Iron Maiden - Run To The Hills
Iron Maiden julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 1980. Yhtye nousi nopeasti uuden brittiheavyn kärkinimeksi ja vakiinnutti vuosikymmenen puoleen väliin mennessä paikkansa raskaan metallin ykkösorkesterina maailmassa. 24 vuotta myöhemmin yhtye on myynyt 50 miljoonaa levyä, listautunut pörssiin ja jättänyt lähtemättömän riffinjäljen heavybändeihin Metallicasta Marilyn Mansoniin.
Run To The Hills kertoo musiikkiin seonneista lontoolaisjätkistä, jotka haistattivat pitkät trendeille ja osoittivat lahjakkuuden, tinkimättömän työmoraalin ja väsymättömän keikkailun riittävän musiikkimaailman huipulle pääsemiseksi. Oman osansa tarinasta kertovat niin yhtyeen klassisen kokoonpanon miehet Steve Harrisista Bruce Dickinsoniin, kuin myös sen alkuperäinen laulaja Paul Di`Anno, tarkkavainuinen manageri Rod Smallwood, sekä monet muut Maideniin vaikuttaneet henkilöt.
Mick Wall on pitkän linjan heavytoimittaja, joka on lehtiuransa ohella kirjoittanut kirjoja mm. Metallica-, Black Sabbath-, Guns N` Roses- ja Pearl Jam -yhtyeistä.
Tämä kyseinen artikkeli oli siis tuosta Iron Maiden - Run To The Hills kirjan takakannesta. Kyseessä on loistava kirja jota suosittelen luettavaksi kaikille Iron Maidenin faneille.
Loistava Iron Maiden-kirja
10
1731
Vastaukset 10
- lbz333
olen lukenut ton kirjan ja se oli todella hyvä.oli pakko lukea kun maiden fani olen
Sain itse tuon kyseisen kirjan viime vuonna joululahjaksi ja täytyy sanoa että yksi ehdottomasti parhaita lukemiani kirjoja.
Kirjassa tutustutaan jokaiseen bändin jäseneen ja heidän elämäänsä, lisäksi kirjasta paljastuu myös yksityiskohtaisia tietoja bändin sisäisistä asioista ja erimielisyyksistä jotka johtivat aikoinaan jäsenten vaihtumiseen bändissä.
Levyistä, kiertuejutuista ja keikoista löytyy myös erittäin mielenkiintoisia tarinoita.
- Taival
Itse olen lukenut englanninkielisen laitoksen... Ja toimiva opushan tuo on. Informaatiotulva on määrätön.
Aika moni tosin on sanonut, että suomennos on kohtalaisen huono. Omakohtaista kokemusta ko. asiasta ei (vielä) ole.- unmasked
suomennos on aika ajoittain aika köyhää,virheitä on aika paljon.
- overdose
En ole lukenut, mutta se on varmasti hyvä kirja.
- niijoojuu
Oli hyvä kirja. Hyvin kertoi bändin alkuajoista, mutta olisi voinut kertoa enemmän nykypäivästä.
Tyhmää kun suomentaja käytti sä ja mä muotoja.- play-boy90
Mutta vähän tylsänlaista tekstiä...
- DarkLucy
hyvä oli ko. kirja!! ei se mun mielestä ollut kyllä yhtään tylsää tekstiä..parhaita oli steven ja näiden kommentit, todellakin haistattivat pitkät.. laitanpa tähän otteen kirjasta!
"Niinpä hän yritti viedä meitä kaupallisempaan suuntaan, ja se koko vitun miksaus, joka heillä oli-jotain päällekkäisäänityksiä, joita Dennis ja Clive olivat tehneet, kun mä en ollut paikalla-oli jotain aivan muuta kuin mitä olimme ensi alkuun tehneet.Alkuperäinen miksaus oli paljon rankempi kuin se, ja vittu mulla meni hermot! Mun oli pakko lähteä ulos, koska mua otti niin paljon aivoon. Mun oli pakko lähteä, koska mä ajattelin nyt mä nekkaan tota! Mä sanoin hänelle: sinä et vittu tiedä mitään tästä yhtyeestä! Sinä teet vittu työtäsi. Pomot on vittu kertonu sulle, mitä pitää tehdä. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän bändin kanssa. Sinä et tiedä meistä mitään, niin että PAINU VITTUUN!!" xD - SportFreak
Tuli tosiaankin luettua kuukausi sitten. Todella mielenkiintonen, rakas aihe :)
Ainoa mikä ärsytti oli muutamat selvät käännösvirheet ja puhekieli joissain kohdin, tekee epäselväksi lukea. Muuten täydellinen. Montaa kirjaa tollasella mielenkiinnolla tuskin tulen ikinä lukemaan.
Ja kaikkein hauskinhan oli se ilmotus mikä löytyy kirjan takakannen toiselta puolelta =)- halukaslukemaa
myydäänkö tätä kirjaa enään missää suomenkielisenä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100812
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361750Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38576- 63548
- 30546
- 45533
- 66526
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48517Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27512En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.24511