HELIA sihteerin korkeakoulutus

Piia

Miten joku HSO-sihteeri voi hyvällä omallatunnolla sanoa olevansa korkeakoulutettu? Itse aloitin kyseiset opinnot tänä syksynä ja olen suunnitteilla lopettaa ne niin, että enää joululoman jälkeen en jatkaisi.

Opetus on todella ala-arvoista, esim. tietokoneen Windowsin hallintaa, asiakirjojen kirjoittamisen opettelua tai liiketalouden perusopintojenkin alkeita. Ei tällaista ole muilla AMK-laisilla muissa kouluissa. Kaverini on Pasilan Heliassa liiketaloutta lukemassa ja toinen kaverini lukee Laureassa insinööriksi. Kun olen vilkaissutkin heidän kurssiaiheitaan, muistiinpanojaan, oppikirjojaan tms. olen ollut kuin puulla päähän lyöty. Ensin kun kuvittelin koko AMK-järjestelmän olevan huijausta, mutta tajusinkin että vain minua on huijattu.

Kyseessä on 100% opisto, ei ammattikorkeakoulu. Luin tällä palstalla joskus aiheesta ja väitettiin että sihteeriopiston nimi vain vaihdettiin. Se nähtävästi pitää paikkansa. Kyllähän se tietysti muutenkin epäilytti, että miten voi sihteeri olla tradenomi, jos hänen esimiehensäkin on. Miten kaksi täysin eri hierarkista työtehtävää voi valmistua samalla nimikkeellä. Hyväuskoisena kuitenkin uskoin tämän.

Nyt minulla on olo että minua on huijattu. Minulle on markkinoitu korkeakoulua, joka paljastui varsin pian opistoksi. Mistä saan hyvityksiä, kuka korvaa menetetyn ajan ja vaivan? En kerta kaikkiaan voi jatkaa koulussa, jossa askartelemista ja näppäilytaidon hallintaa kutsutaan korkeakouluopinnoiksi.

Olen kirjoittanut lukiosta hyvin ja masentuneena katselin yliopistojen opintotarjontaa. Miten ihanasti päivääni piristikään Lappeenrannan yliopiston KTM koulutusohjelman kuvaus. Siellä sanottiin että tradenomit voivat suorittaa tutkinnon kahdessa vuodessa, PAITSI HSO-sihteerit, jotka luokitellaan ammattioppilaitoksesta valmistuneiksi. HSO-sihteereille hyväksiluetaan 41 opintopistettä, aivan kuten ammattikoulun merkonomeille, datanomeille jne.

http://www.lut.fi/hakuopas/kauppatieteiden_maisteri/aiempitutkinto/ammatillinen_tutkinto.html

Onko muilla samanlaisia fiiliksiä? Tuntuuko teistä että Helia on huijannut puhuessaan korkeakoulututkinnosta?

6

2244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AMK

      Sama pätee muihinkin amiksiin.

    • Paavo

      Ei sihteerit ole korkeakoulutettuja... nehän on pelkkiä assistentteja!!

      • Joopajoo

        Kirjoittajalla tuntuu olevan ajatukset sekä faktat haussa.

        Laurealla ei ole tekniikan koulutusta eli huomattavan vaikea sieltä on insinööriksi valmistua :D


    • Joopajoo

      Niin ja varmaan kannattaisi ottaa muutenkin selvää omasta tutkinnostaan. Et ole valmistumassa HSO-sihteeriksi vaan tradenomiksi eli katso tuolta Lutin sivuilta kohta tradenomit. Toi mainitsemasi linkki on ammatillisten tutkintojen hyväksilukuun eli niihin HSO-sihteereihin, jotka ovat aikoinaan valmistuneet ns. "sihteeriopistosta".

      • itku

        Eipä tässä sit muuta,ku hyvillä mielin tammikuussa opiskeleen. :D


    • Tradenomi

      Ainakin minun aikanani ensimmäinen puoli vuotta oli samaa näpertelyä kaikilla Helialaisilla. Meillä oli Assarit, liiketalouden ja tietojenkäsittelyn opiskelijat sekaisin opiskelemassa samoja asioita. Voit kuvitella kuinka motivoitunut olin tietotekniikan opiskelijana opiskelemaan Wordin ja Excelin perustiota ja laatimaan muistiota toisensa perään.

      Kaikissa AMKissa on samat alkunäpertelyt, ne kun kuuluvat pakollisiin opintoihin. Varsinaisesta Assareiden koulutuksesta en osaa sanoa mitään, en ollut juuri heidän kanssaan missään tekemisissä ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

      Ja mitä Laurean meininkiä opiskeluaikanani seurasin (tuttuja siellä), niin olin kyllä tyytyväinen opiskelupaikkani valintaan. Kannataa varmaan katsoa vielä ensi kevät, ennen kuin teet mitään päätöksiä, tai ainakin haastatella vanhempia opiskelijoilta jotta selviäisi vastaako varsinainen opiskelu paremmin tarpeitasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5836
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      3842
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3333
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2778
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2242
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2197
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      18
      1535
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1372
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1263
    Aihe