Katselin yhtenä päivänä lapsiani. Mietimme mieheni kanssa, kuinka onnellisia he ovatkaan, ja onnekkaita. Kaikki meidän yhteisiä lapsia. Ei matkalaukkuelämää, ei riitoja huoltajuudesta, ei haukkumisia uusien puolisoiden taholta. Ketään ei pilkata, ei kiusata, eikä hypytetä mielin määrin. Ei vanhempien haukkumista ja mustamaalaamista uusien puolisoiden taholta.
Lapsemme ovat syntyneet suuremmoiseen rakkauden täytteiseen kotiin.
Luoja, miten säälinkään lapsia, joille lapsuus on yhtä helvettiä. Isä hylkää, äiti itkee, uudet puolisot haukkuu lasta ja äitiä, muuttamista, pakkaamista, kiusaamista ja herraties mitä vielä!
Lapsemme ovat maailman onnellisempia ihmisiä! He ovat saaneet maailman parhaimmat vanhemmat, ja maailman parhaimmat lapset. Nyt tietää, mitä onni on, se on tässä ja nyt, eikä sitä meltä pois viedä.
Lapsemme ovat syntyneet suuremmoiseen rakkauden täytteiseen kotiin.
Luoja, miten säälinkään lapsia, joille lapsuus on yhtä helvettiä. Isä hylkää, äiti itkee, uudet puolisot haukkuu lasta ja äitiä, muuttamista, pakkaamista, kiusaamista ja herraties mitä vielä!
Lapsemme ovat maailman onnellisempia ihmisiä! He ovat saaneet maailman parhaimmat vanhemmat, ja maailman parhaimmat lapset. Nyt tietää, mitä onni on, se on tässä ja nyt, eikä sitä meltä pois viedä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
No se vaan hyvä, että sinulla on lapsesi, joilla voit ylpeillä ja yrittää kohottaa heikkoa itsetuntoasi. Muuta merkitystähän tuolla viestilläsi ei ollut, kuin kertoa kuinka paljon parempi olet. Ja itsekehun tarve jos mikä on osoitus heikosta itsetunnosta.
kirjoittaa kyseinen teksti uusperhepalstalle. On tietysti todella hienoa, että olette kyenneet säilyttämään keskinäisen rakkautenne ja kasvattamaan myös lapsenne ehjässä ydinperheessä. Niinhän jokainen toivoo.
Minä sen sijaan en voinut valita, elänkö ydinperheessä vai en. Mieheni teki valinnan lähteä avioliitosta ja mennä uuteen suhteeseen, vaikka minä olisin halunnut uskottomuudesta huolimatta jatkaa ehjänä perheenä. Siinäpä sitä siis oli elettävä sen mukaan ja päästävä jaloilleen.
Olen tänä päivänä todella onnellinen, että olen saanut toisen mahdollisuuden ja löytänyt samanhenkisen ja samoilla arvoilla varustetun ihmisen vierelleni kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. En koe eläväni yhtään huonommassa perheessä, vaikka se uusperhe onkin.
Lapsenikin on vanhempiensa suurella tuella päässyt erosta yli ja saa elää tasapainoisessa kodissa rakastavien aikuisten ympäröimänä. Poikani on reipas ja iloinen koululainen sekä onnekseni sopeutunut tähän joka toinen viikonloppu isällä -elämäänkin hyvin. Tosin isään ollaan yhteyksissä päivittäin muutenkin.
Aikuisetkaan eivät enää tappele keskenään. Minä olen päässyt surustani ja katkeruudestani yli, enkä koe minkäänlaista tarvetta pilkata tai käydä sotaa ex-mieheni kanssa. Eikä hän onneksi minun.
Elämä ei aina ole niin yksioikoista -onneksi. Mutta edelleen siis utelen motiiviasi. Koetko ylemmyydentunnetta meitä eron kokeneita kohtaan vai mikä oli kirjoituksesi tarkoitus?
" Katselin yhtenä päivänä lapsiani. Mietimme mieheni kanssa, kuinka onnellisia he ovatkaan, ja onnekkaita. Kaikki meidän yhteisiä lapsia. Ei matkalaukkuelämää, ei riitoja huoltajuudesta, ei haukkumisia uusien puolisoiden taholta. Ketään ei pilkata, ei kiusata, eikä hypytetä mielin määrin. Ei vanhempien haukkumista ja mustamaalaamista uusien puolisoiden taholta.
Lapsemme ovat syntyneet suuremmoiseen rakkauden täytteiseen kotiin."
meillä aivan sanasta sanaan muuten samanlaiset perheet,ainoastaan se et kaikki lapset on kyllä minun mut miehen on niistä vain yksi..
mistä olet saanut käsityksen et uusperheissä haukutaan ja kiusataan toisiaan?
ei meillä ainakaan.. = )
minäkin säälin lapsia joiden elämä on yhtä helvettiä..näitä kyllä on kakista perhemuodoista,et ei mitenkään liity tuokaan uusperheisiin.
onni on meilläkin,kaikki saavat rakkautta oman itsensä takia,eikä siksi että oltaisiin "oikea perhe"
kaikkea hyvää teille,toivottvasti olet oikeassa eikä mikään teitä eroita,luulen et meistä uusperheellisistäkin silloin alunperin suurin osa niin kuvitteli,mut..elämä on..
On todella hyvä juttu, jos lapsesi elävät onnellisessa ympäristössä. Voin kuitenkin kertoa, koska uusperhe-palstalle tulit, että sama onni löytyy myös uusperheistä. Tietenkin Suomeen mahtuu kuvailemiasi perheitä ja lapsia, joita säälit ja jossa 3 aikuista ei osaa tulla toimeen edes lapsien lapsien takia. Tosin monia ydinperheitä, missä vanhemmat riitelevät ja käyttävät lapsiaan pelinappuloina. Kummatkin vaihtoehdot ovat yhtä kamalia.
Kumpa asiat olisivatkin aina niin yksinkertaisia, mutta ne eivät ole. Perhe eroaa, nainen menee uudelleen naimisiin. Uusi mies ei ole biologinen isä eikä yksi lapsista saa nähdä omaa isäänsä niin paljon kuin haluaa ja lopulta tapaamiset rajoittuvat täysminimiin. Lapsi on ehkä joskus jopa kuullut vanhempiensa riitelevän ja asia ahdistaa. Kamala tilanne. Mutta lapsi ei välttämättä ymmärrä, että viime kerralla kun isä nukahti moneksi tunniksi julkiselle paikalle, oli hän oikeasti sammunut humalaansa. Ja syy miksi vanhemmat lapset eivät myöskään tapaa isäänsä johtuu siitä että he eivät halua itse. Vaikka naisen uusi mies ei ole biologisesti lasten isä, on hän kunnollinen ja perheen elämä on paljon tasapainoisempaa kuin ennen eroa.
Naiselle tulee 30 kriisi ja vie lapsen isän luota pois suoraan uuden miehen luokse. Isää haukutaan ja isäpuolta kehutaan jatkuvasti lapselle. Kuitenkin isäpuoli saa ryypätä ja käyttää "omat" rahansa miten haluaa koska ei ole elatusvelvollinen.
Isältä pyritään viemään vanhemmuuden lisäksi kaikki rahatkin jolloin lasten tapaaminen vaikeutuu entisestään. Jos rahapulan takia jää tapaamatta, niin haukutaan enemmän jotta saataisiin lapset olemaan äidin kanssa samaa mieltä.
Muuta pahaa ei isä tehnyt kuin vuorotöitä. Lasten elintaso laski, isän elintaso romahti ja äiti, äiti ei ajattele muuta kuin itseään ja nyksää.
Isän on uhrauduttava lasten eteen aina vain enemmän tinkimällä kaikesta.
Hyi HELVETTI! Pettäjä-ämmät, tappakaa itsenne, jotta lapsenne ei tarvitse kärsiä! Se siitä uusperhe-elämästä. Äläkä sefu poista tätä viestiä niinkuin olet aikaisemmin tehnyt. Tämä ei ole rasistinen tai loukkaava ketään tiettyä henkilöä kohtaan!
Kuka voitti? Lapsetko?
lehdistäkin varmaan litte jutusta kun ydinperheen isä tappoi perheensä pelivelkojen takia..
et yleistetään vaan yhden perheen tarinan mukaan kaikki perhetyypit..
jotka pettävät ja jättävät. Äitiys ei valitettavasti tee meistä naisista virheettömiä Äiti Teresoita, kuten usein ajatellaan.
Isällä on vielä edelleenkin valitettavan vähän oikeuksia äitiin nähden huoltajuus- ja tapaamiskiistoissa. Ja valitettavan usein tälläkin palstalla saa lukea siitä, kuinka äidit katsovat heillä olevan oikeuksia asettaa erilaisia reunaehtoja isälle suhteessa lapsiin avioerotapauksissa.
kuule,kyllä miehet, isät tekevät aivan samaa erotilanteessa. Mulla on 3 lasta, ero tuli 3 vuotta sitten ja voin todellakin vakuuttaa, että isä pisti päähänsä kruunun ja kiilloitti sen, jonka jälkeen äiti oli täysi P!Kyllä isät osaavat olla ihan samallaisia manipuloijia, kuin äiditkin, niin kuin kirjoituksestasi voisi päätellä.Mutta mutta..kun aikaa kuluu ja tilanne rauhoittuu, voi sinunkin kohdallasi tilanne muuttua täysin, niin kuin minulle kävi...
Meitä on moneksi, onneksi.
...puhuit itsestäsi, niin otan osaa. Toivottavasti asia paranee ja saat mahdollisuuden nähdä lapsiasi usein. Toisen mustamaalaaminen on aina väärin, vaikka siitä koituisi. Minun esimerkissäni ei siitä ollut kyse, äitihän ei mustamaalannut lasten isää eikä puhu lapsille isän alkoholiongelmista. Eikä varsinkaan isän pettämisestä. Tarkoitukseni ei ollut leimata pahaksi isä- tai äitiosapuolta, se on sivuseikka. Uusperheistä löytyy surullisia tapauksia kuten ydinperheistäkin. Mutta myös iloisia. Sellaista se elämä on.
Kun yksi mokaa, syytetään kaikkia. Niin se vaan on, että jos yksi mies/isä on se huono isä, helposti haukutaan sitten että kaikki miehet ovat samanlaisia.
Siksi myös isällä on vähän oikeuksia, koska se yksi on mokannut kaiken. Äidit ovat synnynnäisiä huoltajia, siksi lapset luotetaan aina äidille. Pitäähän nainen myös aikuisesta miehestä lapsen lailla huolta. Etsii vaatteet, pesee ne tekee ruuan ja passaa kuin sairasta.
Eikä se huoltajuuskiista aina ole isän taholta se että todella haluaa nähdä ja olla lapsen kanssa, useimmiten se on pelkkää kiusantekoa ja asioiden sotkemista, kun katkeroidutaan siitä että nainen pärjää ja osaa hoitaa kaiken itse ja paremmin.
Miten muuten selitetään se, että miehet, joilla on mahdollisuus nähdä lapsiaan usein, eivät halua, ja äidit soittelee ja kyselee et koska otat, mutta ne miehet joilla ei ole mahdollisuutta tai mitään halua, tekevät sen kiusallaan ja tekevät vieläpä niin suuren numeron että äidin ja lasten elämä menee täysin sekaisin? Kukaan miehekäs mies, ei sotke lastensa elämää tahallaan, vaan osaa omat sotkunsa selviä itse,ilman dramatiikkaa.
Onneksi olkoon!
Teillä on asiat hyvin, ja olette myös huomanneet siitä iloita. Kiva kuulla. :)
Samoin meillä on asiat hyvin, vaikka olemmekin uusperhe. Ei se välttämättä ole aina kaiken pahan alku ja juuri. Elämä voi lapsilla olla toimivaa ja onnellista vanhempien erosta huolimatta. Siihen pystyvät vanhemmat itse yksin vaikuttamaan toimimalla kypsästi ja aikuisesti.
Esim. meillä ei uudet puolisot/ entiset puolisot hauku tai mustamaalaa toisiaan, eikä myöskään lapsia. Eikä riidellä huoltajuudesta.
Pakkaaminenkin on minimissä, sillä lapsilla on etäkodissaankin kelpo vaatevarasto.
Meillä ei myöskään lapset kiusaa toisiaan, ainakaan sen enempää kuin normaalissa ydinperheessäkään sisarukset yleensä.
Kotimme on lämmin ja sieltä löytyy oma huone jokaiselle lapselle, myös heille jotka eivät aina asu meillä. Ovet ovat aina avoinna heille kaikille, olipa sitten tapaamisviikonloppu tai ei.
Ja niiden ovien takana odotamme me; minä ja mieheni, luotettavina, varmoina ja turvallisina aikuisina.
Kotimme on rakkauden täyttämä, ja täällä jokaisella perheenjäsenellä on hyvä elää ja olla.
Tämä on meidän onnellinen kotimme, eikä tätä viedä meiltä pois.
Olkaamme molemmat ylpeitä perheistämme!
Lämpöistä marraskuuta teille! :)
ettei onneasi viedä pois ja saat olla noin onnellinen aina.
Mutta joskus se toive ei vaan toteudu, syystä tai toisesta.
Kaikkiin murheisiin ei voi itse vaikuttaa, eikä kannatan oman erinomaisuuden varaan laskea mitään. Onnellinen saa olla, mutta onnellisuuskaan ei ole itsestäänselvyys, niinkuin ei mikään tässä elämässä.
näitä uusperheen arvostelijoita. Tullaan kirjoittamaan halveksivaan ja taivastelevaan sävyyn, eikä sitten vaivauduta enää kommentoimaan vastauksia. Se on vähän niin kuin heittäisi pommin huoneeseen ja poistuisi vihellellen paikalta enää koskaan jälkiseurauksia miettimättä. Täälläkin on ihan asiallisia vastauksia, joihin alkuperäinen kirjoittaja voisi antaa vastineensa. Vai olivatko vastaukset kenties liian asiallisia?
Jokainen kokee tekstin aina miten se itselleen parhaiten sopii. Aina ei ole kyse myöskään halveksunnasta ja mollaamisesta tai kehumisesta jos itsellä menee hyvin.
Kyse on kirjoituksissa myös siitä, että ihmisille, joilla on tuon tapaisia suhde-ongelmia, kokevat toisten tekstit opettavaisina ja esimerkillisinä. Ei ongelmat aina saa johtaa eroon. Niistä pääsee myös yli, jos on tahtoa ja haluaa pitää jotain arvokasta koossa.
Kun lukee toisten onnesta, voi saada kipinän, että noin voisi meilläkin olla.
Se jota asiat ei kosketa, tuskin vaivautuu vastaamaan. Ihmiset voivat kirjoittaa myös odottamatta kenenkään vastausta, se on terapiaa itsellekin, kun saa kertoa jotain omasta elämästään.
On tietysti ihmisiä, jotka haluavat toisille pahaa ja nauttivat siitä, mutta luulenpa että heillä on itsellään myös ongelmia.
On hyvä että mielipiteitä on useita ja erilaisia, niistä jokainen voi valita sen kohteeen, johon vastaa tai jota kommentoi.
En itsekään kokenut mitenkään loukkaavana tekstiäsi, ehkä jotkut saivat sen käsityksen, koska et huomioinut että on monia onnellisia uusperheitä ja opetusta en sinänsä nähnyt. Tietenkin se olisi hienoa, että kaikki perheet pysyisivät koossa eikä kukaan koe varmasti haluavansa lapsen elävän "matkalaukkuelämää". Mutta tiedän monia onnellisia uusperheitä ja ydinperheitä myös. Ja poikkeustapauksia löytyy, joissa lapsen parhaaksi on ero. Niin surullista kuin se onkin. Ei se tarkoita etteivätkö vanhemmat olisi tehneet kaikkensa perheen vuoksi, ainakin normaaleissa ja fiksuissa tapauksissa.
kertaa läpi ja olen edelleen sitä mieltä että sävy oli ylimielinen. Tietysti hyvä niin jos ei se ollut tarkoitus. Tässä on kai vähän kysymys siitä että ero on aina kipeä asia ja siitä pitää puhua hienotunteisesti. En minä ainakaan menisi esimerkiksi lapsettomuuspalstalle hehkuttamaan äitiyden onnea, vaikka sitä koenkin. Ihan vain hienotunteisuudesta niitä kohtaan kenellä asiat eivät ole kuin minulla. Kuten lapsettomuus, ei erokaan ole aina oma valinta. Avioliittoonhan tarvitaan kaksi halukasta.
Vertauksesi osui nappiin, samaa mieltä
mikä tekee teistä maailman parhaimmat vanhemmat ja lapset ?
Missä ja milloin tälläinen on päätetty.
Jokaiselle lapselle omat vanhemmat ovat ne maailman parhaimmat, samoin jokaiselle vanhemmalle omat lapset ovat ne parhaimmat.
Ei tuollaista tarvi päättää, se on itsestään selvyys. En usko että kukaan oikeasti pystyy rakastamaan toisten lapsia kuin omiaan, vaikka niin sanoo. Kyllä sydämessä suurin sija on omilla.
Kaikista voi pitää, mutta kaikkia ei voi rakastaa. Ei taravikkaan, kunhan tulee toimeen.
omat vanhemmat eivät ikävä kyllä ole parhaimmat.lueppa joskus vaikka lehtiä niin huomaat.ihanne tilannehan se olis jos maailma olis niin hyvä paikka,mutku ei ole.ja jos lapsen isä ei ole koskaan ollut missään tekemisissä lapsensa kanssa,niin eiköhän se uusperheen isä silloin ole parempi,vaikka ei "täydellisesti" lasta ehkä rakastaisikaan.
usko, että te olisitte maailman parhaimmat vanhemmat tällä planeetalla.
Jollakin lapsella esim. Australiassa voi olla vielä paremmat vanhemmat kuin te olette.
Kiitos esimerkillinen hyvästä kirjoituksestasi ja kiitos kun jaoit onneasi muille, tiedän kyl sanonnankin "kel onni on se onnen kätkeköön"...
niin,mekin olimme onnellinen perhe,avioiduimme rakkaudesta toisimme ja arvomaailmamme oli lujasti sinetöity,kunnes kuolema erottaa...että ero ei oo ratkaisu vaan ongelmien käsittely.
Lähipiirimme näkivät meidät tasapainoisena hyvänä perheenä, olimme sitä myös aidosti,sisäisesti ja ulkoisesti.
Meille siunaantui 2 lasta,ihanaa mussukkaa, jonka taivaan Isä antoi...
elämään tuli yllättäen päivä, kun puoliso sanoo,ettei jaksa enää --> avioero!
Meillä oli tiukka aikataulu ja kiire viimeiset 1,5 v mut päätimme selvitä rakkaudesta toisiimme ja yhteisiä unelmia täyttääksemme.
Puoliso otti eron.
Hän ei suostunut enää edes hakeutumnaan apua kun ilmoitti tästä, hänen elämässään työ,työ työ,tuli lääkkeeksi ja minä jatkan elämääni 2 lapsen kanssa.
Tein kaikkeni,ettei näin ois käynyt. Se ei riittänyt. Hän teki päätöksensä. Kolmatta osapuolta ei ole kuviossa. Olemme hyvät ystävät.
Murhe yllätti ehjän onnellisen fiksun ja koulutetun perheen.
Itsellä(onneksi!!!) samanlainen tilanne! Kyllä tekee pahaa katsoa esimerkiksi kälyni "perhettä" johon kuuluu hänen miehensä lapsi ja heille on tulossa nyt yhteinen. Kälyni yrittää nyt hankkiutua tästä miehensä lapsesta eroon. Hirvittävää ajatella miltä tästä lapsirukasta tuntuu:(
Itse syövän läpikäyneenä 35 vuotiaana uusperheellisenä ja 7 vuotiaan pojan äitinä en voi muuta sanoa kuin meidän onnemme on tässä ja nyt tänä päivänä. Ikinä ei voi tietää vaikka olisikin huomenna yksin tai sitten ei olisi olemassakaan olemassa.
Turha tunte ylemmyyttä koska silloin tippuu korkealta. Ehkä kannattaisi katsoa itseään peiliin ja miettiä että on kiitollinen tänään siitä mitä on ja huominen on varmasti parempi.
Elämä on meille osalle taistelu ja toiset pääsee aina helpommalla mutta ehkä siksi meitä vahvoja kokeillaan kun heikommat ei niitä koettelemuksia kestäisi.
Hyvää syksyä.. Pieniä ajatuksia ja edes joskus niitä pieniä tekojakin...
on kyllä käynyt mielessä. Lapsena jo helvetin läpikäyneenä. Minäkin olen katsonut "kuolemaa silmiin" nimittäin kivärin piippuun jonka oma isäni minuun kohdisti. Henkeni on ollut humalaisen sormenkoukistuksen varassa. Pikkujuttu varmaan, mutta heikolle ihmiselle suuri. Jos joku henki tulisi ja kysyisi että haluatko alottaa elämäsi uudelleen ja käydä samat asiat läpi? En hetkeäkään epäröisi. Vastaus olisi EN! Mutta minä olenkin heikko, joka on totuus jota en itsekkään kiellä. Siinäpä se, rekkakuskin on mentävä aamuun.
tilanne kieltämättä. Paljon onnea elämäänne! t. uusperheellinen joka on kuitenkin varmasti yhtä onnellinen kuin sinäkin :)
että montakohan täydellistä perhettä on hajonnut aivan ykskaks yllättäen. Siis täydellisenä yllätyksenä toiselle osapuolelle. Ainakin olen näistä jutuista täällä ymmärtänyt, että monikin täydellinen äiti on menettänyt sen täydellisen perheen, kun täydellinen mies vain otti ja lähti. Miksei myös toisinpäin.
Joskus kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin täydellistä kuin itse uskomme. Sen puolison sisälle kun ei näe muutakuin sen, mitä hän haluaa näyttää.
Ja ainahan on tämä naikkosvaara olemassa ;o)
Elämässä ei voi olla mistään varma! Suurin osa perheen perustajista tuskin kuvittelee eroavansa. Joskus perhe hajoaa,vaikka ei itse tahtoisi (toinen rakastuu toiseen tms.) Tai sitten toinen kuolee. Mutta ole toki täysillä onnellinen,että asiat ovat (vielä) hyvin.