Mennyttä elämääni

yönlapsonen

Pitkän pohdiskelun jälkeen tulin itseni kanssa sinuksi asiasta josta nyt kirjoitan.Asia josta pähkäilin saattaa olla jollekkin ajankohtainen,siinä yksi syy pohdiskeluuni.
Naimisissa olin,syntyi lapsi,tyttö.Niin kuin yleensä näin käy,että lapsia syntyy.
Minulla siihen aikaan oli vaikea alkoholiongelma,josta kärvät itseni lisäksi nuo viattomat lähimmäiseni.
Onnekseni,sanon vielä kerran,onnekseni,vaimoni otti minusta eron.
Minusta ei kertakaikkiaan ollut isäksi. Taloudelliseen vastuuseen kykenin vaan henkisen vastuun kantamiseen olin kyvytön.
Rahalla ei rakkautta osteta,ei edes pienen lapsen.
Eilen kun kävin tyttöni luona kylässä,niin keskustelimme edellä kirjoittamistani asioista.Minuun sattui,ei tyttöni sanat,vaan joku muu sydäntäni viilisi jäisillä puikoilla,olen puikkoni ansainnut!
Olen iki-kiitollinen ex-vaimolleni siitä, että otti minusta eron.Tajusin sen jo silloin kun naimisissa olimme,että ei meidän liittomme ole ikuinen,liiton särkijänä häärin minä itse.
En olisi halunnut niin käyvän. Kuitenkin näin kävi,onneksi, Ikäväni haavat ovat jo parantuneet,kuitenkin jossain tilanteessa,,kuin nyt kun tätä kirjoitan,arpeni yhä vielä tihkuu verta-verta tummanpuhuvaa ja raskaan tuntuista kuitenkin yritän sekoittaa tummaan vereeni ruusuntuoksuja,syystä,lapseni et tarvinnut nähdä ja kokea alkoholisti-isän toilauksia.

25

985

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pirre*

      päässy A -ongelmasta irti..elä suutu... kysyn ihan ilman sarvia ja hampaita...en ivaa enkä moralisoi..?

      Laiminlyönnit lapsen kasvatusvastuista ovat kai aika tavallisia eronneiden miesten huonon omantunnon aiheuttajia, sitä sinunkin vain on jaksettava kantaa...on hyvä että olet puheväleissä tyttäresi kanssa..puhuen moni asia selviää..

      Jospa sitten kun olet ukki voit hyvittää jotain tyttärellesi..

      • yönlapsonen

        Surinta tietä suoriin kysymyksiin eikä ole vaikeaa vastata,en.Kuitenkin huomattavasti parempaan suuntaan olen menossa.

      • Pirre*
        yönlapsonen kirjoitti:

        on selviytymis strategiasi...vai haluatko lopettaa juomisen kokonaan, auttavaa köyttä tuolla jossain kyselit?

      • yönlapsonen
        Pirre* kirjoitti:

        on selviytymis strategiasi...vai haluatko lopettaa juomisen kokonaan, auttavaa köyttä tuolla jossain kyselit?

        Minulle ihan tarpeeksi asti on köysiä,auttavia sellaisia heitelty etten ainakaan voi köysien heittäjiä moittia.
        Enkä moiti tai syytä ketään ulkopuolista,sillä minä olen sieluni kapteeni ja ajatuksieni herra.
        Jos alkoholismi olisi tieteellisesti ratkaistu,niin ratkaisijalla olisi Nobelin palkinnon lisäksi maita ja mantuja.
        Olen täysin varma siitä,ettei älymme(ei sen vähäisenkään)keinoin saada ongelmaa ratkaistua.
        Monet tuttuni ovat korkeasti koulutettuja joilla luulisi älyä olevan.Niinpä kysyn sinulta Pirreseni(anteeksi)miksi he sitten juovat?, ja vielä pahempaa,ovat huumeitten orjia!

        tarkastella yleisellä tasolla, vaan kysellä miksi minä..jne..ja miksen minä pysty lopettamaan..anteeksi vain yönlapsonen, yksilön hätä eikä ongelma ei ole yhtään sen pienempi, vaikka ne sata muuta viisasta siinä vierellä joisi..tai käyttäisi muita huumeita..kannattaa vain katsoa totuutta silmiin, vaikka kuinka tekisi mieli väistellä ja kaunistella..

        On sanottu että alkoholismi on herkkien ihmisten sairaus, mutta tiijjä häntä..luulempa ettei missään asiassa ole vain yhtä totuutta..ei tässäkään.
        Tärkeää ei ole miksi HE juovat, vaan se miksi MINÄ juon..tai en ole juomatta..

    • Kehno äiti

      Sellaista elämä on. Vastuullinen aikuisuus ja lasten syntymä ei tapahdu saan aikaan. Kirjoittele tyttärellesi pöytälaatikkoon. Annat aikuiselle tai perintönä.
      Parisuhteen karikot ei vaikenemalla katoa.

      • yönlapsonen

        Sinulle Kehno Äiti-Ihminen;
        Olen Leinon runoa itkien niin usein lueskellut.
        Olen monesti tullut syyllisyyden tuntoon lukiessani runoa,YÖ:
        "On päivä jo laskenut ammoin
        ja hiipinyt hiljaisuus,
        oi nukkuos poikani nuori,
        taas huomenna työ on uus."
        -Älä lähde Äitini vielä,
        sa kuuletko ääntä yön?
        Se kutsuu,se käskee,se uhkaa-
        niin synkkä on lapses syön.

        Mies, joka lukee runoja, ei voi olla läpeensä huono. Mitä elämä olisi, jos vain täydelliset saisi lisääntyä!

      • yönlapsonen
        Kehno äiti kirjoitti:

        Mies, joka lukee runoja, ei voi olla läpeensä huono. Mitä elämä olisi, jos vain täydelliset saisi lisääntyä!

        Runot ovat minulle elämän suola. E.Leino eläessään joutui laskemaan kovia ja karikkoisia koskia,samoja koskia kuitenkin erityrskyisiä koskia olen minäkin joutunut elämässäni laskemaan!
        Onnekseni,tyrskyt ovat laantuneet karikot pehmenneet!

    • siitä, että sinulla on suhde lapseesi. Ainakin minä iloitsen teidän molempien puolesta. Jotkut lapset eivät koskaan pääse tutustumaan alkoholisoituneeseen vanhempaansa. Jotkut eivät pääse sairaudestaan eroon koskaan vaikka haluaisivatkin, jotkut lapset eivät suostu edes tapaamaan toipuneita vanhempiaan ym, ym.

      Kuulostaa siltä, että sinulla on paljon ilon aiheita. Teillä saattaa olla vielä paljon hyviä vuosia edessänne. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voi itse vaikuttaa.

      Hyvää jatkoa sinulle ja tyttärellesi.

      • yönlapsonen

        kiitos,nöyrä kiitos.matkoista pisin on omaan sisimpäänsä
        sinä tajuat,että kyseessä on vakava sairaus.Jotä ei älymme- ei kiruegisesti voida poistaa.O. Olen väsynyt yön paholaiset väijyy, Älä lähde Äitini vielä pois,sillä ne väijyy!

      • yönlapsonen kirjoitti:

        kiitos,nöyrä kiitos.matkoista pisin on omaan sisimpäänsä
        sinä tajuat,että kyseessä on vakava sairaus.Jotä ei älymme- ei kiruegisesti voida poistaa.O. Olen väsynyt yön paholaiset väijyy, Älä lähde Äitini vielä pois,sillä ne väijyy!

        Kun luin vastauksesi Pirrelle, en voinut vastustaa kiusausta tarjota sinulle neuvoa, jonka luultavasti itsekin tiedät: Yritäthän pitää huolen, että silmäsi ja järkesi toimivat kirkkaasti aina, kun olet yhteydessä lapseesi.

        Jotkut valittavat sitä, etteivät jaksa kuunnella päihtyneiden vanhempiensa päihtyneitä anteeksipyyntöjä yms. ja ovat siksi pistäneet välit kokonaan poikki. Sitä en sinulle toivoisi.

        Ystävällisin terveisin O.

      • yönlapsonen
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        Olen tominut ihan kuin olisit minun toimivan tahtonut.
        Eli, en edes krapulassa menee lastani tapaamaan. Hänellä on ollut ja tarpeeksi asti tuskaa juovasta isästään!

      • liitossa 24-vuotta
        yönlapsonen kirjoitti:

        Olen tominut ihan kuin olisit minun toimivan tahtonut.
        Eli, en edes krapulassa menee lastani tapaamaan. Hänellä on ollut ja tarpeeksi asti tuskaa juovasta isästään!

        Minusta sinä olet rehellinen kun tunnustat a-ongelmasi ja olet huomannut lapsesi kärsivän sinun juomisestasi. Minulla toinen tilanne, mieheni ei myönnä, että alkoholi on osa jokapäiväistä elämäänsä. Lapsemme on kasvaneet tässä ilmapiirissä koko elämänsä ovat nyt jo aikuisia. Lapset ovat yleensä joustavia ja sallivia vanhempiaan kohtaan.Mutta ,mitä tunteita ja oppimismalleja ne jättää heihin ,siitä tiedän vasta myöhemmin. Ite en käytä alkoholia vain harvoin,olen aina huolehtinut heistä antanut rakkautta,toivon ,että se on hieman helpottanut heidän tietään aikuissuuteen. Itse katsellen ,mieheni riutuvaa olemusta,enkä sille mitään voi, Olen surullinen ,miten valtava voima alkoholilla on ihmiseen. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi vaikka olet sen lasisen pullon vankina. Muista että sinua rakastetaan ,lapsesi ainakin.

      • yönlapsonen
        liitossa 24-vuotta kirjoitti:

        Vaikkei tämä ole catti, niin haluan tämän kirjoitukseni omistaa sinulle joka olet joutunut kärsimään juovasta ihmisestä.
        Jos miehesi jaksaa- haluaa toipua alkoholiongelmastaan,niin ensin hänen on ainakin itselleen myönnettävä ongelmajuomisensa.
        Kun hän siihen kykenee,niin sitten voidaan ajatella toipumisvaihetta.
        Toimumisvaihe on koko elämänkaaren kestävä projekti,kas kun alkoholismia ei taitavakaan kirurki voi leikkauksella poistaa, eikä myöskään sähkösokeilla elvyttää kuin sydäninfraktion saanutta ihmistä.
        Olen teidän lastenne takia onnellinen,että sinä olet jaksanut antaa heille rakkautta.
        Uskon,että myös miehesi näin haluaisi,vaan on kyvytön ilmaisemaan tunteitaan.
        Sinä kärsivä nainen,muista et ole yksin teitä on satojatuhansia täällä rakkaassa Suomenmaassa.
        Ja muista;elämä ei mene taaksepäin eikä liioin viivy menneissä päivissä!Anna lapsillesi Rakkautesi,mutta älä ajatuksiasi.Koska teidän lapsillanne on omat ajatuksensa.
        KAIKKEA HYVÄÄ JA KAUNISTA SINULLE, MIEHELLESI,JA TEIDÄN LAPSILLENNE!
        Uskon ja Toivon, muuten en jaksaisi,että jonain päivänä saan pysyvän raittiuden.Olin,tai sain olla muutamia vuosia sitten 4vuotta raittiina,se oli aikuiselämäni parhainta aikaa.
        Sain kasvaa henkisesti kuin myös hengelisestikin.
        Opin ottamaan vastuuta itsestäni ja lähinmäisistäni elämän arvoni kierähti ylös-alaisin,kas mitä siitä seurasi. Sain olla rinnalla kulkijana monien ystävieni surussa.Ei alkoholisti juurikaan viinantuomasta hyvänolon tunteesta nauti.Itku viinaa juoppo juo!

      • anonymius

        Menetin veljeni alkoholille.
        Meillä oli onnellinen lapsuus ja nuoruus, saimme lapset samoihin aikoihin, serkukset kirmaili kesäisin yhdessä.
        Veljeni eristäytyi, tuli avioero, pyysin häntä joskus seuralaisekseni kun tulen helsinkiin, hänellä oli menoja.
        Viimeinen tapaaminen on kun seisoin hänen arkkunsa äärellä siunauskappelissa, en ollut koskaan aiemmin tuntenut niin voimakkaasti, hänen mukanaan meni suuri osa minua, mulla ei ollut enää veljeä.
        Hänen alkoholistiystävänsä sanoi arkun äärellä viimeiset jäähyväiset veljelleen, jota hänellä ei ole koskaan ollut.
        Sisimmässäni vihasin ja rakastin tuota tuntematonta, hän oli ainoastaan minun veljeni, miksi rakkauteni ei riittänyt...
        Tunsin voimakkaasti mitä hän oli saanut veljeltäni, ja kyselin loputtomasti miksi, miksi, miksi viinalla on niin kova valta??

        Nyt kymmenen vuotta myöhemmin taistelen itse alkoholin valtaa vastaan, olen vielä töissä ja minulla on niin voimakas vastuuntunto, että olen vielä voinut pitää kuukaudenkin raittiusjaksoja.
        Kuitenkin taistelemalla, nytkin olen koko ajan lähdössä kaljalle, taistelen itseni kanssa.

        Pelkään eläkeikää ja sitä että omat vanhempani kuolee, sitten ei ole enää mitään velvollisuuksia.
        Mistä sisältöä elämään sitten?
        Tiedät kuitenkin, et ole yksin, olen kanssasi.

      • yönlapsonen
        anonymius kirjoitti:

        Et usko kuinka sydäntäni särkee sinun kirjoituksesi. Ihan kuin jotakin näkymätöntä irtoaisi minusta.
        Olet menettäny Rakkaan Veljesi aineeseen jota nautintoaineeksi kutsutaan. Toki suurin osa Suomalaisista osaa käyttää alkoholia, he juovat iloonsa, alkoholisti juo iloon tai suruun aina löytyy syitä juomiseen.
        Minun aidot ja parhaat ystävät löytyvät alkoholisteista.Ainakin minun juovat ystäväni ovat rehellisiä herkkiä ihmisiä,ihan kuin minä itsekkin.
        Se on ystäväni niin erikoista,alkoholisti tajuaa sinun pyyteettömän RAKKAUTESI, vaan on kyvytön ottamaan vastaan RAKKAUTTASI.
        Minun on täysin turhaa sinua kun ketään muutakaan moralisoimaan alata.
        Jos näin haluan,ei kaukana ole peili ja siinä miehen kasvot,että siitä vain moralisoimaan ja toisia tuomitsemaan.
        Älä pelkää elää. Elämässämme ei ole muuta pelättävää kuin oma pelkomme. Muista tämä Saksalainen sananlasku;
        Pelko koputti oveen,usko avasi oven,oven takana ei ollutkaan ketään.
        Usein luen Eino Leinon runoa YÖ,se on ihan kuin minulle kirjoitettu,olinhan Äidinpoika sanan täydessä merkityksessä.
        _Älä lähde Äitini vielä,
        sa kuuletko ääntä yön?
        Se kutsuu,se käskee,se uhkaa-
        niin synkkänä on lapses syön.
        Kestetään yhdessä elämän vaikeudet. Sillä ei yksipuunkalikka juurikaan nuotiolla pala.

      • Anonymius

        kiitos Sinulle.
        Kävin sytyttämässä kynttilän haudalle.
        Tunsin poskellani kosteutta.
        Luulen, että satoi.

      • yönlapsonen
        Anonymius kirjoitti:

        kiitos Sinulle.
        Kävin sytyttämässä kynttilän haudalle.
        Tunsin poskellani kosteutta.
        Luulen, että satoi.

        Kiitos itsellesi.Samassa talossa missä asun on kapakka,tulin juuri sieltä.
        Halua olisi elää raittiina,iloisena ihmisenä,vaan kun ei ole voimaa taistella alkoholin kiroja vastaan.
        Kiitos sinulle tuestasi. Myös minä haluaisin olla sinun surussasi,edes kävellä rinnalasi sinua tukien,vaan en tällä hetkellä kykene, halua olisi ja tahtoa,vaan ei voimaa!

      • jo toinen
        yönlapsonen kirjoitti:

        Et usko kuinka sydäntäni särkee sinun kirjoituksesi. Ihan kuin jotakin näkymätöntä irtoaisi minusta.
        Olet menettäny Rakkaan Veljesi aineeseen jota nautintoaineeksi kutsutaan. Toki suurin osa Suomalaisista osaa käyttää alkoholia, he juovat iloonsa, alkoholisti juo iloon tai suruun aina löytyy syitä juomiseen.
        Minun aidot ja parhaat ystävät löytyvät alkoholisteista.Ainakin minun juovat ystäväni ovat rehellisiä herkkiä ihmisiä,ihan kuin minä itsekkin.
        Se on ystäväni niin erikoista,alkoholisti tajuaa sinun pyyteettömän RAKKAUTESI, vaan on kyvytön ottamaan vastaan RAKKAUTTASI.
        Minun on täysin turhaa sinua kun ketään muutakaan moralisoimaan alata.
        Jos näin haluan,ei kaukana ole peili ja siinä miehen kasvot,että siitä vain moralisoimaan ja toisia tuomitsemaan.
        Älä pelkää elää. Elämässämme ei ole muuta pelättävää kuin oma pelkomme. Muista tämä Saksalainen sananlasku;
        Pelko koputti oveen,usko avasi oven,oven takana ei ollutkaan ketään.
        Usein luen Eino Leinon runoa YÖ,se on ihan kuin minulle kirjoitettu,olinhan Äidinpoika sanan täydessä merkityksessä.
        _Älä lähde Äitini vielä,
        sa kuuletko ääntä yön?
        Se kutsuu,se käskee,se uhkaa-
        niin synkkänä on lapses syön.
        Kestetään yhdessä elämän vaikeudet. Sillä ei yksipuunkalikka juurikaan nuotiolla pala.

        SEKOKO SIELLÄ VAI SE SAMA SEKO?

    • sigrid46

      kanssa präkää, ei ikinä saa ku huonon omantunnon ja viel moraalisen krapulan fyysisen seuraks. Olen itse käyttänyt alkon tuotteita vuosien ajan ja käyttö sen kun pikku hiljaa lisääntyi. Hain itse apua katkaisuista ja muutama kuukausi oli pelkkää raittiutta,joskin siinä ei tuntunut olevan mitään ihanaa. mut sit alkoi kesäloma ja siihen päättyi raittius ja vauhti kiihtyi. Olutta kului kesä kuumalla ja kierreltiin pubeja ja, oi elämä maistui taas mansikalta. Ystäväni pieni "tönäisy" aukaisi silmäni, en haluakaan kuolla viinaan! Lopetin oluset! Tuntuu vastenmieliseltä ajatuskin nousu humalasta.Siitä poikki.. ja muuta tilalle.

      • yönlapsonen

        Mitä kirjoitit niin ainakin minun kohdallani kaikki on totta.
        Eilen piti käymän pariryyppyä ottaman.
        Ei juopon pariryyppyä pitänyt,melkin nolla perään niin olen lähellä totuutta.
        Muistan illankulkuni yllättävän hyvin. En kenellekkään pahaa sanaa sanonut,kuitenkin on tunne,että maailma kaatuu päälleni.
        Se on ssitä moraalista krapulaa.
        Kiitos sinulle,jospa minäkin saisin jostakin sen tönäisyn,tiedän,se ei ole kaukana,joka kuolemassa,tai sitten ehdoton raittius,viimenen vaihtoehto toki olisi paras,vaan - ja ainavaan jaa!

        vain yksi elämä, kuten kaikilla meillä. Et kai sä halua ainoota elämääs kuluttaa turruttamalla itses? Minä en oikein ymmärrä sitä, että alko-ongelmaista hyssytellään ja paijataankin, kuten minuakin; tuotiin juotavaa, jos en itse kyennyt hakemaan. Sen saa kyllä jatkumaan vaikka maaiman tappiin asti. Mut ku katsot oikeesti itsees peiliin ja tutkit kasvojasi. kuin vieraan silmin; mitä näet peilissä?
        Kuule voimavara löytyy aina itsestä, kun niin haluaa. Minulle on tullut monta mukavaa asiaa alkon tilalle, menneisiin ei saa jäädä, tääkin päivä on uusi ja elämä on justiinsa tänään, tässä.

      • tulevava yö
        sigrid46 kirjoitti:

        En jaksa enää kiitokset tuestasi,menen pesääni odotten sitä hetkeä kun kuolo saapuu.

      • sigrid46
        tulevava yö kirjoitti:

        En jaksa enää kiitokset tuestasi,menen pesääni odotten sitä hetkeä kun kuolo saapuu.

        sä jaksat mennä pesääs? Hyvä niin, sun päätös, pidä se sitten, ei voi kun valittaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      356
      744
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe