Ei huvita enää tehdä mitään. En haluaisi opiskella, tavata kavereita tai käydä harrastuksissa. Kukaan ei oikeasti tiedä, millainen olen; kaikki ovat vain saaneet sen käsityksen että olen vähän hullu ja että minulla on hyvä itsetunto.
Pahastipa siinä erehtyvät.
Eräs poika kyseli kesällä minua yhteen, ja koska olin ihastunut häneen, suostuin. Sitten hän ilmoitti saman päivän iltana ettei halunnut olla kanssani ja että se oli vain pilaa. Se mursi itsetuntoni, vaikka tästä luettuna se kuulostaakin pieneltä. Kaiken lisäksi tämä poika on kanssani samassa koulussa ja katsoo minua ivallisesti joka päivä ja kuiskuttelee kavereidensa kanssa.
Vanhempani vaativat minulta aina jotain ysin arvoisia koenumeroita. He sanovat että en minä heille koulua käy ja että kasit ja seiskatkin ovat hyviä numeroita, mutta näen heidän kasvoiltaan miten he pettyvät jos saan seiskan tai kasin.
Minulla on kaksi ystävää, joita luulin parhaiksi ystävikseni. Kuitenkin nämä eivät usko kun yritän kertoa miltä minusta tuntuu ja siitä, kuinka minuun sattuu se että he sanovat minua hulluksi, typeräksi ja että minun pitäisi mennä hoitoon. He ottavat sen vitsillä, koska minähän olen se porukan sekopää. Enkä tapaa koskaan ketään koulun jälkeen, olen vain kotona.
Ja olen sitten 13 :D
Tämä kuulostaa typerältä valittaa, koska eihän minua ole raiskattu, hakattu eivätkä vanhempani ole kuolleet tai eronneet. Mutta olen silti ollut jo kesästä asti tällainen. Tiedän että tämä voi olla murrosikää tms. mutta silti päivästä toiseen tuntuu yhä pahemmalta.
Pahastipa siinä erehtyvät.
Eräs poika kyseli kesällä minua yhteen, ja koska olin ihastunut häneen, suostuin. Sitten hän ilmoitti saman päivän iltana ettei halunnut olla kanssani ja että se oli vain pilaa. Se mursi itsetuntoni, vaikka tästä luettuna se kuulostaakin pieneltä. Kaiken lisäksi tämä poika on kanssani samassa koulussa ja katsoo minua ivallisesti joka päivä ja kuiskuttelee kavereidensa kanssa.
Vanhempani vaativat minulta aina jotain ysin arvoisia koenumeroita. He sanovat että en minä heille koulua käy ja että kasit ja seiskatkin ovat hyviä numeroita, mutta näen heidän kasvoiltaan miten he pettyvät jos saan seiskan tai kasin.
Minulla on kaksi ystävää, joita luulin parhaiksi ystävikseni. Kuitenkin nämä eivät usko kun yritän kertoa miltä minusta tuntuu ja siitä, kuinka minuun sattuu se että he sanovat minua hulluksi, typeräksi ja että minun pitäisi mennä hoitoon. He ottavat sen vitsillä, koska minähän olen se porukan sekopää. Enkä tapaa koskaan ketään koulun jälkeen, olen vain kotona.
Ja olen sitten 13 :D
Tämä kuulostaa typerältä valittaa, koska eihän minua ole raiskattu, hakattu eivätkä vanhempani ole kuolleet tai eronneet. Mutta olen silti ollut jo kesästä asti tällainen. Tiedän että tämä voi olla murrosikää tms. mutta silti päivästä toiseen tuntuu yhä pahemmalta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta vanhempani, eivät vaadi hyviä numeroita ja minulla on hiukan useampi ystävä. AIna vain tuntuun pahemmalta ja pahemmalta. Joka sekuntti ja joka minuutti, vain pahenee.
Joo... tänään tosin tuntui jo paremmalta, onneksi. Nyt illan mittaan olo on muuttunut pahemmaksi.
Oi, olet vielä niin nuori... :) enkä tarkoita tuota nyt tyylillä "mitä sä täällä penska käyt valittamassa", sillä tiedän, että tilanteesi on tosi...
Kyllä, sen voi laskea murrosiän piikkiin, mutta tietenkin myös kasvuympäristö ja kaikki tapahtumat elämässäsi ovat voineet osaltaan vaikuttaa asioihin. Älä kuitenkaan mieti niitä liikaa, sillä menneisyyttä ei kannata katsoa.
Suuntahan on tulevaisuus.
Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, niin sanon silti: ajattele optimistisesti ja ole se, kuka olet. Kukaan toinen ei voi määrätä sitä, mitä sinä olet. Ei edes sinun vanhempasi..
On väärin alkaa sanomaan, että sinun kannattaisi nyt alkaa menestymään huonommin koulussa, mutta varovaisuudella kerron yhden faktan: et tarvitse noita kyseisiä numeroita Vielä. Toki vanhempasi voivat ylpeillä tyttärensä upeilla arvosanoilla, mutta tiedätkö mitä vanhempasi todella haluavat?
He haluavat sinun selviävän elämästä.
Tehtäväsi (ja nautintosi,) on elää.
Liika stressaaminen arvosanoista ei auta tilanteessasi paljoakaan. Ei myöskään asioiden jauhaminen.
Elämässäsi tulet huomaamaan, että "elämä" on todella laaja käsite. Jos nyt tuntuu siltä, että elämäsi ei todellakaan mene hyvin tai että et jaksaisi tätä enään, ajattele mielummin:
".... vielä jossain on kuitenkin joku paikka, jossa voi olla jotain uutta. Paikka ja tulevaisuuden aika, jossa elämä on erilaista."
Henkilökähtaisesta kokemuksestani myönnän itse selvinneeni kyseisen ajatuksen turvin. Monta on jo vierähtänyt vuosia siitä ajasta, jolloin olin ikäisesi
-ja joilloin koin samaa yksinäisyyttä.
Mutta enään asiat eivät ole niin, vaan kaikki on loksahtanut pikkuhiljaa paikoilleen, aivan itsestään. Olen voinut vaikuttaa joihinkin asioihin, mutta useimmat elämäni hyvistä puolista ovat tulleet vuosien kulumisen mukaan.
Vakaasti uskon, että myös sinulla tulee käymään näin. Uskon, että tilanteesi tulee muuttumaan, VaiN jos - jaksat odottaa.
Odottavan aika on pitkä, ja odottaminen on joskus tuskallista. Mutta varmasti haluat nähdä ajan, jolloin uusia hyviä ihmisiä vain putkahtaa eläämääsi, ajan jolloin olet nainen, ajan jolloin vaikkapa saat ajaa autoa. :) Näitä asioita varmasti löytyy, jos alat ajattelemaan. Mutta älä kumoa niitä ajatuksella "ei niin kuitenkaan tapahdu" tai "kuka tollasta nyt haluis", sillä et voi koskaan tietää huomisesta.
-Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.
Synkimmistäkin elämänvaiheista aina oppii jotain, ja kaikki tulee muuttumaan - mikään kun ei onneksi ole ikuista. :)
Toivon todellakin, että jaksoit lukea tämän tekstin loppuun asti ja toivon sen antaneen sinulle edes hiukan erilaista ajattelutapaa elämästäsi.
Toivotan sinulle paljon voimia kulkeaksesi eteenpäin, sillä olethan sentään ainutlaatuinen "hullu", jonka täytyy näyttää myös olevansa sitä:
- omaa itseään. ;)
Hei!
Voi, mitäpä syytä sulla olisi tuntea itsesi huonoksi siksi, että se poika on kohdellut sua epäkypsästi! Tuskinpa se olisi valmis seurustelemaan, koskei ota huomioon tunteitasi. Tiedätkö: ehdit myöhemminkin seurustella ja toivottavasti sellaisen kanssa, joka todella välittää susta. Valitettavan moni teiniromanssi päätyy sydänsuruihin. Niitähän et halua saada etkä aiheuttaa!
Mikset keskustelisi sun vanhempien kanssa, jos ne mielestäsi odottaa sulta liikaa? Sun etu on niiden sydämellä! Voit olla tyytyväinen koulumenestykseesi, kunhan tiedät tekeväsi parhaasi. Enempää ei voisi odottaa! Jos toisaalta sulla on kovat paineet menestyä opinnoissa, et voi iloita kouluajasta.
Olet oikeassa, että murrosikäkin tuo paineita. Mutta voitko jatkuvasti huonosti? Erityisesti siinä tapauksessa tarvitset apua joltain mukavalta, luotettavalta aikuiselta. Vanhempasi välittää susta kaikkein eniten!
Sun asiat on aivan yhtä tärkeitä kuin muidenkin!
mulla on samanlainen olo... suosittelisin sinua hakemaan apua joltain aikuiselta, joka osaa kuunnella ja neuvoa. Terveydenhoitajalle esimerkiksi. Tiedän, että se on vaikeaa kun ei tunnu olevan mitään kerrottavaa, mutta hae apua NYT. Älä odota liian pitkää. Kerro vain, miltä tuntuu.