Hohhoijaa lapset

Vielä kuukausi, sitten lapsoset pääsevät
kesälomalle ja aikuiset keskustelemaan autosta!
Kävin täällä viimeksi joulukuussa ja kumma juttu,
lapsosilla on levy tarttunut päälle, yhä edelleen
goldi opetuslapsineen (joista osaa ainakin
silloin epäiltiin yhdeksi samaksi kuin goldi)
terrorisoi juttupalstaa.

No, käyn kurkkaamassa taas täällä heinäkuussa,
toivottavasti on hiljaisempaa...
4587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käyhän ihmeessä vasta heinäkuussa. Silloin
rahamiehet GF mukaanlukien ovat viettämässä kesää.
GF on liian ylivoimainen tietäjä Timo L:n kanssa
täällä, joten heinäkuusssa on voi olla vaikka
sinun hetkesi päästä esiin. GF vie täällä
muutenkin liikaa huomiota meidän muiden
kustannuksella.

Äänestä
  • Goldilla ja timo L:llä ei ole muuta yhtäläisyyttä
    kuin kiinnostus mersuihin.

    Muuten Timon asiantuntemus ja asiallisuus on aivan
    eri luokkaa.

    Äänestä

  • Vaikka Goldi ahkerasti ja selkeäsanaisesti
    kynäileekin, en varsinaista MB-tuntemukseen,
    varsinkaan tekniseen puoleen, liittyvää
    kirjoitusta ole lukenut - pikemminkin aivan muita
    juttuja, jos noin Timo L:ään meinaat rinnastaa.

    Äänestä

  • Perttu kirjoitti:

    Vaikka Goldi ahkerasti ja selkeäsanaisesti
    kynäileekin, en varsinaista MB-tuntemukseen,
    varsinkaan tekniseen puoleen, liittyvää
    kirjoitusta ole lukenut - pikemminkin aivan muita
    juttuja, jos noin Timo L:ään meinaat rinnastaa.

    GF:llä onkin enemmän kaupallisen puolen
    kokemusta, eikä hän ole käsittääkseni
    väittänytkään tietävänsä auton tekniikasta niin
    paljon kuin Timo L tietää. Selvää tekstiä mies
    ainakin suoltaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SEC-98 kirjoitti:

Vielä kuukausi, sitten lapsoset pääsevät
kesälomalle ja aikuiset keskustelemaan autosta!
Kävin täällä viimeksi joulukuussa ja kumma juttu,
lapsosilla on levy tarttunut päälle, yhä edelleen
goldi opetuslapsineen (joista osaa ainakin
silloin epäiltiin yhdeksi samaksi kuin goldi)
terrorisoi juttupalstaa.

No, käyn kurkkaamassa taas täällä heinäkuussa,
toivottavasti on hiljaisempaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu