Asuntojen hinnat kääntyivät laskuun

Viimeisen kahden viikon aikana tapahtui sitten se, mistä on jo vuosikaudet puhuttu, eli asuntojen hinnat kääntyivät laskuun. Sitä ennen noin kuukauden ajan pysyttiin huipulla, eli hinnat eivät nousseet, mutta tämän jälkeen alkoi hiljainen lasku pyyntihinnoissa. Onneksi olkoon kaikille niille, jotka saivat asuntonsa myytyä huipulla.

Mitään romahdusta ei povata, vaan asuntojen hinnat lähtevät nyt tasaisesti laskuun samalla kun korkotaso nousee. 12 kk:n euribor on jo noussut yli 15 prosenttia alimmasta tasostaan ja suunta on ylöspäin. Tämä on heijastunut pitkiin luottokorkoihin, joiden taso on myös noussut korkojen lähtiessä nousuun.

Yleinen kansalaistietämys on myös laajalti huomioinut Sampo-pankin 15 vuoden lainan koron nousun kuukauden takaisesta 3,75%:sta yli 4%:iin; uutinen joka ylitti kynnyksen jopa Helsingin Sanomissa. Asuntojen kysyntä on vähentynyt tämän uutisen jälkeen voimakkaasti ja vuokra-asuntojen kysyntä on lisääntynyt.

Asunnonostajat etsivät nyt asunnokseen vuokra-asuntoja, koska vuokralla asumisesta katsotaan tulevan parempi tuotto kuin mitä uuden asunnon ostamalla menettäisi rahaa joka kuukausi. Tämä voi heijastua vuokra-asuntojen hintojen kohoamisena lähiaikoina.

Juhlat ovat nyt ohi ja paluu reaalisesti määräytyviin asuntohintoihin on alkanut.
152120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

vuokralla asumisen suosio kasvaa ja vuokrat nousevat ?

Äänestä
  • > vuokralla asumisen suosio kasvaa ja vuokrat nousevat ?

    Kirjaimellisesti ottaen suosio ei kasva siinä mielessä, että asukkaat haluaisivat asua vuokralla, mutta kysyntä lisääntyy ja tämä aiheuttaa yleensä jälkimmäisen, eli vuokrannousun. Erityisesti kaksioiden suosio tulee lisääntymään.

    Äänestä

Asuntojen hinnat romahtavat. Hyvät tuhnuttelijat, on tullut aika realisoida sijoitukset ja varautua asunnon ostamiseen käteisellä ale-hintaan.

Äänestä

kirjoitus ja hyvin ajoitettu. Palstalla on näköjään asiaakin.

Äänestä

Olenkin vuokralla pysytellyt.

Omistusasumista hehkutetaan, että sillä säästää rahaa.
Näillä hinnoilla ei voida mistään säästämisestä puhua.
Mielestäni riski on liian suuri ostaa esim. 100000 euron kämppä näillä hinnoilla.

Äänestä

laittaa ostot jäihin, melkein tuli jo tehtyä kaupat, mutta kohde ei onneksi ollut sellainen että se olisi pitänyt saada hinnasta piittaamatta. Kiintyminen kohteeseen erityisesti asuntojen osalta on riskaabelia tällä hintatasolla. Katellaan ihan rauhassa vaan. Oletko ite ostamassa tai harkitsemassa ostoa?

Äänestä
  • En ole myymässä tai ostamassa. Markkinoita on tullut seurattua koko Pääkaupunkiseudun alueelta harrastuksena viimeiset seitsemän vuotta.

    Harkitsin (-mme) pari vuotta sitten, että kun alueelta tulee isompi asunto myyntiin, sen voisi ostaa. Hiljattain sellainen tuli, mutta kun teimme laskelmia, totesimme ettei liki 200 000 euron lainaa (nykyinen huomioiden) ole järkevä ottaa, vaikka korkotaso oli silloin matalin mahdollinen. Yhtiöön on tulossa isoja remontteja ja ne tulee huomioida myös lainanhoitokuluissa ja vastikkeissa.

    Edullisinta on ottaa lainaa rahoitusvastiketta varten ja maksaa se pois asuntolainana, jolloin saa korkovähennyshyödyt (mitä rahoisvastikkeesta ei saa) ja nämä tulee ottaa ostohetkellä mukaan kustannuslaskelmiin. Tuo remontti tekee sen, että lainanhoitomenot 20 vuoden aikana kasvaisivat 180-200 euroa, riippuen siitä millainen sen lopullinen kustannus tulee olemaan.

    Se, että hinta olisi noussut myyntihinnan lisäksi noin 35000 euroa ei oikein houkutellut - ja hyvä niin. Olisi todennäköisesti tullut kahden asunnon loukku eteen, sillä molempien asuntojen hinnat olisivat laskeneet ja isohkosta asunnosta ei vuokramarkkinoilla ole kysyntää ellei sitä vuokraa kaksion hinnalla. Samalla lainanhoitokulut olisivat lisääntyneet, kun korkotaso nousee.

    Se on uskomatonta, miten pienestä nuo asiat ovat kiinni. Kaikki - siis ihan kaikki - joiden kanssa olen asuntojen hinnoista keskustellut, ovat huomanneet tuon uutisen Sammon kiinteän lainan koron 3,75 % -> yli 4% noususta ja tämän psykologinen vaikutus on ollut aivan mieletön!

    Eilen oli muuten näyttö naapurissa, jossa hintaa oli ruuvattu alueen yleisen tason ylle noin 10000 euroa. En huomannut, että siellä olisi käynyt yhtään katsojaa. Yleensä katsojia on ollut kymmenkunta, kun on jaksanut uteliaisuutta juoda 40 minuuttia kahvia ikkunan ääressä. :)

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    En ole myymässä tai ostamassa. Markkinoita on tullut seurattua koko Pääkaupunkiseudun alueelta harrastuksena viimeiset seitsemän vuotta.

    samaa on tuumailtu, tosin viimeaikoina aktiivisemmin tsekkailtu, mutta todettu hintataso kestämättömäksi ja laitettu homma jäihin. Todennäköisesti pitää aloittaa uudestaan kohteiden ja hintatason seuraaminen kun indikaattoreita markkinoiden viilentymisestä on tullut yhä enemmän.

    Äänestä

"Viimeisen kahden viikon aikana tapahtui sitten se, mistä on jo vuosikaudet puhuttu, eli asuntojen hinnat kääntyivät laskuun. "

Tajutonta skeidaa taas suolletaan. Mistä muka tiedät, että viimeisen 2 viikon aikana näin olisi käynyt. Sinulla on varmaan kattavat tilastot aiheesta. Taas joku pelle kyttää, kun naapurin kämppä ei mene kaupaksi ja päättelee, että yleinen hintataso on kääntynyt laskuun.

...mistä teitä sikiää, huoh

Äänestä
  • Pyyntihinnat voivat olla mitä ovat, mutta todelliset myyntihinnat kertovat missä mennään. Tämä myyntihintatason lasku on tiedossa kaikilla (isommilla) kiinteistövälittäjillä ja pankeilla tällä hetkellä. Asiaa on seurattu (lähes) viikoittain viimeiset kolme vuotta hyvin tiiviisti.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    Pyyntihinnat voivat olla mitä ovat, mutta todelliset myyntihinnat kertovat missä mennään. Tämä myyntihintatason lasku on tiedossa kaikilla (isommilla) kiinteistövälittäjillä ja pankeilla tällä hetkellä. Asiaa on seurattu (lähes) viikoittain viimeiset kolme vuotta hyvin tiiviisti.

    "Asiaa on seurattu (lähes) viikoittain viimeiset kolme vuotta hyvin tiiviisti"

    No sen oon kyllä tältä palstalta huomannut.

    "ALE -70% syksyllä"

    M.O.T.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    Pyyntihinnat voivat olla mitä ovat, mutta todelliset myyntihinnat kertovat missä mennään. Tämä myyntihintatason lasku on tiedossa kaikilla (isommilla) kiinteistövälittäjillä ja pankeilla tällä hetkellä. Asiaa on seurattu (lähes) viikoittain viimeiset kolme vuotta hyvin tiiviisti.

    Joo, niinpä niin. Vaikutatkin juuri siltä, että olet roikkunut tällä palstalla viimeiset 3 vuotta.

    Miten voit ottaa huomioon hintojen yleisen vaihtelun vain 2 viikon ajalta, siis millaisia kämppiä on myyty ja miten tämä vaikuttaa hintoihin?

    Miten olet ottanut huomioon sen tosiseikan, että hinnat (tai ainakin hintojen nousu) hieman niiaa joka syksy?

    Todelliset myyntihinnat viimeisten parin viikon ajalta eivät kyllä ole tiedossa pankeillakaan eikä kiinteistönvälittäjillä, kuin korkeintaan omista kohteistaan. Miten sinulla sitten voisi olla se tieto?

    roskaaroskaaroskaa. Plonk!

    Äänestä

  • Millä perusteella? kirjoitti:

    Tulin palstalle vasta eilen, joten en ryhdy kommentoimaan sitä mitä täällä aiemmin on puhuttu. Arvaan kyllä, että romahdusta on povattu viimeiset vuodet, aivan kuten oli tilanne osakepalstoillakin vuosituhannen vaihteessa. Lehdet ovat kirjoittaneet hintakuplasta jo vuosia myös, joten kyllä näille teorioille aina kannattajia löytyy - kuten myös päinvastoin uskoville.

    Hintojen nousuissa (tarkemmin asuntojen kysynnässä) on tietty syklisyys, jonka asiantuntijat huomioivat kyllä. Kahden viikon lasku on usein tilapäistä, mutta tätä edelsi kuukauden aika, jolloin hinnat eivät enää nousseet. Tällaista näin pitkää jaksoa ei aiemmin ole ollut, eli vastaan tuli lakipiste, josta historiallisesti on seurauksena ollut aina tietynlainen 'rebound', eli markkinat ryhtyvät hakemaan oikeaa hintatasoa. Markkinoilla on aina taipumus ylireagoida, eli hintatasoa voidaan hakea tarpeettoman alhaaltakin. Tietty ennalta aavistamaton 'häiriö' voi aina pysäyttää liikkeen, kumpaan suuntaan tahansa.

    Todelliset myyntihinnat ovat tiedossa kiinteistövälittäjillä ja isännöitsijöillä. Näillä on tiedossa omat kohteensa, aivan kuten sanoit, ja näiden perusteella ei voi tehdä kattavia johtopäätöksiä.

    Kaupat tehdään kuitenkin lähes aina lainarahalla, ja vaikka maksettaisiin käteiselläkin, kauppapaikkana on pankki, jossa läsnä on ostaja myyjä ja kiinteistövälittäjä. Siellä voidaan varmistua siitä, että raha vaihtaa omistajaa kun kauppapaperit on allekirjoitettu. JOKAINEN suomalainen pankkikonttori välittää tiedot myydyistä asunnoista ja niiden todellisista hinnoista (lainamäärähän ei tätä kerro, mutta kauppakirjasta se selviää) ns. pääkonttoriin, eli pankeilla on lähes reaaliaikainen tilannekuva Suomen asuntomarkkinoiden nykytilasta.

    En ryhdy kertomaan mistä tietoni ovat peräisin, mutta voinet sen helposti päätellä... Omaa etuani en kuitenkaan ole ajamassa, koska se ei pitemmän päälle tule koskaan kannattamaan, vaan tulee jollain muulla tavalla vastaan - kokemusta on siitäkin ja tästä on opittu.

    Jos katsot tarkemmin pankkien näyteikkunoita, niin sieltä saat nyt etsimällä etsiä asuntolainatarjouksia. Vilkaisepa vaikka lähipankkisi konttoria. Juurihan rahaa oltiin tyrkyttämässä, mutta miksi ei enää?

    Äänestä

Sinänsä asiallisen kuuloinen viesti, mutta ei sisältänyt mitään faktaa tukemaan sisältöä. Minä voisin yhtälailla kirjoittaa, että nousuu nähtävästi jatkuu.

Itse kävin muutamissa näytöissä eilen ja kaikissa oli porukkaa. Eilen olisi voinut olla sen puolesta vähemmänkin porukkaa, että jotkut olivat varmasti hyödyntämässä sunnuntain kauppojen aukioloa. Joku varmaan päättelee ensi viikonlopppuna myös samankaltaisen asian, kun sattuu olemaan isänpäivä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juha kirjoitti:

Viimeisen kahden viikon aikana tapahtui sitten se, mistä on jo vuosikaudet puhuttu, eli asuntojen hinnat kääntyivät laskuun. Sitä ennen noin kuukauden ajan pysyttiin huipulla, eli hinnat eivät nousseet, mutta tämän jälkeen alkoi hiljainen lasku pyyntihinnoissa. Onneksi olkoon kaikille niille, jotka saivat asuntonsa myytyä huipulla.

Mitään romahdusta ei povata, vaan asuntojen hinnat lähtevät nyt tasaisesti laskuun samalla kun korkotaso nousee. 12 kk:n euribor on jo noussut yli 15 prosenttia alimmasta tasostaan ja suunta on ylöspäin. Tämä on heijastunut pitkiin luottokorkoihin, joiden taso on myös noussut korkojen lähtiessä nousuun.

Yleinen kansalaistietämys on myös laajalti huomioinut Sampo-pankin 15 vuoden lainan koron nousun kuukauden takaisesta 3,75%:sta yli 4%:iin; uutinen joka ylitti kynnyksen jopa Helsingin Sanomissa. Asuntojen kysyntä on vähentynyt tämän uutisen jälkeen voimakkaasti ja vuokra-asuntojen kysyntä on lisääntynyt.

Asunnonostajat etsivät nyt asunnokseen vuokra-asuntoja, koska vuokralla asumisesta katsotaan tulevan parempi tuotto kuin mitä uuden asunnon ostamalla menettäisi rahaa joka kuukausi. Tämä voi heijastua vuokra-asuntojen hintojen kohoamisena lähiaikoina.

Juhlat ovat nyt ohi ja paluu reaalisesti määräytyviin asuntohintoihin on alkanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu