Minua on alkanut vaivaamaan ajatus että nyt kun lapset ovat lentäneet kotoa jo omille teilleen ja asuvat perheidensä kanssa, minä olen tehnyt tai ainakin olen tekemässä koirastani seuraavaa lastani. Eräänlaista iltatähteä.
Minun huomioni on kiinnittynyt koiraan jopa enemmän kuin aikoinaan lapsiini, vaikka sanonkin etten minä mikään huono isä ole heillekkään ollut. Aikaa vain tahtoi silloin joskus olla liian vähän.
Kysynkin teiltä muilta, oletteko te huomanneet itsessänne samanlaisia piirtetä, ja miten te niihin reagoitte? Onko normaalia vaiko epänormaalia tuntea koiraa kohtaan rakkautta, jota voi verrata rakkauteen omaan lapseensa?
Minun huomioni on kiinnittynyt koiraan jopa enemmän kuin aikoinaan lapsiini, vaikka sanonkin etten minä mikään huono isä ole heillekkään ollut. Aikaa vain tahtoi silloin joskus olla liian vähän.
Kysynkin teiltä muilta, oletteko te huomanneet itsessänne samanlaisia piirtetä, ja miten te niihin reagoitte? Onko normaalia vaiko epänormaalia tuntea koiraa kohtaan rakkautta, jota voi verrata rakkauteen omaan lapseensa?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Vaivaavat ajatukset kannattaa ohittaa olankohautuksella, muuten niitä rupeaa olemaan vaivaksi saakka.
Lapset ovat vielä pesässä, mutta silti koirat ovat ikuisia iltatähtiä - eivät näes rupea hankkiutumaan omiin asuntoihinsa ennen pitkää. Ajattelin fiksusti tätä jo ottaessa. Koiran rakastaminen on suorastaan järkevää. Ajattelepä jos (pikainen ynnäys about iäksesi) nuppiisi hiipisi joku muu villitys ...
määrättyä ikävillitystä, on se vaihe jo ohitettu.
Ehkäpä juuri siksi olenkin huolissani. Onko tämä nyt siis se viimeinen ns. mahdollisuus?
Jos vaikka kaikki ns. viisaiden luomat ikäkausiteoriat pitäisivätkin paikkansa, eivät ne silti koske kaikkia ihmisiä. Minä tunnen ison liudan ihmisiä, joiden elämänkaari ei todellakaan noudata mitään teoreettista kaavaa.
Sanovat, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Sanovat myös, että mikään ei ole ohi, ennenkuin se on ohi.
Yksilökohtaiseen todellisuuteen käsiksi pääseminen vaatiikin sitten jo tutkimusta - minun mielestäni. Voisiko se olla vaikkapa 'Koiranomistaja vs. kuolevainen ikäkausiteorioiden valossa'?
keskusteluun. Olen aina kammoksunut Einsteinia ja kumppaneita siitä että heidän teorioihinsa ei tavallinen kuolevainen sopeudu millään tavoin.
Ei rakkaus ole normaalia tai epänormaalia. Rakkaus on rakkautta.
Sieltä se tuli! Sehän on ainoa oikea Voima kaiken kaaoksen keskellä. Rakkauden kohde saa viettää ihmeellistä elämää. Tiedämme ainakin yhden onnellisen koiran.
En ajattele sitä onko normaalia ?...minusta vain on mukavaa touhua koirien kanssa nyt "vanhana"
kun lapset ovat omillaan ,aikansa kutakin.
Meillä on 4 pientä käppänää iltatähtenä ja minusta se on hyvä juttu ,ei ole niin itsensä
ympärillä tai vain kiilottamassa kotia.Ehkä on
tässä jotain mitä hoitaa ja lellitellä ?
Toisaalta hyvä vain että on elämää ympärillä
en koe kuitenkaan samanlaisena rakkautena kuin
lapsiini ja lastenlapsiini.
erotat ne toisistaan? Onko koira sinulle kuitenkin vain eläin?
