Mitä tehdä ? Vaimoa ei seksi kiinnosta . en ole saanut puoleen vuoteen, alkaa tässä pikkuhiljaa tekeen mieli vierasta , onko oikein, oisko parinvaihto jutusta apua?, ei jaksais aina käydä kädelläkään.
vaimo ei anna
Juuso
285256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
kerro vaimollesi miltä sinusta tuntuu ja että avio osoittautuu turhaksi jos sen velvoitteita ei täytetä. Seksuaalisen tarpeen tyydyttäminen aviopuolison kanssa kuuluu perusoikeuksiin. Siitä mainitaan jo raamatussa. Alunperinhän avio on seksin ja lastenkasvattamisen turvaamisen takia olemassakin.
vaimosi kanssa. Jossain nyt mättää ja pahasti. Eihän kukaan nuin kauan jaksa olla ilman, siis ei nainenkaan jos elää parisuhteessa. Oliskohan kolmatta osapuolta kuvioissa mukana??? Näin monesti on, sorry.
Millaista arkipäivänne on? Jaksatko huomioida naistasi muulloinkin kuin synttärinä ja jouluna, vaikka olisit jo tottunut häneen ja sinusta tuntuu, että hän on usein huonotuulinen. Autathan kotitöissä, vai onko sinulla oma kotiorja?
KATSOKAAS MIEHET kun naisella seksi alkaa korvien välistä eikä jalkovälistä niin kuin teillä miehillä :) (ei pahalla). Eli auta häntä jokapäiväisissä asioissa, yllätä vaikkapa lahjakortilla kosmetologille, halaa kun kiität aamupalasta, käy paijaamassa niskaa kun hän tiskaa, sano hänelle jotain kaunista mitä OIKEASTI tarkoitat... Tätä voit joutua tekemään hyvinkin pitkään, koska kyllähän hän varmasti alkaa ihmettelemään, mistä tuuli nyt puhaltaa. Sinun pitää vakuuttaa hänet siitä, että haluat ja rakastat häntä ja vain häntä.
Entä miten lähestyt häntä? "Nyt mua panettas" ei herätä naisen haluja. Ei myöskään se, että alat muna pystyssä hieroa itseäsi häntä vasten ennen nukahtamista. Kun hän on suihkussa tai kylvyssä, mene mukaan. Pese häntä, paijaa ja hyväile, kuiskaile kauniita korvaan... Kylvyn jälkeen voit hieroa kosteusemulsiota hiiiitaaaasti ja harkitusti koko keholle, samalla pusien paikkoihin, joista tiedät, että naisesi pitää...
MUTTA se puhuminen on niin tärkeää!! Tiedätkö oikeasti, mistä naisesi tykkää - siis millaisesta seksistä, millaisesta kosketuksesta ja minne? Jos et tiedä, kysy! Älä nyt vaan parinvaihtoa mene ensimmäiseksi ehdottamaan! Jos näistä asioista on vaikea puhua, hanki tähän tarkoitukseen sopiva peli esim. Kahden kesken (www.elamansuola.com > verkkokauppa > leikkimieltä > pelit ja järjestä mukava koti-ilta. ÄLÄ OLETA MITÄÄN vaimosi toiveista, ota selvää!! Kun hän kertoo, usko häntä äläkä väitä tietäväsi paremmin!
Tärkeää on sulkea pois myös mahdollinen kipu tai muu fyysinen vaiva, joka tekee naisestasi haluttoman. Esim. piilevä emätintulehdus vie seksihalut tyystin, koska vagina on niin arka että hipaisukin tuntuu kuin kynsin raapisi.
Jos olet kaikkea tätä jo kokeillut, niin sitten sinun ei auta muu kuin tunnustaa kumppanillesi, ettet voi elää ilman seksiä ja kertoa, mitä aiot tehdä, jos tilanne ei muutu.
Lykkyä!
Anex, totta joka sana. Olen useasti ajatellut jos näillä tiedoilla yhtäkkiä muuttuisin mieheksi niin minulla olisi taatusti onnellisin vaimo.
Miehet ei useinkaan tule ajatelleeksi kuinka pienistä asioista saa vaimon tyytyväiseksi. Se ei vaadi paljon, hiukan niiden aivojen käyttöä.
Onneksi sellaisia miehiä on olemassa, valitettavasti vain liian vähän.
Huoh. Väsyttää lukea näitä parisuhdefoorumeita, joissa miehet ja naiset kyselevät asioidensa perään. Yhden piirteen olen huomannut. Jos esim. nainen ei anna, niin silloin aletaan sanomaan, että vika on miehessä. Auta armias, jos mies ei antaisi vaimolleen. Silloinkin vika olisi monien mielestä miehessä.
Tasa-arvoa? Ehkä ei, mutta miesten hölmöyttä suostuessa naisten palloteltaviksi.
Hyvää syksynjatkoa kaikille
Koska toit tärkeimmän jo esiin omassasi.
Miehen vikahan se, oli oireet sitten mikä tahansa.
Samalla kusiveden kanssa.Jos nainen ei oo tyytyväinen kaikinpuolin seksielämäänsä, pitää tarkastella miestä.Eiku suurennuslasin alle vaan.Tässä sixbac tapauksessa ei suurennuslasia tarvita.
heteromieshän on yhteiskunnassamme vallitsevan käsityksen mukaan kaiken pahan alku ja juuri.
Meidän miesten pitäisi äänestää jaloillamme ja lähteä pois koko Euroopasta, silloin taas alettaisiin arvostaa (toistaiseksi) valtaväestöön kuuluvaa miestä. Suomalaiset naiset vaativat suomalaisilta miehiltä tasa-arvoista kohtelua, mutta jos mies tulee Välimeren etelä- tai itäpuolelta, sitten kelpaa nyrkki ja kotiorjuus, koska se kuuluu niiden miesten kulttuuriin.
nämä itsekkäät uhmaikäisen tasolle jääneet parisuhdekyvyttömät ärsyttää. Kyllähän tässä voidaan spekuloida iät ja ajat siitä mitä siinä toisessa, joka ei ole hakenut tältä palstalta on vialla.
Siitä nyt ei vaan ole mitään hyötyä kenellekään, koska ei se viallinen yksilö tätä palstaa lue, vaan se toinen joka haluaa tilanteeseen muutosta. Ja jos haluaa muutosta, pitää muuttuminen aloittaa omasta itsestä. Kukaan kun ei voi toista ihmistä väkisin muuttaa, vaan muutokseen pitää houkutella ja sitten vaan toivoa, että toisella on myös muuttumismotivaatiota. Jos ei ole, niin paska mäihä.
Ja mitä olen tätä palstaa lukiessani huomannut, niin kyllä naisille jotka tulevat tänne ihmettelemään, että miksi eivät saa, annetaan ensimmäisenä ohjeeksi laihtua. Jos vian katsottaisiin olevan miehessä, niin tällaista neuvoa ei vissiin annettaisi ensiavuksi, vai?
Eräässä aikaisemmassa suhteessani tyttöystävän halut loppuivat jossain vaiheessa kuin seinään.
Tiesin että hän nautti niinä harvoina kertoina kun meillä seksiä oli, mutta sitä oli silti niin harvoin. Hän vain ei enää halunnut, häntä ei kiinnostanut seksi kanssani. Eikä ilmeisesti edes yksin.
Tilanne johti ajan kanssa siihen etten enää itsekään halunnut HÄNTÄ. Tunsin olevani tarpeeton, tunsin ettei suhde ilman seksiä ole mikään rakastavaisten välinen suhde vaan enemmänkin arki-kaverisuhde.
Muut naiset alkoivat kiinnostaa enemmän mutta en silti mennyt pettämään. Se olisi ollut liian alhaista, seksissä kuitenkin on paljon kysymys rakkaudesta ja hellyydesta. Sen takia sitä kotona halusinkin, enkä vierasta.
Lopulta suhde kaatui siihen, seksiä oli aivan liian vähän ja sekin vähä tyttöystävän ehdoilla, vain silloin kun hän sitä halusi.
Se jos joku latisti tunteet ja sai himot häviämään.
Naisella tai miehellä ON oikeus kieltäytyä, mutta asia mitä ei voi tehdä ystävien kanssa tai kodin ulkopuolella - kannattaa miettiä sitä.
Onko se seksi oikeasti niin huonoa ettei toisen tarpeita oteta huomioon?
Tai edes anneta yrittää?
Pitääkö kaikki aina olla viimeisen päälle ok, kukat ja kynttilät?
Vai antaako puolisolle(ehkä vähän vihjaillen ja ohjaillen) neuvoja miten itsensä saa syttymään?
Viimeisin tunne mikä seksittömyydestä jäi, oli katkeruus.
Se suhde loppui ja vaikka muuten olikin aivan upea, en silti ole haaveillut sen perään.
Seksi kuuluu rakkauteen ja parisuhteeseen ja jos sitä ei ole, on suhteessa jotain pahasti vialla.
Kaiken tarvitse olla viimeisen päälle. Mutta pitkässä parisuhteessa edes joskus!
että miehessä/miehissä olisi aina "vika"; ihan yhtälailla se voi olla naisessa. Alkuperäinen kysyjä halusi käsittääkseni tietää, mitä hän voisi tehdä naisensa halujen eteen.
Pitkä parisuhde voi ajan myötä mennä "lukkoon" melkein huomaamatta. Asian korjaamiseksi jomman kumman on tehtävä aloite. Tässä tapauksessa nainen sitä tuskin tekee.
Voisiko naisesi olla masentunut? Silloin ei nimittäin haluta eikä syy ole sinussa (välttämättä). Harvemmin masentunut mieskään innostuu seksistä.
Tähän voisin naisena sen verran kommentoida, että minulla oli ex-miehen kanssa sama juttu, seksiä ei enää harrastettu. meillä oli pitkä suhde takana ja pikkuhiljaa suhde vain muuttui enemmän pelkäksi kaveruudeksi. seksi jäi pois, en vain halunnut häntä. seksihaluni eivät kadonneet mihinkään, en vain halunnut seksiä mieheni kanssa. en halunnut häntä pettää, joten suhteemme loppui. pari vuotta mietimme ja vatvoimme asiaa ja ero oli lopulta se ainoa vaihtoehto meille.
hän oli ja on edelleen minulle rakas ihminen, mutta vai ystävänä. mutta kaikki seksuaalinen oli vain niin kuollutta väliltämme, lähinnä minun puolelta. itse en olisi voinut sietää että mieheni olisi tullut hyväilemään minua suihkussa tms., olisi kuiskaillut kauniita korvaan, hieronut kosteusvoidetta minuun... en enää siinä vaiheessa. enhän ikinä harrasta tuollaista ystävieni kanssa ja ei hän minulle ollut enää kuin ystävä... viimeinen rakastelukerta paria kuukautta ennen lopullista eroa tuntui henkisesti todella pahalta, suostuin siihen hänen pyynnöstään. mutta kuitenkin olemme ystäviä ja hän on minulle tärkeä ihminen, mutta en pystyisi enää mihinkään seurusteluun hänen kanssaan.
eropäätös oli vaikea tehdä, mutta kun ero vihdoin tuli, oli olo loppujen lopuksi aika helpottunut. kannattaa oikeasti siis jutella vaimon kanssa. jos hänellä on yhtään samat fiilikset kuin minulla oli, niin voisin ennustaa, että intohimoista seksiä, jos seksiä ollenkaan, ette tule enää harrastamaan. mutta toivon, että kohdallanne asiat ovat toisin, että löydätte vielä yhteisen sävelen! mutta juttele mieluummin ensin ennen kuin alat enempiä koskettelemään.
Entäs, kun mies osallistuu arkipäivän askareisiin siinä kuin vaimokin? Ansiotyön ohella, siis. Vaimo on kotona hoitamassa vauvaa (vähän alle 8kk). Mies tiskaa, siivoaa ja hoitaa lasta kotona ollessaan siinä kuin nainenkin. Tosin joutuu olemaan varovainen, koska jos askareita ei tee vaimon mielestä oikein, on seurauksena vähintään tiuskimista ja murjotusta - hyvästä lopputuloksesta huolimatta. Entäs, kun hellät puheet ja koskettelu tulkitaan vain seksin vonkaamiseksi, ja siitä ei pidetä? Mitä mies voi tehdä, kun hänen seksuaaliset halunsa ja tarpeensa on arvioitu täysin arvottomiksi ja merkityksettömiksi eikä vaimo halua antaa edes "lämmintä kättä"? Mitä mies voi tehdä, kun kysymyksiin naisen tarpeista ja haluista suhtaudutaan melkein vihamielisesti?
