Ajattelin kertoa oman tarinani, jos löytyisi joitakin samanhenkisiä, jotka haluavat parantua. Puran tässä vain tunteitani. Olen siis 13-vuotias ja olin ennen mitoiltani 162-163/57 ja nyt 162-163/46. Surullista.
Kaikki alkoi viime kesän alussa, kun halusin nostaa kuntoani. Ajattelin, että ei pieni laihtuminenkaan mitään haittaa (inhosin reisiäni, muuten olin suhteellisen tyytyväinen), mutta pääajatuksena oli siis vain kunnon nosto. Aloitin juoksuohjelman ja lenkkeilyn koirani kanssa - ja kyllä se kunto kohisten nousikin. Terveellistin myös hieman elämäntapojani, sillä minua oksetti, miten söin miltein joka päivä karkkia tms. Aloitin ns. herkkulakon, mutta annoin itseni välillä hieman herkutella jäätelöllä tms. Kesän lopulla kuntoni oli jo hyvä ja olin laihtunutkin muutamia kiloja. Mutta en lopettanut.
Pikku hiljaa terveellisyydestä tuli pakkomielle ja aloin todella vahdata liikkumisia ja syömisiäni. En tiedä edes miksi jatkoin, sillä en nähnyt tarpeelliseksi laihtua yhtään enempää. Ja silti vain jatkoin kaloreiden vahtaamista... Laskin Energynetin laskurilla kaloreita joka päivä moneen kertaan ja varmistin, että ne jäävät alle 1200, joka oli hullua, sillä liikuin paljon. Tiesin, että se oli liian vähän, mutta silti, jos kalorit menivät yli, tunsin itseni huonoksi. Se jäi tavaksi. Lopulta minut herätti se, että äitini sanoi minua laihaksi/laihtuneeksi. Se ei tuntunutkaan hyvältä. Olin ajatellut, että kun joku sanoo laihaksi, niin kylpee ylpeydestä, mutta tunsin vain syyllisyyttä ja nähdessäni äitini huolestuneen ilmeen, huolestuin itsekin.
Olen alipainoinen. Menkkani ovat hävinneet, rintani pienenneet ja minulla on aina koulussa viileä tai kylmä olo. Yritän parantua. En ole laskenut pitkiin aikoihin kaloreita, mutta silti kunnolla syöminen on vaikeaa. Ahmimiskohtauksia minulla ei ole koskaan ollutkaan, joten sellaisia ongelmia siis ei ole. Minulla on vain todellinen pakkomielle terveellisyydestä ja liikkumisesta. Sairastan nykyään siis enimmäkseen ortoreksiaa ja sitten anoreksiaa myös. Haluan todella lihoa ja voin ihan rehellisesti sanoa, ettei haittaisi yhtään, jos lihoasin 5 kiloa tuosta noin vain! Mutta syöminen on se ongelma. Syön kyllä ihan hyvin, mutta energiamäärät jäävät kuitenkin reilusti alle kulutukseni ja herkkuja tms. en halua syödä vain sen takia, että lihoisin. Itse asiassa, en voisi edes syödä suklaapatukkaa tuntematta todella huonoa omatuntoa. Pari Mariannea voin kyllä päivässä syödä, mutta enempää en itselleni helposti pystyisi myöntämään.
Mutta parantua siis haluan. Lihota. Saada menkat takaisin. Syödä normaalisti - terveellisesti kyllä, mutta en näin terveellisesti.
Kaikki alkoi viime kesän alussa, kun halusin nostaa kuntoani. Ajattelin, että ei pieni laihtuminenkaan mitään haittaa (inhosin reisiäni, muuten olin suhteellisen tyytyväinen), mutta pääajatuksena oli siis vain kunnon nosto. Aloitin juoksuohjelman ja lenkkeilyn koirani kanssa - ja kyllä se kunto kohisten nousikin. Terveellistin myös hieman elämäntapojani, sillä minua oksetti, miten söin miltein joka päivä karkkia tms. Aloitin ns. herkkulakon, mutta annoin itseni välillä hieman herkutella jäätelöllä tms. Kesän lopulla kuntoni oli jo hyvä ja olin laihtunutkin muutamia kiloja. Mutta en lopettanut.
Pikku hiljaa terveellisyydestä tuli pakkomielle ja aloin todella vahdata liikkumisia ja syömisiäni. En tiedä edes miksi jatkoin, sillä en nähnyt tarpeelliseksi laihtua yhtään enempää. Ja silti vain jatkoin kaloreiden vahtaamista... Laskin Energynetin laskurilla kaloreita joka päivä moneen kertaan ja varmistin, että ne jäävät alle 1200, joka oli hullua, sillä liikuin paljon. Tiesin, että se oli liian vähän, mutta silti, jos kalorit menivät yli, tunsin itseni huonoksi. Se jäi tavaksi. Lopulta minut herätti se, että äitini sanoi minua laihaksi/laihtuneeksi. Se ei tuntunutkaan hyvältä. Olin ajatellut, että kun joku sanoo laihaksi, niin kylpee ylpeydestä, mutta tunsin vain syyllisyyttä ja nähdessäni äitini huolestuneen ilmeen, huolestuin itsekin.
Olen alipainoinen. Menkkani ovat hävinneet, rintani pienenneet ja minulla on aina koulussa viileä tai kylmä olo. Yritän parantua. En ole laskenut pitkiin aikoihin kaloreita, mutta silti kunnolla syöminen on vaikeaa. Ahmimiskohtauksia minulla ei ole koskaan ollutkaan, joten sellaisia ongelmia siis ei ole. Minulla on vain todellinen pakkomielle terveellisyydestä ja liikkumisesta. Sairastan nykyään siis enimmäkseen ortoreksiaa ja sitten anoreksiaa myös. Haluan todella lihoa ja voin ihan rehellisesti sanoa, ettei haittaisi yhtään, jos lihoasin 5 kiloa tuosta noin vain! Mutta syöminen on se ongelma. Syön kyllä ihan hyvin, mutta energiamäärät jäävät kuitenkin reilusti alle kulutukseni ja herkkuja tms. en halua syödä vain sen takia, että lihoisin. Itse asiassa, en voisi edes syödä suklaapatukkaa tuntematta todella huonoa omatuntoa. Pari Mariannea voin kyllä päivässä syödä, mutta enempää en itselleni helposti pystyisi myöntämään.
Mutta parantua siis haluan. Lihota. Saada menkat takaisin. Syödä normaalisti - terveellisesti kyllä, mutta en näin terveellisesti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun luin tuon juttusi, jäin kyllä hetkeksi ihmettelemään, että missä välissä sitä tuon kirjotti. Tarinas on lähes samanlainen kuin minun, ja kusessa ollaan nyt.
Mutta olis tosi mukava jutella kanssas tai muiden, joilla on samanlainen tilanne.
Lisätkää Meseen: [email protected] tai mailatkaa [email protected]
Voimia.
mäkin 13, tosin kamppailen edelleen syömisten kans ja haluun laihtuu viel lisää.
mut voimia sulle