Pidän kovasti koiristani ja koen että huolehdin
ja hoidan hyvin niitä,enkä heistä luopuisi.Mutta jos valita täytyy niin
kyllä lapset ovat kaikki kaikessa ja vielä
RAKKAIMPIA ,en tosin halua verrata ja punnita
niitä asioita keskenään se on kuitenkin minusta
erilaista rakkautta.
on kyllä havaittavissa itsessänikin vaikka tuo ainut lapsikin vielä kotona majailee. Enkä kuitenkaan ole itseäni mitenkään epänormaalina pitänyt siinä suhteessa.
On ne tavatkin vähän toisenlaiset miten sitä rakkautta voi osoittaa lapselle ja koiralle.
Ei aikuisuuden kynnyksellä oleva poika isän halauksiin kovin suopeasti suhtaudu, niinpä ne halaukset jääkin sitten koiralle;)
Ehkäpä se mullakin on jotain tuollaista. Ei yli 25 vuotiaita miehiä enää voi käsitellä, eikä edes ajatella sillä tavalla lapsina. Isän velvollisuus on tietenkin ja pysyy, mutta hellyyden kohde on muuttunut lähemmäksi.
kyseiseen asiaan. Nyt nautin koirien kanssa olemisesta aivan eri tavalla kuin ennen. Samoin mieheni. Meillä tämä pahnan pohjimmainen eli Pipsa Pippuri on mieheni iltatähti. Pipsalle on pääsy sellaisiin asioihin mukaan, johon ei pojillani kera isänsä ollut mitään asiaa. Pipsa on perheemme Grillimestari 1 mieheni hyvänä kakkosena. Näkisitte kun se pari lähtee pihalle Grillaamaan. Pipsa pääsee myös kalaan, johon mieheni ei ole seuraa ennen kelpuuttanut jne.
rupesin miettimäänkin. Mulla on nimittäin samanlaiset kuviot, ja vaimo onkin joskus (toivottavasti leikillään) sanonut että sullahan on koira nykyään aina mukana tai ainakin mielessä.
mutta lisäksi ihmislasten seuraava sukupolvi on sekoittamassa mummun pään. Olen ajatellut, ette rakkautta ole koskaan liikaa. Sitä voi rakastaa lapsia ja koiria yhtälailla, enkä häpeä tunnustaa suuria tunteita;) PS. En ole päässyt koneelle aikoihin, kun ensin oli liittymän siirto ja sitten kaadoin koko höskän laittamalla liikaa kuvia koneelle. Nyt näyttäisi siltä, että pääsen osallistumaan aktiivisemmin keskusteluihin.
Ei ole epänormaalia rakastaa.
sukupolvea odotellessa se suurin kiintymys onkin kääntynyt tuohon koiraan. Minulla kun niitä lapsenlapsia ei näillä näkymin tule olemaan koskaan, ainakin siltä on ruvennut tuntumaan seuratessani lasteni saamattomuutta.
Sitä en tiedä mikä on normaalia,miten katsotaan kenenkin olevan normaali,tai epänormaali?
Mutta sen tiedän,että koiria rakastan varmaan elämässä eniten. Ylivoimaisesti eniten tulee vietettyä niiden kanssa,tai niihin liittyen aikaa,kun vertaa muihin perheenjäseniin.Tosin muutkin ovat usein mukana,kun koirien kanssa touhutaan.
Koirat on osa minua,niin iso osa,etten osaisi,enkä edes halua kuvitella elämää ilman niitä. Kaikki asiat tehdään yhdessä,ruuanlaitosta harrastuksiin. Ennemminkin minusta olisi epänormaalia olla rakastamatta parhaita kavereitaan.
Koskaan ei olo ole ollut niin surkea ihmisläheisen kuollessa,kun viime talvena,kun se kaikista rakkaista koirista rakkain kuoli.
Kyllä meillä koirat on ihan rehellisesti koiria,ei lapsia,mutta kun se koira voi olla rakas koiranakin. Sen ei todellakaan tarvi olla minkään korvike.
Kyllä meillä yksi ihmislapsikin on ja rakas hänkin,mutta siinä mielessä en ole ollenkaan lapsi-ihminen,että niitä yhtäkään enempää enää tahtoisin.
että en minäkään kyllä enää. Kolme poikaa kasvatin ja koulutin...vai olinko se minä? Ei hittolainen, jos tarkkoja ollaan taisi ne pojat sittenkin kasvattaa vaimo. Minä olin vain jonkinlainen apupoika. Mutta jokatapauksessa, ei lapsia enää.
Koirista mä olen sanonut niin viimeiset 15 vuotta. Kaksi on silti tullut niitäkin sen ensimmäisen sanomisen jälkeen hankittua. Joten siinä suhteessa vannomatta paras.
Tiedät mistä tuo luku tulee. Katso jäähyväiskeikkaani.
Poistun nyt koko talven ajaksi ja ehkä ilmestyn keväällä. Ryhmästämme ei kukaan jatka koirapalstalla. Kellään heistä ei ole edes perustietoa että voisi jatkaa.
Lopetan provoilun. Olen toimitsija ja liiton jäseniä on jäämässä paljon työttömäksi joten mieliala ei anna myöten provoilla.
Olen myös Nääsvillestä. Siksi olet suosikkini.
Tämän jälkeen en ole mukana yhdessäkään provossa. Matkijoita voi tulla.
asiallista kinaamista, ei kirosanoja, ei solvauksia eikä mitään henkilö kohtaista. Olit hyvä provo, ehkä jopa se huippu.
Hyvää jatkoa sitten vaan elämän pyörteisiin. Tavataan joskus tulevaisuudessa jos ei kasvokkain niin täällä palstalla. Kirjoittaahan voi ilman provoiluakin, kai?
olikin huippuprovo. Olen aina ajatellut Manselaiset vähän hitaiksi kuten hämäläiset yleensä. Mutta ei ihme että siirryitte meidän lääniin.
ajattele esim. hidasta ja pitkää nautintoa? Onhan se paljon parempi kuin lyhyt ja nopea.
mitä se H....P tarkoitti ;=).
Lupaat tulla syksyllä ja nyt ilmoitatkin ihan jotain muuta. Muista kuitenkin, että elämä jatkuu kaikista vastoinkäymisistä huolimatta!!
Ei ole helppoa kellään, mutta hyvää jatkoa sulle ja sory kun tähän (taas) tunkeuduin kirjoittamaan!!
Olit mukava tuttavuus ja niin oli muutkin. Ei kyllä jäänyt pahaa makua tippaakaan.
Joudun tosiaan niin ikävistä syistä luopumaan. Liittomme jäsenille tippuu jatkuvasti irtisanomis ilmoituksia. Siellä on monilla aika kovat ajat, asuntovelat ja muut.
Olen ehkä liikaa tunneihminen kun otan niin raskaasti nuo jutut. Ei tahdo unikaan tulla.
Menee koko henkinen energia tässä touhussa.
Kuljen kyllä koiranäyttelyissä ja luulen tunnistaneeni joitain teistä.
Ilman imartelua voin sanoa että olette loistoporukkaa.
Voisin olla ystävä varmaan jokaisen teidän kanssa oikeassa elämässä. Olette senverran mukavia.
Olin tuossa iltalenkillä ja monia koiraihmisiä tuli vastaan. Useimmat koiratkin tuntee minut ja omistajat sallii niiden käydä saamassa rapsutuskiintiönsä minulta. Ei ollut Hatammin koira joukossa.
Jos tulee jotain kysymistä jonkun tuttavan koira-asioista niin voin kyllä kysellä.
Teen sen kyllä provoilematta. En silloin käytä mitään provokatoorista nimeä.
HAU HAU teille koko jengille en tiedä kuinka kauaksi. Kevääseen asti ainakin. Älkää antako matkijain hämätä.
Täällä pyörii joku tosi ilkeä ja sairas silloin tällöin häiriköimässä.
OLIMME?
Ei oikea ystävyys/tuttavuus mihinkään kaikkoa vastoinkäymisistä huolimatta!! Niin ei ainakaan pitäisi milloinkaan käydä ja jos niin käy, niin siinä tapauksessa se vastapuoli ei ollut sen ystävyyden arvoinen!
>OLIMME?<
Olet tosi tarkka Issu.
Eihän koira karvoistaan pääse (paitsi karvattomat rodut) enkä minä pienen jäynän teosta. Laitoin tarkoituksella tuon aikamuodon ja halusin nähdä kuka ensin tarttuu. Olit tarkka. Se on tosi ettei tuttavuus ja ystävyys tähän lopu.
Luulen että tulen takaisin kun tilanne selkenee. Silloin en kuitenkaan enää entisessä roolissa, vaan tavallisena keskustelijana. Koirat sattuu olemaan minun suuri intohimoni.
on koulutettu sellaiseksi että sillä ei minkäänlaista kiintiötä rapsutuksiin tuntemattomilta ihmisiltä. Vaikka me tuolla ulkona tapaisimmekin, se rapsuttaminen olisi täyin mahdotonta ennen kuin ilmoittaisit henkilöllisyytesi ja sitä kautta monien eri tapaamiskertojen jälkeen saisit koiraani vaikutelman että kuulut ystäväpiiriini. Muuten se olisi täysin mahdotonta.
Mutta ehkäpä se kuitenkin joskus vielä tuteutuu.
Asiasta toiseen ja kolmanteenkin; miksi sinä et voisi sitä kirjoitteluasi täällä jatkaa näin normaaliin tapaan? Olen saanut kuvan että pidät koirista ja kirjoituksistasi päätellen myöskin tiedät niistä paljon, onko sinulla peräti omakin, ja koska kerroit että kirjoituksesi täällä antaa sinulle myöskin henkistä voimaa ja kapasiteettiä, en minä näe mitään syytä siihen että lopettasit. Ymmärrän kyllä työkiireet, mutta kai sitä aina joskus on mahdollisuus poiketa ja jutella asioista. Eihän se kuitenkaan tarvitse olla jokapäiväiväistä niin kuin esim. minulla.
se epänormaalia ole.Lapset kun ovat aikuisia,koira tarvitsee minua ja huomiotani enemmän kuin he.Kyllä tuota vanhusta tulee hoidettua niin viimeisen päälle huolella,että onkohan niitä lapsia aikoinaan niin tarkasti...
Viettässäni nyt 4:ttä viikkoa sairaslomaa juuri tämän ankean syksyn seurauksena. En yhtään aamua ole jättänyt avamaatta konetta ja kohdetta koirat yleistä, yleiset koirat masentunut koira.
Ihan oikeasti, teidän älyvapaat (ja vähemmän älyvapaat) juttunne saa päivän näyttämään kirkkaammalta. Useat hörönaurut on saanut päästää. Kiitos siitä on teidän.
että en tämän asian takia ole saanut hullun papereita. Ainakin nämä vastaukset sen selvästi osoittavat, että koiraihmiset tuntee olevansa oikeutettuja rakastamaan lemmikkiään. Ja se on tietenkin hauska kuulla.
Poikkeuksiakin on, kuten lehdistä olemme saaneet lukea ja niitä poikkeuksia on ikävä kyllä täällä keskuudessammekin. Lähes joka päivä joku kirjoittaa vihaavansa koiria. No, sillehän me emme voi mitään. Tuntuu vain niin tyhmältä tuollainen, että eläintä joku yleensä pystyy vihaamaan.
=hyvänolon palsta. Pahoittelen sairauttasi ja toivon pikaista paranemista.
Tulihan tehtyä työ olen rekisteröitynyt. Ilotulitus pystyyn...
joukkoon. Mulla ei kyllä ole pienintäkään käsitystä siitä kuka sinä olet, oletko vanha vai uusi, mutta väliäkö sillä. Pääasia on että viesti alkaa mennä perille uhä useammalle ja useammalle.