Minulla on kolme lasta, nuorinkin jo 23-vuotias. Olemme keskustelleet asiasta paljon ja jokainen heistä ymmärtää kun en enää jaksa.
He tietät lapsuuteni ja nuoruteeni, myös sekkujeni sanomana. He ovat sanoneet ymmärtävän ratkaisuni, sllä kukaan heistä ei tunne syyllisyyttä kun ei ole aihetta.
Kukaan ei asu lähelläni, mutta yhtydenpito on tiivistä ja rakastavaa. Ihanimpia lapsia en voi kuvitella olevan olemassakaan.
Olen vasta 51-vuoias, työtön, yksinäinen enkä halua mitään pakkoseuraa.
Terapia ja lääkitkseni alkoivat kaksi vuotta sitten eikä mitään apua.
Tiedän kyllä, mitä teen enkä olisi tätä aihetta tälle palstalle tuonutkaan (mielenterveyssivut ovat aina käytettävissäni), mutta kun olen olen joskus ikäisteni palstaa lukenut ja niitä toisten mollaamisia lukenut niin ajattelin, etä ehkä yksi siis vai 1 saisi tästä kipinän mennä hakemaan apua.
Minulle se ei auttanut, koska arvet ovat olleet jo syntymästäni asti, mutta jospa auttaisi jotain, jonka elämän vaikeuden ovat alkaneet aikuisiällä.
Tänään ja huomenna seuraan vielä aika-ajoin palstaa.
Lainaan yönlasosen lempirunoilijaa: ...niin suuri niin suuri on maa, oi ihiset toistamme ymmärtäkää...
Milloin saa itsemurhan tehdä?
45
2269
Vastaukset
- Yks tyyppi
Ei Suomessa mitään itsemurhalupaa tarvitse hakea vaikka itsensäkin murhaaminen on rikos josta kylläkään ei rankaista tekijää vaan jäljellejääneitä
- niitä
jotka jättäisit jälkeesi. Millainen tuska ja kierre heillä tulisi olemaan.
Se ei ole koskaan ratkaisu!
Tiedän mistä puhun sillä olen itse käynyt aikoinani melkoisen kriisin läpi.
tipahdin silloin syksyllä, peruspäivärahalle oltuani 2 1/2 vuotta työttömänä, mieheni muutti pois, poikani muutti kotoa toiseen kaupunkiin.
Nielin unilääkkeitä, masennuslääkkeitä ja rauhoittavia sekaisin ja päädyin kriisiosastolle.
Hakeuduin sinne itse viimeisillä voimillani, sillä
niin suuri oli rakkauteni läheisiäni kohtaan.
En halunnut hylätä heitä.
Siellä alkoivat asiat kirkastumaan, sillä oivalsin että elämä on kaikesta huolimatta kallisarvoista.
Minullakin on ihanat lapset.
Kun kriisi oli pahimmillaan, poikani ajoi monta
sataa kilometriä joka viikonloppu ollakseen luonani.
Älä hylkää niitä jotka rakastavat sinua!
Minä myös olen yksinäinen tällä hetkellä ja
lapseni asuvat satojen kilometrien päässä.
Mutte emme anna periksi!- yxsilö
Ensimmäinen mieheni teki itsemurhan 32-vuotiaana. Vain hänen äidilleen se oli rankkaa, kaikille muille helpotus. Hän olisi joutunut vankilaan, jolloin olisin ottanut eron. Eka yritys päästä alkoholistista eroon romuttui oikeusavustajan moraalisaarnaan.
Vankila oli kuolemaa pelottavampi. Hän oli saanut kaiken liian nuorena ja liian paljon menestystä. Minä ehdin olla puolitoistavuotta rinnalla. Yritin auttaa. Psykiatrilla käynnit teki alkoholistista sekakäyttäjän ja rikollisen. - itemurha mielessä aina
Olen siis käynyt koko alueen psyatrit "läpi" ja vasta kun olen työmarkkinatuella niin omalääkärini laittoi läheteen Mielenerveyskeskukseen. Siellä on vain kaksi pserapeuttia, tällä hetkellä ei ainuttakaan psykologia, joka voi lääkistysä määräta/tarkistaa,
Terapeutilleni vasta viime käynnillä kerroin itsemurha-ajatuksistani ja hän oli heti saanut (jollain konstein) perjantaiksi minulle kriisipyskiatrin vastaanottojan.
Olen olllut jo monta vuotta hissuksiin aina vain pahenevan masennukseni kanssa. Jos joku ns. masista potevan on kanssasi niin älä käytä sanaa väärin. Kun ottaa päästä niin se ei ole masennusta.
Se helpotti kun sain tietoa, että tietoa eli pääsen psykiatriselle osastolle jos itsemurha-aikeeni ovat sellaisia etten voi olla niitä toteuttamatta.
HALUAN elää, mutta en voi muuttaa edes puhumalla täysin rakkkaudentonta lapsuuttaani enkä nuoruuttani. En edes tajunnut, mitä on itkeminen on kunnes 35-vuotiaana isäni kuollessa. Silloin olin sukuni ainut, joka itki. En voinut mennä kun isäni laskettiin hautaan. Nyt jos joku lukee niin voi ihmetellä, miksi isääni itkin kun aikaisempi elmäni oli ollut täysin tuneetonta, En jaksa vastata.
Nimierkki "niitä", miten kauan meni ennenkuin jaksoit taas tätä elämää`? - niitä
itemurha mielessä aina kirjoitti:
Olen siis käynyt koko alueen psyatrit "läpi" ja vasta kun olen työmarkkinatuella niin omalääkärini laittoi läheteen Mielenerveyskeskukseen. Siellä on vain kaksi pserapeuttia, tällä hetkellä ei ainuttakaan psykologia, joka voi lääkistysä määräta/tarkistaa,
Terapeutilleni vasta viime käynnillä kerroin itsemurha-ajatuksistani ja hän oli heti saanut (jollain konstein) perjantaiksi minulle kriisipyskiatrin vastaanottojan.
Olen olllut jo monta vuotta hissuksiin aina vain pahenevan masennukseni kanssa. Jos joku ns. masista potevan on kanssasi niin älä käytä sanaa väärin. Kun ottaa päästä niin se ei ole masennusta.
Se helpotti kun sain tietoa, että tietoa eli pääsen psykiatriselle osastolle jos itsemurha-aikeeni ovat sellaisia etten voi olla niitä toteuttamatta.
HALUAN elää, mutta en voi muuttaa edes puhumalla täysin rakkkaudentonta lapsuuttaani enkä nuoruuttani. En edes tajunnut, mitä on itkeminen on kunnes 35-vuotiaana isäni kuollessa. Silloin olin sukuni ainut, joka itki. En voinut mennä kun isäni laskettiin hautaan. Nyt jos joku lukee niin voi ihmetellä, miksi isääni itkin kun aikaisempi elmäni oli ollut täysin tuneetonta, En jaksa vastata.
Nimierkki "niitä", miten kauan meni ennenkuin jaksoit taas tätä elämää`?meni puoli vuotta kriisiosastolta joulukuussa tultuani täydellisessä kaaoksessa.
Seuraavan keväänä aloin "virkoamaan" jotenkin
ja hetken kävin "ylikierroksella" varmaan lääkkeitten ansiosta.
Kesti varmaan vuosi ennen kuin olin selvillä vesillä.
Ennen osastolle menoa, makasin kuukaustolkulla
kotona "petiä" vain vaihtaen. En jaksanut laittaa ruokaa, avata postiani toisinaan edes en
jaksanut mennä koko postilaatikolle.
Haudoin vain päiväkaudet millä tavalla ottaisin itseni hengiltä.
Hakeuduin tosiaan itseltäni turvaan sinne osastolle.
Siitä selviää usko pois, sinun täytyy vain pysyä lujana.
Nyt voin jo huumorilla suhtautua koko ajanjaksoon.
Kriisiosaston tupakkahuone osoittautui parhaaksi
terapiapaikaksi. siellä pystyi vaihtamaan ajatuksia muitten kanssa ja huomasi että muilla
saattaa olla suurempia ongelmia.
Jos minulla olisi ollut rohkeutta olisin mennyt julkisesti kertomaan siitä ajasta jotta olisin
voinut olla avuksi muille jotka ovat samassa tilanteessa.
PS. olen ollut työttömänä vakituisesta työstä
12 vuotta ja olen hengissä vielä.
Toivotan sinulle tsemppiä ja kaikkea hyvää ja uskoa huomiseen. Kyllä se huominen tulee ja näyttää vielä sinullekin parhaat puolensa. - aloittaja
niitä kirjoitti:
meni puoli vuotta kriisiosastolta joulukuussa tultuani täydellisessä kaaoksessa.
Seuraavan keväänä aloin "virkoamaan" jotenkin
ja hetken kävin "ylikierroksella" varmaan lääkkeitten ansiosta.
Kesti varmaan vuosi ennen kuin olin selvillä vesillä.
Ennen osastolle menoa, makasin kuukaustolkulla
kotona "petiä" vain vaihtaen. En jaksanut laittaa ruokaa, avata postiani toisinaan edes en
jaksanut mennä koko postilaatikolle.
Haudoin vain päiväkaudet millä tavalla ottaisin itseni hengiltä.
Hakeuduin tosiaan itseltäni turvaan sinne osastolle.
Siitä selviää usko pois, sinun täytyy vain pysyä lujana.
Nyt voin jo huumorilla suhtautua koko ajanjaksoon.
Kriisiosaston tupakkahuone osoittautui parhaaksi
terapiapaikaksi. siellä pystyi vaihtamaan ajatuksia muitten kanssa ja huomasi että muilla
saattaa olla suurempia ongelmia.
Jos minulla olisi ollut rohkeutta olisin mennyt julkisesti kertomaan siitä ajasta jotta olisin
voinut olla avuksi muille jotka ovat samassa tilanteessa.
PS. olen ollut työttömänä vakituisesta työstä
12 vuotta ja olen hengissä vielä.
Toivotan sinulle tsemppiä ja kaikkea hyvää ja uskoa huomiseen. Kyllä se huominen tulee ja näyttää vielä sinullekin parhaat puolensa.Olet kertonut konkreettisen esimerkin että tästäkin voi toipua, kiitos! Kun ajattelen itsemurhaa niin luen tekstisi 2 kpl, ne tulostin ja ovat sänkyni vierellä.
Olet paljosta selvinnyt, ehkä sitten minäkin. - niitä
aloittaja kirjoitti:
Olet kertonut konkreettisen esimerkin että tästäkin voi toipua, kiitos! Kun ajattelen itsemurhaa niin luen tekstisi 2 kpl, ne tulostin ja ovat sänkyni vierellä.
Olet paljosta selvinnyt, ehkä sitten minäkin.harmaita päiviä tulee aika ajoin mutta niistä selviää aina kun itse uskoo.
Kutsun aina noita päiviä "vilttipäiviksi".
Minulle sanottiin siellä osastolla, että niitäkin
päiviä saa olla mutta ei kovin usein.
Olen tänä syksynä kokenut uuden pahan pettymyksen
ja aion selvitä taas siitäkin. Viikko sitten oli tosi paha paikka mutta voitin sen taas kerran.
Tämä sinun hätähuutosi oli ensimmäinen askel
selviämiseen. Tulet huomaamaan että kriisistä
selviämisen jälkeen sinusta tulee henkisesti vahvempi ihminen. Niin kävi minulle.
Mikään asia ei ole niin paha että haluaa satuttaa
niitä joita rakastaa eniten. Muista se.
Olen kokenut muitakin pahoja asioita, joista en voi tässä kirjoittaa ja nekin on vaan vahvistanut.
Kun luin tuon kiitoksesi, purskahdin itkuun sillä
olen iloinen ja onnellinen että oma kriisini ja
siitä puhuminen saattaa nyt auttaa sinua. Näin oli
tarkoituksin. Me selviämme elämästä ystäväni.
Kyllä meitä varten on varattu vielä jotain hyvääkin. - aloittaja
niitä kirjoitti:
harmaita päiviä tulee aika ajoin mutta niistä selviää aina kun itse uskoo.
Kutsun aina noita päiviä "vilttipäiviksi".
Minulle sanottiin siellä osastolla, että niitäkin
päiviä saa olla mutta ei kovin usein.
Olen tänä syksynä kokenut uuden pahan pettymyksen
ja aion selvitä taas siitäkin. Viikko sitten oli tosi paha paikka mutta voitin sen taas kerran.
Tämä sinun hätähuutosi oli ensimmäinen askel
selviämiseen. Tulet huomaamaan että kriisistä
selviämisen jälkeen sinusta tulee henkisesti vahvempi ihminen. Niin kävi minulle.
Mikään asia ei ole niin paha että haluaa satuttaa
niitä joita rakastaa eniten. Muista se.
Olen kokenut muitakin pahoja asioita, joista en voi tässä kirjoittaa ja nekin on vaan vahvistanut.
Kun luin tuon kiitoksesi, purskahdin itkuun sillä
olen iloinen ja onnellinen että oma kriisini ja
siitä puhuminen saattaa nyt auttaa sinua. Näin oli
tarkoituksin. Me selviämme elämästä ystäväni.
Kyllä meitä varten on varattu vielä jotain hyvääkin.Olet valanut minuun uskoa huomiseen päivään enemmän kuin ikinä voit kuvitela,kkaan! Kiitän ja virtuaalihalaan!
Olisi minulla jotain sellaista kysyttävää selviämisesta, jota en tällä palstalla voi tehdä. Ynmärrät varmasti palstan luonteen ja jos saisin tähän elämän/kuoleman kysymykseeni vaikka vain pikkulkeätä niin nyt en jaksaisi enkä kestäisi.
Olen äärettömän iloinen kun rehdisti ja suoraan kettoit kokemuksesi. Minäki voisin paljon muuta, mutta yleisllä palstalla se on mahdtonta. Sain Sinulta voimaa.
