Kuvaukseni VL-liikkeestä poistettiin? Avauksen tärkein pointti oli siinä että lestadiolaisille on aivan turha syöttää ulkomaailman oppeja koska heidän kasvatuksensa on aloitettu jo ennen vauvan syntymää. Koko ajattelumalli on niin syvään istutettu, että voidaan kysyä loukataanko tässä jo yksilönvapautta.
Pesula
seppo
181320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
On se vapautta sekin, ettei jauheta typeryyksiä. Ei se sinun pointtisi niin erinomaista ollut, että sitä pitää oikein syöttää.Älä loukkaa meidän yksilönvapautta!
ykslönvapaudesta, kun samaan aikaan puutut siihen, mitä uskovainen kaverisi saa omistaa tai tehdä. Juttuhan on niin, että vl-liike loukkaa jäsentensä yksilönvapautta kieltämällä heiltä television omistamisen, ehkäisyn käytön, meikkaamisen, alkoholin nauttimisen ja niin edelleen.
että tosiaan saa olla tekemättä mainitsemiasi asioita. Vl-liike olemme me kaikki sen jäsenet. Me olemme lestadiolaisia aivan vapaaehtoisesti ja meillä on tässä uskossamme rauha ja vapaus. Ei meille tarvitse syöttää mitään, sillä meillä on jo kaikki tarvittava ravinto. Se ravinto on niin runsas, että toivomme mahdollisimman monen löytävän tien sitä jakamaan kanssamme.
siitä yhtään mihinkään, että jokaisella joka kuuluu vanhoillislestadiolaisiin, olisi sekä yksilönvapauden nimissä, että YK:n ihmisoikeuksien nimissä OIKEUS omistaa televisio, käyttä ehkäisyä, ostaa ja laittaa meikkejä naamaan, laittaa korvarenkaat korviin ilman, että siitä seuraisi jonkinasteinen puhuttelu taikka jopa lahkosta erottaminen.
Kyllä olisi ihmisoikeusaktivisteilla töitä vl-liikkeessä.
Jokaisella ihmisellä, myös vl:llä on OIKEUS olla ostamatta televisiota jne, mutta heillä ei ole oikeutta kieltää sitä muilta vl:ltä. Nämä ovat henkilökohtaisia yksilönvapauteen kuuluvia asioita!
Ne ovat todella yksilönvapuden asioita eikä kenelläkään ole oikeutta puuttua siihen, tekeekö niitä vai ei. Nyt olemme samaa mieltä aivan täydellisesti.
Et ymmärtänyt. Te pakkosyötätte lapsillenne teidän uskontonne. HEILLÄ ei ole mahdollisuutta valita lapsuutensa ja nuoruutensa kulkua. Vasta 18- vuotiaana tuo mahdollisuus tulee, mutta monelle vl:lle on ylitsepääsemätön paikka päästä irti teidän lahkosta siinä vaiheessa.
jatkuvasti eri palstoille mitä ihmeellisempiä juttuja mustamaalatakseen meitä.
On se kumma, että hänellä riittää virtaa tähän, vaikka tekstejä ihan oikeutetusi poistetaan, koska niillä ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa!!!
Näkeehän sen jo yksinkertaisempikin!
Aloittaja ei feikkaa mitään. Suhtaudun lestadiolaisuuteen kriittisesti ja en ole missään kirjoituksessa tekeytynyt lestadiolaiseksi, kuten monet provot tekevät.
Onko kriittinen mielestäsi pahansuopaisuuden synonyymi?
Ei ainakaan minun tapauksessani.
Miten tarkasti tunnet lestadiolaisuutta? Oletko joskus ollut lestadilainen? Meinaan vaan, että kovasti "ulkopuoliselta" tuntuu tuo sinun tarpeesi pelastaa uskovaiset uskonnoltaan. Kritisoitko siis täysin huhujen/ennakkoluulojen/pahojen puheiden yms. perusteella?
Puhut lasten aivopesusta. Aika voimakas sana, käytitkö tarkoituksella? Jokainen vanhempihan haluaa lapselleen pelkkää hyvää. Jos kodin perusarvoihin kuuluu kristillisyys, tottakai lapset kasvatetaan kristillisten arvojen mukaan. Niinhän vanhemmat tekevät kaikkialla, miten muutenkaan voisi kasvattaa? kristillinen kasvatus ei kuitenkaan, valitettavasti, johda siihen, että lapsesta automaattisesti tulee samojen arvojen mukaan eläjä. Uskonasiat ovat jokaisen henkilökohtaisesti ratkaistavia asioita. Siinä ei auta vanhempien usko tai uskomattomuus.
Oikeassa hengessä käytävä keskustelu on aina rakentavaa. Nyt kun olemme ottaneet tukevasti omat asemamme, jatketaanko?
sinä "pakkosyötät" heille oman elämänkatsomuksesi. Samoin tekevät kaikki muutkin,ei se ole yksinomaan vl.ien "oikeus tai velvollisuus" Niin tekevät Helluntailaiset Adventistit, Jehovalaiset, ym. ym. Eli kotien arvokasvatus on jokaisen perheen oma asia!
..."epäuskoisten" (kuten te sanotte) perheiden lapset eivät elä suljetussa tilassa, vaan heillä on eri keinoja ottaa vaikutteita monentyyppisistä suuntauksista.
on sisäpiirin tietoa, omia kokemuksia yms. mut varmaan osa myös ennakkoluuloa (myönnettäköön nyt sen verran) Mulla on myös muuta elämää kuin tämä netti, joten tällä hetkellä ei ole aikaa syvällisiin keskusteluihin.
umpiossa elä, huomaa, he näkevät muitakin ihmisiä pihoilla päivähoidoissa,koulussa ym.
Sopii vaan ihmetellä asennettasi vl-iin nähden?
Me elämme maailmassa,mutta emme maailmasta.
kannattaisi tosiaan miettiä vielä kerran lapsienne kasvatusmetodeja. Aika muuttuu ja ympäröivä maailma muuttuu: teidän "amishien" maailma vaan pysyy ja kuilu muuhun maailmaan kasvaa.
että Jumalan Sana pysyy muuttumattomana alusta loppuun saakka vaikka maailma muuttuu,ihmiset pinnallistuu,kaikki irstaus rehottaa yms yms
Eihän ne sanat muutu siellä raamatussa (ja kun lisäksi käytättätte samaa käännöstä vuosisadat).
Mutta teidän tulisi selittää niitä tarinoita eri tavalla, tuoda ne vertaukset yms. NYKYAIKAAN, ja oikeasti pohtia oletteko oikealla linjalla, esim. television, internetin, urheilutapahtumien, musiikin yms. suhteen