Kesällä

Janni

Työskentelen sairaalan osastolla hoitajana. Kesä on ihanaa aikaa kun töihin tulee uusia kasvoja työntekijäpuolellekkin. Osastollamme on uusi lääkäri kesäsijaisena. Nuori, tumma ja komea mies. Kyllä on piristystä kaivattukin, silmä oikein lepää. Pelkkä lääkärin näkeminenkin saa villit ajatukset valloilleen ja vatsanpohjan nipistelemään.

On kuuma päivä ja leikin ajatuksillani. Olen pukeutunut tavanomaisen housu ja jakkupuvun sijasta mekkoon, juuri sellaiseen hoitajan valkeaan mekkoon mistä miespotilaat ovat ainakin mielissään. Mekon alle minulle on harmillisesti jäänyt mustat stringit, mutta tässä vaiheessa sitä on enää turha pohtia. Osastollamme on rauhallista ja iltavuoro on juuri alkanut. Lääkäri työskentelee osastollamme klo 16 asti. Eli hän on vielä pari tuntia töissä ja aikoo tehdä erään tutkimuksen potilaallemme ennen kotiin lähtemistään. Minä nuorena hoitajana joka en ole aiemmin ollut tällaisessa tutkimuksessa avustamassa lääkäriä, saan siihen nyt oivan tilaisuuden. Hieman jännityneen oloisena, posket punakkoina kerään tarvittavat tutkimusvälineet lääkärin huoneeseen ja hain potilaankin.

Ohimennen olen lääkärille maininnut asiasta että tutkimuksen avustaminen on minulle vierasta. Lääkäri vakuuttaa, että ei syytä huoleen hän opastaa minut tutkimuksen saloihin. Hän myös piti lupauksensa ja opasti minua rauhallisesti. Hänen siirtyessään ohitseni, hän kosketti minun takapuoltani huomaamattomasti, tai ehkä se ei ollut mitään mutta ajatukseni tekivät tepposiaan ja aloin kuvittelemaan.

Kun tutkimus oli ohi ja vei potilaan pois, palasin korjaamaan jälkiä lääkärin huoneeseen. Lääkäri oli jo istuutunut tuolilleen sanelemaan potilaasta tekstiä. Keräilin tavaroita kasaan samalla kun minulla oli vahva tunne, että lääkäri silmäili minua. Jotenkin olin kiihottuneessa tilassa, oli kuuma ja ihoni nihkeä, tunsin punan poskillani lisääntyvän kun ajattelin lääkärin silmiä mittailemassa melko kurvikasta vartaloani. Sähläsin tavaroiden kanssa ja osa putosi lattialle. Kumarruin nostamaan tavaroita, ja tarjosin tietämättäni lääkärille tilaisuuden huomata, että mekkoni alla ei ole muuta kuin pikkuiset stringit, mitkä tummina paistoivat hohtavan mekkoni lävitse...

Jatkanko?

3

13419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ÄLÄÄÄÄ

      MISSÄÄN NIMESSÄ!TÄYSIN MUNATONTA HORINAA!!!!

      • jatkoa

        JATKOA JATKOA JATKOA JATKOA. ÄLÄ VÄLITÄ EDELLISESTÄ! EI OIKEIN YMÄRRÄ ETTÄ TÄMÄ TARINA ON OIKEA HELMI! JATKOA JATKOA!


    • ihmeessä

      Kannattaa jatkaa. Alku on hyvä niin on koko tarina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      55
      2747
    2. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      98
      2396
    3. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      6
      1721
    4. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      54
      1250
    5. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      284
      1165
    6. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      71
      1114
    7. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      20
      1002
    8. Mikä on kaunein naisennimi jonka tiedätte?

      Kotimainen tai ulkomainen.
      Sinkut
      72
      964
    9. Ikävä edelleen sinua

      Tänään tunnen sen vahvasti. Kaipaan sinua elämääni. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä meillä oli, mutta ollaan aja
      Ikävä
      23
      875
    10. Sekaisin ihastuksesta

      Oletko mennyt joskus sekaisin ihastuksesta? Miten se on näkynyt, tuntunut tai saanut sinut käyttäytymään? Onko jotain, m
      Ikävä
      55
      803
    Aihe