Toivon, että tekstini auttaa masennuksesta kärsiviä ja niitä jotka epäilevät sairastavansa masennuksen tunnistamaan oireensa ja hakemaan apua!
Tilanteeni oli muutama vuosi sitten aika hankala. Olin työttömänä ja kohtaloni vitutti raskaasti. Tuntui, että muut saavat töitä ja itse joudun aina rannalle ruikuttamaan ja varmaan näin olikin koska vaikutin epävarmalta. Tuntui ettei kukaan ymmärtänyt minua, koska en itsekään tajunnut vielä mikä minua vaivasi! epäilin sokeritautia syöpää tms. joka oireili levottomuutena, unettomuutena ja alakuloisuutena sekä masennuksena. Luonnollisesti sosiaaliset tilanteet tuntuivat myös hyvin raskailta, ja aina kun joku ystävä oli lähtenyt luotani pois, luhistuin täydellisesti ja aloin itkemään jopa ihan mukavan illankin jälkeen. Tunsin rinnassani, tai oikeastaan vatsan puolella siinä kohdassa missä alakylkiluut yhtyvät, voimakasta kipua ja ahdistusta, puristuksen tunnetta. Joskus jopa hakkasin/hieroin tuota kohtaa ja manasin mielessäni, että mene pois riivaamasta minua. Olin jatkuvasti hyvin väsynyt enkä oikein pystynyt keskittymään mihinkään. Mikään ei edes kiinnostanut minua. Podin jatkuvaa päänsärkyäkin.
EN vieläkään ymmärtänyt olevani psyykkisesti sairas, vaan rupesin ajattelemaan, että olen jotenkin heikko tai, että minulla on huonompi itsetunto kuin muilla tai, että minut on varusteltu heikommin eväin kuin muut ja siksi en pärjää ja koen huonommuutta. Ajattelin, että minä olen vähän niin kuin sellainen ylijäämä hätäpaska, joka on puristettu tuutista ulos, ja jolla ei ole sen suurempaa merkitystä. En kuitenkaan vielä lakannut välittämästä itsestäni ts. tiesin aina, että tykkään olla oma itseni vaikka jatkuvasti tuntuikin kurjalta, koska olin menneisyyteeni ihan tyytyväinen ja yritin realistisesti ajatella, että jokainen ihminen on samanarvoinen ja jokaisella on merkitystä.
Joskus epäilin, että olen nauttinut jotenkin liian yksipuolista ravintoa tai olen vajhingossa nauttinut jotain myrkkyä. Kumma kyllä en lopulta löytänyt mitään järjellistä selitystä oireilleni edes itsetutkiskelusta. Kukaan ei ollut nöyryyttänyt minua lapsuudessa tms.
Lopulta aloin harkitsemaan itsemurhaa.
Itsemurha on äärimmäisen itsekäs teko, sanotaan, mutta jos ihminen on niin väsynyt ja kipeä (henkisesti ja fyysisesti) ja kaikki – jopa pienin risauskin- ärsyttää (aivan kuin volyyminappula olisi käännetty täysille korvissa), niin ei se mielestäni lopultakaan mikään itsekäs ratkaisu ole. Kun masentuneena tilanne on sellainen, että sairastunut ihminen vain odottaa ja toivoo, että kuolee pois eikä millään muulla ole merkitystä kuin saada kipu pois, saattaa itsemurha tuntua varsin järkevältä ratkaisulta.
Jatkuva fyysinen ja psyykkinen kivun tunne ylittää järjellisen pohdinnan itsekkyydestä.
Onneksi en onnistunut itsemurhassani. Niin minä kyllä yritin sitä, ja onneksi tuon tapauksen jälkeen hain apua ja lääkkeethän siinä auttoivat ja auttaa yhäkin.
Kaikille masentuneille (ja yhä itsellenikin) omasta kokemuksestani haluan sanoa, että
masennus ei ole oma vika.
Ei myöskään työttömyyskään.
masennus ei ole lopullinen olotila.
Jokainen ihminen on saman arvoinen.
Onni lähtee pienistä asioista ja jokainen päivä on menestystarina, jos osaa löydät edes hetkeksi onnen ja ilon.
Onni on subjektiivista.
"kohtalo" rakentuu omista valinnoista.
Lääkkeet ovat hyvä asia samoin psykoterapia.
Alkoholi on huono ratkaisu masennukseen
Tilanteeni oli muutama vuosi sitten aika hankala. Olin työttömänä ja kohtaloni vitutti raskaasti. Tuntui, että muut saavat töitä ja itse joudun aina rannalle ruikuttamaan ja varmaan näin olikin koska vaikutin epävarmalta. Tuntui ettei kukaan ymmärtänyt minua, koska en itsekään tajunnut vielä mikä minua vaivasi! epäilin sokeritautia syöpää tms. joka oireili levottomuutena, unettomuutena ja alakuloisuutena sekä masennuksena. Luonnollisesti sosiaaliset tilanteet tuntuivat myös hyvin raskailta, ja aina kun joku ystävä oli lähtenyt luotani pois, luhistuin täydellisesti ja aloin itkemään jopa ihan mukavan illankin jälkeen. Tunsin rinnassani, tai oikeastaan vatsan puolella siinä kohdassa missä alakylkiluut yhtyvät, voimakasta kipua ja ahdistusta, puristuksen tunnetta. Joskus jopa hakkasin/hieroin tuota kohtaa ja manasin mielessäni, että mene pois riivaamasta minua. Olin jatkuvasti hyvin väsynyt enkä oikein pystynyt keskittymään mihinkään. Mikään ei edes kiinnostanut minua. Podin jatkuvaa päänsärkyäkin.
EN vieläkään ymmärtänyt olevani psyykkisesti sairas, vaan rupesin ajattelemaan, että olen jotenkin heikko tai, että minulla on huonompi itsetunto kuin muilla tai, että minut on varusteltu heikommin eväin kuin muut ja siksi en pärjää ja koen huonommuutta. Ajattelin, että minä olen vähän niin kuin sellainen ylijäämä hätäpaska, joka on puristettu tuutista ulos, ja jolla ei ole sen suurempaa merkitystä. En kuitenkaan vielä lakannut välittämästä itsestäni ts. tiesin aina, että tykkään olla oma itseni vaikka jatkuvasti tuntuikin kurjalta, koska olin menneisyyteeni ihan tyytyväinen ja yritin realistisesti ajatella, että jokainen ihminen on samanarvoinen ja jokaisella on merkitystä.
Joskus epäilin, että olen nauttinut jotenkin liian yksipuolista ravintoa tai olen vajhingossa nauttinut jotain myrkkyä. Kumma kyllä en lopulta löytänyt mitään järjellistä selitystä oireilleni edes itsetutkiskelusta. Kukaan ei ollut nöyryyttänyt minua lapsuudessa tms.
Lopulta aloin harkitsemaan itsemurhaa.
Itsemurha on äärimmäisen itsekäs teko, sanotaan, mutta jos ihminen on niin väsynyt ja kipeä (henkisesti ja fyysisesti) ja kaikki – jopa pienin risauskin- ärsyttää (aivan kuin volyyminappula olisi käännetty täysille korvissa), niin ei se mielestäni lopultakaan mikään itsekäs ratkaisu ole. Kun masentuneena tilanne on sellainen, että sairastunut ihminen vain odottaa ja toivoo, että kuolee pois eikä millään muulla ole merkitystä kuin saada kipu pois, saattaa itsemurha tuntua varsin järkevältä ratkaisulta.
Jatkuva fyysinen ja psyykkinen kivun tunne ylittää järjellisen pohdinnan itsekkyydestä.
Onneksi en onnistunut itsemurhassani. Niin minä kyllä yritin sitä, ja onneksi tuon tapauksen jälkeen hain apua ja lääkkeethän siinä auttoivat ja auttaa yhäkin.
Kaikille masentuneille (ja yhä itsellenikin) omasta kokemuksestani haluan sanoa, että
masennus ei ole oma vika.
Ei myöskään työttömyyskään.
masennus ei ole lopullinen olotila.
Jokainen ihminen on saman arvoinen.
Onni lähtee pienistä asioista ja jokainen päivä on menestystarina, jos osaa löydät edes hetkeksi onnen ja ilon.
Onni on subjektiivista.
"kohtalo" rakentuu omista valinnoista.
Lääkkeet ovat hyvä asia samoin psykoterapia.
Alkoholi on huono ratkaisu masennukseen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Samoja tuntemuksia olen itsekin käymässä läpi. Vuosi sitten yritin myös itsaria lääkkeillä, mutta ei riittänyt teho. Tuon seurauksena pääsin mielenterveystoimiston listoille ja sain aivan ihanan sosiaalihoitajan terapeutiksi. Reilun puoli vuotta kävin siellä ja söin myös lääkkeitä. Tosin jos olisin tiennyt millaisia vieroitusoireita lääkkeistä pois pääsy aiheuttaa en olisi niitä aloittanutkaan. Olen viimeisten viikkojen aikana kärsinyt sellaisista ahdistuskohtauksista että en soisi kellekään sellaisia kokemuksia. Minulla on onni olla mukana sellaisessa terapeuttisessa ryhmässä, jossa meillä on pieni ryhmä ja yksi ohjaaja, jolla vankka kokemus mm. työnohjauksesta. Sieltä olen saanut tukea ja ohjausta lääkkeettömälle linjalleni. Olen hylännyt myös psykoterapian johon sain jo Kelan kuntoutustuen, mutta se ei päässyt alkamaan sujuvasti joten luovuin siitä.
Uskon niin että nyt on vain aika käydä läpi näitä aiemmin vieraiksi jääneitä tunteita kipeiden ahdistusten muodossa. Se on vähän kuin vuoristorataan menisi kun ahdistus alkaa iskeä. Kammottaa, mutta kun se on ohi niin helpotus on huikea ja hyvä olo valtaa ainakin hetkeksi. Kun syö aina vaan lääkkeitä nämä tuntemukset jäävät pois ja niitä siirtää tuonnemmaksi, niin ajattelen nyt. Tämä on minun valintani ja pitää kyllä myöntää että itsetuhoiset ajatukset ovat yhä osa elämääni, mutta en ole aktiivisesti toiminut niiden puolesta. Käyn lisäksi eräässä vertaistukiryhmässä, jossa saan puhua omista tuntemuksistani kenenkään keskeyttämättä tai arvostelematta. Voimia kaikille ahdistuneille, se kai on osa meidän elämää milloin enemmän ja milloin vähemmän. Tartutaan niihin hyviin hetkiin entistä tiukemmin kun se kohta tulee päälle ja otetaan siitä voimaa.
Huh!Tuntui tutulta ja olen itse yrittänyt itsemurhaa yli 7 kertaaa ja AINA on elämä voittanut, onneksi =)
Huh, olen kärsinyt masennuksesta yli kymmenen vuotta ja vasta nyt pikkuhiljaa olen oppinut elämään sen ja Huom. Itseni kanssa. Tärkeintä on se , että tiedät mitä haluat ja KENELTÄ, olkoon se apua, Rakkautta tai mitä tahansa. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet!
Paraskin sanomaan (heh, minä) sairastan reumaa ja kärsin siitä, että minua aina välillä KAIKKI joutuvat auttamaan, enkä siihen totu ikinä.
Avioliitoja neljä ja viides(The best) menossa...
Ei anneta periks.=)
Voimia teille kaikille, ja hyvää kesää! =)