tähdethän eli...

... auringot ne ihmisten kohtalon osoittavat. Uskonasiahan tuo on.
Omille skeptisille ajatksilleni sain hyvää vahvistusta tuolta
http://www.nic.fi/~praasu/horosk.htm

Tähtimerkkejä onkin 13 kappaletta! Ihmiset todellakin uskovat kaiken muun huuhaan lisäksi tietämättään väärään merkkiin. Tähtikuviot taivaalla ovat vuosituhansien saatossa jätättäneet kuin muinainen kello...
Mutta kannattaa itse tutustua faktoihin.
Jos uskaltaa!...
5504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

muistaa puhuuko samoista asioista faktoja tutkiessa.. samalta sivustolta saat myös muuten vahvistusta myös pornolauluihin ja onanistikäsikirjaan!

Äänestä

Minulla merkki pysyi samana.

Noin yleisesti ottaen tämä ei voi pitää paikkansa, sillä ennen kuin pidän jotain ihmistä jonkun merkkisenä, tutustun ensin häneen ja sen jälkeen teen vasta johtopäätöksiä.

Sen perusteella voin sanoa, että tämä ei ole oikeassa. En kai niin hölmö ole, että hutkin tutkimatta.

Jos aurinkomerkin piirteitä ei ihmisessä näy, yleensä luen sen nousevan merkin tai jonkun muun vahvan merkin piikkiin.

Äänestä

Jos joskus käy hautausmaalla, kannattaa tehdä listoja kuolleista aviopareista ja heidän aurinkomerkeistään niiltä ajoilta, jolloin Suomessa astrologiasta ei juurikaan tiedetty.

Jos ei muuten usko, hautausmaalta löytyy totuus...

Äänestä
  • on useimmiten myös mainittu tarkka syntymähetki, sillä horoskooppimerkki saattaa vaihtua kesken vuorokauden.

    Äänestä

tähti eli aurinko ? faktaa ??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain kirjoitti:

... auringot ne ihmisten kohtalon osoittavat. Uskonasiahan tuo on.
Omille skeptisille ajatksilleni sain hyvää vahvistusta tuolta
http://www.nic.fi/~praasu/horosk.htm

Tähtimerkkejä onkin 13 kappaletta! Ihmiset todellakin uskovat kaiken muun huuhaan lisäksi tietämättään väärään merkkiin. Tähtikuviot taivaalla ovat vuosituhansien saatossa jätättäneet kuin muinainen kello...
Mutta kannattaa itse tutustua faktoihin.
Jos uskaltaa!...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu