työunet

Työssäni on ollut välillä todella kiire, ja työ jota olen tehnyt on mennyt hukkaan, ei minusta johtuvista syistä kuitenkaan. Meillä on tehty remonttia töissä, eivätkä työmiehet ole arvistanet työtäni. Kiireen mentyä ohi, olen nähnyt unta, jossa olen töissä, ja taas tekemäni työ on ollut turhaa. Ahdistun niin paljon, että alan itkemään, ja herään siihen, että itken unissani. Olenko todella näin stressaantunut töistäni? Olen myös ollut lääkärin määräämällä lomalla, koska elimistöni ei ole kestänyt stressiä. En omasta mielestäni nykyään ota töitä niin vakavasti, muitten mielestä kyllä.
3515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei tule ulkopuoleltasi. Sinun itsesi tulisi arvostaa työtäsi, silloin ulkopuoliset arviot ei vaikuta siihen ollenkaan. Ehkä itse jotenkin vähättelet työtäsi, samaan aikaan yrittäessäsi arvostaa sitä. Sisäinen ristiriita.
Voi olla yleensäkin tunne omasta riittämättömyydestä. Voi olla jo vanhaa perua, teet ja teet jotain saadaksesi arvostusta, oikeutta olemiseen, tuntien aina riittämättömyyttä.
Lempeyttä itseä kohtaan, itsensä arvostamista ja rakastamista sellaisena kuin on, arvosi ei ole riippuvainen siitä mitä teet vaan siitä mitä olet. Ja sinä olet hyvä, arvokas ja rakas.
Elimistösi saattaa sinulle kertoa myös tästä.
Unesi yrittää herättää sinut huomaamaan oma arvosi.

Äänestä
  • itkemään. Alani on aliarvostettu ja alipalkattu. En halua olla, emmekä mieheni kanssa minun pyynnöstäni myöskään ole tekemisissä ystäviemme kanssa, jotka eivät arvosta työtäni. Sen kuulee ikävä kyllä heidän puheistaan. Olen hyvä työssäni, saan siitä suoraa palautetta ylemmiltäni mielestäni riittävästi. Mutta toisaalta työkaverini ja työyhteisö ei hyväksy sitä, että minulla menee heidän mielestään liian hyvin ammattiini nähden, koska ajan ihan hyvällä autolla ja asun myös hyvin. Mieheni on ihana, eikä meillä rahallisesti tee tiukkaa, elämmehän kahdestaan. En halua välittää muista ja muiden ajatuksista, mutta ehkä sitten alitajuisesti kuitenkin niin teen.

    Maigguu, olet ihana ihminen. Ihmiset lähelläsi saavat olla kiitollisia, kun saavat tuntea sinunlaisesi ystävän.

    Ehkä sinun viestistäsi pitäisi minun tulostaa itselleni huoneentaulu. Hyvää syksyä =)

    Äänestä

Usein on niin, että vasta tuskastuttavan vaiheen jälkeen vaikeat asiat tulevat uniin. Itkeminen tekee erittäin hyvää, se helpottaa ja puhdistaa ja on merkki tilanteen paranemisesta. Unessa voi ikteä sellainenkin, joka valve-elämssä ei sitä salli itselleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Worker kirjoitti:

Työssäni on ollut välillä todella kiire, ja työ jota olen tehnyt on mennyt hukkaan, ei minusta johtuvista syistä kuitenkaan. Meillä on tehty remonttia töissä, eivätkä työmiehet ole arvistanet työtäni. Kiireen mentyä ohi, olen nähnyt unta, jossa olen töissä, ja taas tekemäni työ on ollut turhaa. Ahdistun niin paljon, että alan itkemään, ja herään siihen, että itken unissani. Olenko todella näin stressaantunut töistäni? Olen myös ollut lääkärin määräämällä lomalla, koska elimistöni ei ole kestänyt stressiä. En omasta mielestäni nykyään ota töitä niin vakavasti, muitten mielestä kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu