lapsuus

perheessä 1950-60 luvulla oli tytöillä pitkät pehvaan asti ulottuvat tukat jotka jo 10 v nostettiin nutturalle. Pitkä tukka oli must. Lapset eivät saaneet yhtyä lähilasten kymmenen tikkua laudalla tai viimeinen pari uunista ulos leikkeihin kun lapset olivat 5-15 v. Pysyttiin omassa seurassa ja sitä pidettiin oikeana. Miehillä ei ollut solmiota. ei ollut ikkunanverhoja ,paholaisen alushousuja eikä kukkia kotona, edes viherkasveja. tämä ainakin on autenttinen kuvaus mistä mitään ei ole muutettu!
6829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä en itekään tiedä missä uskossa on tuollaiset säännöt, mutta olen kuullut ennenkin nuo jutut. Ja ilmeisesti edelleen on joku porukka joka ei käytä ikkunaverhoja.

Meillä vl-uskovaisilla on aina ollut verhot, viherkasveja, pyykkikoneet, alushousut yms ja on saanu leikkiä muidenkin kanssa. Näissä asioissa on juuri vaarana se ettei joku tiedä asioista tarpeeksi ja näin ollen esittää luulojaan.

Kuten sinunkin tapauksessa!!

Äänestä
  • Miksi sinulta moinen vuodatus.

    Äänestä

  • Jokke kirjoitti:

    Miksi sinulta moinen vuodatus.

    Olen kyllä lapsena käynyt el kaverini kotona pari kolme kertaa, kaveri kävi myös meillä. Yhdessä olemme siis leikkineet, en muista, oliko jotakin kielletty mainituista. Ainakin koulussa hän juoksi mustaa miestä ja viimeistä paria.

    Verhoja, solmiota, kukkia ei ollut. Nykyisin on aivan pienet vaaleat verhot. Ole silloin tällöin kynyt aikuisenakin hänen kodissaan, aivan ystävällisesti olemme keskustelleet. Uakomisen asioista äärimmäisen vähän, siihen vivahtavasta ei tarvitsekaan, sillä pienillä viittauksilla käytäntöihin ymmärrämme toisiamme. Viimeisen kymmenenvuoden aikana olen ollut tekemisissä toisenkin esikoisiin kuuluvan kanssa, samat huomiot myös hänestä. Näin siitä huolimatta, tai sen vuoksi,että molemmat tiedämme eroistamme uskomisen asioissa.

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    Ei ainakaan 60 vuoteen ole verhoista kukaan puhunut.

    Nämä ovat sellaisia seurakunta-identiteettikysymyksiä jotka on valitettavasti pietistis- hernhutilaisessa lestadiolaisuudessa kanonisoitu. Omaa vanhurskautta se on todellisuudessa. Näin on ei maha mittää.

    Onneksi monet ovat luopuneet ja luopumassa tällaisista "lisäsiivekkeistä", ja tutkivat Jumalan sanaa omaksi autuudekseen.

    Uskonvanhurskaus ei ole mikään itsestäänselvyys.
    Muissa joukoissa on erilaisia lisäsiivekkeitä, mutta aina niitä on joukossa, missä uskovia on.
    Identiteetissä ei ole sinänsä mitään pahaa, kunhan niistä asioista ei tehdä epäjumalaa.

    Äänestä

  • Tässä ollaan taas kerran käsittelemässä pienen vähemmistön suhtautumista asioihin. Tosin yleensä melko äänekkään vähemmistön. Tällaiset ääri-ilmiöt kiinnostavat meitä juoruilijoita, ja niitä on mukava kertoa eteenpäin, vaikkakin tietää että jutussa ei ole totuutta kuin siteeksi.
    Sitten ollaan tässä juupas-eipäs tilanteessa, jossa vannotaan että meidän ryhmässä on aina ollut sitä ja tätä, eikä ikinä sitä eikä tätä. Nämähän koskevat tietenkin jotain muuta vääräuskoisten ryhmää.
    Totuus taitaa kuitenkin olla, että jokaisessa uskonnollisessa liikkeessä on niitä ihmisiä, jotka vetävät narua vähän kireämmälle kuin "virallinen" linja. Kaiken varalta.

    Äänestä

  • Ripaus kirjoitti:

    Tässä ollaan taas kerran käsittelemässä pienen vähemmistön suhtautumista asioihin. Tosin yleensä melko äänekkään vähemmistön. Tällaiset ääri-ilmiöt kiinnostavat meitä juoruilijoita, ja niitä on mukava kertoa eteenpäin, vaikkakin tietää että jutussa ei ole totuutta kuin siteeksi.
    Sitten ollaan tässä juupas-eipäs tilanteessa, jossa vannotaan että meidän ryhmässä on aina ollut sitä ja tätä, eikä ikinä sitä eikä tätä. Nämähän koskevat tietenkin jotain muuta vääräuskoisten ryhmää.
    Totuus taitaa kuitenkin olla, että jokaisessa uskonnollisessa liikkeessä on niitä ihmisiä, jotka vetävät narua vähän kireämmälle kuin "virallinen" linja. Kaiken varalta.

    Että joku kehtaa tunnustaa olevansa noin sairas!!! Heikosti sulla menee. Mutta muista, sinäkin olet ihminen joka tekee viimeisen matkansa yksin ja on omista tekemisistään vastuussa yksin. Ja etkä sinäkään loputtomiin elä. loppujen lopuksi me olemme tosiaan aivan yksin jumalan edessä täällä elämässä. Vaikka nyt sanotkin kuuluvas juoruilijoitten lahkoon, (kuulutteko muuten ev.lut. kirkkoon?) niin ei ne sua mihinkään johda! Että taaplataan tavallamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lestadiolaisena kirjoitti:

perheessä 1950-60 luvulla oli tytöillä pitkät pehvaan asti ulottuvat tukat jotka jo 10 v nostettiin nutturalle. Pitkä tukka oli must. Lapset eivät saaneet yhtyä lähilasten kymmenen tikkua laudalla tai viimeinen pari uunista ulos leikkeihin kun lapset olivat 5-15 v. Pysyttiin omassa seurassa ja sitä pidettiin oikeana. Miehillä ei ollut solmiota. ei ollut ikkunanverhoja ,paholaisen alushousuja eikä kukkia kotona, edes viherkasveja. tämä ainakin on autenttinen kuvaus mistä mitään ei ole muutettu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu