Kun uneni heräsi todellisuuteen

Miten näen päiväni tai
   ikinä yössä sinuna loistan
ajelehtivana aaveena
kirkkaimmassa päivässä, sinenä
   niin aina uskon
sen aina uskoin olevan unta

Kaikkien katulamppujen varjot
   tarkoissa asteissaan
kääntyvät hiljaa, terävinä
on liian kirkas kuin sinäkin,
   silti valo minulle

Ja sinne uneni kadulle saavut
   Sinä
joka uskoo haaveisiin ja
pelkää todellisuutta, kuten
taas minäkin teen ja
   epäilen kun en muuta osaa
toista roolia en saa

Herätessäni olin yksin,
muistona hiuksiasi unesta
ne olivat takertuneet paitaani ja
   kaulaani suudelmasi myös
me emme olleet silloin totta

Rupean makaamaan kadulle
selälläni katson ylös
kirkkaaseen aurinkoon ja
   erehdyn taas kasvoistasi
olet niin kirkas & lämmin
   kuinka kukaan voisi luulla
kuinka kukaan voisi lopulta elää
tässä epätodessa montakaan kierrosta

En hellitä vaan rakastun uudestaan
katson taas silmiäsi ja
   olet osa täydellisyyttä
mutta vain kun näen unta

Sekoitan taas rajan kun
   huomaan todellisuudessa
suudelmiani sinussa kiinni ja
niin epäilen, joudun epäillyksi
   pelkään pettyväni
ja muistan unohtaneeni toden

Tajuan uneni heränneen todellisuuteen
   enkä osaa enää päättää puolestasi
joten odotan taas tietäväni
milloin uusi uni alkaa
   soita silloin,
minä tulen kyllä

   Kanna minut arkussa uneen
   hautaa hiekkaan & epätoteen
   tee kuolemastani elokuvaa
   olin noitien paljasta tuskaa
      
   raavi ihooni sodan merkit
   arkkuuni naulaa voittoni viirit
   kun luutani sahaat
   tiedät tottelevasi pahaa
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kentauri kirjoitti:

Miten näen päiväni tai
   ikinä yössä sinuna loistan
ajelehtivana aaveena
kirkkaimmassa päivässä, sinenä
   niin aina uskon
sen aina uskoin olevan unta

Kaikkien katulamppujen varjot
   tarkoissa asteissaan
kääntyvät hiljaa, terävinä
on liian kirkas kuin sinäkin,
   silti valo minulle

Ja sinne uneni kadulle saavut
   Sinä
joka uskoo haaveisiin ja
pelkää todellisuutta, kuten
taas minäkin teen ja
   epäilen kun en muuta osaa
toista roolia en saa

Herätessäni olin yksin,
muistona hiuksiasi unesta
ne olivat takertuneet paitaani ja
   kaulaani suudelmasi myös
me emme olleet silloin totta

Rupean makaamaan kadulle
selälläni katson ylös
kirkkaaseen aurinkoon ja
   erehdyn taas kasvoistasi
olet niin kirkas & lämmin
   kuinka kukaan voisi luulla
kuinka kukaan voisi lopulta elää
tässä epätodessa montakaan kierrosta

En hellitä vaan rakastun uudestaan
katson taas silmiäsi ja
   olet osa täydellisyyttä
mutta vain kun näen unta

Sekoitan taas rajan kun
   huomaan todellisuudessa
suudelmiani sinussa kiinni ja
niin epäilen, joudun epäillyksi
   pelkään pettyväni
ja muistan unohtaneeni toden

Tajuan uneni heränneen todellisuuteen
   enkä osaa enää päättää puolestasi
joten odotan taas tietäväni
milloin uusi uni alkaa
   soita silloin,
minä tulen kyllä

   Kanna minut arkussa uneen
   hautaa hiekkaan & epätoteen
   tee kuolemastani elokuvaa
   olin noitien paljasta tuskaa
      
   raavi ihooni sodan merkit
   arkkuuni naulaa voittoni viirit
   kun luutani sahaat
   tiedät tottelevasi pahaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu