kyllä tässä isänä olo tuntuu aika kolokolta kun työttömänä kohta 6v.mutta silti rakastan lapsiani yli kaiken.kai niitä on muitakin enkä minä ainut.
isäkö
huolimatta
1668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mieheni oli ennen vain työllisyyskursseilla ja työllisyystöissä. Ei päässyt ammattiliiton päivärahoille. Minä tienasin liikaa toimeentulotukeen. Lama-aika ei tilannettamme muuttanut. Nyt 6-kymppiselle riittää töitä maatalouden rakennuksilla kesäaikana. Sana kiertää. Työkkäristä ei töitä tarjota.
Lapsille oli miehen kotona olo hyväksi, leipoi ja teki kotityöt. Lasten kaverit joskus ihmetteli.
Ollaan kumpikin oltu kotona lapsia hoitamassa, eläkkeet ei kerry, mutta saa paljon enemmän oppii tuntemaan omat lapsensa. Itse tai sisarukseni ei omilta vanhemmilta saatu aikaa, muuten kuin osallistuen työtekoon pienestä pitäen. Yksityisyrittäjä on usein työnarkomaani.