Hei! Lähestyn epätoivoni kanssa kaikkia teitä kuusikymppisen toiveita tiedostavia.
Äidilläni on pian 60-syntymäpäivä, enkä tiedä mitä hänelle ostaisin.
Hän on aina ollut oikea äitien äiti, antanut kaikkensa lapsilleen, vaatimatta itse mitään.
Hän harrastaa itse käsitöitä, ruuan laittoa, matkailua ja lukemista. Hän on todella nuorekas, ennakkoluuloton ja huumorintajuinen. Hän ei kuitenkaan pidä suurista yllätyksistä, eikä halua muutenkaan tuntea oloansa epävarmaksi -eli benji-hyppy ei ole hyvä vaihtoehto.
Mitä ostaisin hänen kaltaiselleen rotuladylle? Kiitos jo etukäteen hyvistä vinkeistä!
Mitä 60v. äiteelle lahjaksi?
10
1287
Vastaukset
- Äiti
Lahjakortti jalkahoitoon, kasvohoitoon tai kampaajalle. Jos äidilläsi ei ole autoa tai vaikka olisikin, lupaa viedä hänet päiväreissulle johonkin missä hän haluaa käydä. Pese hänen ikkunansa sovittuna aikana tai palkkaa pesijä. Anna hänelle lahjakortti, jolla hän voi käydä luonasi syömässä esim. 6 kertaa niinä päivinä kuin hänelle sopii, ilman mitään tuomisia tai muita velvollisuuksia. Luksushytti kahdelle vaikka päivän risteilylle, voi ottaa mukaansa kenet haluaa. Tilaa vuodeksi lehti josta hän pitää, mutta ei ole tilannut. Lähetä hänet valokuvaajalle, siitä lapsenlapsetkin saavat mummosta kuvan, jos on lapsenlapsia. Tai anna hänelle perheestäsi valokuvaamossa otettu kaunis perhekuva. Herkkukori eri tuotteita, joita hänen ei tulisi mieleen ostaa, mutta voisi olla hauska kokeilla.
- Iltamyöhä
Kokovartalohieronta olisi poikaa, vaikka kerroitkin hänen olevan nuorekas. Käsi- ja jalkahoidon lisäksi tietenkin. Sellainen itsensä hemmottelupäivä kaikin tavoin.
- 61 v.
Iltamyöhä kirjoitti:
Kokovartalohieronta olisi poikaa, vaikka kerroitkin hänen olevan nuorekas. Käsi- ja jalkahoidon lisäksi tietenkin. Sellainen itsensä hemmottelupäivä kaikin tavoin.
Täyttäessäni 60 v. sain matkatoimistoon lahjakortin.Matkailua harrastava äitisi voisi valita kohteen makunsa mukaan.
- mitä vaan muuta
hartiafilttiä ja keinutuolia,sillä ostin isälleni 50v lahjaksi?Astiat on aina mielenkiintosia.Nuorempana piti jo 50v vanhana vaikka nyt ei 60v tunnu vanhoilta.
- a-woman1
...kuusikymppislahjaksi pojalta ja miniältä kortin, joka oikeutti minut päivän seikkailuun haluamanani ajankohtana. Poika ja miniä asuivat silloin Järvenpäässä, josta seikkailu sopivana syyskuun lauantaina alkoi. Aamiainen jo antoi viitteitä siitä, mitä on odotettavissa: Herkullinen pöytä oli katettu kera kuohuviinin. Ensimmäinen kohde oli kauneushoitola, jossa kasvohoito ja meikkaus tekivät minusta niin nätin kuin tämänikäisestä voidaan tehdä :) . Kauneushoidon jälkeen suunnattiin Ainolaan tutustumaan säveltäjämestarin kotiin ja historiaan. Ainolan yhteydessä on kahvila, joten joimme leivoskahvit (Leivos oli Sibeliuksen nimikko). Ainolasta lähdettiin kohti Helsinkiä. Kiasma oli pääkaupungin kohteista ensimmäinen. Hyvin poikani ja miniäni tiesivät mikä minua kiinnostaa. -Koko ajan kuitenkin vitsailivat ja antoivat ymmärtää, että jossakin vaiheessa olisi jokin fyysinen suorituskin. Auton peräkonttiin oli pakattu kaksi suurta laukkua kuulema täynnä varusteita.
Kiasman jälkeen menimme syömään Kalastajatorpalle. Tunsin olevani muutakin kuin tavallinen maalaisnainen kaukaa sisämaasta istuessani kauniin merimaiseman ääressä nauttimassa maukasta kuha-ateriaa... Ruokailun jälkeen oli vuorossa Torni, jonka kattoterassilta saa hyvän näkymän Helsingin keskustaan. Miniän kanssa nautimme drinkin ja tutustuimme näköaloihin sillä aikaa, kun poikani kävi lunastamassa teatteriliput (joka selvisi myöhemmin, luulin seuraavan kohteen olevan jokin seinäkiipeily!).
Kansallisteatterissa oli peräti ensi-ilta, joka sekin oli uutta minulle, vaikka vuosien mittaan olin toki käynyt useinkin k.o. teatterissa.
Peräkontin kassit olivat täynnä 'tyhjää', kuten myöhemmin ilmeni. Mihinkään pelottavaan minua ei vietykään...
Lahjani oli oikein mieleinen ja ikimuistoinen. Poikani kyllä otti valokuviakin, joten kaikki ei ole muistini varassa.
P.S. Jo syntymäpäiväni heinäkuussa oli heidän ideoimansa. Vietimme sen kesämökillä, johon lähisuku oli kutsuttu juhlimaan kanssamme. Miniäni on erinomainen ruuanlaittaja, joten saimme hyvää ruokaa. Kukkaseppele päässäni kuuntelin posket punaisina poikani pitämää puhetta minulle. Tunsin itseni vähintään kuningattareksi :) ! Minusta "Äiti" ja "a-voman" jo kertoivat minunkin ajatukseni. Mieluummin haluaisin hyviä muistoja yhteisestä ajasta kuin lisää tavaraa täysiin kaappeihini.
Oletko muuten kysynyt omalta äidiltäsi toivomuksia?- Rantasauna-nautiskelija
Jos porukkani osaisi lukea ajatuksia, minut kuskattais erämaajärven rannalle, savusauna lämpiämässä ja valikoitu porukka odottelis saunakaljan ja yksinkertainen ruoka ja kahvitarpeet valmiina.
- seeba
Osta kylpyläloma.
- Amanda
Kaiken sen hienon yllätyksen lisäksi, mitä koin syntymäpäivänäni lapseni olivat ostaneet myös sormuksen ...Pyhän Birgitan sormus. Hänhän oli se 1300-luvun oppinut nainen, jolla oli huomattava vaikutus Pohjolan henkiseen ja kulttuurelliseen kehitykseen.
No .. joka tapauksessa, sormus muistuttaa päivittäin lapsistani ja heidän huomaavaisuudestaan. - aloittaja
Kiitos hyvistä vinkeistä. En ole todellakaan äidiltäni lahjatoivetta kysynyt, ehkä olisi aihetta vaivihkaa kysellä myös toiveita häneltä.
Nimimerki "juhlia pakoon" ehdotus oli sellainen minkä haluaisin itsekin joskus kokea syntymäpäivilläni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 45950
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594