Kumpi tällaisessa tilanteessa voi tehdä enemmän, mies vai nainen?
On hyvä, että autat naistasi. Vauvanne on vielä aika pieni. Vauva-aika on varmasti parisuhteen rankinta aikaa; jos sen yli selviää, kaikki kääntyy yleensä paremmaksi. Äiti tarvitsee aikaa tottuakseen omaan uuteen rooliinsa. On vaikeaa olla sekä äiti että nainen; siihen ajatukseen tottuminen vie oman aikansa.
Tiedän, että kuulostaa tosi vaisulta neuvolta, mutta jatka samaan tyyliin suostumatta kuitenkaan kynnysmatoksi. Tarkoitan, että jatka hänen huomioimistaan ja hellimistään - siis pientä halailua ja kauniita sanoja arjen keskellä - mutta älä alennu vastaamaan ivaan ivalla. Kun hän sanoo jotakin rumasti, voit sanoa aivan neutraalisti, että tuollainen ei tunnu mukavalta eikä hänkään varmaan sellaista haluaisi kuulla. Ota myös omaa aikaa ja pidä kiinni omista mielipiteistäsi. Se on kyllä vaimosi ongelma, jos ei ole tekemisiisi tyytyväinen. Voimia!
Puhut vähän mutta asiaa. Mikä ihmeen oikeus naisilla on heittäytyä hankaliksi, jos on työläs elämäntilanne: pienet lapset, liian vähän rahaa, liian vähän unta, liian vähän yhteistä aikaa.
Liian monta vuotta parhaasta iästä menee siihen, että yrität olla vaimolle mieliksi, sivuutat kaikki ihmeelliset kiukunpuuskat ja mielenilmaukset. Eletään kuitenkin niitä vuosia, joiden sitten jälkeen päin ajatellen pitäisi olla niitä elämän parhaita vuosia.
Eikö hiukkanen erotiikka tekisi terää myös naiselle ja koko parisuhteelle.
Kyllä tosiasia on, että suurin osa miehistä elää erittäin pitkälti naisen, lapsen ja perheen ehdoilla; ja silti saavat palkakseen vain koleaa kohtelua. Kuuntelevat hiljaa, miten väärin on tehty ruoka, puettu lapsi, siivottu tai oltu siivoamatta, tultu kotiin väärään aikaan.....
Olen joskus pohtinut, että tekisin kotona viikon kokeen: ryhtyisen yhtä vittumaiseksi kuin vaimo. Mitä seuraisi. Avioero. Suurta ihmetystä. Suuri naislauma kimppuun selittämään, että et voi tehdä vaimollesi noin. Naisethan tilittävät aina kaiken kavereilleen, miehet taas suojelevat perhettä.
No mä kyllä sain kuulla tota kaikkea ex mieheltäni, joka itse ei kotona tehnyt yhtään mitään, mutta minunkaan tekemämi/tekemiseni ei ollut hänelle OK. No, se onkin jo eri juttu.
Vastaapa siipallesi, että jos minun tekemäni ei kelpaa, niin sitten on varmaan parempi, etten tee mitään.
Ei kannata jäädä vuosikausiksi odottelemaan toisen muuttumista, jos tietää jo kaiken yrittäneensä...
Juu... Tulipahan mieleeni ensimmäinen poikaystäväni. Aloimme seurustelemaan kun olin 16 ja bänksit tuli kun olin 23. Yhtäkkiä se nuorimies vaan alkoi tuntumaan kuin olisi oma veli. Kuka nyt oman veljensä kanssa sekstailisi, eli seksi loppui ennen kuin suhde. Aika kauan kyllä kului ennen kuin uskalsin sanoa, että tämä oli nyt tässä...
Ties mistä olet tuon valtaväestöllisen mieskäsityksesi onkinut, mutta neuvoisin menemään asiaa tarkistamaan esim. tilastokeskuksen sivuilta. Sieltä paljastuu, että vuonna 2004 maassamme oli:
2 562 077 miestä ja
2 674 534 naista.