Kiitos lähimmäiseni.
Huomenna katson viestiketjun, johon olen saanut muita asiallisia vietjä. - ystävä
aloittaja kirjoitti:
Olet valanut minuun uskoa huomiseen päivään enemmän kuin ikinä voit kuvitela,kkaan! Kiitän ja virtuaalihalaan!
Olisi minulla jotain sellaista kysyttävää selviämisesta, jota en tällä palstalla voi tehdä. Ynmärrät varmasti palstan luonteen ja jos saisin tähän elämän/kuoleman kysymykseeni vaikka vain pikkulkeätä niin nyt en jaksaisi enkä kestäisi.
Olen äärettömän iloinen kun rehdisti ja suoraan kettoit kokemuksesi. Minäki voisin paljon muuta, mutta yleisllä palstalla se on mahdtonta. Sain Sinulta voimaa.
Kiitos lähimmäiseni.
Huomenna katson viestiketjun, johon olen saanut muita asiallisia vietjä.ÄLÄ LUE KAIKKI VASTAUKSIA, MINÄ LUIN NE JO.
Jos luet, niin korkeintaan kaksi-kolme ensimmäistä sanaa, jos tajuat pahaksi, niin klikkaa itsesi siitä heti ulos.
kaikki ihmiset eivät ymmärrä, eivätkä ole mukavia.
Toivon sulle oikein hyvää huomista ja jatkoa ja selviämistä murheistasi ja epätoivostasi.
-G-
- yxsilö
Sinun iässäsi olin niin työn ja elämän kurimuksessa, ollut jo yli kymmenen vuotta kuilun reunalla.
Nyt elämässä on valoisia päiviä enemmän kuin mustia. Taidan joutua korottamaan tavoite-elinikää, joka täyttyy ensi vuonna. Joka päivä pitää tehdä jotain synkkyyden karkottamiseksi: olla luonnossa kiireettömänä. Vuosi sitten sain kissan, en todellakaan ole ollut eläinrakas (allergiapelko, lisätyö). Nuorin poikani otti kissanpennun, kun muutti yksin asumaan. Pentu valloitti sydämeni. Minunkin piti saada aikuinen kissa ja onnistuin. Nyt meillä puhutaan ja paijataan. Masennuslääkkeet sai jäädä. - yönlapsonen
Luin sinun hätähuutosi maailmalle.Varmaan tiedät,että itsemurha on poisuljettu vaihtoehto.
Sinulla,kuin minulla ja kaikilla maailmanlapsilla on omat välillä niin kiemuraisemmat tiet kuljettavanamme.
Et ole yksin taakkasi alla.
Anna tämän päiväsi syleillä mennyttä aikaa muistellen sitä ja kaivaten tulevaisuutta.
Viittasit kirjoituksesasi mielenterveyteen.
Mielenterveyden horjumisessa ei ole mitään kummallista,sairaus siinä kuin sydäninfraktikin on.
Helppoa minun on sinulle sanoa,koeta kestää.Ei tämä elomme aina ole "ruusuilla tanssimista". Elämäämme kuuluu myös vastoinkäymiset,ikävä kyllä.
Voi Hyvin! - ajattelematon kysymys
Parin hyvän ystäväni itsemurhan kokeneena, sanoisin että koskaan ei saa. Toinen oli alkoholisti, mutta ei hallinnut elämäänsä vaikka taloudellisia vaikeuksia ei ollutkaan. Pyysi myös usein, että en jäisi suremaan, mitäpä siihen sanomaan muuta kuin, että ratkaisu on sinun. Sitä surua ei kuitenkaan poista toivomus.
Oletpa tehnyt itsestäsi marttyyrin, voin vain kuvitella lapsiesi huolta, käännä asia toisinpäin, lapsesi olisi menettänyt elämänilon ja puhuisi sinulle itsemurhasta.
Olet saanut apua vasta pari vuotta, tiedätkö, että minulta kesti yli viisi vuotta nousta murheesta ja ahdingosta. Tosin osasin lopettaa katkeruuteni lapsuudesta ja köyhyydestä ja jättämisestä. Pelkuri ja surkimus olet, jos et uskalla elää.
Haluatko täältäkin sääliä vai oletko valmis ottamaan myös apua vastaan?- tosiaan
että sittem kaikki loppuu?Sitten se ahdinko vasta alkaakin!Siskoni mies teki hirmuteon 89 vuonna viikkoo ennen juhANNUSTA JA ENSI AMPUI VAIMONSA MINUN SISKONI,UNESSA JÄLKEENPÄIN TULI SELVITTÄÄ ETTÄ KUN ON VAIKEETA. SANOIN SILLE ETTÄ RUKOILE. TÄMÄ SIIHEN ETTÄ EI AUTA OON KOITTANU JA OIKEIN NÄYTTI KUN POLVILLEEN MENI.USKOVAISEN VANHEMPIEN LAPSENA OLEN VAKAASTI SITÄ MIELTÄ ETTÄ PAHOLAINEN KIUSAA JA HOUKUTTELEE IHMISIÄ AHDINGOSSA OLLESSA SEN TEKEMÄÄN.NIMIKIN ON SILLÄ KIUSAAJALLA SE ON PITKÄNEN SAMA KUIN SALAMASSA.ÄLÄ KOSKAAN TEE SITÄ MIELUUMMIN RUKOILE VAIKKET USKOISIKAAN SILLÄ EI NIIN ISOA TAAKKAA ANNETA ETTEIKÖ SITÄ JAKSA KANTAA SANOTAAN JUMALAN SANASSA.SANASSA SANOTAAN MYÖS PYYTÄKÄÄ MITÄ IKINÄ TAHDOTTE NIIN MINÄ ANNAN SEN TEILLE. ÄLÄ ANNA ITSEÄSI PAHALLE.
jo useassa viestissä on käynyt ilmi,et ole ilman myötäeloa,edes meidän ulkopuolisten palstalaisten taholta.
Näistä on jo käynyt selville,että masennuksesta toipuminen on usein hyvin pitkä prosessi,mutta siitä kuntoutumisen myötä saa elämään paljon uusia keinoja kohdata ne vaikeudet,joita suomessakin on kymmenillä tuhansilla ja tulee olemaan elämässään.
Olet yksin ja niin on kaikki masentuneet,silloin kun sairaus on vakavalla tasolla,vaikka ympärillä olisi fyysisesti kuinka paljon ihmisiä, on silti totaalisen yksin.
Silti et heidän kannaltaa ole yhdentekevä,vaikka tuskassasi kuinka niin tuntisit.
Käytännön neuvona lisäisin edellisten viesteihin,että pyydä terapeutilta sen verran apua,että hän etsii sinulle henkilökohtaisen vertaistukihenkilön ja hänen kanssaan voitte katsoa samalta tasolta asioita ja hakeutua jonain "hyvänä"päivänä jonkin ryhmän jäsenyyteen.
Vertaistuki on se toiseksiparas ymmärtäjä ja heidän seurassaan ei tarvitse olla kuin oma itsensä.
Itsekin olen hakeutumassa vertaistukihenkilökoulutukseen hiukan samantyylisen sairauden kokeneena ja saada tehtyä vielä elämässä jotain arvokasta työtä,mitä en enää omassa ammatissani kykene toteuttamaan.
jk.Kaksi vuotta on valitettavasti lyhyt aika saada edes lääkitys oikeanlaiseksi,koska lääkkeet ovat hidasvaikutteisia ja uuteen lääkkeeseen ja vahvuukksiin totuttelu on pitkällistä ja siksi turhauttavaa 'säätämistä',jota sairaan on mahdoton ymmärtää.
Kannattaa silti uskoa ammattilaisen puheisiin,sillä yleensä potilas itse huomaa toipumisen kehittymisen ehkä kuitenkin 'viimeisenä'.
Tervehtyminen on usein pieniä oivalluksia ja yksinkertaisia konkreettisia pienten propleemien selvittämistä ja suhtautumisen muuttamista vallitseviin asioihin.
Ota vielä niin monta starttia ja takapakkia,että saat elämään sisältöä ja tunteen,että olet tarpeellinen.
Yksi masentuneen voimakasta tuskaa tuottava tunne on se,että ajattelee oman elämän olevan tarpeetonta eikä ole kenellekään tarpeellinen.
Se on aina harhaluulo,sillä jokaisella on paljon annettavaa ja aina tulee uusia mahdollisuuksia saada elämän voimaa niin paljon,että sitä antaa lähimmäisilleen tai muille tarvitseville.- M.T.
sinä olet vielä nuori ja sinulla on edessäsi elämätöntä elämää vaikka kuinka pitkälti.
Ei koskaan voi tietää mitä nurkan takana odottaa.
Ymmärrän tuskasi, joudun kuuntelemaan samanlaista tuskaa työssäni. Sinä et ole ainoa joka tunnet, että elämä ei ole elämisen arvoista. On aina yhtä vaikeaa kun kuulee, että joku harkitsee itsemurhaa.
Itsemurha ei kuitenkaan ole mikään hyvä vaihtoehto kenellekään. Sinulla on lapsesi ja heille menetys olisi raskas vaikka olisittekin puhuneet asiasta. Omien vanhempien kuolema on aina raskasta ja jättää ikuiset jäljet jos se tapahtuu oman käden kautta. Mieti tarkkaan miksi haluat pois, koska elämässä on aina edessä mahdollisuuksia jokaisella, myös sinulla.
Miksi sinulla on niin raskasta?
Ihmissuhteesi tuntuvat olevan kunnossa ja sinulla on ihmisiä joille puhua. Vaikkakin he ovat kauempana, he ovat silti lähelläsi.
Kerroit ettet halua pakkoseuraa, mitä se on?
On paljon yksinäisiä ihmisiä jotka ilahtuisivat jos joku olisi heidän ystävänsä, en näe sitä pakkoseurana. On harrastuksia ja mahtavasti mahdollisuuksia.
Lapsuutensa arpia kantaa moni ihminen sisällään, mutta se, mitä sinulle on mahdollisesti tapahtunut lapsuudessasi EI ole sinun syytäsi.
Terapia ja lääkitys ei ole sinua auttanut, joten silloin täytyy lääkitystä vaihtaa. Voi olla että sinulle mahdollisesti löydetään paljon parempi lääkitys ja voit huomattavasti paremmin. Sinun pitää vaatia lääkäriltäsi toisenlaista hoitoa.
Nykyään lääkärit ovat kiireisiä, eikä heillä ole tarpeeksi aikaa potilailleen, tee selväksi että lääkkeesi ja terapiasi ei auta sinua ja haluat jotakin muuta.
Älä anna periksi, mistä voit tietää vaikka parin vuoden kuluttua kaikki olisi toisin ja elämä hymyilisi sinulle - koskaan ei voi tietää mitä uusi päivä tuo tullessaan.
Maailma on kaunis ja elämä on ainutkertaisen kaunis, jokaiselle omalla tavallaan.
Tämän palstan riidat ovat mielestäni ihan normaalia nahistelua, jota varmasti tulee kun erilaisia ihmiset kirjoittelevat erilaisia mielipiteitään. Varsinkin kun ollaan anonyymeinä kirjoittelemassa. Näistä purkauksista ei kannata välittää.
Toivon sinulle jaksamista, itsemurha voi olla ratkaisu omiin ongelmiisi, mutta muista että sinua jää kaipaamaan kolme lasta, ja varmaan heille on todella raskasta kantaa loppuelämänsä tietoa itsemurhastasi.
Ajattele jos saat lapsenlapsia (ellei sinulla jo ole) he eivät koskaan tuntisi sinua. Et koskaan saisi nähdä heidän kasvavan, et näkisi heidän elämäänsä, etkä voisi pitää heitä sylissäsi.
Mieti tarkkaan mitä teet, sinulla on muitakin mahdollisuuksia. - Remmari ek
Yritän vastata hätähuutoosi:
Sinun täytyy sinnitellä ja jatkaa terapiaa. Miten avoimesti olet keskustellut asiasta terapeuttisi kanssa? Jos nykyinen terapeutti ei ota vakavasti itsemurha-aikeita, niin täytyy löytää toinen. Itsemurhan vaihtoehtoja on olemassa! Epätoivoon löytyy apua. Elämään pääsee takaisin kiinni. Paha menneisyys on aina taakkana, mutta tulevaisuus on tärkeämpää, ja siihen pitää uskoa. Olet vielä nuori, 51 v. ei ole vielä ikä eikä mikään. - Et ole varmaan vielä käynyt kaikkea pahaa menneisyyttäsi läpi, etkä ehkä ole vielä sinut sen kanssa.
Itsemurha ei ole oikea ratkaisu. Se on pahinta, mitä omaisilleen voi tehdä. Kuolema on pakoreitti.
Se on kosto: "Katsokaa miten huonosti olette kohdelleet minua!" Ei kukaan omainen oikeasti ymmärrä sellaista ratkaisua.
Toivotan sinulle kaikesta sydämestäni jaksamista ja keinoa löytää ulos noidankehästä. Siunausta.- +++++++++++
Mitä sinä kiusaat omaisiasi uhkailulla,jos pitää tappaa itsensä niin tee se eläkä kiristä omaisiasi.Tiedän mistä puhun,kun olen juuri tullut sairaalasta tyttären luota,kun yritti itsaria,mutta ei onnistunut tälläkään kertaa.Ei ollut ensimmäinen kerta,eikä taatusti viimeinen,mutta kun apu ei auta niin jäljellä on ainainen pelko,että milloin taas ja entä jos se onnistuu.Olen kuoleman väsynyt ,enkä tunne pienintäkään sympatiaa itsetuhoisia ihmisiä kohtaan enää.
Olen saattanut ystävättäreni hautaan,kun kuoli alle 40nen syöpään taisteltuaan urheasti kuolemaa vastaan,mutta ei auttanut.
Ajatelkaa vähän muitakin kuin itseänne. - vaikka en tunnekaan
+++++++++++ kirjoitti:
Mitä sinä kiusaat omaisiasi uhkailulla,jos pitää tappaa itsensä niin tee se eläkä kiristä omaisiasi.Tiedän mistä puhun,kun olen juuri tullut sairaalasta tyttären luota,kun yritti itsaria,mutta ei onnistunut tälläkään kertaa.Ei ollut ensimmäinen kerta,eikä taatusti viimeinen,mutta kun apu ei auta niin jäljellä on ainainen pelko,että milloin taas ja entä jos se onnistuu.Olen kuoleman väsynyt ,enkä tunne pienintäkään sympatiaa itsetuhoisia ihmisiä kohtaan enää.
Olen saattanut ystävättäreni hautaan,kun kuoli alle 40nen syöpään taisteltuaan urheasti kuolemaa vastaan,mutta ei auttanut.
Ajatelkaa vähän muitakin kuin itseänne.ketään itsemurhan tehnyttä.
Osaan kuvitella sen kamalan tuskan ja huolen jota läheiset tuntee.
Itse pääsee pois mutta jäljelle jääneet kärsii lopun elämäänsä.
Mun hyvä ystävä kuoli syöpään muutama vuosi sitten ja piti elämästä kiinni viimeiseen asti, ja olis halunnu elää.
Tasan ei käy onnen lahjat. - suicide woman
Vastaan henk. koht. huomenna jos jaksan, viimeistään maananaina, heille joitten meili-osoitteet ovat näkyvissä, muistaakseni vain emv, aina niin sympaattinen.
Sinulle voin siis sanoa, että kauniita lohdutuksen sanoja sanot ja uskon, että täydestä sydämestäsi.
Terapiaa on ollut vasta 5 kertaa, joka toinen viikko vaan ei täällä ole resursseja. Nykyisellä terapeutilla kävin viimeiseksi torstaina ja heti hän oli saanut ajan kriisipsykriatille tälle päivälle eli hän on tosissaan, kaikkinensa empaattinen ihminen. Luonne-eroja meillä on eli minä olen paljon puheliaampi kuin hän. Yritän olla välillä hiljaakin.
Hän on järjestänyt niin, että jos itsemurha-ajatus on ylipääsemätön niin heti pääsen läheisen kaupungin psykiatriselle osastolle. Ihan saman sanoi tänään ensi kerran tapaamani psykiatri. Helpotti!
Enempää en kerro, sillä et tiedä mitään lapsuus- etkä nuoruusvuosistania. Ei tämä ole mitään Freudilaista juttua, johon viitattiin ikiajat.
Olet oikeassa ja sitten - väärässä, silti iso kiitokseni kun otit kantaa. - remmari
suicide woman kirjoitti:
Vastaan henk. koht. huomenna jos jaksan, viimeistään maananaina, heille joitten meili-osoitteet ovat näkyvissä, muistaakseni vain emv, aina niin sympaattinen.
Sinulle voin siis sanoa, että kauniita lohdutuksen sanoja sanot ja uskon, että täydestä sydämestäsi.
Terapiaa on ollut vasta 5 kertaa, joka toinen viikko vaan ei täällä ole resursseja. Nykyisellä terapeutilla kävin viimeiseksi torstaina ja heti hän oli saanut ajan kriisipsykriatille tälle päivälle eli hän on tosissaan, kaikkinensa empaattinen ihminen. Luonne-eroja meillä on eli minä olen paljon puheliaampi kuin hän. Yritän olla välillä hiljaakin.
Hän on järjestänyt niin, että jos itsemurha-ajatus on ylipääsemätön niin heti pääsen läheisen kaupungin psykiatriselle osastolle. Ihan saman sanoi tänään ensi kerran tapaamani psykiatri. Helpotti!
Enempää en kerro, sillä et tiedä mitään lapsuus- etkä nuoruusvuosistania. Ei tämä ole mitään Freudilaista juttua, johon viitattiin ikiajat.
Olet oikeassa ja sitten - väärässä, silti iso kiitokseni kun otit kantaa.Se kuulostaa hirveän vähältä. Joka toinen viikko kuulostaa myös liian vähältä.
Rakas ystävä. Jos sinulle on tarjottu vaihtoehto mennä läheiseen kaupunkiin, niin ota se vastaan. Ainakin silloin olet asianmukaisessa hoidossa.
Työtoverillani oli viime vuonna samanlaisia ajatuksia. Hän oli kuukausia sairaslomalla, ja hän oli kolme kuukautta sairaalassa. Hänellä ainakin ajatukset ovat ohi.
En tietysti voi mitenkään tietää pahoja kokemuksiasi. - Kela kuitenkin korvaa kahden vuoden terapian, vaikka se olisi kuinka usein. Jos kaupunki on lähellä, niin kannattaa ainakin yrittää löytää sieltä terapeutti, jolla on kokemusta. Tällaisen asian vuoksi kannattaa matkustaa vaikka pari kertaa viikossa.
Tsemppiä! - pohtimaxi
+++++++++++ kirjoitti:
Mitä sinä kiusaat omaisiasi uhkailulla,jos pitää tappaa itsensä niin tee se eläkä kiristä omaisiasi.Tiedän mistä puhun,kun olen juuri tullut sairaalasta tyttären luota,kun yritti itsaria,mutta ei onnistunut tälläkään kertaa.Ei ollut ensimmäinen kerta,eikä taatusti viimeinen,mutta kun apu ei auta niin jäljellä on ainainen pelko,että milloin taas ja entä jos se onnistuu.Olen kuoleman väsynyt ,enkä tunne pienintäkään sympatiaa itsetuhoisia ihmisiä kohtaan enää.
Olen saattanut ystävättäreni hautaan,kun kuoli alle 40nen syöpään taisteltuaan urheasti kuolemaa vastaan,mutta ei auttanut.
Ajatelkaa vähän muitakin kuin itseänne.Voi olla että se "omaisia kiusaava asenne" onkin juuri sanoma ettei halua kuolla. Monesti, kun ihminen on kuilun partaalla, ei monikaan sitä edes huomaa. Ei halua "vaivata" sillä muita. Kummallista kyllä, aina ei tarvitse olla kurjaa kun elämänhalu katoaa. Vaikka "klasit" päässä etsisi elämään otetta ei sitä silti löydy, niin mitä teet. Kaksi ystävääni teki itsemurhan, toisella oli vastoinkäymisiä vaikka muille jakaa, toisesta ei muuten huomannut, vain hieman raskaampi askel. En kyllä lähtisi tuomitsemaan henkiin jääneitä mutta en sitten niitäkään jotka eivät yksinkertaisesti löydä ulos kuilusta ja päätyvät siihen ratkaisuun joka on meillä kaikilla joskus edessä.
- aloittaja
+++++++++++ kirjoitti:
Mitä sinä kiusaat omaisiasi uhkailulla,jos pitää tappaa itsensä niin tee se eläkä kiristä omaisiasi.Tiedän mistä puhun,kun olen juuri tullut sairaalasta tyttären luota,kun yritti itsaria,mutta ei onnistunut tälläkään kertaa.Ei ollut ensimmäinen kerta,eikä taatusti viimeinen,mutta kun apu ei auta niin jäljellä on ainainen pelko,että milloin taas ja entä jos se onnistuu.Olen kuoleman väsynyt ,enkä tunne pienintäkään sympatiaa itsetuhoisia ihmisiä kohtaan enää.
Olen saattanut ystävättäreni hautaan,kun kuoli alle 40nen syöpään taisteltuaan urheasti kuolemaa vastaan,mutta ei auttanut.
Ajatelkaa vähän muitakin kuin itseänne.En ole koskaan uhkaillut tekeväni itemurhaa enkä uhkaile. Jos sen teen niin se on kerrasta selvä eikä ole pelastajaa. Nuorten "uhkailut" ovat sitä, että haluavat, että heidät lopultakin joku huomaisi.
Luitkos, että olen jo 51-vuotias nainen, joka on lapsensa aikuseksi saattanut. Et lukenut.
- PirreXX
Väität että lapsesi ymmärtävät, kun et enää jaksa.
Ovatko he niin sanoneet että hyväksyisivät itsemurhasi?
Miten he voisivat sen hyväksyä, jos teillä on noin läheiset välit?
Kun oma lapsuutesi ja nuoruutesi oli vaikeaa ja se seuraa sinua, niin haluatko samoin tapahtuvan lapsillesi?
Eiväthän he koskaan pääsisi siitä syyllisyydentunteesta jos teet itsellesi jotain. He miettisivät mikseivät osanneet auttaa ja masentuisivat ja olisivat lopulta samoissa ajatuksissa kuin sinä. Älä siirrä lapsillesi omaa tuskaasi.
Mietipä sitä kuinka moni suomalainen voi sanoa "minulla on kolme ihanaa, rakastavaa lasta".
Heitä ei ole paljon!
Voimia...älä anna periksi!!!- aloittaja
Olin/pääsin siis eilen kriisipsykiatrille ja kaiken muun lisänä hän kertoi, että ihmisen psyykkeelle tärkein vaihe on n. 0-20vuotta. Ne tein lapsilleni niin onnellisiksi kuin osasin.
Minä olin eitoivottu lapsi ja aloi haparoida elämän poluilla paljon tuon iän ylittäneenä.
- kauan kun
sen itse pystyy tekemään.
Mutta vaikka tässä pystyisikin sen itse tekemään ja syitäkin olisi välillä riittävästi, kyllä niistä yli pääsee. Pari vuotta sitten olin siinä pisteessä että kuvittelin ainoan ratkaisun olevan itsemurha. Jäin kuitenkin elämään koska tytär olisi varmasti perässäni tehnyt saman. Nykyisin asiani ovat paljon tuonaikaista paremmin, kun jaksoin suunnata energiani itseni tuhoamisesta niiden parantamiseen. - renata1
sillä itsensä murhaaja ei riistä elämää vain itseltään, van kaikilta läheisiltään vuosikausiksi eteenpäin.
Hän aiheuttaa syllisyyttä, surua ja häpeää jälkeenjääville ja vastausta vaille jääviä kysymyksiä.
Kuulostaa rajulta, mutta mielestäni täysissä sielun voimissaan oleva, harkitun itsemurhan tekevä ihminen tekee raukkamaisen ja itsekkäimmän mahdollisen teon juuri jälkeen jääneitä ajattelematta.
'Kurjakin' elämä on elämää ja kestää parhaimmassa (pisimmässä ) tapauksssakin vain lyhyen ajan.
Meillä Suomessa ei kukaan kuole nälkään, meillä ei kiduteta, eikä suljeta syyttä vankilaan, meidän sosiaalilainsäädäntömme takaa ainakin vähimmäistoimeentulon kaikille kansalaisilleen.
Kysymykseen, milloin saa tehdä itsemurhan vastaisin, ei millonkan.
Ei ole sellaista elämää, mistä puuttuisi tarkoitus, ei ole yhtään ainoaa hyödytöntä ihmistä.
Minä katsoisin ahdistuksen hetkellä ainakin vielä huomiseen ja huomenna taas seuraavaan päivään. Jonakin päivänä elämä taas maistuukin ja on masennuksesta toipuneen mielestä suorastaan ihanaa,
Katso, kokeile!
Hae akuuttiin hätääsi lääkäriltä masennuslääkitys ja palataan asiaan vaikkapa keväälä kun aurinko taas paistaa ja todetaan, että eikö olekin ihana elää ja katsoa mitä huominen tuo tullessaan. Ollaan vaikka uteliaisuuttamme hengissä ja annetaan voimieme mukaan henkistä ja muutakin tukea heille, joilla menee vielä huonommin!- aloittaja
Puolen vuoden sisällä kaksi psykiatria ovat sanoneet, ettei minuun lääkitys auta, sillä elämäni alkuajat ovat vieneet kaiken elämänhaluni ja -iloni.
Totta se on ja olen tyytyväien kun olen jaksanut elää sentään 51 vuotta. En huomenna ole itseäni tappamassa enkä sitä tänne ilmoittaisi.
En vaan jaksa enää kauaa, mutta en tule toiste kitisemään tänne.
Kiitos Sinulle kun vastasin asiallisesti, oman käsitykseni mukaisesti. - Pirre*
aloittaja kirjoitti:
Puolen vuoden sisällä kaksi psykiatria ovat sanoneet, ettei minuun lääkitys auta, sillä elämäni alkuajat ovat vieneet kaiken elämänhaluni ja -iloni.
Totta se on ja olen tyytyväien kun olen jaksanut elää sentään 51 vuotta. En huomenna ole itseäni tappamassa enkä sitä tänne ilmoittaisi.
En vaan jaksa enää kauaa, mutta en tule toiste kitisemään tänne.
Kiitos Sinulle kun vastasin asiallisesti, oman käsitykseni mukaisesti.mieki olen tullu hyvälle tuulelle kun olen vähä pyöriskelly täällä itsesäälissä js hakenu empatioita ..ja halauksiakin olen kerjänny..:) ja saanu montaki virtuaalihalausta..yks meinas tulla ruuvvunnii läpi..:)
Kannattaa vaan yrittää jaksaa olla yhteydessä muihin ihmisiin, vaikka vain näin virtuaalistikin...täällä on kivoja ihmisiä..päivä kerrallaan elellään.
ps. luvehan horisijakooppisi, vaikka se luppois ens vuuvveks mitä hyvvee..:) - aloittaja
Pirre* kirjoitti:
mieki olen tullu hyvälle tuulelle kun olen vähä pyöriskelly täällä itsesäälissä js hakenu empatioita ..ja halauksiakin olen kerjänny..:) ja saanu montaki virtuaalihalausta..yks meinas tulla ruuvvunnii läpi..:)
Kannattaa vaan yrittää jaksaa olla yhteydessä muihin ihmisiin, vaikka vain näin virtuaalistikin...täällä on kivoja ihmisiä..päivä kerrallaan elellään.
ps. luvehan horisijakooppisi, vaikka se luppois ens vuuvveks mitä hyvvee..:)Alkoi vähän huvittaa viittauksesi horroskaappeihin ja kas, tätä tälle päivälle on luvattu minulle:
"Olet taas sekaisin tunteidesi kanssa. Houkutuksia on ilmaantunut liian paljon, etkä tiedä mistä narusta vetäisit. Hengähdä hetki ja valitse vasta sitten."
Siis aivan oikeasti, nauratti ja kun vuorokautta on vain vähän jäljellä.
Olen joskus - harvoin - kirjoittanut palstalle omana aitona tyhmänä minänäni ja olen saanut jos mitkä toivotukset helvettiin. En osaa olla mieliksi.
Kiitsa! - Pirre*
aloittaja kirjoitti:
Alkoi vähän huvittaa viittauksesi horroskaappeihin ja kas, tätä tälle päivälle on luvattu minulle:
"Olet taas sekaisin tunteidesi kanssa. Houkutuksia on ilmaantunut liian paljon, etkä tiedä mistä narusta vetäisit. Hengähdä hetki ja valitse vasta sitten."
Siis aivan oikeasti, nauratti ja kun vuorokautta on vain vähän jäljellä.
Olen joskus - harvoin - kirjoittanut palstalle omana aitona tyhmänä minänäni ja olen saanut jos mitkä toivotukset helvettiin. En osaa olla mieliksi.
Kiitsa!miksi meidän pitää yrittääkään olla kaikille mieliksi, voi hyvä ihme, tälle palstallehan voi jokainen sanoa ihan OMAN mielipiteensä, ja puhuakin ihan mitä , (niinku esim. minä) puutaheinää tahansa...:/
Ollaan jo tässä sen ikäisiä, että voimme olla jo itseriittoisiakin, eikä välitetä vaikka tulisi välillä turpaankin...luulen että pahimmilla mollaajilla on itsellä aika paha olla..
ps. viittasin tuohon savolaiseen horoskooppiin, jonka ränttäsin tuonne aloitukseksi..:) toivottavasti ei lupaa sulle räntäsadetta sisään...:)
Hallaus..
elämisen arvoista aina.
Ei tarvitse jaksaa kaikkea joka päivä: monina päivinä riittää, että elämä vain on.
Siten kun jaksaa, voi alkaa vaikka katsella puita. Ne ovat todella upeita! Vehreydessään, taivasta vasten, tuulen huojuteltavina, yön pimeätä taivasta vasten. Sitten kun on katsellut puita riittävästi, oppii rakastamaan niitä.
Ja sen jälkeen kun alkaa rakastaa, haluaa taas enemmän: alkaa haistella myös, ja vähän katsella muuallekin, vaikkapa pilviin. Tai tähtiin. ja se on hyvä: alkavat herätä unelmat taas eloon: "Vielä minä jonakin päivänä..."
Älä aseta tavoitteitasi liian korkealle: opettele nauttimaan jostakin tosi pienestä jutusta. Valitse jotain, joka joskus on ollut sydäntäsi lähellä. Opettele ensin sietämään sitä; sitten se alkaa jo kohta miellyttääkin. Elämään voi rakastua, kun valitsee hyvin: valitsee jotakin kestävää!
Silloin kun ihminen voi unohtaa kaiken maallisen esimerkiksi vetäessään keuhkonsa täyteen sateenjälkeistä metsän tuoksua, hän on osa tätä maailmaa. Ja hän jaksaa, loppuun asti.
Mitä tuohon lapsuuteen tulee, niin sinun kannattaa alkaa purkaa ajatuksiasi paperille. Tai vaikka tietokoneella WORD-tiedostoiksi: kirjoitat, kirjoitat ja taas kirjoitat kaiken kuin Paasikiven Arto konsanaan... Ongelmat alkavat jäsentyä ja kangistua kirjaimiksi. Tietäisitpä minkälaisia kohtaloita kätkeytyy meidän täällä niin iloisina ja onnellisina kirjoittelevien niminmerkkien taakse...
Loppuun asti se on nähtävä ja koettava. On se senverran upea lahja, tämä elämä. Tsemppiä ketjun aloittajalle: kuten huomaat, me tarvitsemme sinua! Tulethan taas ensiviikollakin jutustelemaan, meillä on vielä paljon sanomatta. Voimia sinulle toivottaa
Muoriska
Peeäs: en voisi olla onnellisempi, jos kirjottaisit minulle privaatisti osoitteeseen [email protected]- aloittaja
Olet hyvin lähellä ajattelumaaimaani, paitsi että asun pikkukaupungissa ja jokainen puun halaaja on "hullu". Olen kirjoittanut lähes joka päivä - parin vuden ajan - ajatukseni ja tuntemukseni Wordiin.
Vaikutat sellaiselta, jolle uskaltaisin kaiken kertoa, antaa ajan näyttää.
Iso kiitos Sinulle.
- itsemurhan
Hän oli lahjakas, musikaalinen, luova mies hyvässä tykkäämässään ammatissa. Hän oli 59 vuotias kuollessaan. Hän taisteli pitkän ajan alkoholin liikakäytön ja itsemurhauhkailujen kanssa. Lopulta hän itse halusi katkaisuhoitoon, pääsi, sai masennuslääkityksen ja silloin hän voi hyvin. Mutta sitten hän luuli että hän pärjää omillaan ja lopetti lääkityksen. Keskustelimme siitä muutamia kertoja ja hän vähätteli asiaa ja uskoi pärjäävänsä. Hänpä sitten alkoikin käyttää hiljalleen alkoholia ja elämä päättyi myöhemmin alkoholin vaikutuksessa.
Se oli musertavaa aikaa hänen perheelleen ja meille sisaruksille, olimme aina olleet läheisiä toisillemme. Hänen lapset ja lastenlapset ovat nyt ilman hyväntuulista, leikkisää ja vilkasta isää ja ukkia. Ovat myös ilman äitiä ja mummua, sillä veljeni vaimo kuoli kahden vuoden päästä rajuun, vakavaan sairauteen.
Kannustan sinua siinä, kun olet päässyt hoitoihin,terapiaan,ja saanut lääkityksen, siihen on jaksettava uskoa ja luottaa. Vaikutukset alkavat pikkuhiljaa näkyä. Hakeudu osastohoitoon jos et uskalla olla yksin. Älä lähde vielä pois täältä, sillä hyvänen aika sinuahan tarvitaan vielä täällä. Anna lastesi iloita olemassaolostasi.- aloittaja
Monesti juuri taiteellisesti lahjakkaat ovat ne kaikkein herkimmät joten pieni myötätunto on veljeäjäsi kohtaan, paitsi se viina.
Tällä hetkellä minua ei tarvitse kukaan; olen lapseni kasvattanut itsenäisiksi, liianko? kun eivät kuulemma moneen vuoteen minusta mummua tee.
Leikki leikkinä, mutta yritän minä jaksaa ja siksihän minä tälle palstalle kirjoitin kun ajattelin että suunnilleen samanikäisiltä saisin kommentetteja.
Lähes kaikki ovat olleet asiallisia, mutta minun tilassani pienikin "tee äläkä uhkaile" on liikaa.
Voi hyvin tuntematon lähimmäiseni. Uskon, että olet voimiesi mukaan mukava "ukin korvike" hänen lapsille ja lastenlapsilleen.
Minä en ennen eilistä edes tiennyt, että pääsisin psykiatriselle osastolle. Kuulemma useimilla niistä ovat burnoutihmiset, siis tavalliset kansalaiset. Minä luulin muuta....
- Moninaista mietittäväää
Kaikkihan kuolee kumminkin. Onko itkut jälkeenjäävistä lapsista sen oikeudenmukaisempia kuin ihmetielyt unohduksissa yksin kuolleista vanhuksistakaan.
Joissain kultuureissa jopa korostetaan oman käden oikeutta elämään ja kuolemaan.
Ja taas tässä on samat eettiset aspektit kuin eutanasiassa.
Suuri on suru kuoleeko isä, äiti tai kuka muu läheinen onnettomuudessa. Ryyppääkö itsensä hengiltä, saako syövän tupakasta, lihooko liikaa, ym ym . Vaan tässä asetetaan väärälle vainajalle vastuita. - aloittaja
Olen saanut monenlaista palautetta ja vastasin kaikille, jotka hajataittoisilta silmiltäni huomasin.
TE, TE, siis vastanneet annoittee uusia näkökulmia ja ajattelimisen aiheita. Siitä kiitän.
Toiste en tule palstalle kitisemäään, mutta niin kauan kuin henki pihisee niin vastaan joskus jollekin vaan kun minulla ei ole rekisteröitynyttä nimmaria.
Voisitte ehdottaa rakkaat lähimmäiseni!
Pois suljen "kitisijä", "masis", "depis" ja tavalliset ovat varmaaan jo varattuja.
Kaikille kauniita unia eikä minullekaan lähes samaa jokaöistä painajaista.- hyvää yötä!
Taas kerran tulee ajateltua, miten hyvä toivotus onkaan kun sanotaan toisillemme: "Hyvää Yötä"!
Olisiko sinun nikkisi jatkossa "toivis"...:)? - tuo.
Ilona-N tai jotain sinnepäin, koska siitä aina muistaisimme sinun olevan täällä meidän ilonamme. :)
Nimimerkiksesi voisin jo eletyn elämäsi perusteella ehdottaa, "Selviytyjää". Ehkä se olisi positiivinen enne itsellesikin. Sanotaanhan, että sitä saa, mitä tilaa.
Älähän uhkaile, ;)) etteti tulisi toistekin "kitisemään". Sinun aloituksesi on poikinut paljon ajattelevien ihmisten kirjoituksia. Luulen, että myös moni kommentoimaton on saattanut saada niistä eväitä omaan elämäänsä.
Monet meistä kokevat arvokkaaksi sen, että ihminen haluaa aidosti jakaa omia ajatuksiaan elämästä täällä. Sinulla on täällä monia virtuaaliystäviä.
Ethän hylkää meitäkään. :))
- Masennuksesta toipuva
Tottakai jokainen voi tehdä itsemurhan vaikka heti, mutta se on teoista ehkä itsekkäin. Minusta itsemurhaa ajattelevan pitäisi lakata tuijottamasta omaan napaansa vaan ajatella mitä hyvää voisi tehdä muille. Ellei muuta jaksa niin voi liittyä vaikka Roska päivässä -kampanjaan eli kävelee ulkona ja poimii jonkun roskan pussiinsa ulkona ja vie roskalaatikkoon vaikka kotiinsa. Toinen hyvä asia olisi lakata vatvomasta lapsuutta ja menneitä. Eilinen on mennyt eikä huomisesta tiedä kukaan. Meillä on vain tämä päivä, pitäisi tehdä joka päivä myös itselleen hyvä teko, vaikka nauttia hyvillä mielin kahvikupillisesta lehteä lukien lämpöisessä keitiössä, kun ulkona on pimeää.
- kun ajattelee
Ei ole oikein riistää ihminen itseltäkään sitä henkeä jonka Jumala on ihmiseen laittanut.Silloinhan me teemme vastoin Jumalan sanaa ja mitä raamattu sanoo Juudaasta.Meni sinne mihin halusi. Ei kuitenkaan sinne mihin olisi tahtonut.
- Unelmilla on siivet
ihan PIRUUTTAMME!!!:D On niitäkin varmaan jotka haluaisvat minunkin katoavan pallolta mutta juuri sellaiset ihmiset pitävät hengissä ja antavat taistelutahtoa. Halua näyttää että kyllä tässä selvitään vaikka kuinka jotkut yritää kiusaa tehdäkin, oikein olan takaa. Vaikka elän niukkuudessa, unelmoin monesti katselemalla ikkunasta kaunista maisemaa ja ajattelen että olen kuitenkin monella tavalla rikas. Ainakin kyky unelmoida on aikamoinen rikkaus silloin kun oikein tuntuvat ympärillä värit synkkenevän.
Älä hyvä ihminen karkaa kesken kaiken. Viestistäsi voi lukea, että sinulla on vielä paljonkin annettavaa.
Lapsesikaan tuskin voisivat olla tuntematta syyllisyyttä, vaikkeivät ehkä voisikaan estää sinua toteuttamasta aiettasi.
Mitä, jos alkaisit kirjoittaa omista elämänkokemuksistasi ja jättäisit tarinan sitten aikanaan perinnöksi lapsillesi. Ehkä huomaisit haavojesi arpien haalistuvan ja ymmärtäisit monia asioita paremmin näin jälkikäteen. Luulen, että saattaisit myös oppia arvostamaan itseäsi enemmän ja huomaisit olevasi selviytyjä.
Sinä olet myös saanut paljon hyvää aikaan, kun sinulla on ihania, rakastavia lapsia. Lapsenlapsesikin haluaisivat varmasti aikanaan tutustua sinuun ja ajatuksiisi ihan elävänä ihmisenä. Sinua tarvitaan, vaikkei juuri nyt siltä tuntuisi.
Toivon, ettet antaisi yksinäisyyden mörköjen houkutella itseäsi hätiköityyn ratkaisuun. Toivon sinulle voimaa kantamaan taas yhden elämäsi raskaan vaiheen yli.
PS: oletko harkinnut terapeutin ja/tai lääkityksen vaihtamista?- m-54
saman suuntaiset ajatukset ainakin nyt.
Kaikki menee päin p-tä. - tulituikku
ole koskaan oikein !Ajattele niitä jotka jäävät jälkeesi..vaikka nyt sanoisivatkin että he ymmärtävät.Haluatko että heillä olisi ikuinen suru tekosi jälkeen.Ymmärrän kyllä että Sinulla on ollut vaikeaa,mutta siitä huolimatta tekosi ei ole oikein!
Vaikeudet ovat sitä varten että ne voitetaan.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 45950
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594