan. Ponnistusvaihe oli helppo, kesti puoli tuntia. Mulle laitettiin vain 5 tikkiä ja istuin saman tien sängyn laidalla! Aivan ihana synnytys! Ja tämäkin lapsi oli hiukan yli 4kg... :)

Onnea sinulle ja muillekin pian synnyttäville!

Minä synnytin esikoiseni 39 3 viikolla. Supistukset alkoivat klo 20, laitokselle klo 00.00 ja vauveli syntyi 05.30. Synnytys oli kivulias, en saanut kuin ilokaasua. Ponnistusvaihe kesti 28min, väliliha leikattiin. Synnytyksestä jäi todella hyvät muistot ja sen kivunkin unohtaa kun saa lapsen rinnalle. Ei kannata miettiä liikaa etukäteen, eikä kuunnella muiden kauhutarinoita...jokainen synnytys on erinlainen.

kauhutarinoita! synnytin esikoiseni kuusi viikkoa sitten. synnytys oli pitkä mutta näin jälkeenpäin homma ei tunnu kamalalta! Suihkutellessani sairaalassa kipuun vannoin ettei koskaan enää.. Vauvan saatua rinnalle olin jo toista mieltä. Olen saavutuksestani hiton ylpeä vaikka niin moni on kokenut samaa ja varmaan pahempaakin. synnytys on jotain niin uutta ja erilaista ettei sitä vastaa mikään.Kaiken kivunkin kestää kun odotettavissa on niin upea palkinto. Supistusten loppuvaiheessa yritin rentouttaa itseäni huumorilla ja toistelin että kipu on kaveri :) se auttoi!! Sain keskityttyä muuhun kuin siihen kipuun. Epiduraali oli upea juttu kun sai kaiken kivun pois ja sitten pitikin jo ponnistaa! Hetken olo oli ettei tästä tule koskaan mitään mutta vähän ajan päästä vauva olikin jo ulkona! Ei asialla kannata ainakaan ressata, ei kukaan vauva ole vielä sisuksiin jäänyt. Ja siinä hetkellä ei ehdi pelätä tulevaa vaan elää sitä hetkeä. Olen itse aivan mielettömän piikkikammoinen mutta siinä tilanteessa eivät edes piikit painaneet yhtään. Kunhan vain homma eteni. tsemppii, se menee varmasti hyvin!!! Turha kuunnella mitään hirveitä kertomuksia, sillä sun juttus vois olla "ihan helppo" ainakin jälkeenpäin ajateltuna :)

T:maam84

Mulla ei ennakoinut mikään synnytystä ennenkuin 40 1 yöllä alkoi supistukset klo n 02.00. Kolmen jälkeen niitä tuli 10 min välein. Ootin ukon töistä kotia ja mietin tuleeko lähtö vai ei. Puoli yhdeksältä laitoksella ja 5 cm auki. Saliin vain. Vedessä lilluin ku ilokaasua en saanut pahoinvoinnin takia. 10.30 alkoi ponnistusvaihe joka kesti 15min. Väliliha leikattiin ja poika autettiin imukupilla maailmaan sydänäänien romahtamisen vuoksi. Helppo synnytys oli eikä se niin kipeää käyny mitä oli kuvitellut. Väkeä oli ku markkinoilla, oli gynekologia, lastenlääkäri, kätilöitä pari ja joitain muita ja tietenki oma mies. :) Yhteiskesto oli 7,5h.