hukkunut

Unessa olin metsän laidalla, oli syksyinen hämyinen iltapäivä.Kuljin ison lammen rantaa pitkin ja näin hukkuneen miehen kengät jalassa kelluvan mahallaan liikkumattomassa vedessä.Rannan läheisyydessä oli myrkkysieniä valtavasti.Unesta muistan sen kuinka kosketin miehen kenkää ja tajusin että mies on kuollut.Unen uhkaava synkkä tunnelma jäi mieleen ja veden pinta joka ei värähtänytkään.Mitä uni mahtaa viestiä minulle? voisiko joku ystävällisesti tulkita.
4393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuli mieleen siitä, että veden pinta ei liikahtanutkaan tunteiden jähmettyminen, osaatko tuntea, myös niitä ikäviä tunteita, vai onko sinusta osa tavallaan hukkunut? Ja kengät viittaisi eteenpäin menoon omalla yksilöllisellä tavallasi, siis sekin kärsii tästä oman tunteellisen puolen ohittamisesta.
Ihminen saattaa esim. olosuhteiden pakosta joskus alkaa kieltämään tunteitaan ja kun niin on aikansa tehnyt, tulee tunteista vieraita ja niiden syrjäyttäminen käy niin huomaamatta, että on kuin ei niitä olisikaan. Tyyliin, en minä ole koskaan vihainen, surullinen, peloissani jne.

Äänestä
  • kokonaan mutta olen elämäntilanteessa jossa minun on hallittava tunteeni ja pysyä viilipyttynä vaikka sisällä myllertäisi.Olen hyvin tunteellinen ihminen muuten,mitä ne sienet mahtoi siinä unessa merkitä? vaikka ei kai kaikella tarvi olla merkitystä mitä unessa näkee...

    Äänestä

  • tunteitani kuolettanut kirjoitti:

    kokonaan mutta olen elämäntilanteessa jossa minun on hallittava tunteeni ja pysyä viilipyttynä vaikka sisällä myllertäisi.Olen hyvin tunteellinen ihminen muuten,mitä ne sienet mahtoi siinä unessa merkitä? vaikka ei kai kaikella tarvi olla merkitystä mitä unessa näkee...

    ettet ole tunteistasi vielä kokonaan kuolettanut. Sienistä tuli mieleen nyt sitten, että kenties ne ovat niitä asioita, jotka sisintäsi myllertävät, mutta joista huolimatta sinun on oltava viileän rauhallisesti vaan. Mitkä asiat ne ovat, tiedät sitten vain sinä. Kun ne tiedostaa, niillä ei ole enää sinuun niin suuri valta. Voit ikäänkuin alkaa tarkkailijaksi tällaisten asioiden kohdalla, katsoa kuinka reagoit ja miksi tunnet niin kuin tunnet. Se voi olla jopa tosi mielenkiintoista joskus, kokeilepa. :)

    Äänestä

  • vuotari.marika kirjoitti:

    Tästä tulee sellainen tunne, että unennäkijän tulisi kuitenkin reagoida jotenkin, muuten olet vaarassa myrkyttyä. Jotenkin sinun tulee liikahtaa, avautua, saada veden pinta liikkumaan, kuvannollisti sanoen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies lammessa kirjoitti:

Unessa olin metsän laidalla, oli syksyinen hämyinen iltapäivä.Kuljin ison lammen rantaa pitkin ja näin hukkuneen miehen kengät jalassa kelluvan mahallaan liikkumattomassa vedessä.Rannan läheisyydessä oli myrkkysieniä valtavasti.Unesta muistan sen kuinka kosketin miehen kenkää ja tajusin että mies on kuollut.Unen uhkaava synkkä tunnelma jäi mieleen ja veden pinta joka ei värähtänytkään.Mitä uni mahtaa viestiä minulle? voisiko joku ystävällisesti tulkita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu