Näin hassun unen rintsikoista, mitä voisi merkitä?
Entinen kaverini oli ostanut joululahjoja, ja näytti niitä minulle. Hän oli ostanut kaikille rintsikat. Ne oli tosi suuria ja kysyinkin että kenellä on näin isot rinnat. Sitten se selitti että kaikilla sen kavereilla on.
Otin yhdet liivit käteeni ja painoin toista kuppia ja ne rupesivat soimaan=) Siihen kaverini vaan sanoi ettei tiennytkään että ne soivat.
Minua mietitytti, että onpa itselläni pienet jos kaikilla sen kavereilla on noin isot. Olin vähän jopa kateellinen.
Mitäköhän tollanenkin merkitsee?
Rintsikat unessa
Hassu uni
2
460
Vastaukset
Noh, tuli mieleen että pohdit ulkonäön vaikutusta ihmissuhteissa. Tekeekö esim. isot rinnat naisesta paremman. Et tunnu sitä oikein ymmärtävän, että joidenkin mielestä niin olisi. Minun mielestä ihmisissä on paljon syvempiäkin arvoja, olemme paljon muutakin kuin objekteja, joita voidaan esim. ulkonäön perusteella arvostella. Näin tulkitsisin jos olisi oma uneni.
- m22.
Minulla oli kanssa uni rintaliiveistä, mutta nimenomaan rintaliiveistä. Kyllä ne jonkun päällä olivat, kokoa en muista mutta muistan että rintaliivit olivat punaiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739