Tuosta varmaan jo ehkä tajuat, että miehet ovat harvemmassa kuin naiset. Eli se siitä "valtaväestökäsityksestäsi".
koska se antaa jollekin muulle.
muualla hellenpää kohtelua.Ja kenties orgasmeja.
sä yrittää poissulkea tämän vaihtoehdon. En usko että pettää...
Vaimosi ei anna, koska hän antaa jollekkin toiselle. Jollei hän edes suutele, niin avioero on tiedossa. Tee avioehto ennen kuin se on myöhästä, jolle jo ole tehnyt. Naiset ovat sen verran monimutkaisista osista tehty, että sun pitäisi huomata se, että joku muu on käynyt sinun paikassasi. Jos tuo ½ vuotta pihtaamista on aivan uutta suhteessanne, niin se tarkoittaa sitä, että hän on ottanut jo etumatkaa ja etäisyyttä sen verran. Sitten kun itse ratkeat vieraissa käymiseen, niin hän saa tekosyyn erota sinut syyllistäen. Tätä mieltä olen sillä edellytyksellä, että vaimosi on vielä lisääntymiskykyisessä iässä ja muutenkin hormoonitasapaino kunnossa: ei limakalvojen kuivumista yms. vuosimalliin kuuluvaa kremppaa. Huomaat myös vaimosi pukeutumisesta, että hän saattaa pukeutua jotain muuta miestä varten seksikkäästi, jos hepeneitä yms.. Ei siitä kannata mustasukkaiseksi ryhtyä, mutta syytä olisi tiedustella missä mennään. Toki voit itse parantaa omaa käytöstäsi ja toimintaasi sitä tarkastelemalla ja muuttamalla. Voipi olla, ettei häntä kiinnosta teikäläinen ihan vaikkapa hygienian huonon hoidon takia. Sitten sinun pitää muuttaa tapojasi ja satsata omaan hyvinvointiisi enemmän. Ehkä sitten hän puolestaan on huolestunut, kun värjäät tukkasi ja alat dieetille sekä hankit uusia tyylikkäitä vaatteita yms. auton vaihtoa *heh*
:))))) ;D
Käytä rexonaa..
Käyttääkö vaimosi e-pillereitä? Mulla ne ainakin tappoi kaiken halun. Kantsis kokeilla jotain muuta ehkäisyä, jos on pillereillä. Kannatan myös nostamaan kissan pöydälle eli sanot suoraan ettei peli vetele! Itse tein niin miehelleni, sanoin ihan suoraan, että jos ei ala seksiä tulemaan suht säännöllisesti, niin haen sitä muualta. Mies oli äimänkäkenä ei ollut edes ajatellut, että haluaisin naida useammin kuin kerran kuukaudessa!! Nyt saan ainaskin joka viikko ja joskus useamminkin...
Meillä sama juttu ainoa vaan, että mies on se jota ei seksi kiinnosta...
En tiedä olisko kauhean väärin mennä vieraisiin tässä tilanteessa.
Meillä on sama tilanne, paitsi että edellisestä kerrasta on vuosi. On vaikea sanoa mikä vaimollasi mättää, mutta ei syynä tarvitse silti olla toinen mies. Minulla haluttomuus johtuu masennuksesta ja siitä etten edes naimisiin mennessämme pahemmin halunnut miestäni. Aikaa myöten ne vähäisetkin kipinän poikaset ovat kuolleet. En ollut harrastanut seksiä muitten kanssa (enkä siis miehenikään) ennen avioitumista ja kuvittelin lapsellisesti että kun panettaa, pystyy kuksimaan sellaistakin joka on lähinnä hyvä ja läheinen ystävä. Mutta eihän se niin mennyt. Seksi kyllä kiinnostaa edelleen ja vetelen käteen harva se päivä, mutta mieheni läheisyys suuteluyrityksetkin tuntuvat lähinnä kiusallisilta. Silti mies haluaa jatkaa avioliittoa koska rakastaa minua ja minä häntä; ystävänä, elinkumppanina mutten miehenä. Tilanne on todella kammottava.