Ei voi kun ihmetellä kuinka yksi sana voi nostaa sellaisen tunnekuohun,joka tällä palstalla on noussut yhdestä veneestä.Varmaan tehtaan edustaja ja maahantuoja hierovat käsiään saadessaan näin mahtavan mainoskampanjan aivan ilmaiseksi.Viimeisen kk aikana noin 150 kirjoitusta ja 30000 lukijaa,kunnioitettavat lukemat.Asiaa ja asian vierestä.
Bavaria
pu909
2860
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eihän Suomeen mahdu kuin yksi ajatus kerrallaan ja se nyt sattuu olemaan keskenkasvuisten "veneilijöiden" kohdalla yhden esineen! mollaaminen. Juoruaako sitten perisuomalaisesta kateudesta vai muusta pehmeäpäisyydestä. En ole koskaan omistanut Bavariaa, mutta veneet näyttävät komeilta ja hintatasoonsa nähden erinomaisilta muutenkin. Ja täytyy olla aikamoinen rahamies, jos Bavariaa halpana pitää. Ehkä tämä onkin lottomiljonäärien ja suurperijöiden palsta!
Olen seilannut paljon Bavarioilla ja pääasiassa etelässä kovissakin keleissä. Jos ajatellaan että Bavariaa vuokrataan Väliemrellä ulos 5-7 vuotta, ja ne on liikkeessä arviolta noin 25 vko:a vuodessa, tulee siellä maileja samanverran kuin 'sunnuntaipurjehtija' Suomessa seilaa 100 vuodessa.
Sitten Bavat myydään ja niistä saa hyvän hinnankin vielä.
Ja hyvin kestävät!