Huostaanotettujen ja sijoitettujen

ei vastaavaa onneksi ole koskaan tapahtunut.
enkä ole koskaan moisesta kuullutkaan kohtalotovereillani.:)

identiteettikriisi oli kova sillä vaikka perhe olisi millainen, ymmärtääkseni se tulee vastaan kaikilla sijoitetuilla.

olisi kivaa kuulla myös muiden sijoitettujen tarinoita.

Kun lapset ovat jo sijaisperheisiin tullessaan aivan rikkinäisiä, niin on todella paljon, jos lapsi perheessä ollessaan saadaan kokonaan ehyeksi.
Itse olen aina miettinyt näitä lapsia tässä perheessä, että kuinka moni heistä ehtii eheytyä riittävästi ennen aikuisikää. Kaikkemme teemme, mutta myös perimä ja lapsuuden aikaiset varhaiset kokemukset vaikuttavat sekä se, että lapsella saattaa olla ADHD, FAE, Maanisdepressiivisyyttä tms. perittyä, joka lisää lapsen riskiä sairastua myös aikuisiällä.

Sijaisperheitäkin on monenlaisia ja valitettavasti myös nykypäivänä sijaisperheet saavat hirvittävän vähän apua taistellessaan lasten ongelmien kanssa. Niinpä monet "tervepäiset" vanhemmatkin saattavat sortua ylilyönteihin ja jopa sairastua itsekin henkisesti kun uupuvat täysin.
Mekin saamme koko ajan lasten kanssa työskennellessämme miettiä, että kuinka toimia missäkin tilanteessa minkäkin lapsen kanssa, että sellainen terve maalaisjärki pysyy mukana.
En tiedä osasinko selittää tuota oikein ja kuka tajusi...

Ja se onko itsarin tekijä sinun vai minun biologinen lapsi, ei sellaista voi sanoa. Yhtälailla voi biologisen perheen lapsetkin sairastua mm. huumeiden, kaveripiirin myötä ja jo perittyjen tai esim. synnytyksessä saatujen sairauksien myötä.

Mutta todellakin mielenkiintoista olisi kuulla tilastoja siitä, kuinka moni huostaanotettu lapsi on valitettavasti päätynyt itsemurhan yritykseen tai itsemurhaan tai sairastunut vakavasti henkisesti sen vuoksi, että häntä ei ole pystytty auttamaan riittävästi. Tämä siksi, että olisi aika herätä auttamaan näitä lapsia ajoissa ja enemmän.

"Vaikka sijaisperhe olisi minkälainen tahansa ja sijoitus epäonnistuu ja lapsi vammautetaan henkisesti loppuijäksi, silti ei myönnetä, että sijaisperhe tai sijoitus on epäonnistunut. Lapsen papereihin voidaan kirjoittaa ihan mitä vaan." -Aivan, mutta kuka tietää miksi oikeastaan lapsi on sitten loppujen lopuksi vammautunut henkisesti.
-ja nyt en sano etteikö olisi mahdollista sijaisperheenkin tuottaa lapselle henkistä tms. kärsimystä, meitä on moneksi, niinkuin bioperheitäkin.

Valitettavasti tämä yhteiskunta on nykyään p...stä.

Minun veljeni toisaaltaan teki itsemurhan. Hän siis tappoi itsensä, mutta varmoja emme tästä toki voi koskaan olla, mutta siskona ja lähimpänä omaisena luuleen/uskon, että veljeni ei enään jaksanut.

Syyt jotka johtivat hänen itsemurhaansa kumpuavat syvältä ja ovat pitkällä ajan jaksolla tapahtuneita asioita, joiden jälkeen hän ei enään jaksanut uskoa parempaa. Enkä voi syyttää häntä. Kuinka moni vanhempi, joka on laskenut lapsensa haudan lepoon, kahdesti, voi enään uskoa mihinkään hyvään? Kuinka moni lapsi, jonka vanhemmat vaihtavat viinaan, uudestaan ja uudestaan, voi uskoa, että hän on jonkin arvoinen? Kun elämä on ollut alusta asti yhtä kamppailemista itsensä kanssa? Sen kanssa, että vanhemmat hyväksyvät ja rakastavat? Kun on toiset muksut, vakavasti häiriintyneet, ovat porukalla raiskanneet?

Meidän häriintyneestä perheestä on viellä jäljellä minä sekä toinen veljeni. Kolmas joka viellä on elossa, on niin pieni, että olin jo itse perustanut perheen kun hän syntyi, joten lapsuutta emme ole jakaneet enkä hänetsä uskalla sanoa. Veikkaan kuitenkin, että jos meno jatkuu samanlaisena, hän tulee käymään läpi nuorisovankilaa tai jotain ihan yhtä vakavaa.

Se miksi ihminen lopulta päättää tappaa itsensä on monien sattumien summa. Itselläni on hyväksikäytetty lapsi ja aion tehdä kaikkeni, ettei hän koskaan tulee siihen tulokseen, ettei ole järkeä enää elää. Joillekkina sioille en mitään voi, mutta niille joille voin, aion myös kaikkeni tehdä.

Jos minä olisin päätynyt joskus itsemurhaan, ei se olisi johtunut siitä, että minut otettiin huostaan, vaan siitä, että liikaa pahaa tapahtui elämän aikana. Vanhempieni alkoholismi, pienen sisarukseni kuolema, avoliittoo ihmisen kanssa joka lopulta osoittautuikin ihan joksikin muuksi. Pettyminen itseensä sekä omiin arvoihinsa, sekä lapseni hyväksikäyttö ja siitä johtuvat päätökset joihin jouduin. Nöiden asioiden jälkeen meni vuosi, kun olin todella pettynyt joka aamu herätessäni omasta sängystäni ja huomatessani olevani viellä elossa. Näiden jälkeen mietin vuoden, että onko tässä missään enään mitään järkeä. Inhosin itseäni sekä ihmisiä ympärilläni.

Ikinä koskaan en kyllä ole voinut sanoa, että syy olisi se että olisin ollut huostaanotettu, vaan pikemminkin sen, että en ole ollut koskaan kenenkään lapsi. Isäni pitää minua psykiatrinaan tai parhaana kaverinaan (olin kymmenen kun hän selosti minulle tarkasti mitä kaikkea teki tädilleni muiden miesten kanssa ja minkä taudin epäili saaneensa, tippurin). Oma äitini suhtautui minuun todella alentavasti, kun en ryypännyt raskausaikanani ja ilkkui periaatteitani (ei alkoholia lasten nähden, ei kännejä lasten nähden ja kukaan ei huolla lapsiani humalassa, rahaa ja ruokaa on aina oltava ja lapsilla koti joka tuntuu heistä turvalliselta). Edes veljieni suhteen en saanut mitään tukea. He myönteleviät kyllä jutuilleni, mutta tarjosivat huumeita/alkoholia ja keksivät mitä idjooteimpia tempauksia veljieni suhteen. Kun heitä olisi tarvittu, niin he piiloutuivat.

Mietin itse 22-vuotiaana, että olenko oikea ihminen tekemään veljeni perheenkanssa yhteistyötä, jotta saamme veljeni aikuisuuteen ilman pahempia karikoita, kun veljeäni ei enään uskallettu antaa vanhemmilleni lomille, vaan lomat siirtyivät minulle.

Samaa mietin tänä vuona, kun äitini sekä isäni pyysivät minua pitämään hengissä vanhimman pikkuveljistäni. He eivät itse tehneet asiaan eteen oikeastaan mitään..pakenivat vain alkoholismiinsa.

Ja nyt, kun he jättivät kaiken, jopa veljeni hautaamisen minulle (sekä isäni kaikki laskut siitä) he ihmettelevät miksi en soita tai pidä yhteyttä. Ja kun ja jos niin teen, he haukkuvat joko minut, toisensa tai elossa olevani veljeni ja syyttävät häntä, joko suorasti tai epäsuorasti.

Joten jos itse olen rehellinen, niin jos joskus tappaisin itseni, niin en todellakaan sen takia, että minut huostaanotettiin. Enkä usko, että toinenkaan veljeni tappaisi itseään sen takia. Toivon ja rukoilen, että hänelle elämä on paljon ihanampi ja kauniimpi mitä se on ollut minulle sekä hänen isoveljelleni. Samaa hyvää, ellen parempaakin toivon pienimmälle veljelleni.

tiedän äidin, joka ei jaksanut ja teki itsemurhan lasten ollessa sijoitettuna.

pieninä. olemme kumpikin saaneet elämän suht hyvään kuosiin ja mielestäni olemme kummatkin täysjärkisiä.:)

olemme toki kokeeneet kovia mutta ajan myötä niistä selvinneet.:)
meillä on myös kaksi muuta sisarusta, mutta he saivat jäädä bioäidillemme.
voinen sanoa että heillä niitä ongelmia sitten onkin vaikka muille jakaa...
toinen vankilakierteessä ja toinen muuten vaan tunneköyhä narkkari.:(

että olen kyllä todella tyytyväinen etten bioäidilleni ole jäänyt, vaan saanut kunnon vanhemmat ja rajat.:)

Perhekodin "äiti" metelöi niin kauan kuin jaksaa valvoa. Jatkuvaa komentamista ja itsensä kehumista. Ei viitsi tai jaksa tehdä edes taloustöitä kuin joskus hulluudenpuuskassa. Käsittänyt kai,että sijoitetut lapset ovat koulusta tultuaan hänen palvelijoitaan. Mies on hänen tahdoton orjansa. Nainen ei viitsi kävellä portaita alas hakemaan limsaa,vaan soittaa miehelleen,joka toimittaa juoman perille.
Julkisuuteen tuodaan kuva täydellisistä hoitajista,jonka sosiaalitädit uskovat.
Ihmettelen,miten lupia perhekodeille myönnetään. Eikö ole mitään psykologista testiä?
Kasvatusperiaate: Kasvatamme vittuilemalla